Jouluenkeleitä ja sydämiä

Downshiftaaminen ja positiivisten miettiminen meinasi jo mielessäni muuttua elämänilon ja vapauden luovuttamiseen ja turhauttavan siwankassailun harkitsemiseen. Varsinkin näin yltäkylläisyyden juhlaa valmistellessa alkoi tuntumaan todella ankealta tämä elämäntapaintiaaneilu. Rahalla ei saa onnea, mutta aika paljon muuta sillä kyllä saa... Olin juuri selaamassa mol.fi-työnhakusivuja ahdistuneena siitä, ettei mitään sopivia ja kiinnostavia töitä löydy kun puhelin soi. Se oli jouluenkeli kelan tädin hahmossa. Ilmoitti, että saan  heiltä ylihuomenna rahaa. Joulurahaa, kuten hän sanoi :) Talk about kreivin aika! Meinasin alkaa itkemään ilosta puhelimessa, mutta vain kiitin häntä vuolaasti. Siinä tuli kyllä siunattu olo! Olin huomaavinani liikutusta tätin äänensävyssä kun hänelle tuli kiire lopettaa puhelu. Hän varmaan huomasi, että oli saanut hetken nauttia enkelin osassa olemisesta :)

Tässä pieni siskontyttöni, ihanin enkelikuva minkä olen nähnyt! Ja tämä enkeli tulee tänään kyläänkin! :)

Haluan edelleen uskoa siihen, että ne asiat, mitä meillä itse kullakin on sydämessä vahvoina ja tärkeinä, ovat siellä toteuttamista varten. Että meidän ei oikeasti ole tarkoitus luopua omista unelmista ja intohimoista jonkun  "maallisen" päähänpinttymän - kuten "pakko mennä töihin, eikä kivoja töitä ole olemassa" - takia. Olen toki vakuuttunut siitä, että Siwan kassallakin voi olla hienoa ja antoisaa ja jos ei olekaan, niin ainakin siellä on valtavan tehokas mahdollisuus harjoitella asennoitumista. Mutta silti. Syämessäni on palo ihan muihin asioihin. Sellaisiin, mistä ei ehkä saa rahaa, ainakaan ensisijaisesti, mutta mistä saa justiin sitä iloa ja intoa, mitä millään rahalla ei saa.

Olen hieman hämilläni. Tuntuu kuin olisin taas vaihteeksi siinä tienristeyksessä, missä pitäisi valita sydän vai järki. Musiikkiterapiaopiskelut ovat olleet todella antoisia ja ovat tuntuneet juuri oikeilta, todelliselta sydämen jutulta. Ainoa, että ajoitus on selkeästi väärä. Aurelialle on ollut kova pala, että äiti on ollut niin paljon poissa ja juurikin siellä sydämessä tiedän, että en voi jatkaa tätä nyt, mutta kyllä myöhemmin. En tiedä mitä tässä välissä tapahtuu enkä tiedä mitä aion tehdä. Tai ehkä en tee vielä mitään vaan jatkan luottamista elämään. Ja sitten jos ei kannakaan sillä tavalla kuin olin odottanut, niin ainakaan paskaduunit ei maailmasta lopu... ;) 

En usko affirmointiin, että "olen rikas ja menestynyt" ja "saan aina kaiken mitä haluan". Mutta uskon, että mitä tahansa ajattelen, voin muotoilla sen mahdollisimman positiiviseen muotoon niin, että se edelleen tuntuu itselleni realistiselta, uskottavalta. Affirmaatio johon ei usko ei toimi, koska eikös se uskominen ole siinä juuri se juttu? Ajattelen siis, että tässä tilanteessakin minulla on mahdollisuus seurata sydäntäni, vei se sitten siwankassalle tai jonnekin muualle. Uskon, että sydäntä seuraamalla minun on kuitenkin paras olla.

I think I could believe this. So I will!