Elämän kevät!

Siis. WOW!! Juuri nyt elän aivan käsittämätöntä riemunhuippua! Hyviä asioita on niin paljon joka puolella ja niitä tuntuu tupsahtelevan lisää tuon tuostakin. Kyllä on hienoa! Mistä oikein edes aloittaisin? Taitaa tulla melkoinen hehkutussetti :)

Barefoottauskausi avattu!

.

Kesä. Tänään taitaa olla kesä! Aurinko paistaa, linnut laulaa, ulkona tarkenee kesävaatteissa, metsä viheriöi... Kevään ensimmäinen fillarilenkki takana. Upea vapauden ja vauhdin tunne! Löysin aivan uusia metsäpolkuja ja lähdin seikkailemaan. Kuten muutenkin elämässä seurasin aina kutakin polkua, kunnes tulin risteyskohtaan, ja risteyksessä valitsin sen tien, joka oli lähinnä sitä suuntaa, mihin olin menossa. Löysin matkan varrelta paljon kaikkea mahtavaa ja myös lopulta päädyin oikeaan paikkaan.

 .

Parveke. Siellä kuhisee myös! Ihan kuin olisi muurahaisia pöksyissä, perhosia vatsassa ja elämää pursuava pää :)

Sisimmässäni tiesin kokoajan, että nyt on oikea hetki. Ja niin tosiaan olikin! Sain juuri sähköpostiviestin, että minut on hyväksytty Jyväskylän Yliopistoon musiikkiterapian maisteriohjelmaan! Siis tutkimaan äänenvärähtelyjen mahdollisuuksia! Olen niin onnellinen, että puhkean kyyneliin tuon tuostakin kun ajattelen asiaa. Kun katson taaksepäin elämää ja näen millaista reittiä olen kulkenut tietämättäni aivan oikeaan suuntaan. Ja nyt tämä kirkas hetki, että ymmärrän mitä varten olen täällä! Vähän kuin olisi pitkään harhaillut pimeässä ja kun lopulta aamun ensimmäiset säteet pilkottavat niin huomaa, että onkin juuri siellä missä pitääkin!

.

Uskomatonta on se, etten missään vaiheessa päässyt tekemään pakollista englannin kielen testiä (koulutus on kansainvälinen ja opetuskieli englanti). Epätoivossani affirmoin kovasti, että kaikki menee juuri kuten pitääkin paperin puuttumisesta huolimatta. Ja sehän meni kuin menikin läpi! Huomaan, miten sisäinen pessimisti ja optimisti kilpailee syystä, miksi näin kävi. Pessimisti mutisee, että sattumaa ja tuuria. Optimisti taas riemuitsee, että affirmaatiot toimii ja mahtavaa johdatusta ja varmasti jokin tosi upea tähtien asento ja... ja... :) Kun saan itse valita kumpi olen, niin kyllä se valinta on aika helppo! :)

Mahtavaa ja tarkoituksenmukaista oli myös pitää rentoutuskonserttia eilen. Ihan joku random nainen oli keksinyt kutsua ystävättärensä ja ystävättärien ystävättäret suureen kotiinsa ja tilata minut sinne soittamaan. Tällaista konsertoinnin juuri pitäisikin olla! Siellä ystävätärjoukkio makoili viihtyisän olohuoneen lattialla kuuntelemassa soittoani. Ihanan kodikasta ja lämminhenkistä. Ja taas olin niin häkeltynyt saamastani palautteen määrästä ja innostuksesta! Ihmiset oikeasti tykkäävät tästä. Se hämmästyttää minut joka kerta. Kyllä olen elämälle kiitollinen!

"Humlan blir ledsen om man rör på den" Fiksu tyttö! :)

.

Onpas kivaa kun on kivaa!

Meidän kotimatkan bussireitillä näkee monenlaisia kuskeja. Välillä on kuskeja, jotka tekevät työnsä riemulla. Silloin tulee itsellekin fiilis, että voi jumpe, kyllä bussilla ajeleminen vaikuttaa hienolta hommalta! Bussikuskina on todella hyvä mahdollisuus luoda valoa ympärilleen, koska kohtaa niin paljon ihmisiä työpäivänsä aikana. Tämän saman ilmiön voi nähdä oikeastaan ihan missä tekemisessä tahansa. Jopa kun näen iloisen siivojan, alan miettimään, että kylläpäs siivoaminen vaikuttaa mukavalta työltä :)

Niin, eli mitä tahansa teetkin, pyri löytämään ilo! :) Tänään tein itsekin sen. Muutama tyyppi oli pyytänyt minua näyttämään kahvakuulajuttuja, eikä minua innostanut yhtään, koska minua väsytti ja laiskotti (venyttelytunnin ohjaamisen jälkeen). Valittamisen sijaan kuitenkin päätin pyrkiä pysymään vähintään neutraalina ja löytämään hommaan ihan pikkiriikkisen jotain kivaa asennetta. Ja kuinkas kävikään! Innostuin tietysti heti, kunhan saatiin homma alkuun ja meillä oli tosi hauska kuulasessio :) Kun saman asian voi tehdä iloisella tai happamalla naamalla, niin eikö se ole itselleenkin paljon kivempaa valita iloinen naama! Puhumattakaan siitä, miten se vaikuttaa muihin osallisiin! :)

Ai niin! Huomenna arvon sen BodyHoliday lipun. Eli muista liittyä lukijaksi jos haluat olla mukana! :)

Istutetaan uutta

Päivän ajatus: Jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Vaikka jokin olisikin mennyt pieleen - tai paremminkin suunnitelman ohi! - ei tarvitse, eikä kannatakaan odottaa ensi uutta vuotta tai maanantaita tai huomista päivää ryhdistäytyäkseen. Juuri NYT kannattaa tehdä parhaansa. Se on oikeastaan ainoa hetki, jolloin muutos on mahdollinen! Eli jos tein jotakin epärakentavaa voin palata ruotuun nyt ja joka hetki. Minulla on ihan joka hetki siihen mahdollisuus!

Voi minun rakas pieni puutarhuri oli niin riemuissaan kun toin kotiin pääsiäisliljoja istutettavaksi! Tykkään tosi paljon viherpeukaloida (tätäkö se peukaloni halusi?!) joten tässä meillä taitaa olla äidin ja tyttären yhteinen harrastus! :) Taitaa tulla todella mahtava parvekesesonki!

Nii oliks näitä lisää jossain?

Kauneutta ja voimaa

Aamulla kun heräsin oli satanut lunta. Maailma oli uskomattoman kaunis pehmeän valkoisessa peitteessään. Lähdin lenkille ja kauneus täytti aistini. Hieno paikka tämä pallo!

Aikoinani uho oli minulle hyvin tärkeä liikkeellepaneva voima. Minä kyllä näytän niille, varmana pystyn, en luovuta. Olen kyllä ollut melkoinen kovistelija siinä mielessä. Tänään lähdin ehkä jos ihan rehellinen uskallan olla, niin ensimmäistä kertaa juoksulenkille puhtaasti ilon voimalla. Huomasin sen, kun Tapio lähtöä tehdessäni leikillisesti yritti herättää uhovoimani.

 

Lähtiessäni katsoin ikkunasta ulos ja tuumin "ehkä menen sitten kuitenkin vain kävelylle, kun on noin loskaistakin". Sohvan pohjalta kuului "Ei, ei, älä nyt! Mee paljain jaloin juoksemaan, barefoottaamaan, niinku noi terveysgurut suosittelee!". Ensin meinasin uhota, että pyh, no, menen sitten juoksemaan (kengät jalassa), mutta jotenkin päästin uhomielestä irti ja aloin pukemaan kävelyvaatteita päälle. Yhtäkkiä sain inspiraation "no ehkä mä sittenki laitan lenkkikamat päälle, voinhan mä kävellä niissäkin jos siltä tuntuu".

Pyrähtelin ja pysähtelin ottamaan valokuvia. Ei ollut mitään päämäärää, eikä se edes ollut treeni. Se oli vain, että säntäilin säntäilemisen ilosta nautiskellen upeasta päivästä ja pysähdyin jokaiseen kauniiseen kohtaan. Iloin voimalla oli lennokasta ja valoisaa liidellä maan pinnalla.

Tuli mieleen lapsena kuulemani satu:

Aurinko ja tuuli kiistelivät siitä, kumpi on voimakkaampi. Kun asiasta ei keskustelemalla päästy yksimielisyyteen, päätettiin mitata voimien riittävyys sattumalta ohikulkeneen matkamiehen avulla. Voittaja olisi se, joka saisi takin irti mieheltä.

Tuuli aloitti puhaltamalla niin kovaa kuin pystyi, mutta mies vain kietoi otsa kurtussa takkinsa entistä tiukemmin ympärilleen. Tuuli riepotteli ja käytti kaiken voimansa, mutta mies vain käpertyi tiukemmin ja tiukemmin takkinsa suojaan. Lopulta tuulen voimat loppuivat ja hän joutui luovuttamaan vuoron auringolle.

Aurinko ryhtyi paistamaan hymyillen parhaalla lämmöllään. Mies ilahtui muuttuneesta säästä ja koska hänelle tuli niin kuuma, riisui hän samantien takkinsa ja jatkoi matkaansa. Sen pituinen se :)

Uhon voima vai ilon voima? Äkkisesti ajatellen ehkä vaikuttaa, että uhossa on enemmän voimaa. Se ehkä tuntuu voimakkaammalta ja houkuttelevammalta kuin joku pehmoilu. Sen varjopuoli kuitenkin on, että se kuluu loppuun hyvin äkkiä. Taas ilo vain yltyy mitä enemmän sitä käyttää :)

Esimerkiksi punttisalilla on helppo jäädä uhovoiman ansaan, sitä kun on siellä ilmassa enemmän kuin riittävästi. Uhotreenaaminen on jäykkää ja loukkaantumisaltista ja sellaisen treenin jälkeen olen hyvin väsynyt. Taas kun teen "iloisen" treenin, joka on tehty ajatuksella ja valon fiiliksellä, että "ihanaa käyttää omaa kehoaan ihan koko räjähtävän potentiaalin täydeltä", olen treenin jälkeen uupunut, mutta samalla niin täynnä energiaa, että hehkun intoa vielä pitkään pukkarissa, suihkussa, respassa ja kotonakin... :) (tästä minut tunnetaan jumppalassamme... ;) kaikki tuntee apinan... )

Sama juttu soitossa. Uhosoittoa kuulee yllättävän paljon. Onhan siinä hienoa alkuvoimaa ja intensiteettiä, vaan aggressiivisuus ikävällä tavalla paistaa läpi. Jotkut musiikkilajit jopa perustuvat vain tähän. Mutta ainakin klassisen musiikin puolella uhoaminen on turhaa ja haitallistakin: jossakin kohti tulee stoppi ja paikat hajoaa ennen pitkää (been there, done that). Ilosoitto on tavallaan haasteellisempaa, tai ainakin se vaatii enemmän itseluottamusta. Mutta kun muusikko onnistuu aidosti soittamaan ilon kautta, on se aivan mielettömän upeaa kuunneltavaa! Pätee ennen kaikkea klassisessa musiikissa. Aggressiivisuusmusiikkia ei tietenkään kuulu muulla tavalla soittaakaan. Vaan onko se muutenkaan oikeasti valoisaa? Itse ainakin pidän huomattavasti enemmän iloisesta hevistä (White Snake, Rainbow, Iron Maiden...) kuin nykypäivän aggressiivisesta synkkyysörinästä.

Metsämansikat ovat heränneet! Se on kesä ihan kohta :)
 

Mielikuvitusjuttu - tavallaan ja osittain :)

Elämä on veikeä paikka :) Sehän järjesti heti niin, että sain vallan riittävästi testata ja harjoitella käytännössä tuota viimeksi kirjoittamaani anteeksiantamista... Huh... Tekemällä oppimista, sitä elämä todellakin on! (ja sitä vartenhan me kaiketi täällä olemme?) :)

Nyt on kevät tulossa tosi vahvasti :)

Aurelia löysi vauva-aurinkolasinsa :)

Eilen otettu kuva. Tänään oli kevättakkikeli! :)

Ja itse löysin reppuni! Vaunujen kanssa liikkuessani oli helppoa pakata tavarat kasseihin ja nyssyköihin vaunun alle. Sitten eräänä päivänä olin liikenteessä itsekseni, siis ilman vaunuja kaikkine nyytteineni ja kasseineni. Huh huh! Ihmettelin vain, kuinka ihmiset selviävät sellaisten kanssa, vielä kun tuntuu kuljettavan aika isojakin omaisuuksia käsivarsillaan? Olipas ihanaa lähteä liikenteeseen repun kanssa! Lantiovyö ja rintaremmi kiinni, niin on kevyt kantaa vaikka mitä kaikkea rompetta ja voi vieläpä rennosti heilutella käsiä kävellessä :) Aika kummallista, ettei reppu ole tällä hetkellä muodissa. Mutta ihan varmasti tekee kohta tuloaan, sen verran huippu se on käytössä!

Kiinnostava ajatus putkahti tänään päähäni. Olen viime aikoina ollut poikkeuksellisen herkkä ilmapiireille, ja erityisesti huomaamaan tai "lukemaan" millaista ilmapiiriä ihmiset mukanaan kantavat. On nimittäin joitakin, jotka luovat ympärilleen harmittavan negatiivista kehää. Tällaisille henkilöille olen ekstraystävällinen ja iloinen toivoen, että se tarttuisi heihinkin. Tällaisissa mietteissä putkahti esiin mukava mielikuvaharjoitus:

Kuvittele miltä tuntuisi, jos luoksesi ilmaantuisi enkeli (tai vastaava maailmankatsomuksesi mukainen valo-olento). Enkeli on tullut luoksesi kertoamaan sinulle tärkeän asian: sinulle on annettu tärkeä ja vahva lahja. Tunnet itsesi innostuneeksi ja samalla pientä kutkutusta siitä, että juuri sinulle on annettu tämä jokin tärkeä lahja. Enkeli näyttää sinulle mikä lahja on ja kuinka sitä käytetään: Näet hetken aikaa maailman toisenlaisesta vinkkelistä, näet ihmisten valon. Joillakin valo on kirkas, toisilla vähäisempi. Sinun lahjasi on kyky vahvistaa näiden vähävaloisempien valoa! Se tapahtuu helposti lähettämällä mielessäsi valoa tälle ihmiselle, sydämestä sydämeen, ilman sanoja. Tunnet syvää kiitollisuutta ja iloa siitä, että sinulle on annettu näin upea ja arvokas lahja. Iloisena astut maailmaan ja ryhdyt toimimaan enkelin opetuksen mukaisesti. Kuvittele vielä, millaista tämä toiminta on, ja miltä sen tekeminen ihan käytännössä tuntuu!

Minusta olisi aivan mahtavaa, jos saisin joltakin enkelintapaiselta viestin, että minulla on lahja antaa ympärilleni valoa ja ryhtyisin opettelemaan tämän lahjan käyttöä! MUTTA :) Mitä eroa olikaan fiktiolla ja todellisuudella? Kun olin kuvitellut tuon edellä mainitun tapahtuman, minun oli hyvin helppoa sujauttaa se omaan todellisuuteeni! Tajusin: minullahan on tuollainen lahja! Ja minähän voin käyttää sitä kaikkialla missä kuljen! Voin ottaa sen käyttöön heti! Kyllä, se on mielikuvitusjuttu - tavallaan ja osittain - mutta se toimii!

Ja arvaa mitä! Sinullakin on se! Kokeile vaikka heti :)

Fiktion ja todellisuuden ero?

Mitä tarkoittaa antaa anteeksi? Ei se ainakaan ole sitä, että ryhtyy teeskentelemään, että ei haittaa. Entä miten voi antaa anteeksi, ellei loukannut henkilö pyydä anteeksi? Eikö minulla ole oikeus olla loukkaantunut jos minua on loukattu? Tai ainakin oikeus olettaa, että minulta pyydetään anteeksi ja kadutaan huonoa toimintaa? Pitäisikö anteeksiantaminen tai saaminen ansaita, jotenkin hyvittämällä tekonsa? Miksi antaa anteeksi ja jos niin miten? Tällaisia mietin ja yhtäkkiä lukiessani jälleen yhtä erinomaista kirjaa (Caroline Myss: Toipumisen taito), sieltä tuli tällainen sanoma:

Anteeksianto tarkoittaa yksinkertaisesti luopumista niistä negatiivisista tunteista, joita tapahtuma ja siihen liittynyt henkilö tai henkilöt ovat aiheuttaneet.

Eli tiedostan aiheutuneen pahan mielen ja negatiiviset tunteet ja sitten vain luovun niistä? Miten? Teoriassa tiedän kyllä: siirtämällä ajatusten fokusta positiivisiin ja hyviin kohteisiin. Mutta jos on loukkaantunut olo, niin ajatusten siirtäminen muualle ei tosiaankaan ole niin helppoa... Tosin kuka sanoi, että sen pitäisi olla? 

Ja koska elämä kulkee omaa rataansa, löysin pian itseni tällaisesta tilanteesta. Oli loukkaantunut olo ja tunne, että minua kohtaan oli käyttäydytty huonosti. Aikani kuohuttuani ja kaiken itutuksen keskellä tein kiinnostavan ajatustyön. Ensin kuvittelin, ikään kuin fiktiivistä tarinaa, että millaista olisi ja miltä tuntuisi luopua negatiivisista fiiliksistä vaikkei asianosainen ollutkaan pyytänyt anteeksi. Ensin negatiivisuusminä laittoi kaikin voimin vastaan: mutta eikö se vahingoita minua jos luovun tästä negatiivisesta tunteesta? Sehän tarkoittaa, että alistun olemaan huonon käytöksen uhri jos en vaadi anteeksipyyntöä?? Eikö minun pidä pitää kiinni oikeudesta olla luokkaantunut sekä ilmaista loukkaantumista, jotta loukkaaja ymmärtäisi tehneensä huonosti? Sitten kuvittelin millaiselta näytti tilanne, missä päähenkilö oli luopunut loukkaantumisfiiliksestä ja unohtanut koko asian. Taas negisminä yritti pitää pintaansa, että sehän on itsensä huijaamista ja asioiden lakaisemista maton alle, mikä vain johtaa katkeroitumiseen.

En voinut kuitenkaan olla huomaamatta, että tämän fiktiivisen tarinan päähenkilö muuttui kevyeksi ja iloiseksi luovuttuaan negatiivisista tunteistaan. Hän käytännössä vain jätti ne ajattelematta ja ajatteli sen sijaan muita asioita. Hän löysi sitältään niin paljon kaikkea muuta hienoa ja valoisaa ajateltavaa, että hänelle tuli hyvä mieli. Ja heti kun hänelle tuli hyvä mieli, hän halusi antaa kaiken anteeksi! Halusi jättää huonot fiilikset siitä syystä, että oli paljon mielekkäämpää ja kivempaa olla hyvissä fiiliksissä! No, arvannet varmaan kuinka kävi: Tämä fiktio oli hyvin helppo muuttaa todellisuudeksi! :) 

Minulle tuli hyvä mieli ja ymmärsin, että tämä koko luokkausasia kokonaisuudessaan olikin hieno ja arvokas elämän oppitunti! Ei ollut helppoa työstäytyä siitä läpi, mutta miksi olisikaan pitänyt? Koska jouduin ponnisteemaan tulosten eteen, myös samalla opin paljon. Jos se olisi ollut helppoa, olisin tuskin huomannut koko asiaa. Tällaisten asioiden oppiminen on sellaista henkistä pääomaa, että se on huomattavasti enemmän kuin jos laittaisi rahaa pankkiin :) Osuvaa on, että tätä kirjoittaessani ei ihan oikeasti oikeasti edes muista, mikä oli tämä minua loukannut asia josta luovuin!!! Maton alus siis ilmeisen puhdas :) Lainaan jälleen Caroline Myssiä:

Kriisin (tai minkä tahansa negatiivisen tilanteen, oma huom.) todellinen merkitys on, että se paljastaa meille, mitä meidän on opittava itsestämme. On typeryyden huippu syyttää draaman muita näyttelijöitä siitä, että he auttavat opettamaan meille sen, mikä meidän on opittava. 

Be careful what you wish for! :)

 .

Hauskaa, olen päässyt affirmaatioiden jujusta kiinni ja niistä on tullut tosi hauska ja piristävä ajanviete päiviini :) Mitä siis on affirmaatio?  
 

Affirmointi oikeastaan hyvin helppoa, mutta tosiaan ennen kaikkea mukavaa :) Tarvitsee vain mielikuvitusta ja hyvää mieltä. Mukavia asioitahan on kiva kuvitella! Kokeile vaikka itse. Käytä mielikuvitustasi, eläydy ja uppoudu tähän koko olemuksellasi: "Säteilen iloa, innostusta, inspiraatiota ja rakkautta".

Hauskaa, vai mitä? Oikeastaan kaikki ajatuksemme ovat tavallaan affirmaatioita eli tilauksia. Siksi onkin hyödyttävää hieman tarkkailla mitä ajatuksissaan päästelee ja muokata ne toivomuksiensa mukaisiksi! Ihan ensimmäisenä kannattaa kääntää kieltomuotoiset lauseet positiiviseen muotoon, koska kieltomuodossa ilmaistu asia valitettavasti toimii mielessä samalla tavalla kuin positiivinenkin. Vaikkapa klassikko: Älä ajattele sinistä apinaa! (sitä enemmän mitä enemmän yrität olla ajattelematta...). Siispä: Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen! :)

Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli raakasuklaata. Sydämenmuotoista.

Ja voi ihmetystä ja hauskuutta, että ne toimivatkin! Tehdessäni lähtöä oli ties mikä tavara kadoksissa. Ajattelin ja kuvittelin itseni tällaiseen tilanteeseen: "Löydän aina kaiken tarvitsemani helposti". Kun ei mitään tapahtunut muunsin muotoon "Löydän aina kaiken tarvitsemani helposti ja nopeasti". Kuvittelin, millaista on olla sellainen henkilö, miltä se oikeasti tuntuu. Ja mitä ihmettä! En edes ehtinyt loppuun asti kun löysin etsimäni! Kolme muutakin kadonnutta tavaraa putkahteli esiin samalla keinolla. Joidenkin kohdalla ehdin vain ajatella, että tämänkin voisi affirmoida, niin jo löytyi! Olin niin ihmeissäni!!!

.
Muita kivoja ajatuksia/kuvitelmia arjessani ovat vaikkapa: "Ehdin bussiin helposti ja rauhallisesti", "Minulla on aina tyylikkäitä ja sopivia vaatteita", "Bussi kulkee sujuvasti ja miellyttävän pehmeästi", "Minulla on iloinen ja rakastava perhe". On muuten aika kivaa käyttää aikansa tällaisia miettien :) Erityisen tehokas ja mieltä keventäviä ovat "Säteilen iloa ja ystävällisyyttä", "Näen vastaantulevissa ihmisissä paljon hyvää", "Minulla on upea elämä!"

Bongasin muuten todella hyvin ilmaistun jutun Viidakkomiehen blogista:

Teknologia on poistanut tarpeen fyysiselle työlle. Hyvä niin! Päästään helpommalla, ja saadaan lisää vapautta. Mutta sitten huomataankin, että ihmiskroppa tarvitseekin myös fyysistä vastusta, pysyäkseen edes kasassa.

Samoin on nykyään mahdollista eliminoida kaikki muutkin haasteet ja ongelmat elämästä, ja elää tosi vapaasti, ja jos jotain tarvii saada tapahtumaan, löytyy aina muitakin keinoja kuin raaka voima ja väkisinpuskeminen. Mutta sitten huomataan, että myös psyyke tarvitsee treeniä ja vastusta voidakseen todella hyvin.

Lihastyön fysiologinen tarve ei tarkoita sitä, että ihmiskunnan tulisi luopua kaikesta teknologiasta ja jokaisen palattava pellolle kyykkimään. Se tarkoittaa vain sitä, että yksi voi mennä Zumbaan ja toinen tennikseen.

Samoin se, että psyyke vaatii vastusta, ei tarkoita että elämästä tulisi tehdä jälleen kroonisesti vaikeaa. Se tarkoittaa vain, että seuraavaksi aletaan kehittää “henkisiä urheilulajeja” – ja aletaan olla ihan liekeissä silloin, kun myös itse elämä edelleen onnistuu tarjoamaan jotain todella haastavaa ja jopa ärsyttävän hankalaa. Parasta psyyke-treeniä ja asennevahvistusta! Kiitos ms tauti, kiitos kaikille byrokraateille, kiitos verottaja, kiitos logistiikka-ongelmat! Erityis-kiitos tiskeille, pyykkikoneelle ja vaatekorille – ja kaikista isoin kiitos sille, jos huomaa ottaneensa liikaa projekteja päällekäin.

Täytyy varmaan ryhtyä raakasuklaantekoon... :)

Höpöttäjä hiljaiseksi ilon kautta

Toiset nauttivat shoppailusta, mutta minulle se on todellinen haaste. Keksin nopeasti satamiljoona syytä, miksi shoppailu on ärsyttävää. Eilen vihdoin menin sitten kaupoille ja sain todella nopeasti itseni kiinni huonosta asenteesta. Hups... Sisäinen höpöttäjä selitti jatkuvasti kuinka rumaa ja epätyylikästä kaikki oli. Lopulta päätin, että nyt riittää. Muutin asenteeni. En oikein osaa selittää, mutta jotenkin vain tiesin, että pitää vain löytää ne minun vaatteet, ei sen ihmeempää. Välillä kyllä taas hermostuin, että no missä ne nyt täällä on ja sitten taas hiljensin höpöttäjän ja vaihdoin iloiselle mielelle. Ja sitten, aivan ilman ennakkovaroitusta siinä oli se alennusrekki. Siinä oli perusfarkut kympillä. Ja vieressä musta pitkä keikkahame kympillä (klassisen musiikin keikoilla pitää aina olla pitkä musta hame). Otin ne ja menin sovituskoppiin. Sujahtivat hyvin. Tosin höpöttäjä heti väitti, etteivät farkut näyttäneet hyvältä takapuolesta. Pyh, sanoin sille, ei se ole farkkujen syy jos perse näyttää huonolta, he he :D Täytyyhän sitä johonkin pukeutua kunnes saa työstettyään itselleen sen superperseen... ;) No, tänään kuljin uusissa housuissa ja vilkaistuani itseäni näyteikkunan peilikuvassa olin oikein tyytyväinen farkkuostokseen (tosin perse ei näkynyt näyteikkunan kautta, mutta ei kerrota sitä höpöttäjälle). Ja keikkahameen ostaminen varmaan tarkoittaa, että nyt tulee keikkaa ;)

Kaupoilla oli myös hevisauruksia liikkeellä jakamassa nimmareita lapsille. Niillä oli kyl kans aika hienot keikkavaatteet!

 .

Aina toisinaan kuulen tarinoita, miten ihmiset ovat oppineet arvostamaan elämää, lähimmäisiään ja itseään vasta jonkun suuren dramaattisen ja vakavan mullistuksen seurauksena. Juttelin tänään tuntemattoman vanhan ja viisaan naisen kanssa aiheesta ja kerroin kuinka toisinaan mietin, että milloin se dramaattinen käänne osuu omalle kohdalleni, kun elämässäni on aina mennyt kaikki hyvin. Hän rohkaisi ihanasti, että eivät kaikki tarvitse sellaista elämänkoulua. On mahdollista oppia samat asiat ilman dramaattisiakin välikohtauksia jos vain niin haluaa! Ihan mahtavaa! Elämän, lähimmäisten ja itsensä arvostaminen, sehän on loppupeleissä ihan helppo juttu, koska se on vain tahdon asia! Miksi opetella kantapään kautta kun voi opetella ilon kautta :)

Tänään Tapio yhtäkkiä kysyi olenko laihtunut? Sehän on melkein kaunein kehu mitä naiselle voi antaa. Vastasin vahingossa "mitä sä mielistelet... ai mistä muka laihtunu??" Höpöttäjä taas lipsautteli. Ei näin. Ainakaan jos haluaa toistekin kuulla samalta henkilöltä kehuja. Seuraavan kerran jos satun saamaan kehuja vastaan kyllä "Mitä, olenko laihtunut!? Mukava kuulla, että vaikuttaa siltä! :D" Tuossa jonkun aiemman postauksen kommenteissa puhuttiin hyvän vastaanottamisesta. Se on myös hyvin tärkeä tapa pitää hyvä meininki ja valoisuus yllä! Kun tulee kehuja, niin vastaus kuuluu "Kiitos, ihana kuulla!" tai jotain sinnepäin. "No tää nyt on tämmönen ihan surkee" jne on kehujan aliarvioimista ja muutenkin vanhanaikaista. Kiitä siitä, että kehuja antoi kehunsa ja jätä mainitsematta jos olet kehun syystä eri mieltä, se on ihan turha pikkuseikka se! Pidetään hyvä liikkeellä! :) Kehu kaveria ja jos tulee negaa vastauksena, niin rohkaise: "Ota hyvä vastaan!"
.

Isilentokone

Kirjastossa oli esillä rajuja elämänkertoja. Selailin niitä ja ne olivat karmeaa luettavaa. Yksi selvinnyt keskitysleiriltä, toinen paennut Pohjois-Koreasta, kolmas entinen talibanvaimo, neljäs selvinnyt sotavankeudesta Venäjällä. Vaikka kirjat houkuttelivat, tiesin, että niistä seuraa vain surua ja pahoja unia ja sitä alkaa pian ajattelemaan, että maailma on pelkkää pahuutta. Tajusin, että tässähän on kyse samasta asiasta kuin mediassa: Huonot uutiset kiinnostavat ja myyvät. Sellainen, mikä järkyttää, kiinnostaa meitä jotenkin kierosti. Tästä seuraa helposti, että alamme kuvittelemaan maailman olevan pelkkää pahuutta ja että kaikki on perseestä (ja turhaa). 

Siispä päätin jälleen yhden kerran, että nyt käännän huomioni eteenpäin ja kohti valoa! Ajattelen, että on toki hyvä tiedostaa asiat, jotka ovat huonosti (ettei ihmiskunta turhaan toistaisi virheitään), mutta että vieläkin tärkeämpää on, että visioimme itsellemme ja maailmallemme hyvää ja valoisaa tulevaisuutta! Tämä tuntuu huomattavasti helpommalta kun alamme kiinnittämään tietoisesti huomiomme kaikkeen hyvään ja kauniiseen sen kustannuksella, ettemme enää käytä aikaa pahojen asioiden turhaan vatvomiseen.

En ole vaivautunut avaamaan Hesaria pitkiin aikoihin, koska siellä on ihan liikaa huonoja uutisia. Maailmassa on niin paljon hyviä juttuja, että mielummin mietin niitä, koska siitä tulee valoisampi mieli. Ja valoisa olemus luo valoa ympärilleen ja näin maailmasta tulee jälleen piirun verran miellyttävämpi paikka :) Me valitsemme joka hetki - tiedostaen tai tiedostamatta - luommeko ympärillemme valoa vai synkkyyttä. Mitä tietoisemmin teemme sen, sen varmempia voimme olla valon määrästä :)

Hyviä uutisia maailmalta: Pieni ruotsalainen nyytti sai valtavasti hyvää mieltä aikaan ympäri länsimaita pelkällä tänne ilmaantumisellaan. Ruotsalaisilla on muuten sellainen hieno asia, että he arvostavat ja pitävät tärkeänä positiivisuutta. Ja vaikka me suomalaiset sitä vähän paheksummekin, en väittäisi meidän perinteistä murjotusasennetta paremmaksi. Rehellisyyttä voi yhtä hyvin olla se, että kiinnitämme huomiomme asioiden hyviin puoliin ja sanomme ääneen ne!

Pienen tytön maailma on kutkuttavan ihastuttava. Lentokone lensi öisellä taivaalla kun olimme matkalla kotiin. Yleensä Aurelia sanoo lentokoneita vauvalentokoneiksi, jotka ovat lentämässä äitin luokse. Tämä kone kuitenkin lensi niin matalalla, että se näytti isommalta, joten se oli tietysti äitilentokone. Se oli kuulemma menossa kotiin tekemään iltapalaa vauvalentokoneelle. Hetken päästä Aurelia huomasi toisen lentokoneen ja innostui: "Isiflygplanet också hem äta kvällsmat!" <3