keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tosipaikassa

Tänään positiiviset asennoitumiseni pääsivät tosipaikkaan testaukseen. Jouduin tilanteeseen, missä paloi käämi totaalisesti. (Jalkani olivat sateesta märät ja viluiset, olin matkustanut bussilla melkein koko aamupäivän pitkät ja mutkaiset matkat, sisälläni pienoinen kalvava omatunto siitä, että Aurelia on hoidossa eikä kanssani, jonottanut märkänä tunkkaisessa ja kalseassa virastossa liian pitkään, ja päätynyt asioimaan itänaapuria murtavan auttamishaluttoman henkilön kanssa ja lisäksi kun vielä olin unohtanut vaadittavat asiakirjat kotiin murtui itkupato ja lähdin vetämään = hukkareissu ja huomenna uudestaan!)

Tolkuttoman pitkä bussimatka takaisin. Koko matkan piti pinnistää äärimmilleen, että pystyin ajattelemaan jotakin positiivista. Yritin siirtää ajatukset muualle, ilahduttaviin asioihin. Vaan eipä tullut ensimmäistäkään mieleen. Kaikki ilon kestoaiheet tuntuivat typerältä. Terveys, so what? Aurinko ja kesä? In my dreams! Kivat ihmiset, ai niinku ketkä? Mutta tahtoa oli onneksi riittävästi. Pakko nyt jotain oikeesti olla! Ja kun aikani hieroin ajatusnystyröitä keksin lopulta toimivan ajatuksen: Milloin viimeksi oli hyvä hetki? Näitä löysin muististani ihan helpostikin, eikä tarvinnut edes kovin kaukaista historiaa kaivella, pari tuntia vain. 


Aamu oli ollut tosi mukava. Muistelin ja eläydyin muistoon, kuinka pötköttelimme ja höpsöttelimme Aurelian kanssa peiton alla ennen nousemista ja kuinka Tapio oli vielä kotona kun nousimme ylös. Siitä ilahduin sekä minä, että Aurelia. Aamupalalla meillä oli hassuja juttuja ja bussissakin naureskelimme ja Aurelia lirkutteli takana istuvalle tädille.  Huomasin olleeni oikeastaan hyvällä tuulella koko aamun ennen tuota asiointia. Sade oli toki kastellut, mutta olin napannut Tapion jättisuuren sadetakin (onneksi olin unohtanut oman ei kaatosadetta kestävän goretexin jumppalaan!) ja huomasin varsin nopeasti miten hyvä valinta se oli ollut. Sadetta nimittäin tuli ihan tajuttomasti. Olin nauranut tilanteelle kun pitelin sadetta jossakin porttikongissa. Ei huh huh, mikä keli! :) Siellä olin ottanut valokuviakin virtaavasta vedestä ja vesipisaroiden lätäköiden pintaan muodostamista rinkuloista. 




Kun aktiivisesti keskityin miettimään näitä, oloni alkoi vihdoin helpottua kummasti. Huomasin myös, että takapakkia tuli tosi helposti. Pienikin herpaantuminen ja kyyneleet olivat taas silmissä. Taistelua se oli. Mutta minulla oli kova motivaatio muuttaa mielialani hyväksi ajatuksen kautta. Aloittelijalle ajatustaistelu vaatii kovan tahdon ja sisukasta päänsisäistä työtä. Tulin ajatelleeksi ja hieman myös ymmärtäneeksi, miksi niin monille tupakka, jumputusmusiikkinapit, juorulehdet, tietokonepelit yms näennäisessä helppoudessaan ovat niin paljon houkuttelevampia keinoja siirtää ajatukset muualle.


Hain Aurelian hoidosta. Tuli hyvä mieli siitä, että hän oli viihtynyt. Lähdin sateeseen päiväunikävelylle. Pienen sylittelyhetken jälkeen pikkupallero nukahti sikeään uneen. Ehdin rauhassa kahville, kauppaan ja kotimatkalle. Kotimatkalla sade yllättäen lakkasi ja aurinko vilahti esiin! Säteet osuivat vieressä olevaan köynnöskasviin ja sateen kastelemat lehdet kimaltelivat mahtavin voimakkain värein. Räpäyksessä maailma muuttui kauniiksi! 



Iltapäivällä kun lähdimme ulkoilemaan tihkui jälleen. Aurelia jäi ihmettelemään ensimmäistä lätäkköä ulko-oven edustalla. "De regnar" hän totesi ja jäi tutkimaan ilmiötä. Lopulta hoputin häntä, että tule jo, ja Aurelia jatkoi eteenpäin hyvästellen lätäkön "Hejdå regnar!". Sitten hän pysähtyi seuraavalle lätäkölle ja katseli pisaroiden osumista pintaan. Ja voi mikä riemu! "Också regnar!!!" :D



tiistai 30. elokuuta 2011

Ihmemeininki

Päivän hehkutus on marja-aronia. Naapuritalon leikkipuistoa ympyröi paksuja marjaterttuja notkuvat pensaat. Olen katsellut pensaita pidempäänkin, että onpas upea ja muhkea sato. Mielessäni vain harmitellut, että myrkyllisiä kuitenkin. Kunnes tänään selvisi totuus! Supermarja-aronia! Ja näitä marjoja on aivan valtavat määrät! Siis eikö kukaan tiedä millaisesta supermarjasta on kyse!!? Tässä tutkimusnäyttöä, lue ja hämmästy!


Aroniahan ei oikein kilpaile mansikoiden kanssa makunystyröiden huomiosta. Mutta toimii lisänä pirtelössä tajuttoman hyvin! Tässä tämänpäiväinen toimivaksi todettu resepti. Määrät fiiliksen ja mieltymyksen mukaan.


Aroniamarjoja
Mustikoita
Sitruunaa (puristettuna)
Kermaa
Hunajaa (raakasellaista)
Steviaa
Lähdevettä


Sitten ihmettelyä. Se on kivaa, koska se on täynnä mahdollisuuksia. Koko elämä on ihmeitä täynnä. Olen onnekas kun minulla on tuo pieni ihmeiden maailman opas. Ihan ihan kaikkialla on ihmeitä. Katso vaikka juuri nyt ympärillesi pienen lapsen silmin, niin näet todella ihmeellisiä asioita! Tässä lainaus Uskalla Innostua -uutiskirjeestä. Osui aika asian ytimeen!


Ooh, mitä ihmettä! Mun alta menee autoja!
Naapuritoimistossa vierailee aina välillä pieni poika, joka on nyt vajaan vuoden ikäinen. Tänään meillä oli oikein kunnon ihmettelyhetki. Katsottiin toisiamme, naureskeltiin ja ihmeteltiin. Ei sanoja, vain ihmettelyä.   

Ihmettele ihan mitä haluat. Vauvalla riittää maailmassa ihmeteltävää ihan joka paikassa. Niin riittää sinullakin ympäristössäsi, jos pysähdyt huomaamaan sen. Voisin vaikka väittää, että jos pysähdyt juuri siihen missä olet nyt ja katsot ihmetellen ympärillesi, niin löydät ympäristöstäsi jotain sellaista mitä et ole aikaisemmin huomannut, vaikka olisitkin sinulle täysin tutussa paikassa missä saatat olla joka päivä. 

Ihmettelyt on ihme hetkiä. Löydä ihmeet omassa elämässäsi.
 


Ja jännä putkimallinen kaide!

Ihmettelyn oppaalle on tärkeää kävellä itse. Voi pystähtyä ja katsella kaikkea kunnolla ja lähempää. Ja näyttää äitillekin, koska hän ei välttämättä itse huomaa. Kukka, kivi, keppi, roska, pylväs, ruuvi, kaivo, lätäkkö, ötökkä, omena... Kaikkialla on ihmeitä! Ilmankos oppaan tanssijalkaakin vipattaa. Muutama piruetti, rytmikkäitä polvijoustoja ja jalalla maahan polkemisia. Ja sanoo äitillekin: "Dansa!"  Ja pian äidinkin jalat vipattaa... :)


Tanssia voi missä vain. Vaikka kiipeilytelineessä.

Tällä pienellä ihmeiden oppaalla on myös hieno kyky keskittyä olennaiseen. Hänelle on maailman luonnollisin asia olla läsnä nyt-hetkessä. Missä vaiheessa se kyky katoaa? Silloinko, kun opimme, että asiat voivat mennä myös pieleen? Ajattelemme jo etukäteen, mikä kaikki voi epäonnistua ja alamme pelätä? Hmm... Voisiko flown salaisuus olla luottamuksessa? Ei välttämättä itseluottamuksessa, vaan luottamuksessa elämän hyvään? Luottaminen onnistumiseen? Onko se sinisilmäisyyttä? Hmm... pieni ihmeiden opas ei tuhlaa aikaa tällaiseen. Hän käyttää aikansa olennaiseen. Olemiseen.


Mikä keskittymiskyky ja uppoutuminen. Suorastaan flow!


Liikutuin kun näin pelastusammattilaiset tositoimissa. Vähän kuin näkee vaikkapa muurahaisen kantavan toista loukkaantunutta lajitovieriaan. Jotakin äärimmäisen hienoa ja mitä kutsumme inhimilliseksi. Jotakin samaa kuin upeassa taide-elämyksessä. Ihmeellistä tämän- ja tuonpuoleisen rajojen venyttämistä ja ylittämistäkin. Tunne jostakin hyvin hyvin tärkeästä ja kunnioitettavasta. Kuinka ihminen on niin pieni ja on täällä niin lyhyen häivähdyksen verran. Tunne syvemmästä tarkoituksesta. Ihmeestä nimeltä elämä.


Elämää (joskus kuolemaakin) suuremmalla asialla.

maanantai 29. elokuuta 2011

Hyvä luo hyvää



Nyt on niin ihmeellisen hienosti asiat, että voin vain kummastella tätä elämää. Minulla ei ole työtä. Siis varsinaisessa rahastusmielessä. Ja olen siitä niin kiitollinen! Aivan yhtäkkisesti elämä järjesti minulle mahdollisuuden keskittyä soittamiseen, sillai ihan kunnolla! Jännää, suorastaan kutkuttavaa! En malta odottaa, että kausi oikeasti alkaa. Aivan kuin olisi tapaaminen vanhan ystävän kanssa, jota ei ole nähnyt vuosiin. (Ja minä kun jo luulin, että olen myymässä bassoni pois... elämä tietää...)


Aurelia on saanut hoitopaikan supermahtavan Kati-Tätin helmoissa. Kävimme jo tutustumiskäynnillä. Hauskaa, sillä tiesin jo etukäteen, että kaikki menisi hyvin. Ja tietysti menikin. Aurelia ei ollut moksiskaan kun tulin hakemaan häntä. Lähinnä harmitteli, että leikit oli lopetettava.


Puhelimeeni tuli kuvaviesti Kati-Tätiltä.


Elämä tosiaan hemmottelee. Muistin sen taas tänään. Olen saanut niin mahtavia ystäviä! Soitin naapurikotiäitikaverilleni, että lähtisivätkö he kanssamme puistoon. Juu, sopii. Eikun menoksi. Mutta alkoikin sataa. No, ei hätiä, meidät kutsuttiin sisälle kylään ja pöytä laitettiin koreaksi: vastapoimittuja, paistettuja metsäsieniä, juuri savustuspöntöstä nostettua lohta, juustoja vaikka minkä sorttisia ja vielä viiniäkin olisi tarjottu (josta kieltäydyin kohteliaasti, imetys on hyvä tekosyy ;) Ihan täydellistä! Kiitos, kiitos, kiitos! :)

Daniel Goleman muistuttaa osuvasti todellisuuden olemuksesta kirjassaan Sosiaalinen äly: Jos laitamme jakoviivan yläpuolelle päivän aikana toteutuneet hyvät asiat ja alapuolelle toteutuneet pahat asiat, suhdeluku on aina positiivinen!

Tähän voi vielä lisätä ajatuksen, että hyvä ja paha ovat suhteellisia käsitteitä. Tiedäthän ilmiön, kun asia äkkiseltään vaikuttaa tosi pahalta, ja myöhemmin osoittautuukin mielettömäksi onnenpotkuksi. Mutta tärkein opetus mielestäni tuossa Golemanin harjoituksessa on: huomioi hyvät asiat ja kiitä elämää niistä! Olen jo tähän mennessä tätä blogiprojektia itse täysin vakuuttunut siitä, että hyvän korostaminen todellakin lisää elämänlaatua ja onnen kokemista! :) Ei maksa mitään ja antaa valtavasti!!

Minulla on onni ja etuoikeus olla pienen Personal Trainerin ohjauksessa näiden hyvien asioiden muistamisessa. Tämä ekspertti muistaa vain kivat asiat. Toki harmillisiakin asioita tulee aina vastaan, mutta kun niistä on päästy yli, ne unohtuu. Hyviä asioita sen sijaan muistellaan vielä pitkään tapahtuneiden jälkeenkin. Ja tietysti nautitaan niistä jo itse tapahtumahetkellä. Olen pian oppinut itsekin tämän! Elämä on hienoa! <3



sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hieno kesäpäivä!

Meillä oli ihana aurinkoinen kesäpäivä (pessimistien mukaan vuoden viimeinen sellainen, mutta minä ajattelen, että eihän sitä nyt voi kukaan tietää). Tässä kesätunnelmiamme, ilo ja riemu välittyköön kuvien kautta :)









lauantai 27. elokuuta 2011

Back to work?

Nyt on ollut niin hyvä juttuja, että ei ole koneellekaan ehtinyt ;) Eli niin hyvin nukuttanut iltaisin, etten ole konettakaan aukaissut...


Viimeksi kirjoitin miljoona-tarinasta. Se kertoo omasta suhtautumisestani työhön erittäin osuvasti. Miten sitten se työhaastattelu meni? Elämäni ensimmäinen varsinainen sellainen (aina aikaisemmin työhaastattelussa olen soittanut bassoa verhon takana) ja olin hämmästyttävän tyytyväinen. Osasinkin ilmaista itseäni niin hyvin! No, oikeastaan sinänsä se oli helppoa, koska työ oli juuri kuin minua varten luotu. Kuin naula päähän, vai mitä näitä positiivisia sanontoja nyt on... ;)

Työ olisi siis ollut aivan todella hauskaa ja olisin ollut siihen juuri oikeanlainen persoona. Mutta työajat olisivat olleet äärimmäisen ikävät perheen kannalta. Ensin tuntui todella haastavalta tehdä valinta, haluanko sittenkään tähän vai en. Kun muistutin mieleeni tärkeysjärjestyksen, oli aivan helppo tehdä päätös:




1. Minä itse

2. Perhe

3. Työ





Eli ensinnäkin on kannettava vastuu omasta hyvinvoinnistaan, ennen kuin voi olla toisille ihmisille edes mielekästä seuraa. Toiseksi, perhe on tärkeämpää kuin työ, mutta ei omaa hyvinvointia tärkeämpää! (Poikkeus: Toisinaan äitihenkilö on kakkonen: pienen lapsen tarpeet menee omien edelle. Mutta se on vain tilapäistä. Ja jokainen äiti tietää, että kun itse voi hyvin, jaksaa lapsiaankin hoitaa paljon paremmin.) Kolmanneksi, vain minä olen minä itse, vain läheiseni ovat läheisiä, mutta työ on aina vain työtä. On hyvä elää sen mukaan, mihin tiedostaa haluavansa laittaa aikansa ja rakkautensa!


Kiitos hyvä ja antoisa työhaastattelu, että muistutit minua tästä äärimmäisen tärkeästä asiasta! <3



keskiviikko 24. elokuuta 2011

”Miljoonia? Mitä sitten?”


Tässä taustamusiikkia päivän lukuhetkeen, ole hyvä :)



K-kaupoissa on joku yhden euron hedelmä -tarjousjuttu. En aluksi innostunut, koska en pysty syömään ei-luomuhedelmiä (kirvelee suussa). Sitten sainkin tietää, että myös kookospähkinät ovat 1e/kg! Annoin teinipojalle 8e ja hän lähti kauppaan ostamaan 8kg kookospähkinöitä. Aika monta pähkinää hän toi tullessaan :) Kyllä! Rikoimme kookospähkinän! Ja olipas hyvää! Ja aika helppoakin oikeastaan. Pähkinää hakataan voimakkaasti puukon hamarapuolella ja lopulta se räksähtää auki. 


Pähkinän paksun kuoren alla on pehmeä, ruskeapintainen kalvo. Siihen leikataan veitsellä viilto, jonka jälkeen kookosvesi kaadetaan ulos. On muuten aika hyvää tavaraa se! Sitten sitä ruskeapintaista kookoslihaa leikataan veitsellä palasiksi ja syödään. Nam! Tai sitten siitä tehdään pirtelö (määrät fiiliksen ja maun mukaan):




Kookoslihaa
Mangoa (pakastekuutioina)
Raakakaakaojauhetta
Chian siemeniä
Lucumaa
Tocoa
Steviaa (riittävän vähän)
Lähdevettä




"Mitä minusta tulee isona?". Turha kysymys. Eihän se juttu ole siinä, mitä minusta tulee. Tärkein juttu on, mitä kokoajan olen! Pitäisikin vain rehellisesti suoraan kysyä "mistä saan rahaa?", sitähän tuolla kysymyksellä oikeasti tarkoitetaan. Ja sitten voikin erikseen miettiä "mitä minä olen juuri nyt ja onko se sitä, mitä haluan olla?" Näitä miettiessä tuli vastaan hieno ja ajatuksia herättävä tarina. 


Eräs suomalainen toimitusjohtaja oli jäänyt lomalle lääkärin määräyksestä. Lääkärin ohjeen mukaan hän kävi joka aamu rauhoittavalla kävelyllä metsässä. Metsän siimeksessä vastaan tuli vanha koulukaveri.
”Ai, olet vuosilomalla vai?” toimitusjohtaja kysyi.

”En ole. Olen yrittäjä, ja tein jo päivän työni, nyt päätin lähteä virkistäytymään”, koulukaveri vastasi.
”Mutta päivähän on vasta aluillaan. Eikö tällainen hieno päivä kannattaisi käyttää tehokkaasti?” kysyi toimitusjohtaja.
”Sain jo kaiken tarvittavan tehtyä tälle päivälle. Huomenna sitten taas jatkan” sanoi koulukaveri innostuneesti.
”Mutta… mitä aiot tehdä koko loppupäivän?”
Koulukaveri katsahti ylöspäin ja hymyili. ”Nautin päivänvalosta ja metsästä, lenkkeilen, luen, teen rauhassa ruokaa, lepäilen, leikin lasteni kanssa ja iltaisin juttelemme vaimoni ja ystävieni kanssa teekupposen ääressä. Minulla on kovasti tekemistä.”
Toimitusjohtaja naurahti ja ojensi ryhtiään. ”Minulla on ekonomin tutkinto, ja voisin auttaa sinua maksimoimaan tuloksiasi ja tehostamaan työntekoasi. Sinun kannattaisi käyttää päivät hyödyksesi, jotta voit laajentaa yritystäsi. Ensin voisit laajentaa bisnesideaasi, ja myöhemmin voisit perustaa useampia yrityksiä eri paikkakunnille. Voisit omistaa kokonaisen ketjun!”
Hän jatkoi: ”Sinun ei kannata aluksi pitää montaa työntekijää vaan tehdä hommat itse, teet parempaa tulosta. Voisit johtaa kaikkia yrityksiäsi itse. Sitten sinun pitäisi tietenkin muuttaa Helsingin keskustaan. Mutta ei asuntojen ja liiketilojen korkeat hinnat sinua haittaisi, sillä sinulla olisi paljon suuremmat tulot.”
Koulukaveri kysyi: ”Mutta kauanko tähän menisi?”
Toimitusjohtaja vastasi: ”10-20 vuotta, korkeintaan 25.”
”Mutta entä sitten?”
Toimitusjohtaja sanoi nauraen: ”Tässäpä onkin paras osuus. Kun aika on kypsä, voit järjestää osakeannin ja myydä koko yrityksen osakekannan ja rikastua. Ansaitsisit miljoonia.”
”Miljoonia? Mitä sitten?”
”Sitten voisit jäädä eläkkeelle ja nauttia päivisin valosta ja metsästä, lenkkeillä, lukea, tehdä rauhassa ruokaa, lepäillä, leikkiä lastesi kanssa ja jutella iltaisin vaimosi ja ystäviesi kanssa teekupposen ääressä…”

Tuli nimittäin kutsu työhaastatteluun... Ihan jännää :) "Mitä minä olen juuri nyt ja onko se sitä, mitä haluan olla?" hmm...

tiistai 23. elokuuta 2011

Laa lalla lalla lalla lalla laa... :)

Asenne. Vekkuli asia tuo. Aika yllättävän moni asia muuttuu sen myötä. Nappasin väärän levyn tämänpäiväiselle venyttelytunnille. Mukana oli levy, jota en ollut koskaan edes kuunnellut. Keskiaikaista kirkkomusiikkia. Hups. Automaattinen asenne olisi luultavasti ollut "ei hitto, ihan sikanoloa, voi ei, mitä mä nyt teen!?". Asenteeni oli kuitenkin rauhallinen ja melkein innostunut "hmm... mielenkiintoista ja jännää, mitähän tästä tulee". Tunnista tulikin tosi hyvä! En tiedä mitä asiakkaat tuumasivat musiikista, mutta minulle se teki hyvää. Siksi, että jäin niin paljon kuuntelemaan sitä. Tosi pitkään olen ajatellut, että pitäisi oikeasti pälättää niillä tunneilla paljon vähemmän ja antaa ihmisille rauha syventyä omiin maailmoihinsa. Mutta kun pölötys on niin luontevaa ja se tulee ihan itsestään vahingossa...


Tänään oli luontevaa olla hiljaa, koska kuuntelin tarkkaavaisesti tätä minulle uutta musiikkia. Ja hiljaisuus toimi! Ihan kuin koko salillinen venyttelijöitä olisi vaipunut meditaatioon. Melkein nauroin ääneen kun ajattelin mitä ulkopuolinen olisi tuumannut, jos olisi paikalle pöllähtänyt: Salillinen hiljentyneitä ihmisiä polvistuneena muslimien rukousasentoon (=selkävenytys lapsiasennossa). Seinistä kaikuu tiivis ja hypnoottinen latinankielinen kirkkolaulu ja ilmapiirissä on suorastaan käsinkosketeltavan voimakasta hartautta. Perusaerobikkimeinikiä... or not... ;) Tunnin jälkeen bussipysäkillä eräs venyttelijärouva kiitteli ihanasta tunnista. Kiitollisuus oikein loisti silmistään ja myönnän liikuttuneeni. On kyllä tosi hienoa saada tehdä tällaista! Kiitos elämälle, kun järjestit "väärän" levyn! :)
Niin, asenne. Työntelin nukkuvaa Aureliaa kärryissä ja jouduin kiertämään pitkän matkan koska hissi oli rikki eikä portaisiin ollut asiaa kärryjen kanssa. Oliko asenne "voi ei, tyypillistä mun tuuria"? Ei, vaikka sinänsä olisi kyllä helposti voinut olla. Sen sijaan hyvällä mielin vain käppäilin kiertoreitille. Ja kuinka ollakaan törmäsin siellä kotiäitikaveriini, jonka kanssa oli mukavaa jutella! Kiitos elämälle, kun järjestit minulle piristävää seuraa! :)

Tai kun tulin kotiin ostosreissulta kärryt täynnä kaikkea ihanaa (superfoodia), kyydissä pieni pissahätäinen vasta herännyt tyttö ja huomasin, että avaimet olivat jääneet lukkojen taakse. "Ei hitto, tämäkin vielä!" vai "No hei, loistava syy soittaa mukavalle kotiäitikaverille, että jos tulisimmekin kylään kunnes mieheni tulee kotiin avaimien kanssa!". Tässä vaiheessa pitäisi olla jo helppo arvata :D Kiitos elämä, kun ohjasit minulle ihanaa kahviseuraa!

Siellä kyläilemässä muistin, että siskoni ja siskontyttäreni olivat tulossa meille. Hups... "Nyt menee ihan överiksi tää sähellys" vai  "Mennään hei kaikki yhdessä puistoon!". Aivan! Ja kaiken lisäksi matkalla puistoon toinen kotiäitikaverini soitti ilmoittaakseen, että ovat nyt puistossa jos haluaisimme tulla heille seuraksi! Mainiota! Kiitos elämä, kun järjestit kivaa puistoilua mahtavassa porukassa!

Mielettömiä mäihiä ja mahtavia yhteensattumia täynnä koko päivä! Kyllä nyt kelpaa :) (Huom, olisi ollut aivan liiankin helppoa ottaa koko päivä kauheana katastrofina, päivänä, jona kaikki meni päin ***. Kiitos elämä, kun olen saanut oppia hyvän asennoitumisen toimivuutta!)

maanantai 22. elokuuta 2011

Sadonkorjuun aika


Löysinköhän herkkusieniä? Eivät nuo ainakaan valkoisia kärpässieniä ole, kun on noin tumma heltta ja se kauluskin puuttuu. No, parin metrin päässä kulki joka tapauksessa autotie, joten jäivät poimimatta. Mutta mahtavaa kun tulee syksy, kasvukauden huipentuma, yltäkylläisyyden ja sadonkorjuun aika. Luonto tarjoaa parastaan ja me saamme nauttia siitä :)

Hyvä fiilis, nimittäin tuntuu, että alan pikkuhiljaa edistyä tässä hyvän olon jutussa. Rhonda Byrnen Voima-kirja oli varsin inspiroivaa luettavaa ja voin lämpimästi suositella sitä. Ei sinänsä mitään kovin mullistavaa uutta, mutta se inspiroi ja innostaa hyvänlaiseen ajatteluun. 

Kantava ajatus kirjassa on, että sitä saa mitä tilaa, you´ll reap what you sow. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun viljelen ajatuksissani, sanoissani ja teoissani hyvyyttä ja rakkautta, niin sitä myös saan (ja vastaavasti jos viljelen ärtymystä, valitusta, vitutusta jne, niin sellaista elämä tulee myös antamaan lisää). 

No entä jos kuitenkin vituttaa? Aina välillä kai itse kutakin? Hyvä ohje tuolta kirjasta tuli, josta aikaisemminkin täällä blogissani mainitsin. Kertauksena:

Ajattele rakkautta kuin se olisi lasiin kaadettua vettä, ja lasi olet sinä itse. Kun lasissa on vain vähän vettä, siellä on veden puute. Et voi muuttaa vedenpinnan korkeutta käymällä tyhjyyttä vastaan ja yrittämällä kantaa sitä ulos. Tyhjyys katoaa ainoastaan täyttämällä lasi vedellä. Kun tunteesi ovat negatiivisia, olet tyhjä rakkaudesta, mutta kun täytät itsesi rakkaudella, huonot tunteet ovat tiessään.
Mieheni, Tapio Sippoin lisäsi tähän vielä jatkon ja päätelmän: Kun lasi täyttyy yli äyräiden ja alkaa valua yli, riittää rakkaudesta muillekin. Aito rakastaminen alkaa siis aina itsensä rakastamisesta (kuten Sippoin Wellnessissäkin opetetaan).

Tätä olen yrittänyt testata käytännössä. Helppoa se ei ole, mutta uskon, että tässä voi kehittyä. Tänään sain sen jopa toimimaan. Aamu oli alkanut ärtyisästi, jotakin oli mennyt pieleen ja mieheni kanssa äksyilimme toisillemme. Lähdin Aurelian kanssa puistoon äksymielentilassa ja yritin kovasti tuota lasin täyttämistä. Yritin muistuttaa mieleeni kaikkia mieheni hyviä piirteitä, mitä kaikkea hienoja asioita hän tekee ja miten rakastettavasti hän myös käyttäytyy. Piti kyllä hieman ponnistella, jotta ajatus pysyisi noissa hyvissa jutuissa, välillä se tuntui tosi keinotekoiseltakin. Sitten jossakin kohti vitutus lakkasi. Jatkoin hyvän ajattelua ja se oli jo paljon helpompaa. Kyllä kannatti! Iltapäivällä kun mieheni tuli kotiin sain jo oviaukossa haleja ja pusuja <3


Kiireisen kotiäidin lounas. Mihin nyt kotiäidillä kiire on? Tietysti saamaan lapsensa päiväunille ajoissa. Eli äkkiä jotain blenderiin, siitä pillilliseen (mainio sana!) kirahvimukiin, vauva vaunuun ja eikun päikkärikävelylle. Oli muuten hyvää!

1 tl spirulinaa
1 tl chlorellaa
1 tl ohraorasjauhetta

½ dl hamppuproteiinia
½ avocado
2 rkl chian siemeniä

2 rkl kookosöljyä
kourallinen cashewpähkinöitä
ripaus steviaa  
lähdevettä



Olipas muuten mainio salitreeni tänään! Törmäsin netissä treeniin nimeltä Bodyrock. Huh mikä kroppa tuolla bodyrockin kehittäjällä on... Treeni on kivalla tavalla funktionaalista ja sen voi tehdä missä lie sattuu olemaan ja se ottaa vain 15-20min/päivä. Joka päivä uusi treeni, ja päivän treenivideon voi katsoa blogistaan www.bodyrock.tv. Kokeilin tämänpäiväistä treeniä ja tykkäsin kympillä! Tuli just hyvä hiki ja tsemppi päälle, mutta ei kuolemanväsymystä. Haittapuoli olikin, että kun teki mieli treenata paljon pidempään kuin vaivaiset 15min! Siispä lisäsin treeniin 15 min säkkihakkausta ja 15 min aerobista. Näitä bodyrockeja aion ehdottomasti tehdä lisää!

Oooh!! Tässä loppukevennys :D Heh heee hee, vitsi mikä meininki! 



Superhyperkuvakooste

 Omenapuussa oli virkistävää ja hauskaa :) Muutama omppukin mahtui taskuun. Tosin parhaat omput olivat tietysti siellä ihan latvassa mihin ei yltänyt...


Omenat eivät kauas puusta putoa, siltä kyllä vaikuttaa.



Bussipysäkillä oli jännittävää bussinodottajaseuraa.


Metsäjuoksulenkillä oli hienoa!


Nälkä kurni massussa jo kotia lähtiessä ja mietin miten oikein jaksan...
Haa! Lenkkipolun varrella olikin superfoodtarjoilua. Kylläpäs tulikin virtaa!



Nämä vaikuttivat jo hypereiltä, joten jätin pensaaseen.



Aavistus syksyä.



Pitkospuut. Kieli keskellä suuta. Varsinkin mitä kovempi vauhti.

 

lauantai 20. elokuuta 2011

Enkelin siivet ja saparot

Aamulla kun astuin ovesta ulos, jalkojeni juurella leijaili valkoinen sulka. Ihan kuin saduissa, missä enkelit käyvät vierailemassa. Jotakin hienoa varmasti olisi tulossa :)


 
Hienoahan tulikin. Yllättävästi nimittäin puhelin jälleen pirisi ja minua kyseltiin töihin! Jumppajuttuja, ja kivoja sellaisia. Nyt onkin ihan kiitettävästi työvaihtoehtoja. Pitäisi vaan päättää ja valita. Sinänsä ihan mukava tilanne se :) Vaikka valitseminen ei olekaan niin helppoa, koska samalla kun valitsee jonkun, valitsee pois muut...


Päivä toi mukanaan uusia ideoita DeepRelaxingSounds-juttuihin myös. Minulle on aina ollut vastenmielistä yrittää "rahastaa" sillä, joten päätin lähteä reilusti hyväntekeväisyysmielellä kun kerran kotopuolestakin siihen tukea sain. Kuulemma ilmaiseen konserttiin kukaan ei tule, joten idea on, että konsertin tuotto menee aina jollekin hyväntekeväisyyskohteelle. "Mä vaan soitan" -periaatteella. Tällaista siis ryhdyn nyt järkkäämään! Jos sinulla on mielessä joku kohde, niin nyt on oikea hetki ottaa yhteyttä!! Profiilista pitäisi löytyä sähköpostiosoite. Tai sitten voit laittaa kommentin. Ilmoittelen täällä blogissani, sekä tuolla DRS-blogissa milloin konsertteja on, niin olet sydämellisesti tervetullut tekemään hyvää. Itsellesi! :)


Aurelia sai lahjaksi ihanat hiuspampulat. Tulipas söpöt saparot! :) Kiitos! <3


Torstaikirpparin ikkunassa on muumimamma. Torstaita siis odotellessa...

Naistenlehtiselailua kahvilassa.


"Hei Aurelia, tee rokki-ilme kameralle!"


Elämä on kutkuttavaa yhteensattumaa kun katsoo siltä kannalta. Pieniä "ihmeitä" tapahtuu kokoajan. Vaikkapa se, kun tänään Aurelia nukkui vaunuissaan ja olin menossa bussiin. Pysäkillä oli toinen pieni lapsi, joka ei millään olisi halunnut istua rattaissaan ja pisti niin kamalan huutoshown pystyyn, että äkkiä kiiruhdin seuraavalle vähän kauemmalle pysäkille, ettei Aurelia vaan heräisi. Pian huomasin, että en ehdi bussiin. Meinasi ottaa pattiin. Mutta yhtäkkiä kuulin itseäni kutsuttavan. Eräs ystäväni oli takanani! Tulin iloiseksi ja jäimme juttelemaan juurikin tuosta hyvin ajankohtaisesta jumppatyöstä. Hyviä, ajatuksia herättäviä asioita nousi pintaan. Kukaties tällä saattaa olla kauaskantoisetkin vaikutukset... Mahtavaa! Kiitos pienelle kiljuilijalle, jonka ansiota tämä oli :) 

Aurelia on ruvennut laskemaan. Tai ainakin luettelemaan "yksi kaksi kolme" ja "yksi kaksi kolme neljä". Ulkoillessa löysimme aivan jättimäärän (ainakin Aurelian mielestä) tosi upeita ja kiinnostavia kiviä. Ne piti tietysti myös laskea...

Yksi. Kaksi. Kolme. Neljä...