perjantai 30. marraskuuta 2012

Titti dii dii! :) Lunta!

Aamulla astuimme ovesta ulos, ja mitä siellä olikaan!!! Lapset ymmärtää nää lumijutut tosi hyvin!
v
Eespäin sano mummo lumessa! Eipä tämän päivän osalta muuta voi sanoa :)

 .
"Ja tror ja behöver gå här", sanoi pieni tyttö, eikä suostunut kävelemään polulla :D

 .
Sitten selkäreppuun.
.
Mummo lumessa, indeed! Basso-mummo.



.
Parvekkeelle tuli heti joulu.

Lucky me, että ei tarvinnut tänään lähteä autoilemaan! Hauska seikkailu se oli tuolla ulkona Antti-tuiskussa, mutta aika kivaa olla sisälläkin :) Mutta kaiken kaikkiaan, oikeesti, eikö olekin mahtavaa, että vihdoin saatiin lunta, vaikka se tulikin sitten kaikki kerralla! Tuolla roudaushommissa jälleen kerran totesin, että kun suhtautuu seikkailumielellä, niin haastavammassakin ympäristössä on aika mukavaa kulkea :) Iloisia seikkailuhetkiä sinne teille kaikille, joilla on vielä sen verran sähköä, että pääsee nettiin! :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hieno juttu!

Tein tänään hienon jutun ja olen tosi tyytyväinen itseeni. Ja sen aion kailottaa sen koko maailman internetille, jotta tämä tällainen olotila jäisi mieleeni ja muistiini :D En voi kertoa kaikkea (tutkimussalaisuus ;) ), mutta sen verran ehkä, että olin studiossa ja äänitimme soittamiani bassojuttuja ja kylläpäs kuulosti hyvältä! Ihan ihmettelin, että tosiaanko se olen minä, joka tuon soitin :) Tykkään aika vähän sellaisesta "suomalaisesta" itsensäväheksymis- ja kadehtimisjutusta, vaikka ehkä jonkun mielestä voi tuntua ylimieliseltä, että toinen on tyytyväinen itseensä. Mutta saa olla itsestään terveellä tavalla ylpeä! Tottakai! Miksi se olisi huono juttu, asiahan on vallan päinvastoin! :)


Elämä pitää hauskalla tavalla omistaan huolta, sen sain myös tänään huomata. Olin jo aikaisemmin hukannut hanskani (yllätys...) ja nyt todellakin palelin kadulla kävellessäni. Harmittelin, etten ollutkaan muistanut tarkistaa löytötavarakorista, josko siellä olisi ollut jotain jonkun hylkäämiä vanhoja lapasia, kuten olin ajatellut tekeväni. Kuljin siinä kädet taskussa tutisten, kun yhtäkkiä kadulla makasi kaksi jonkun hukkaamaa sormikasta! Ajattelin, että tyyppi ei kuitenkaan enää löydä näitä ja nämä kuitenkin päätyisi pian kadunlakaisukoneeseen ja minulle olisi näistä paljon iloa, joten päätin tarjota niille lämpimän kodin. Löytäjä saa pitää, eikös? :) Oli mukava jatkaa matkaa lämpimin sormin ja violetilta väriltäänkin sormikkaat sopivat vaatteideni kanssa erinomaisesti. Kiitos sinulle, joka hukkasit sormikkaasi. Ne pääsivät hyvään kotiin! <3

Huomenna onkin rentoutuskonsertti, kivaa! :) Näin sisäpiirin tietona vielä toistaiseksi, että tulossa on vielä toinenkin konsertti 13.12.12. Sinnekin kaikki tervetuloa!


maanantai 26. marraskuuta 2012

Marrasmaanantain terveiset

Terveisiä täältä hulinan keskeltä! Täällä on aivan hirmuisesti juttuja menossa joka suuntaan, mutta tässä pikaisimmat kuulumiset :)

Lenkkipolulla tuli vastaan joulupukki.

.
Tykkään tästä uudesta sillasta! Ehkä neljä miljoonaa olisi voinut käyttää muuhunkin, mutta olen kyllä iloinen, etteivät juuri tänne meidän nurkille sortuneet tekemään jotain rumaa perusbetonihalpiskökköjuttua. Nyt voin ihailla tätä joka kerta ohi kulkiessa :)
 ,
Sitten oli kaakkuja ja ystäviä. Minä järjestin juhlat, itselleni! Kerrankin, ja kyllä kannatti! Oli ihanaa tavata ystäviä pitkästä aikaa! <3

.
Ja vielä kaikki tervetuloa tänne! http://deeprelaxingsounds.blogspot.com
 .

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Auditiivista piristettä

Tänään lähdin aamukävelylle lähimetsään (puistoon). Lainasin musiikkiterapiaklinikalta jotkut superkuulokkeet ja kuuntelin Hemi-Sync-levyjä tallustellessani. Se ihan oikeasti oikeasti piristi! Olin ihan hämilläni kun olin yhtäkkiä niin energinen ja täynnä kaikenlaisia ajatuksia. 

Tältä se hemisynkki vissiin näyttää päässä.

En osaa selittää, mutta jotenkin tuntuu aika hienolta. Siis pimeää, märkää, kylmää ja aurinko kadoksissa, mutta silti! Yhtäkkiä päässä on ideoita (oli jo ennen hemisynkkejä) ja nyt näyttää siltä, että pääsen toteuttamaan niitä. Olisi hienoa pystyä analysoimaan, että millä tavalla olen onnistunut löytämään intoa ja inspiraatiota näin ankeuskauden keskellä, niin siitä voisi hyötyä toistekin ja toisetkin. Mutta en taida kyetä, luultavasti niin monen asian summa. Siitä olen kyllä varma, että nukkuminen aina kun väsyttää on kova juttu!

Nyt korvissa soi hemisynkin Super Sleep -ohjelma. Taidan siis painua pehkuihin tästä.

Ps: Auditiivista akunlatausta luvassa muillekin! Nimittäin Deep Relaxing Sounds -konsertti vihdoin tulossa, laita kalenteriin to 29.11. klo 18 Helsingin ruotsinkielisellä Rudolf Steiner-koululla. Tästä lisää lähipäivinä! :)

Piti oikein google kuvahausta kattoo, että miltä se marraskuun aurinko oikein näyttikään... :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pieniä kiitollisuuden aiheita

Paljon pieniä kiitollisuudenaiheita, ei oikein muuta ole ennättänyt...

Pimeys on ihan kivaa kun laittaa valoja. Ja valot on paljon kivempia ja kauniimpia kun on pimeää. Win-win.

 .
Päällimmäisenä: Aurelia sai jonkun flunssan, mutta kuumetta kesti vain pari päivää ja on nyt jo täysissä voimissaan. Huh, mikä helpotus! Tyyppi ei itse ollut edes moksiskaan, touhuili ja hääräili aivan täysillä ihan kuin ei kuumetta olisi ollut lainkaan. Pienet ovat viisiin semmoisia :) 

Ja huh, olen saanut koulutehtävät tehtyä vaikka tiukkaa teki.

Olen hääräillyt parvekkeella. Nikkaroin pienen hyllyn puun rungosta sahatusta kiekosta ja laitoin siihen lyhdyn. Ripustin lisää jouluvaloja ja toin pikkuisen sypressin luomaan jouluista tunnelmaa. Ja kyllä, ruusut ovat edelleenkin toiminnassa, ihmeellistä!

Ja ikkunassa Aurelian valitsemat norsuverhot :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kouluintoilua

No nyt tiedän mitä hyötyä on vänkäämisestä! Paitsi, että se saattaa tuottaa jotakin erityisen outoa tyydytystä vänkääjälle, saattaa siitä oikeastikin olla iloa vastapuolelle! Olen tällä hetkellä erittäin kiitollinen opiskelutoverilleni, joka alkoi jänkäämään tutkimusaiheestani vaikka mitä "miten nii"-juttuja. Aluksi minua otti päähän tosi paljon, mutta kun aloin selittämään asioita rautalangasta vääntäen tajusin miten saan tutkimusaiheeni (=värähtely) rajattua. Nimittäin tietenkin juuri rautalangasta vääntämällä :) Maailma on täynnä ihmisiä, jopa musiikkiterapian opiskelijoita, jotka eivät tiedä mitä äänen värähtely (tai muukaan värähtely) oikeasti on. Oikeastihan ääniaallot ei ole mitään aaltoja, sanan muotoa edustavassa muodossa, vaan yksinkertaisesti ilmanpaineen vaihteluja, jotka saa tärykalvomme värähtelemään. Tämä värähtely siirtyy lyhkäisesti ilmaistuna luita pitkin aivoihin ja tästä syntyneestä "morsetuksesta" aivomme muodostavat havaitsemamme äänen. Tämän jälkeen väänsin rautalangasta tälle kaverille, että koko muukin keho altistuu samoille ilmanpaineen vaihteluille, eivätkä vain korvat. Ja kun tyyppi ymmärsi mistä on kysymys, sainkin häneltä hyviä ja tuoreita näkökulmia :) Kannattaa vängätä siis (toivottavasti mieheni ei lue tätä...;)

Kun tulin jumpasta ja kävin vaa'alla, se näytti ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen vitosella alkavaa lukemaa! jee jee :D Mutta täytyy myöntää, että olenkin yrittänyt, tuskin muuten olisi näin käynyt :)

Nyt minulla on todella kuumottavia artikkeleita laukussa ja menen yöpaikkaani lueskelemaan, venyttelemään ja kutomaan, yhtäaikaa! Ehkä vielä syön samalla. Multitasking <3 Kuumin artikkeli on päivätty January 2013, joten aallonharjalla mennään (loistavan monimerkityksinen sana tuo, näin värähtelyaaltointoilijan näkökulmasta)  :)

Ääniaallot ei oikeesti näytä tältä. Ne ei näytä miltään, koska niitä ei näe. Mutta muutenhan tuo pitää paikkansa :)


maanantai 12. marraskuuta 2012

Maaaanantai!

Aaaah, maanantai! Minulla oli aika monta asiaa tälle päivälle ja oih mahtavuutta, sain ainakin kolme tärkeää asiaa tehtyä, jo nyt ja kello on vasta kolme! Painavimpana oli essee, himppua vaille dead linessä ja jes, valmista tuli ja meni nopeammin kun olin uskaltanut odottaa. Toisena painoi tämä huppudilemma. Googlailin erilaisia toinen toistaan trendikkäämpiä huppuja, kunnes lopulta keksin helpon ja nopean ratkaisun: Otin kissahupparini ja ompelin sen hupun sisään vuoren säteilyltä suojaavasta kankaasta! Huomisen junamatka siis pelastettu, ei tarvitse leikkiä ensiapupotilasta eikä muslimia, vaan ihan vaan omaa itseään kissakorvaisessa hupparissa (joka luultavasti herättää vähintäänkin yhtä paljon huomiota aikuisen naisen yllä kuin nuo edellämainitut, mutta mitä välii, se on mun rakas ihana kissahuppari!)

huppu päähän ja metsään :)


Mikähän se kolmas oli? Niin, oli pitkään pitänyt kaivaa esiin lankoja ja puikkoja joululahja-askartelointiin luentojen aikana. Mukamas hirveän raskas ja aikaa vievä juttu, he heee. Ihmeellistä, että rakennan tällaisia stressimörköjä ihan turhasta! Oikeasti langat oli niin tosi helppo ottaa esiin sängyn alta laatikosta ja löysin ihan just kaikkea sitä, mitä etsinkin. Aikaakin meni varmaan vaivaiset 5 min :D Kylläpäs on helppoa olla näiden tosipahojen mörköjen selättämisen jälkeen! :D

Näiden lisäksi olen ehtinyt tehdä soittotreenini, siistiä hiukseni hiuskoneella ja kohta lähden jumpalle. Maanantait on mahtavia, kun ne on niin tehokkaita!


EDIT: Lähes unohdin kertoa tarmokkuuteni salaisuuden tässä energisyyden myllerryksessä. Ihan siltä varalta, että jotakuta sattuisi kiinnostamaan... ;) Nimittäin koko viikonloppu ja loppuviikko olin tosi väsynyt ja sellainen syys-haluton (joku voisi sanoa syysmasennus, mutta se on liian patologinen termi). Oivalsin erään mitä mainioimman keinon välttää tällainen saamattomuus ja samalla mahdollinen burn out. Ja tämä ei todellakaan ole mitään uutta auringon alla, eikä edes salaisuus. Nimittäin kaikein helpoin mahdollinen keino: nukkuminen! Vaikka aliarvostetulta se vaikuttaakin olevan, mutta todellisuudessa se on yksi aivan parhaimpia keinoja ladata akku, uskokaa tai älkää :) Alkoikohan se viiime viikon torstaina tai perjantaina? Olin niin poikki, että nukahdin jo ysiltä. Seuraavana päivänäkin olin vielä väsynyt ja taas nukahdin ysin maissa, jättäen kaikki "tärkeät" asiat hoitamatta. Sama toistui vielä en muista kuinka monena päivänä/iltana peräkkäin, kunnes tänään vihdoin olin pystynyt lepäämään riittävän paljon ollakseni jälleen tarmokas.

Tärkein juttu jaksamisessa on oikeasti nukkua. Jättää ne "tärkeät" asiat tekemättä ja nukkumalla kerätä voimia. Kahvi on hyvää, mutta se ei toimi polttoaineena, sen sain taas kerran todeta. Sitä paitsi, nukkuminen on todella mukavaa hommaa! Miten sitä saisikaan itsensä ajoissa nukkumaan myös muutoin kuin silloin kun on jo aivan loppukuolemanväsynyt... ...sitä saa mitä haluaa. Jos haluaa valvoa koko yön ja olla väsynt, niin sen saa. Jos haluaa nukkua koko yön ja olla sen jälkeen pirteä, niin senkin saa. Pahus, kun se oikeastikin on justiinsa niin yksinkertaista!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Ylläripylläri

Yllätys! Iloinen yllätys on mitä parhain juttu ja tänään sellainen tupsahti nenäni eteen keittiön pöydän ääressä istuessani. Mieheni ojensi minulle kukkapaketin ja toivotti hyvää hääpäivää! Häkellyin niin, että vain nauroin koko tilanteelle kun ilon tuottama lämpö kahmaisi sydämestä. Juttu oli nimittäin se, että en ollut itse muistanut koko asiaa vähimmässäkään määrin, se siis tuli todellakin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Toinen yhtä ilahduttava yllätys oli paketin sisältö. Emme kumpikaan tykkää nuupahtavista leikkokukista (ei mikään hyvä symboli avioliitollekaan), mutta paketti oli niin kevyt, ettei siellä mitään ruukkuakaan voinut olla. Oli kyllä jännittävää availla lehtikääröjä :) Ja yllätyin ja ilahduin tosi paljon sisällöstä. Aivan loistava idea! <3

Bambustögä!


.
Lupasin kertoa lisää mikroaaltoja absorboivasta ihmekankaasta :) Meillä on myös mikroaaltosäteilyn vahvuutta mittaava laite, ja sen perusteella tiedän, että esim. junissa on aivan hirvittävän vahvat mikroaaltosäteilytasot. Jokaisessa vaunussa on junan WLANi, viattoman näköinen pikkuruinen antenni, joka lähettää ja vastaanottaa mikroaaltoja (langaton tiedonsiirtohan toimii nimenomaan mikroaaltosäteilyn avulla, samaan tapaan kuin radiolähetys siirtää informaatiota radioaaltojen avulla). Tosi moni matkustaja käyttää junan wlania tietokoneellaan, jolloin myös jokainen läppäri säteilee ja vastaanottaa mikroaaltoja. Koneita voi yhdessä vaunussa olla monta kymmentä. Sitten päälle vielä jokaisella matkustajalla on taskussaan kännykkä, joka nostaa säteilyvoimakkuuttaan normaalia huomattavasti korkeammalle tasolle, koska kuten tiedämme, junassa on huono kenttä. Ja kännyjä saattaa yhdessä vaunussa helposti olla viitisenkymmentä. Ei ihme, että pää alkaa olla tokkurassa kolmannen matkustustunnin jälkeen! Usein olen todella stressaantunut ja kireä kun nousen junasta ulos, vaikka junamatkustus mielikuvassani onkin rentouttavaa.

Matkustelen aika paljon junalla tuonne kouluun ja takaisin. Testausmielessä olin tällä kertaa tehnyt itselleni aluspaidan ja päähuivin tuosta absorboivasta kankaasta. Kangas on kudottu ohuista hopea- ja kuparilangoista, jotka kulkevat valkoisen puuvillalangan sisällä. Näistä muodostuu tiivis verkko, jota mikroaallot eivät läpäise. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mittarimmekin perusteella tämä on totta. Kangas on muuten peräisin Sveitsin armeijasta, jossa sitä käytetään suojaamassa arkoja asioita langattomalta (eli mikroaaltoja käyttävältä) vakoilulta.

Nousin junaan ja totesin, että siellä todellakin säteilee ja päähän sattuu. Äkkiä invavessaan siis ja kääriytymään näihin ihmekankaisiin :) Ja aaaaah!!!! Heti kun kiedoin huivin päähäni, tuntui kuin olisin työntänyt pääni jonkin kvanttifyysesen madonreiän läpi suoraan ihmeellisen rauhalliseen metsään! Tajusin varsin vahvasti, että tässä ei ole kyse placebosta vaan ihan oikeasta jutusta. Puin vielä sen aluspaidan ylleni ja yläkehoon laskeutui samanlainen autuaallinen tunne. Junassa sen kankaan vaikutuksen huomaa erityisen hyvin, koska siellä sitä mikroaaltosäteilyä on niin räikeän paljon. Ero säteilyn vaikutuspiirissä olemisen ja siitä erossa olemisen välillä on niin suuri, että sen todellakin voi itse aistia! Aluspaita oli helppo piilottaa villatakin alle (vaikka kuuma tuli), mutta päähuivi näytti ihan siltä, että olen juuri karannut teho-osastolta vakavan päävamman saatuani. Oli pakko kietoa sen päälle vielä oma kaulahuivi, jolloin lopputulos oli enemmän muslimi. Mutta parempi sekin. Ihmekankaiden sisällä oleminen oli niin mahtavaa verrattuna ilman niitä olemiseen, että sellainen vaihtiehto ei tullut kysymykseenkään. Arvaatte varmasti, että tämä matka sujui todella miellyttävästi (lukuunottamatta hieman lämpöistä tunnelmaa monen huivin sisällä) ja noustessani ulos junasta oloni oli kevyt ja rento kuin rauhallisen metsäviikonlopun jälkeen.

huppu päähän ja metsään!

torstai 8. marraskuuta 2012

Aivot käy kuumana

Ilokseni voin todeta, että alan saamaan asioita järjestykseen. Tiesin kokoajan, että hanskojen heittäminen naulaan ei minulta onnistu. En vain voi. Ja hyvä niin :) Kiitos myös rohkaisevista kommenteista, sellaiset ovat ihan aina ja ihan kaikille kullan arvoisia, mutta erityisesti heikompina hetkinä. Ja luulen, etten ole ainoa, jolla on niitä... ;)

Pääni oli siis räjähtämäisillään, mutta arvasin, että jotakin siellä tapahtuu, ei kai siellä muuten niin kova myllerrys kävisi. Nyt se juttu alkoi purkautumaan, ja on kyllä todella kiehtovaa ja jännää, mitä sieltä on alkanut loksahtelemaan tietoisuuteeni! Aihe on aika levällään vieläkin, joten tullee melkoisen pitkula postaus. Mutta jos jaksat loppuun asti, ja aihe herätti pienintäkin vastakaikua, kuulisin ajatuksesi aiheesta erittäin mielelläni! Prosessointi kaaoksesta jonkinlaiseen tolkkuun on melkeinpä itseironinen vertauskuva sille, mitä näkemyksiä tämä myllerrys on tuottanut. (Pitäkää kiinni hatuistanne...)

Tiedät vanhan kysymyksen, että jos puu kaatuu metsässä ja kukaan ei ole kuuntelemassa, niin kuuluuko silloin ääni? Vastaus on tietenkin "ei". Ei kuulu ääntä, sillä se mitä ymmärrämme äänellä on oikeasti aivojen tulkinta tärykalvojen vastaanottamasta ääniaaltovärähtelystä. Äänen kuuleminen vaatii ohjelman, jolla värähtelyn informaatio voidaan koodata ääneksi kutsumaamme muotoon. Siksi ääntä ei puuesimerkissä ole, mutta äänivärähtelyä toki on. Aivojemme ohjelma tulkitsee värähtelyn siis asiana, jota kutsumme ääneksi, mutta jokin muu ohjelma voi tulkita samojen ääniaaltojen tuottaman informaation esimerkiksi graafisina kuvioina (jotka toisinaan kylläkin muistuttavat kaatuneita kuusia).

Eiks saundaakki hyvälle nää kaatuneet kuuset!?

Koko maailmankaikkeus on värähtelyä, muodossa ja toisessa, kuten tiedämme. Kaikki mikä on, värähtelee. Ja kaikki mikä on, on olemassa sen takia, että se värähtelee. Ihminen on vastaanotin (ja lähetinkin, mutta se on toinen juttu), joka vastaanottaa tiettyjä värähtelytaajuuksia eri aistiensa kautta. Aivomme pystyy tulkitsemaan, eli aukikoodaamaan aistien kautta sisääntulleet värähtelyt asiaksi, jota kutsumme todellisuudeksi. Kuten puuesimerkissä, tämä tarkoittaa, että ymmärtämämme "todellisuus" on olemassa vain silloin, kun jokin ohjelma (kuten aivomme) tulkitsee värähtelyn sellaiseksi.

Joku muu lähetin&vastaanotin lähettää ja aukikoodaa jotankin muita värähtelyinformaatiota, mikroaaltolähtein&vastaanotin on varmaan sinullakin ahkerassa, jokapäiväisessä käytössä (=kännykkä). Ja kuten tuosta audiografiikkaesimerkistä kävi ilmi, on vastaanottimia, jotka aukikoodaavat samoja värähtelyä kuin ihminenkin, mutta aivan eri lopputuloksella. Maailma ja todellisuus on siis aivan eri, riippuen vastaanottimesta! Tämä on mielestäni kovin kiehtova ajatus!

Olis vissiin vähän eri mesta -fiilis jos yhtäkkiä alkais aukikoodaan maailmaa kaikuluotaimella.

Aivomme vastaanottavat jatkuvasti sellaista maailmankaikkeudessa liikkuvaa värähtelyä joka osuu kohdallemme ja joiden taajuuksia aistimme pystyvät havaitsemaan ja aivo-ohjelmamme aukikoodaamaan. En tiedä montako aistia oikeasti on olemassa, mutta jo nämä viisi (kuusi) tunnettua tuottavat joka murtosekunti kirjaimellisestikin ihan käsittämättömän määrän informaatiota. Jotta tajuntamme ei tilttaisi, täytyy aivojen pakata tämä informaatio tehokkaalla tavalla. 

Kuten musiikkiterapian professorimmekin luennoi, tapahtuu enin osa pakkaamisesta alitajunnan tasolla. Viisaat aivomme ovat oppineet seulomaan oleellisen informaation turhasta, yhdistämään toisiinsa liittyvät aistihavainnot kokonaisuuksiksi sekä muilla tavoin pakkaamaan bittejä mahdollisimman pieneen muotoon (se kaikki inputti kuitenkin jää jonnekin alitajunnan syövereihin, ja niihin voi päästä käsiksi esim. hypnoosin avulla). Esitietoinen mielemme (preconscious) vertailee mihin tunnetiloihin aikaisemmin tallentuneen informaation perusteella tämä kuuluisi. Tietoinen mieli loppusilaa (tietoiset valintamme) ja prosessin lopputulos muodostaa "todellisuuden", eli jokaisen oman käsityksen maalimasta. "Todellisuus" on siis hyvin pieni ja tiukasti rajattu palanen "kaikesta".

Viisas professorimme tiesi myös kertoa, että rajaamis&pakkaamisohjelmaan voi kukin itse vaikuttaa ja tähän paras työkalu on meditaatio. Sen avulla voi vaikkapa määritellä tarkemmin, mitkä asiat pakkausohjelma tulkitsee oleelliseksi ja mitkä turhiksi. Mitä siis haluan rajata tietoisuuteeni kaikesta siitä valtavasta informaatiomäärästä mitä aivot prosessoi, se vaikuttaa siihen, millainen "todellisuuteni" on. Aivan kuten sen jo kauan sitten kuultu ajatus, maailma on sellainen, millainen haluan sen olla. (Voisin kyllä mieluusti korjauttaa tuon bugin tässä ohjelmassani, jonka mielestä eri koneiden tuottamat hurinat ja ininät ovat tärkeää informaatiota! Muut ihmiset eivät tunnu kiinnittävän sellaisiin mitään huomiota kun taas minä olen niistä jatkuvasti tietoinen ja se häiritsee ja vie turhaa energiaa).

Voisin vaikka nähdä marraskuun näin!
.
Onnittelut, jos pysyit kärryillä tai edes jaksoit lukea tähän asti! Olin ajatellut kirjoittaa vielä siitä aikaisemmin mainitsemastani mikroaaltoja absorboivasta kankaasta lisää, sillä sain siitä tänään niin hyviä kokemuksia, mutta taitaa olla ihan riittävä pläjäys tässä jo valmiiksi, joten toiseen kertaan se :)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Jotain hyvää

En oikein tiedä mikä on pielessä, kun niin moni asia tuntuu vaikealta ja vastenmieliseltä. Että lisää affirmointia ja sen sellaista, vai miten nämä marraskuut sai toimimaan? Välillä tuntuu niin epäonnistuneelta ja olen niin viittä vaille lyömään hanskat tiskiin. Mutta sitten kuitenkin. Mikä se oikein on, se mikä saa pinnistelemään ponnistelemaan kaikesta huolimatta aina lopulta? Joku ihmeellinen unohtunut sisäinen kipinä? Sitä voisin ottaa purkista vähän lisää, kiitos.

No, jos nyt jotain hyvää olen tänään saanut aikaiseksi, niin ainakin karppi-suklaakakun! Siitä tuli oikeasti hyvä ja sen leipominen oli hauskaa, koska heitin niin rennosti hatusta, että oikein naurattu, että mitähän tästä tulee. Leipominen oli Aurelian idea, ja hänen mielestään asia olikin niinpäin, että äiti auttoi häntä leipomisessa :) Laitan tähän reseptin, niin voin mahdollisesti itse palata siihen kun parin viikon päästä vietän synttäreitä. 

 .
1. 4 kananmunaa ja 1tl steviaa vatkataan kovaksi vaahdoksi.
2. Annetaan 2-vuotiaan sekoittaa kulhossa kaikki kuivat ainekset: 2dl kookosjauhoja, 1dl raakakaakaojauhetta, 1tl vaniljaa, reilu tl leivinjauhetta, reilu tl soodaa.
3. Sillä välin laitetaan vesihauteeseen kimpale suolatonta voita ja saman verran kookosöljyä. Perään heitetään muutama tippa piparminttuöljyä.
4. Sulaan rasavaseokseen lisätään 3 rkl partaäijäjugurttia, pillimehun (omenatäys) jämät eli vajaa 1dl ja ripaus steviaa ja sekoitetaan tasaiseksi.
5. Kananmunavaahtoon lisätään puolet tuosta rasva-jugurttijutusta ja loput jätetään kuorrutukseksi. Sekoitetaan.
6. Lisätään vielä jauhot sekä sen verran punaista maitoa, että tulee taikinamainen juttu.
7. Voidellaan vuoka ja leivitetään pinta kookoslastuilla.
8. Kipataan taikina vuokaan ja laitetaan uuniin n 200 astetta ja n 25min
9. Kun valmis, otetaan jäähtymään (kylmäkallen päälle, jos on hätähousu). Kun on jäähtynyt, kaadetaan rasva-jugurttijuttu kuorrutukseksi (kannattaa laittaa hetkeksi vielä kuumavesihauteeseen, sillä on varmaan jähtynyt jo tässä välissä).
10. Laitetaan hetkeksi jääkaappiin, että kuorrutus kovettuu ja koristellaan lopuksi vielä kookoslastuilla.


.
Lapsena tykkäsin marraskuusta. Pimeys ei haitannut tippaakaan ja monipuoliset säätilat (hieno ilmaisu kökkökelille, eikö!) vain kiehtoivat. No joo, tiedän kyllä miksi tykkäsin marraskuusta! Koska silloin on syntymäpäiväni! Jotenkin vain tässä aikuiselämän tärkeydessä ja kiireessä ne synttärit jäivät juhlimatta, edellisen kerran järjestin kotonani synttärijuhlat kymmenen vuotta sitten. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, että mitäpä jos kerrankin ottaisin tilanteesta vaarin, synttärithän ovat mitä parhain syy kutsua kotiin ystäviä ja sukulaisia sekä leivoskella kaikenlaisia ihmekakkuja! Jokainen pienikin juhlimisen syy kannattaa käyttää hyväkseen, koska ei niitä ystäviä kuitenkaan koskaan liian usein näe, varsinkaan näin marraskuussa :) 
 
Ja hei, tunteet on vain tunteita, niitähän kuuluu vähätellä, eikös? Eli jos tuntuu epäonnistuneelta, niin se tunne menee pian itsestään jo ohi, eikös se jotain tämän tapaista ollut? Ja kaikki on just niin hyvin, kuin itse haluan tilanteen nähdä? Hei, muista ne synttärit!! :D No niin!!! Mähän tiesin, että jotain hyvää tässäkin on! :D

lauantai 3. marraskuuta 2012

Usvaisen pimeä kaupunki

Huh, vihdoin ehdin istahtamaan koneelle, toivottavasti rauhassa. Mutta täytyy myöntää, että mukavampi sen on näinpäin, että tekemistä on hieman yläkanttiin kuin alakanttiin. Tämän päivän paras anti on ehdottomasti ollut rauhallisuus ja ainakin osittainen pysähtyminen. Arvostan tällaisia juhlapäiviä, jolloin kaikki paikat ovat kiinni. Onpahan syy hengailla kotona :)

Mun parvekevalot ei oo halloveenia tai joulua nähnykään, mutta tykkään niistä tosi paljon (ehkä just siks!)
 .
Oikeastaan kävin kyllä kaupassa. Hämärtyvä kaupunki oli peittynyt salaperäiseen usvaan, eikä ihmisiä ollut missään. Paitsi siinä yhdessä koko lähialueen ainoassa auki olevassa kaupassa, siellä vasta jonoa olikin. "Mun pitäis ajatella, että aina se jono, minkä valitsen on se kaikkein hitain", huomasin ajattelevani lähetyessäni kaupan takaseinää, jossa jonon pää kiemurteli. Hymyilin absurdille ajatukselle ja ajattelin, että tällä kertaa jonottaisin aivan rauhassa ilman muiden jonojen ja jonottajien kyttäämistä. Päätin aikani kuluksi hakea lehtitelineeltä naistenlehden selailtavaksi ja oikein mietin, kuinka kivaa olisi lueskella lehteä jonossa ja sitten laittaa se takaisin telineeseen ihan pokalla kun lopulta päädyn kassalle asti. Muistin, että yksi kassa oli kiinni, joten suuntasin kohti sen lehtitelinettä. No, enpäs ehtinyt kurkottaa lehteä edes, kun kassa aukesikin ja pääsin suoraan maksamaan! Hi hiii :) Maailmankaikkeus on ihmeellinen paikka :)


Löysin muuten Jyväskylästä mahtavan paikan, Säde-kahvilan. Siellä on kaikkea superfoodeista tarotkortteihin ja verianalyyseihin, mutta hassuinta ja innostavinta siellä on se porukka! Intoa puhkuvia luomuhörhöjä ja kunnianhimoisia elämäntaiteilijoita. Paikka oikein pursui ideoita ja hyvää meininkiä. Taisin löytää itselleni sopivan hengauspaikan <3 Samassa paikassa tapasin myös sen fysiikan tohtorin ja oli kuin olisin pompannut suoraan johonkin kuohuvaan vesiputoukseen. Uskomaton määrä ajatuksia, ideoita ja näkökulmia, mutta hauskinta oli se, että todellakin tajusin, mistä puhuttiin. Samaan aikaan en päässyt puuta pidemmälle ja menin vain entistä enemmän hämmennyksiin tutkimusaiheistani (värähtely), mutta samalla sain melkeinpä pelottavan laajan käsityksen siitä, mitä oikeastaan olen tekemässä. Kokemus jätti jälkensä ja sulattelen esiin nousseita asioita varmasti vielä tovin. Ensi viikolla menen taas samaan paikkaan ja ties ketä värähtelyhörhöjä sillä kertaa tapaan :)



Meillä on mikroaaltosäteilyä absorboiva kangas. Voi että sellaisen sisällä on hyvä olla! En ole sähköallerginen tai sellaista, mutta huomaan kyllä eron selkeästi! Mikroaatosäteilyähän on tosi paljon kaikkialla kaupungissa (ja kotona jos omistaa WLANin ja muita langattomia härpäkkeitä) eikä sitä varsinaisesti huomaa. Mutta kun menee tuon kankaan sisälle, niin se tuntuu ihan kuin olisi pulahtahnut kesänraikkaaseen lähteeseen! Yhtäkkiä kaikki epämääräinen kireys ja epämukavuus katoaa ja tulee vähän samanlainen helpottunut fiilis kuin silloin kun koko päivän päällä ollut tuuletin, jonka hurinaan ei ole kiinnittänyt huomiota, yhtäkkiä sammuu ja autuaallinen hiljaisuus täyttää koko talon, sellainen helpotuksen "aahhhhhhh!" :) Tästä voisin kirjoittaa lisää toisessa postauksessa, nyt pieni tyttö haluaa leipoa äidin kanssa oranssin kakun. Se tulee olemaan porkkana-karppikakku, nam!