Asenne. Vekkuli asia tuo. Aika yllättävän moni asia muuttuu sen myötä. Nappasin väärän levyn tämänpäiväiselle venyttelytunnille. Mukana oli levy, jota en ollut koskaan edes kuunnellut. Keskiaikaista kirkkomusiikkia. Hups. Automaattinen asenne olisi luultavasti ollut "ei hitto, ihan sikanoloa, voi ei, mitä mä nyt teen!?". Asenteeni oli kuitenkin rauhallinen ja melkein innostunut "hmm... mielenkiintoista ja jännää, mitähän tästä tulee". Tunnista tulikin tosi hyvä! En tiedä mitä asiakkaat tuumasivat musiikista, mutta minulle se teki hyvää. Siksi, että jäin niin paljon kuuntelemaan sitä. Tosi pitkään olen ajatellut, että pitäisi oikeasti pälättää niillä tunneilla paljon vähemmän ja antaa ihmisille rauha syventyä omiin maailmoihinsa. Mutta kun pölötys on niin luontevaa ja se tulee ihan itsestään vahingossa...
Tänään oli luontevaa olla hiljaa, koska kuuntelin tarkkaavaisesti tätä minulle uutta musiikkia. Ja hiljaisuus toimi! Ihan kuin koko salillinen venyttelijöitä olisi vaipunut meditaatioon. Melkein nauroin ääneen kun ajattelin mitä ulkopuolinen olisi tuumannut, jos olisi paikalle pöllähtänyt: Salillinen hiljentyneitä ihmisiä polvistuneena muslimien rukousasentoon (=selkävenytys lapsiasennossa). Seinistä kaikuu tiivis ja hypnoottinen latinankielinen kirkkolaulu ja ilmapiirissä on suorastaan käsinkosketeltavan voimakasta hartautta. Perusaerobikkimeinikiä... or not... ;) Tunnin jälkeen bussipysäkillä eräs venyttelijärouva kiitteli ihanasta tunnista. Kiitollisuus oikein loisti silmistään ja myönnän liikuttuneeni. On kyllä tosi hienoa saada tehdä tällaista! Kiitos elämälle, kun järjestit "väärän" levyn! :) Niin, asenne. Työntelin nukkuvaa Aureliaa kärryissä ja jouduin kiertämään pitkän matkan koska hissi oli rikki eikä portaisiin ollut asiaa kärryjen kanssa. Oliko asenne "voi ei, tyypillistä mun tuuria"? Ei, vaikka sinänsä olisi kyllä helposti voinut olla. Sen sijaan hyvällä mielin vain käppäilin kiertoreitille. Ja kuinka ollakaan törmäsin siellä kotiäitikaveriini, jonka kanssa oli mukavaa jutella! Kiitos elämälle, kun järjestit minulle piristävää seuraa! :)
Tai kun tulin kotiin ostosreissulta kärryt täynnä kaikkea ihanaa (superfoodia), kyydissä pieni pissahätäinen vasta herännyt tyttö ja huomasin, että avaimet olivat jääneet lukkojen taakse. "Ei hitto, tämäkin vielä!" vai "No hei, loistava syy soittaa mukavalle kotiäitikaverille, että jos tulisimmekin kylään kunnes mieheni tulee kotiin avaimien kanssa!". Tässä vaiheessa pitäisi olla jo helppo arvata :D Kiitos elämä, kun ohjasit minulle ihanaa kahviseuraa!
Siellä kyläilemässä muistin, että siskoni ja siskontyttäreni olivat tulossa meille. Hups... "Nyt menee ihan överiksi tää sähellys" vai "Mennään hei kaikki yhdessä puistoon!". Aivan! Ja kaiken lisäksi matkalla puistoon toinen kotiäitikaverini soitti ilmoittaakseen, että ovat nyt puistossa jos haluaisimme tulla heille seuraksi! Mainiota! Kiitos elämä, kun järjestit kivaa puistoilua mahtavassa porukassa!
Mielettömiä mäihiä ja mahtavia yhteensattumia täynnä koko päivä! Kyllä nyt kelpaa :) (Huom, olisi ollut aivan liiankin helppoa ottaa koko päivä kauheana katastrofina, päivänä, jona kaikki meni päin ***. Kiitos elämä, kun olen saanut oppia hyvän asennoitumisen toimivuutta!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti