maanantai 28. tammikuuta 2013

Muurahaisia pöksyissä

Elämä tekee niin herkullisia kepposia toisinaan! Ja niin kutkuttavan kliseisestikin! Lyhkäisesti: moni asia otti päähän ja kun lopulta en jaksanut mesota, niin huomasin, että se koko juttu olikin vallan loistava.

Tänään oli aika matalaenerginen päivä ja enkä oikein saanut mistään inspiraatiosta kiinni. Kun ei ole pakko tehdä, niin tekeminen on täysin omasta inspiraatiosta kiinni. Ja jos ei inspaa, niin ei saa mitään aikaiseksi. Saamattomuus ärsytti. Sitten raahauduin musiikkiopistolle opettamaan sitä päivän ainoaa oppilasta. Kun lopulta pääsin paikan päälle, tuli viesti, ettei oppilas pääsekään tunnille. Silloin otti vielä enemmän päähän: olisin paljon mielummin jäänyt kotiin harjoittelemaan soittoa (jota en siis ollut saanut vielä aikaiseksi), mutta nyt en enää kuitenkaan ehtisi kotiin ennen Aurelian hakemista päiväkodista. Että ihan turha tääkin reissu (ja päivä!)... Vaan kappas nappas, elämä on hassu veikko se!

Ajattelin, että eipä tässä nyt sitten muutakaan, jatkanpa vain samanlaisissa epäinnostuneissa saamattomuustunnelmissa ja laahustin apaattisena viereiseen kahvilaan ennen Aurelian hakemista. Mutta! Räikeänä ja häikäisevänä vastakohtana olotilalleni yhtäkkiä kahvilassa olevat tyypit alkoi juttelemaan (jo itsessään melko häikäisevää), mutta eivät mistään säästä (joka oli kurja ja josta kyllä sinänsä olisi riittänyt valittamisen aihetta), vaan siitä hieman friikahtavasta (mutta siinä hetkessä niin uinuvasta) intohimostani, äänivärähtelyistä!! Nämä keskenäänkin vieraat tyypit ymmärsi vibojen päälle tosi paljon, ja keskustelu oli erinomaisen hedelmällistä ja inspiroivaa. Se on ehkä yksi elämän innostavimmista asioista, että saa jakaa ajatuksia toisten samanmielisten ihmisten kanssa! Pian olin aivan muurahaiset pöksyssä. Kuten ne muutkin! Yksi parhaimmista fiiliksistä se! :) Arvostan ihan huipusti sitä, kun elämä tällaisen saamattomuuden keskellä hieman jeesailee!!!

Että näin! :)



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Söpöjä palleroisia ja muuta kivaa

On vaan niin kivaa kun on kivaa! Onnellisuuden salaisuus on juuri niin yksinkertainen! :)

Aurelia meinasi tikahtua "choko-naama"-leikkiinsä. Nyt tulee hyvä kakku! :)
.
Ja aika tehokkaasti putsattu, vai mitä!

Sitten juhlaan! Tämä juhlavieras sai hyvät söpöyspisteet <3
.
Tuttavuutta tekemässä. Puolin ja toisin.
 .
Ja tanssilattialle! Aurelia ja serkkunsa Eléa.

.
Näistä bileistä ei musat ainakaan loppunu kesken! :)
.
Huomaa taustatanssijat :)
.
Luin juuri, että vieläkin on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti tavoittelevat rahaa kuin elämän oleellisinta asiaa! Olin kyllä yllättynyt, mutta ehkä se on tämä oma kuplani vain ;) Se vaan tuntui niin vanhanaikaiselta ajattelumallilta, etten oikein pystynyt uskomaan, että joku tänäkin päivänä vielä ajattelee niin! No, mutta kyllä se vielä muuttuu. Luotan tähän nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen, että se auttaa ihmisiä näkemään elämän oleelliset asiat :) Että kivuus (niin tai siis no, onni->onnellisuus, kiva->kivuus?? got the point anyway?) ei ole rahasta, vaan omasta itsestään kiinni! :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Mä haluuuun!

Kiinalainen sanaonta sanoo, että jos haluat olla ikuisesti onnellinen, istuta puutarha. Puutarha – sen enempää kuin parvekekaan – ei ole koskaan valmis. Siinä riittää aina puuhaa, ihan justiinsa niin paljon kuin vain haluaa. Ja mitä nyt valmiilla parvekkeella tekisi edes? Sehän on juuri se touhuilu, mikä siinä on niin hienoa. Kun voi istuttaa ja seurailla elämän virtaamista, katsoa ja iloita miten kasvit kasvaa ja auttaa niitä aina kun se on mahdollista. Ja tuntea iloa kun siinä elämän virrassa näkyy se hyvin kliseinen oman käden jälki. Koko parvekkeen loisto on siitä kiinni, mitä haluaa. Jos ei halua, tai ajattelee, että mitä välii, niin eihän sellainen parveke kukoista koskaan. Se, että haluaa, on hyvä juttu!

Kirjahyllystä tupsahti parvekekirja. Nyt inspiraation kipinä alkoi syyhyämään!

Luin lehdestä syrjäytyneen henkilön haastattelun. Ymmärsin raastavan selkeästi, kuinka vahvasti elämänlaatumme on omissa käsissämme. Syrjäytyneisyyteen johtavia asioita on tottakai monenlaisia, enkä ajattele, että ne olisivat syrjäytyneen oma syy. Päinvastoin. Mutta kuitenkin siinä tilanteessa ihminen itse – ei kukaan muu – on se, joka valitsee, että millään ei ole väliä. Elämänkipinän herääminen kun on niin paljon ihmisestä itsestään, asenteistaan ja ajatustenvalinnoistaan kiinni. 

Elämänkipinä. Se syttyy juuri siitä, että haluaa jotakin, että unelmoi ja toivoo niin lujasti, että haluaa toteuttaa sen. Me olemme ehkä oppineet, että haluaminen on väärin ja itsekästä, mutta okeastaan se ei sitä ole. Se on päinvastoin se voima, joka kuljettaa meitä eteenpäin! On monia maailmankatsomuksia, jossa opetetaan, että oma haluaminen on kaiken pahan lähde ja että siitä pitäisi päästä eroon. Ehkä sen voi ymmärtää jollakin syvemmällä tavalla (jos joku teistä lukijoista on perehtynyt näihin, niin kommentoikaa!), mutta ainakin tällä konkreettisella tasolla tilanne, ettei halua enää mitään on aika lähellä tuon syrjäytyneen henkilön maailmaa. 

Ratkaisevaa on tietenkin mitä haluaa. Tätä kysymystä tulisi tarkastella mahdollisimman syvällä ja sielullisella tasolla millä itse kukin milloinkin liikkuu. Mammonan tasolla tähän kysymykseen tulee väärä vastaus.

Sanotaan, että saat sen mitä haluat. Tämä haluaminen tarkoittaa tietenkin juuri tuollaista intohimoista, elämänkipinän sytyttävää halua. Jos todellakin janoaa jotakin asiaa ja se inspiroi niin kovasti, että sen eteen on valmis tekemään suunnilleen mitä vaan, niin kyllähän se on aika selvä juttu! :)

Mutta kuten sanoin, ratkaisevaa on tietenkin mitä haluaa....


.
Ja tietysti on hyvä muistaa aikataulu. Eli ei sitku, vaan nyt! Mitä haluan tänään? Hmm... no äkkiä ajateltuna ainakin paljon iloisia hetkiä! Ja jos todella janoan sitä ja se inspiroi minua niin, että teen lähes mitä vain sen eteen, niin vähemmälläkin se voi toteutua! :D

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Matka on määränpäätä tärkeämpi

Päässäni on pyörinyt tällainen juttu: Pyrkimys on tärkeämpää kuin määränpää. Mutta määränpää on oltava, jotta olisi syy pyrkimiseen. Niin kauan kuin meillä on jotakin, mihin pyrimme, meillä on asiat hyvin. Jännite nykytilan ja päämärän välillä on se mikä ylläpitää elämisen mielekkyyttä. Tästä näkökulmasta on hienoa, että voin jatkaa pyrkimyksiäni tuolla yliopistolla musiikkiterapian opinnoissa. Tosin vaikka olisikin käynyt toisin, tuo elämä aina eteemme uusia pyrkimisen aiheita. Meidän ei tarvitse etsiä elämän tarkoitusta, vaan elämä tuo niitä meidän eteemme joka päivä. Pyrkiminen, päämäärän tavoittelu on juuri se, mikä antaa elämälle tarkoituksen tunteen. Tämän takia onkin juuri hienoa, että elämä järjestää joka päivä näitä tilanteita, joiden keskeltä meidän on pyrittävä – jos ei aina selkää määränpäätä kohti, niin ainakin kohti parempaa.

Joku voisi väittää, että tämä loputon parempaa kohti pyrkiminen johtaa vain perfektionismiin tai ahdistukseen. Tällaisissa tilanteissa pyrkimiseen ollaan suhtauduttu negatiivisella tavalla, ja se ei ole sitä mitä tarkoitin. Molempien syynä on epäonnistumisen pelko, pelko siitä, ettei saavuteta päämäärää. Tässä tilanteessa voi olla iloksi oivaltaa, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että ei määränpää vaan pyrkimys. Siis, että pyrkiminen kohti jotakin – whatever – riittää. Lopputulos ei ole oleellinen, eikä edes päämäärän tarkka olemus, vaan se, että pysytään liikkeessä ja elämässä kiinni. Että on joku syy mennä eteenpäin.

Kävipä muuten ihme sattuma! Aurelia oli toivonut synttärilahjaksi kynttilänsammuttajaa (samanlaista kuin päiväkodissa). Mietin, että mahtaako sellaisia saada tähän aikaan (siis joulun jälkeen) enää mistään. Yhtäkkiä sain päähänpiston ja kävelin erääseen lifestyle-kauppaan. Annoin askeleeni viedä randomisti ja ne veivät erään hyllyn luo. Siinähän niitä oli, kaksi kappaletta ja alennuksessakin vielä! Otin toisen niistä käteeni ja huomasin, että kahvassa oli upea peuran (tai poron?) kuva, siis Aurelian lempparihahmo, isibambi!

Nykyään sytyttelemme ja varsinkin sammuttelemme kynttilöitä ahkerasti.
 .
Sunnuntaipäiävn iloinen aurinko paistoi ikkunasta houkuttelevasti ja mietin mitä haluasin tällä hetkellä ja tässä tilanteessa kaikkein mieluiten tehdä.

m
Keksin, että haluaisin kaikkein eniten juuri nyt mennä jäälle kävelemään. Se unelma oli helppo toteuttaa, eikun ulkovaatteet niskaan ja menoksi! Enkä tosiaankaan ollut ainoa, joka oli saanut tämän idean :) Upea päivä, todellakin!

 

Pyrkiminen edellyttää, että on jokin syy tehdä jotakin. Teen tämän koska tälle on arvokas syy, joka on... Kun suhtautuu näin, tulee tekemisiin tarkoituksen tuntua, sen tekeminen on mielekästä ja se tulee tehtyä. Lähdin tänään kävelylle, koska oli niin upea auringonpaiste ja halusin lähteä. Jos olisin lähtenyt ilman tätä sisäistä syytä, vaikkapa itseni (tai muun) pakottamana, olisi kävely tuskin ollut yhtä nautinnollista. Olisi voinut käydä jopa niin, että en olisi lähtenyt lainkaan. Sisäinen motivaatio, syy toimia, on se pienoinen ero, joka määrittää onko jokin mielekästä ja tarkoituksellista vai ei. Hmm... tällaisia ihmeellisiä asioita päässäni pyörii tällä kertaa... Mutta eikös olekin jännä juttu, että omaan sisäiseen motivaatioon voi juurikin vain ja ainoastaan asianomainen itse vaikuttaa! Se tarkoittaa, että mielekkyys ja tarkoituksellisuus on mahdollista kaikissa tilanteissa ja hetkissä, kenelle vain!

Jos ei muuta, niin olkoon tämä ainakin toivoa tuova ajatus tässä arvaamattomassa elämän juoksusa :)

torstai 17. tammikuuta 2013

Tästä hyvää seuraa!

Kaksi huolenaihetta kääntyi iloksi!

1. Tulin kotiin yhden päivän opiskelureissulta ja pieni tyttö oli iloinen!
2. Löytyi ratkaisu tähän opintoasiaani!

Tässä maailmassa on sääntöjä. Ne ovat tietenkin ihmisten tekemiä ja olemassa meidän parhaaksi. Kuitenkin säännöt ovat sääntöjä ja ihmiset ihmisiä. Ihmisten tulisi aina olla toisilleen tärkeämmät kuin säännöt. Arvostan henkilöitä, jotka ymmärtävät sääntöjen tärkeyden, mutta jotka siitä huolimatta luottavat ihmisiin enemmän kuin sääntöihin. Tämän voisi luulla olevan itsestäänselvyys, ja toivottavasti se vielä joskus onkin.

Tänään auktoriteettiasemassa oleva henkilö ymmärsi katsoa inhimillisestä näkökulmasta sen sijaan, että olisi kivenkovaa pitänyt etukäteen laadituista säädöksistä kiinni. Tiesin kyllä, ettei tämä ihminen ole sääntöuskovainen, mutta en silti ollut aivan varma saisimmeko asiaan mitään tolkkua. Puhuimme kuitenkin todella paljon järkeviä asioita opinnoistani. Siis juurikin niistä, joiden luopumista olin jo ehtinyt surra. Tämä henkilö onneksi tajusi, mikä asia on tärkeämpi: ihminen ja se henkinen pääoma, se kipinä mitä hän kantaa sisällään. Ei niinkään se, että seurataan sääntöheppujen laatimia raameja, vaikka sekin tärkeää voi olla. Puhuttuamme asioista oikeilla nimillä, käänsimme ne sujuvasti sääntöheppujen kielelle, käyttäen heidän uusimpia trenditermejä, kuten mukauttaminen ja saimme näiden avulla tehtyä ratkaisun: voin jatkaa opintojani!

Helpotusko? Tavallaan kyllä. Päällimmäisenä kuitenkin melkoinen väsymys. Vaikka se oli "vain" henkisesti raskasta, tuntuu se vieläkin kehossani. Hassu asia! Hieman itsekin hymisen sille. Virta on vaan aika lopussa.  Se korjautuu pikkuhiljaa, tiedän sen. Tänään paistoi aurinkokin. Tästä hyvää seuraa!


Tämä superbwallpaper tuli muistuttamaan kesän olemassaolosta (muistoissa, unelmissa ja toisella puolella maapalloa)


maanantai 14. tammikuuta 2013

Some strange but nice gut feeling... :)

Tuntuu tosi vahvasti siltä, että maailma on muuttumassa, vinhaa vauhtia ja parempaan päin. Ehkä se maailmanloppupäivä oikeasti oli jonkunlainen kulminaatiopiste? Ihmiset tuntuvat totta vieköön ajattelevan yhä enemmän sydämellä ja toivovan kukin toisilleen hyvää. Kun kadulla alkaa näkymään entistä enemmän tällaisia, niin on helppo aistia, että maailmassa puhaltaa uudet tuulet:

Love <3



.
Silti (vai siksi?) oma, henkilökohtainen lähitulevaisuuteni ahdistaa. Tiedän, aivan turhaan. Se järjestyy kyllä. Mutta minua ottaa päähän. En tiedä mihin suuntaan olen menossa ja mitä pitäisi tehdä. Tai oikeastituntuu kyllä, että tiedän, mutta en vain saa sitä ajatusta kiinni. Se ärsyttää kuin kielen päällä oleva sana, jota vain ei millään saa päähän.

Olen siis työtön työnhakija, juuri sanomassa irti innostavaa opiskelupaikkaani, joka antoi paljon, mutta kuitenkin otti liikaa. Tuntuu raskaalta ja surulliselta. Mutta kuulen tässä samalla jonkin ihmeellisen sisäisen äänen. Se sanoo, että tällainen epätietoisuuden vaihe on oleellinen. Tässä on jotakin, jokin juju ja tarkoitus, minkä elämän oppikoulun tapaan saatan nähdä vasta reilusti jälkikäteen. Luotan siihen, että päädyn kyllä oikeaan paikkaan. Tai oikeastaan olen jo, tottakai kokoajan ollutkin!

Onneksi näen niin paljon hyvää ympärilläni. Aivan hämmästelen sitä hyvän määrää. Vaistoan kevään tulon ilmassa, sellaisen laajemman skaalan, ihmiskunnan kokoisen kevään, jonkin uudenlaisen kukoistuksen, ei ehkä tänään vaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtuvan. Ällöttävä utopisti, saatettiin ennen vanhaan ajatella. Nykyään jo ymmärrämme, miten paljon voimme asenteillamme, ajatuksillamme ja tulevaisuudentoivollamme vaikuttaa todellisuuteen. Ainakin omaamme. Eikä meillä muuta todellisuutta oikeastaan olekaan käytettävissä. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta gut feelingini kertoo, että tämä uudenlainen kevät kantaa mukanaan jotakin todella hienoa meille maapallon asukeille <3

Sanoma ei täysin auennut, mutta anteeksipyydettävää riittää. Meillä kaikilla.

torstai 10. tammikuuta 2013

Good news is good news!

Tänään on tuntunut jotenkin hassulta. Ihan kuin olisin kulkenut jossakin ihmeellisesstä siunauksen ja innostuksen virrassa, jossakin puoliksi valomaailmassa. Ihan jalat irti maan pinnasta ja reilusti :) Mutta miksi tarvitsisi edes olla kokoajan maan pinnalla, pilvissä leijuminenhan on kivaa!

On olo, että maailma on muuttumassa. Tai ehkä vain ihmisten asenne kollektiivisella tasolla? Ennen asenne oli, että bad news is good news. Katastrofit ja kohut kiinnostivat ja negatiivisuus möi. Mutta nyt alkaa enemmän ja enemmän näyttää siltä, että good news is good news. Että iloiset jutut ja hyvät uutiset alkavat kiinnostamaan ihmisiä. Metrolehdessä kirjoitettiin siitä, miten kreikkalaiset ovat kaiken surkeuden keskellä alkaneet kiinnostumaan positiivisista asioista. Ensin oli tullut positiivisuusblogit (jee!) ja sitten eri mediat olivat alkaneet kertomaan hyviä uutisia. Ihmiset olivat kyllästyneet kökköuutisiin. Iloisia uutisia kuulemma tuli ovista ja ikkunoista kun kaikki halukkaat saivat lähettää omansa :D

Onko tämä vain omaa kuvitelmaani (toiveajatteluani?), mutta ihan kuin tätä olisi ilmassa täälläkin päin? Sadannen apinan ilmiö putkahtamassa? Ainakin ollaan heräämässä, että meillähän on täällä asiat aivan tosi hyvin. Se yksi blogikirjoitus kermaperseistä levisi pitkälle, missä todettiin kuinka noloa on valittaa siitä, kun meillä on asiat todella hyvin. Samoin hymähdeltiin niille thaikkulamatkustajille, jotka valittivat vaikka heillä oli kaikki hyvin. Ehkä pian hymähdellään jokainen itsellemme, kun saamme itsemme kiinni turhasta valittamisesta tai negatiivisesta asenteesta. Kyllähän me aika hassuja olemme :)

Kävin tänään lentokentällä. Vitsi miten tunnelmallista! En ollut lähdössä itse matkaan, mutta matkaanlähtijöiden into tarttui itseenikin. Oli minulla siellä ihan tehtäväkin, siitä lisää tässä toisessa blogissa. Tehtävän toimittamisen jälkeen menin Starbucksiin istuskelemaan (en edes tiennyt, että Suomessa on niitä!). Tuli ihmeellisen rauhallinen olo, liittyi varmaankin juuri tuohon mainittuun tehtävään. Ovesta vyöryi ruskettuneita ja onnellisen näköisiä ihmisiä. Istuin vain ja nautiskelin elämästä. Aaah mikä lentokentän ilmapiiri! Olin yhtäkkiä tosi iloinen niiden puolesta, joilla oli ollut aurinkoinen reissu. Melkein kuin olisi itsekin ollut <3 Ehkäpä maailma muuttuu sellaiseksi, että se jolla onni on, se onnen jakakoon!

Ihan kivan näköinen mesta! :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kiitos kuuluu lasten suusta

Herätin Aurelian aamulla, pitkästä aikaa oli aikainen herätys. Ja mitä pieni unenpöpperöinen nyytti sopersikaan? "Tack mamma att du väckte mej!" (Kiitos äiti, että herätit minut!) Voiko suloisempaa olla!!! <3 Aurelia saattaa muutenkin aivan yllättäen kiittää mitä ihmeellisimmistä asioista, vaikkapa siitä, että autoin hänelle sukat jalkaan tai siitä, että autoin häntä leipomaan kakun (todellakin, niinpäin!).

.
Löysin tosi hyvän kahvilan! Idyllinen ja viihtyisä, mutta parasta: ei mitään taustapoppia! Sellaisia ei ihan niin helpolla löydä. Ihana vanhanaikainen puumökki Seurasaasen sillan kupeessa, voin todellakin suositella! Lisäksi kahvilasta saa ilmaiseksi lainata potkukelkkoja, joilla voi viipeltää pitkin saarta.

Eikö ole upea mökkerö!
.
Eihän se kahvinjuonti ole se juttu, sitähän voi litkiä missä vain pahvimukista, mutta se ilmapiiri, sen takia tykkään kahviloista, siis varsinkin juuri tästä! Talossa tuli ihan fiilis, että oi jospa voisi asua tässä paikassa :)

.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Valo ulos vakan alta ja kohti ihanneihmistä

Ilahdutti, kun niin moni kommentoi edellistä postausta facebookissa. Kiitos teille hyvistä näkökulmista ja inspiraation herättämisestä. Inspiraatiohan on myös yhdenlaista elämäniloa :)

Kirjoitin siis elämänilosta ja ihanneihmisestä. Tajusin vasta hyvien kommenttien avulla, että nämä ovat termejä, joihin jokaisella on oma määritelmänsä. Tarjoan nyt omani julkisesti luettavaksi :)

Ihanneihminen. Ihanneihminen? Miksi se helposti muuttuu negatiiviseksi asiaksi mielissämme? Siksikö, että ajattelemme sellaisen olevan mahdoton? Tai mahdoton itse saavuttaa? Että sellaista ei koskaan ole olemassakaan? Ja siksi sellaiseksi ei kannata pyrkiäkään?

Mutta! Ihanneihminenhän on oikeasti positiivinen asia. Sanahan voi tarkoittaa myös sitä, mikä mielessäni olisi paras mahdollinen ihminen. Tai katsokaamme aavistuksen - mutta vain aavistuksen! - erilaisesta näkökulmasta, jotta idea vielä selkeämmin tulee esiin: Millainen olisi ihanneminä, eli paras mahdollinen minä? Sellainenhan on täysin mahdollinen! Kuka tahansa voi sen saavuttaa. Sellaisia todellakin on (kuka muu voisi olla parempi minä kuin minä itse...). Ja jos en onnistukaan aina toimimaan kuten minä parhaana mahdollisena minänä toimisi, niin tokihan sitä kohti kannattaa pyrkiä heti kun suinkaan muistaa!

Eräs näkemys ihanneihmisestä.

Ihanneihminen on siis olemassa. Jokaisen omassa mielessä nimittäin. Koska termille ei ole mitään yksiselitteistä määritelmää, muodostuu jokaiselle ihmiselle aiheesta omanlaisensa määritelmä. Silloin se voi olla tuo negatiivinen, jota ei voi eikä kannata koskaan saavuttaa tai se voi olla se positiivinen, joka rohkaisee pyrkimään kaikessa valoa kohti. Tai ehkä jotakin siltä väliltäkin? Ja minkälaisella ihannemääritelmällä uudenvuodenlupausten tapaisissa pyrkimyksissä onnistuu varmemmin, sellaisella, jossa uskoo, ettei ihannetta voi saavuttaa, vaiko sellaisella, jossa uskoo, että voi...?

Ja tässä toinen!

Ihannetta kohti kannattaa pyrkiä ja se on mahdollinen saavuttaa. Helpointa se on tehdä JUURI NYT, sillä eihän sitä oikein muulloinkaan voi tehdä. Eli on mahdollista olla se paras mahdollinen itse, mitä juuri nyt ja tässä tilanteessa pystyy :) Tällainen ajatus kun olisi aina mielessä, niissä hankalimmissakin tilanteissa... Että silloinkin kun kiukuttaa ja hermostuttaa, niin muistaisin ajatella, että nyt toimin tässä niin kuin paras mahdollinen minä tekisi...

Elämänilo onkin mutkikkaampi selittää. Tai siis selittää, että mitä itse sillä ymmärrän. Ajattelen, että se maaginen ja tuntematon asia, mikä pitää ihmisen elossa - elämänkipinä, sitä voi kutsua valoksi. Tuo "valo" esiintyy aika monissa sanonnoissa. Esimerkiksi kun sanotaan, että kasvot loistavat, kun joku on oikein iloinen. Tai, että joku säteilee terveyttä/karismaa/mitälie. Tai tuleehan se esiin tuossa jo mainitussa elämänkipinässäkin. Ja kaikki ymmärrämme mitä tapahtuu, kun liekki sammuu. Tuo valo, josta Raamatussakin kehotetaan, että älä laita vakan alle, vaan anna sen loistaa maailmaan, sen määrä vaikuttaa elämäniloon. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän ja elämäniloa. Vanhoina päivinään ihminen voi edelleen olla täynnä valoa - elämäniloa, vaikka elinvoima alkaisikin jo vähetä. 

Google kuvahaun mukaan sisäinen valo näyttää tältä.

Ratkaisevin asia ymmärtää on, että mieli ohjaa valoa. Tämän olen oppinut viisaalta mieheltä(ni) nimeltä Tapio Sippoin, ja se on peruslähtökohtana hänen opettamalle terveysmeditaatiolle muutenkin kaikelle Sippoin Wellness -harjoittelulle. Ympäristö ja erilaiset tapahtumat tottakai voivat myös vaikuttaa valomme - elämänilomme määrään. Mutta vain jos mielemme sallii sen. Hyvänä esimerkkinä tästä Viktor Frankl, joka onnistui säilyttämään elämänilonsa jopa keskitysleireillä ollessaan. Miten hän onnistui? Se ei ollut taikatemppu, ei huijausta, eikä superlahjakkuutta. Se oli vain mieli, joka ohjasi valoa. Vapauduttuaan keskitysleireiltä hän kirjoitti kirjoja ja hänen menetelmänsä tunnetaan nimellä logoterapia.

Oliskohan kiva näyttää tältä?

Logoterapian keskeinen ajatus on, että ihmisen tulee ja hän voi itse löytää elämänsä tarkoituksen. Elämän tarkoitus voi täyttyä kolmella tavalla: toimimalla eli antamalla itse jotakin maailmaan; kokemalla eli saamalla elämyksiä esimerkiksi taiteesta, luonnosta tai rakkaudellisesta ihmissuhteesta. Kolmas mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitus on valita arvokas suhtautuminen tilanteeseen, jota ei voi muuttaa. Tärkeää on tehdyt valinnat ja se, mitä itse lähettää eteenpäin. Aina ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu, mutta omaan asenteeseensa pystyy vaikuttamaan. Logoterapian mukaan meitä ei niinkään muuta se, mitä meille tapahtuu, vain se, miten asennoidumme asioihin. (tämä oli wikipediasta)

* * *

Tämä lähti mukavasti lapasesta tämä kirjoitus :) Olin alun perin ajatellut kirjoittaa hieman konkreettisimmista tavoista lisätä elämäniloa, kuten liikkumisesta ja jumppaamisesta ja niistä terveellisistä elämäntavoista... No, joskus toiste sitten ;)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ihanneihminen, kuka, missä?

Vuoden vaihtuminen on mahdollisuus muuttaa kurssia parempaan, juu lässyn lässyn, tottakai, mutta eikös kaikki vuoden päivät ole? Ovat kyllä. Ehkä uuden vuoden magia onkin siinä, että niin moni henkilö päättää ryhdistäytyä samanaikaisesti. Lehdet ja lööpitkin tukevat sitä. Laihduta, lopeta huonot elintavat, muutu paremmaksi ihmiseksi. Ehkä se tosiaan on helpompaa, kun muutkin yrittävät?

Mummolan hevoset olivat ihanan pehmoisen pörrön peitossa <3


.
Mutta mihin ihmiset tällä kaikella oikeasti pyrkivät? Ihanneihmisiksi? Millaisia sitten ovat ne "ihannehenkilöt", jotka ovat saavuttaneet tavoitteet ryhdistäytyä ja muuttua paremmaksi ihmiseksi? Mitä ominaisuuksia on "paremmalla ihmisellä"? Onko tämä kenties utopiaa ja kuuta taivaalta?

Tältä näyttää tyytyväinen hevonen. Mikäs siinä, kun kaikki on tosi kohdillaan :)


.
Aina välillä kyllä tapaa niitä sellaisia melkein yli-ihmisiä. Sellaisia, joilla tuntuu olevan kaikki tosi kohdillaan ja voisivat muuten olla suorastaan ärsyttävän täydellisiä, mutta jotka eivät vain ärsytä, koska ovat niin ihastuttavan sydämellisiä ja lämpimiä. Löysin näille yhden yhteisen nimittäjän. Ei, he eivät välttämättä ole laihoja. Eivätkä he kaikki ole raittiita tai edes savuttomia. Tottakai terveellisyys ja hyvät elintavat on tärkeä asia, mutta se ei ratkaise tätä.

Voi sitä ihastuksen ja hääräilyn määrää kun mummon naapurimummon takapihalta löytyi hurmaava leikkimökki!


.
Näillä "ihanneihmisillä" on sisällään, ei sen vähempi asia kuin ELÄMÄNILO. Se paistaa, tai ennemminkin loistaa ihmisestä. Se tekee kenestä tahansa kauniin, upean ja puoleensavetävän. Ihminen, jolla on elämäniloa on... no, tietenkin – iloinen! Ja jos ihminen on iloinen, niin sehän on aivan parasta, sillä silloinhan asiat ovat juuri tosi kohdallaan!



Elämäniloa, sen enempää kuin onneakaan ei saa kaupasta, kuten tiedämme. Mistä sitä sitten saa? Luulen, että sitä on jokaisen sisällä valmiiksi suunnattomat, ellei äärettömät määrät. Meidän kait vain täytyy keksiä tai löytää se, jokainen omasta itsestään. Ja olla hämääntymättä kaikesta sellaisesta, mistä ehkä ihan syyllä voisi käyttää sanaa mammona. Elämäniloahan on oikeastaan kaikkialla, kunhan pitää aistit viritettynä löytämään sitä.

Olen aika paljon miettinyt sitä ikuisuuskysymystä, "mikä minusta tulee isona?". Siihenkin kysymykseen voi liittää elämänilon. Silloin homma tuntuu paljon järkeenkäyvemmältäkin. Vaikkapa näin:


The question you should be asking isn't, "What do I want?" or "What are my goals?" but "What would excite me?”


Ja jos ilosta ajattelee näin, niin se tuntuu ehkä ihan helpolta saavutettavalta:




Tässäpä projektia (kuulostaa kivemmalta ja mahdollisemmalta toteuttaa kuin "uudenvuodenlupaus") tälle vuodelle! :)