tiistai 26. marraskuuta 2013

Voi väsy ja ankeus. Ei kun mikäsenytoli?

Täytyy myöntää, että yleisilmapiirillinen marrasankeusmeininki sipaisi aamusta. Pakkopositivismi on syvältä. Onneksi muistin oman filosofiani siitä, että voin itse valita kaikista asioista mitä pidän ykkössijaisina ja mitkä sopii öömappiin paremmin. Päätin laittaa filosofiani testiin. Yhtäkkiä upeat kultasäteet sohaisivat silmään ja tajusin, että nyt tuli hyvä ykkösjuttu. Väsy, so what, ei ketään kiinnosta. Toiset asiat on luksusta ja niistä kuuluu nauttia:

.
Maailma on kaunis, on se!


.
Entä jos kuitenkin väsyttää ja ankeututtaa? Ei se mitään, saa olla väsy ja ankea! Senkin voi tehdä tyylillä ja nautiskellen, oikein kunnolla olan takaa. Ja muistaa, että se kyllä menee ohi. Hyviä hetkiä tulee vielä. Ja paljon tuleekin muuten!!! Muistan vieläkin sen fiiliksen kun nuorena tajusin, että sanonnassa "kauneus on katoavaista" onkin painovirhe. Oikeasti se on "kauheus on katoavaista".

.
Ite tein kunnon rokulit: vein tytön päiväkotiin ja menin kahvilaan hengailemaan. Ja se muuten kannatti, koska se poiki jälleen yhden konsertin lisää! :) Vieläkin ehkä vähän väsyttää ja ankeuttaa. Täytyypä nauttia siitä kunnolla. Jospa se olis santsikupin paikka?


maanantai 18. marraskuuta 2013

Päivä kuin painajainen? Vai unelma? Helppo valinta! :)

Aamulla pikkuneiti ilmoitti olevansa kipeä. Sattui kuulemma joka paikkaan niin ettei pysty edes kävelemään (juoksi kuitenkin heti sen jälkeen lelujensa perään...). No, kuumetta ei ollut, mutta päätin kuitenkin pitkän empimisen jälkeen, että tyttö jääköön kotiin tänään lepäilemään. Joka äidin unelma vai painajainen? Hukkaan heitetty päivä vai erinomaisen onnistunut?

Yksi näkökulma:

-hitto, olis pitäny tehdä kaikkia rästiin jääneitä tietokonehommia, niinköhän se aika riittää siihen?
-voi ei, en muuten voi tänään treenatakaan (bassonsoittoa)!
-voi ei, en voi mennä pitämään mun jumppaa (eikä siten myöskään tuu palkkaa!) tai muutenkaan salille!
-kolmivuotiaan viihdytystoimisto on täysin mun harteilla koko päivän, miten mä jaksan?!
-lopputulos: hukkaan heitetty päivä!!!

Onneksi on se toinen näkökulma:

-Itse asiassa, sain tehtyä ne tietokonehommat tosi nopsasti pikkuneidin leikkiessä dinoillaan olkkarissa. Rajoitettu aikataulu vähentää turhaa tietsikkahengailua, kuten tiedämme.
-Viime viikolla oli kolme konserttia ja se viikko tuntui kolmen viikon mittaiselta, ilman mitään vapaapäiviä. Vasta päivän kulun myötä tajusin kuinka tarpeen yksi vapaapäivämaanantai todella olikaan!
-Teinpäs hikisen kotitreenin! Meillä on tosi hyvät jumppavideot: Madagaskarin pingviinit. Videot pyörimään, kolmivuotias sohvaan ja äiti viereen hikoilemaan. Ja taloudellisesti kyllä selviämme ilman yhden jumppatunnin palkkaa... :)
-Viihdytystoimistossa oli muuten oikein antoisaa ja hauskaa!
+Bonukset: vaunupäikkärit käytin kahvilassa lueskeluun (Viktor Franklin kirja, tuotantoonsa kannattaa todella tutustua ellei ole jo tuttua!), onnistuneisiin joululahjashoppailuihin (SIC!!!) sekä rentoon kaupungilla hengailuun.
-Lopputulos: erittäin onnistunut päivä!

Huh huh että kotijumpalla saa hien pintaan!

Arvaa kumman näkökulman valitsin? Kumman olisit itse valinnut? Olisiko valinta ollut helppo vai vaikea?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Saunassa

Istahdin taannoin saunanlauteille ja heitin löylyä. Tuttuun tapaan kiukaaseen päätyi ehkä kaksi tippaa ja loput lenteli miten sattuu. Otti päähän, koska piti lähteä hakemaan lisää vettä. Hain koko sangollisen ja sain lopulta niin monta pisaraa osumaan, että sitä pystyi jo kutsumaan löylyksi. Siellä sitten istuskelin rentoutumassa ja huomasin, että mieleeni oli noussut jotakin tärkeää.

Muistin yhtäkkiä monta saunomiskertaa lapsuudestani, jolloin aivan samalla menestyksellä olin heittänyt löylyä. Halusin kovasti aina yrittää, mutta tietenkin pienen tytön käsi oli aivan liian lyhyt yltääkseen ja lähemmäs kiuastahan ei saanut mennä. Eipä ihme, ettei löylyvettä lentänyt sinne minne piti. Joka kerta minulta lopulta otettiin löylykauha pois ja sain kuulla, että en osaa heittää löylyä.

Kuva kuukkelin kuvahausta.

Tämäkö nyt oli jokin vakava lapsuudentrauma joka nousi pintaan? Eihei toki. Tämä on esimerkki siitä, kuinka vahvasti mielikuvamme vaikuttaa toimintaamme. Koska minulle kerta toisensa jälkeen kerrottiin, etten osaa heittää löylyä, en oppinut heittämään sitä. Kierre jatkui ja kun isompana saunoin muussa porukassa pyysin aina muita heittämään löylyä ja vahvistin omaa uskomustani "Heitä sä ku mä en ikinä osu kiukaaseen". Enkä edes vielä kolmikymppisenäkään ollut kyseenalaistanut tätä! Hauskin osuus on tässä:

Hetken pohdittuani asiaa kyseenalaistin tuon oppimani totuuden ("en osaa heittää löylyä") ja ihmettelin, että miksi muka en minä, aikuinen nainen pystyisi heittämään löylyä ihan normaalisti kuten muutkin? Osaanhan paljon vaativampiakin asioita. Keskityin sisäänpäin ja päätin voimakkaasti mielessäni: tietenkin minä osaan heittää löylyä! Vahvistin ajatusta mielessäni kuvittelemalla kuinka hienosti löylyvesi osuu kiukaaseen minun toimesta. Sitten tartuin kauhaan ja päätin onnistua. Keskityin ja rauhassa kaadoin kiville vettä. No eipäs ollut kummoisen vaikeaa!! Se vaikea osuus oli ollut vain ja ainoastaan omassa päässäni!

Mikä on tarinan opetus? 

Meistä jokainen kantaa mukanaan erilaisia opittuja "totuuksia" ("olen sellainen ja tällainen", "minulla on tämä ongelma", "olen lapsesta saakka ollut...", "minusta ei koskaan ole siihen ja tähän", ym). Ehkä ne on opittu lapsuudesssa, ehkä koulussa, ehkä pihalla, ehkä elämä opetti. Joskus vielä asiantuntijat ja auktoriteetit vahvistavat meille nämä uskomukset, etenkin jos itse kävelemme heidän luokseen pyytämään sitä (ja vielä maksammekin heille siitä!). 

Nämä "totuudet" sitten ohjaavat meidän elämää ja valintojamme, usein täysin tiedostamattamme. Mutta ne voivat vaikuttaa meihin vain niin kauan kun uskomme niihin! Aina on mahdollista kyseenalaistaa "totuudet" ja harkita tilalle parempia jos se palvelee elämäämme paremmin! Kannattaa siis olla tarkkaavainen omien uskomuksiensa suhteen: palveleeko tämä asia minun nykyisiä tarpeitani? Onko se varmasti täysi fakta vai voisiko muitakin vaihtoehtoja olla? Mitä ne olisi? Millä tavalla voisin integroida paremmat uskomukset nykyiseen elämääni? Olenko valmis luopumaan valheellisista uskomuksista vai tarvitseeko mieleni niitä johonkin?

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, täällä paistaa aurinko ja jossakin myrskyää. Nauttikaa elämästä! :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Yksi tapa valita elämäntyylinsä

Nykyään yhä useammin kun näen itseni peilistä, pidän näkemästäni! Ja muutenkin olen yhtäkkiä alkanut pitämään itsestäni kovasti, on niin kivaa olla minä! :) Ei, en laihtunut, en timmiintynyt, en ostanut muodikkaita vaatteita, enkä edelleen ole ryhtynyt käymään kampaajalla hakemassa väriä elämään. Positiivisella elämänasenteella, vai sanoisiko laadukkaalla ja iloisella elämäntyylillä on ollut selkeästi vaikutus - ja todella mukava sellainen! Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, millainen elämäni nykyään on, ja kokoajan menen yhä hienompaan ja parempaan suuntaan, mikäli se minusta on kiinni (ja pitkältihän se juuri sitä on!). Nyt aion lyhyesti kertoa kuinka homma kohdallani on toiminut. Toivottavasti siitä on iloa ja inspiraatiota! :)

On niin kivaa olla minä! Erityisesti hienon konsertin jälkeen! :)

Ensimmäisenä aloin tiedostaa negatiivismuotoiset puheeni. Tässä minua suuresti auttoi mieheni, joka aluksi ärsyttävyyteen asti huomautteli jos käytin negaatioita puhuessani. Saatoin monesti itse kuvitella, että puhun "positiivisesti" vaikka sanamuotoni oli kielteiset. Vaikkapa "en mä mitään pahaa tarkoittanut" kun positiivinen muoto olisi "tarkoitin vain hyvää". Sisukas mieheni jaksoi huomauttaa aina kun vastaavanlaisia lipsahti ja lopulta kun moinen huomauttelu alkoi ottaa pattiin riittävästi aloin tietoisesti valikoimaan sanani hänen kanssa jutellessaan. Kun olin sanomassa vaikkapa ei-sanaa sisältävän lauseen, mietinkin mikä sen joo-vastakohta olisi ja sanoin sen. Aluksi se oli teeskentelyä ja ironiaa. Sitten se muuttui huomaamatta huumoriksi ja hauskaksi peliksi (tässä vaiheessa aloin myös blogata). Lopulta huomasin, että ajattelutavasta oli tullut itsestäänselvä tapa ja vasta tämän jälkeen ymmärsin kuinka valtavan tehokkaasta ja mielekkäästä tavasta onkin kyse ja kuinka hurjasti se on vaikuttanut elämääni!

Nyt jos sinulla ei ole riittävän ärsyttsisukasta kumppania, mutta silti haluaisit tarkastella ajattelutapaasi, niin siitä vain itse bongaamaan omasta puheesta ja ajattelutavasta negaatiot. Kehittele vaikka mieleen punainen vilkkuvalo, joka huomauttaa niistä. Seuraava askel kääntää negaatiot myönteisiksi. Se on helppoa, miettii vain mikä negatiivisen asian vastakohta voisi olla. Eli sen sijaan, että miettii mitä EI OLE, EI SAA tai EI PITÄISI keskittyykin siihen mitä ON, MITÄ SAA ja MITÄ KANNATTAISI. Ja joskus asiat voi tottakai olla myös pielessä. Silloinkin on parempi miettiä miten asiat ovat, vaikkapa toteamalla, että nyt on näin ja sitten miettiä miten asia ratkaistaan. Usein ratkaisukin löytyy helpommin kun miettii mikä ongelma todellisuudessa on, sen sijaan että jäisi puheillaan tai ajatuksillaan suurentamaan sitä mitä se aiheuttaa. Ongelma ei tietenkään aina ratkea vain tiedostamalla (joskus voi kyllä käydä niinkin), mutta tiedostaminen helpottaa ratkaisujen löytämistä.



Usein saman asian voi ilmaista monella eri tavalla. Olin kerran kaupassa kun myyjä suositteli edellä olevalle asiakkaalle kanta-asiakaskorttia. Selitettyään kortin toimintaa hän totesi, että "mut sä joudut menemään infotiskille hakemaan sen kortin". Ihmetellessäni myyjän sananvalintaa en yllättynyt siitä, että asiakas antoi asian olla ja käveli ovesta ulos. Kukapa nyt infotiskille haluaisi joutua, kuulostaakin niin hankalalta! Jos myyjä olisi ilmaissut saman asian eri tavoin, vaikkapa "kortin saa helposti infotiskiltä, joka on tossa ihan vieressä" olisi asiakas saattanut mennäkin sinne, kun kerta asia hoituisi helposti ja ihan tässä vieressä.

Vastaavanlaisia sananvalintoja voi tehdä oma elämässään, kun on tietoinen ajatuksistaan ja puheistaan. Tämä on tapa, joka on opittavissa. Nykyään minulla usein vilkkuu se punainen valo jos olen ajattelemassa tai sanomaisillani jotakin muuta, kuin mitä oikeasti tarkoitan. Esimerkiksi en sano lapselle "älä juokse" koska en halua hänen juoksevan vaikkapa jossain liukkaassa paikassa. Lapsi (ja kyllä muuten aika usein itsekin!) kuulee ensisijaisesti verbin ("juokse"), mutta kieltosana jää huomaamatta. Siksi sanon lapselle (tai itselleni) ennemmin, että "nyt pitää kävellä tarkasti, että varmasti pysyy pystyssä".

Käytännön tasolla tosi yksinkertainen juttu. Senkun muuttaa kaikki eit joo-muotoon ja itselleen negatiivissävyiset sanat myönteisiin vastaaviin. Voiko se olla niin helppoa? Voiko elämä oikeasti muuttua kivaksi ja innostavaksi näin? Voiko sellainen oikeasti vaikuttaa itseluottamukseen niin paljon, että tuntuu luontevalta rakastaa itseään? Minä väitän, että kyllä voi! Ja ihmiskokeitahan voi jokainen tehdä itsellään! ;)


Jos ei ihan jokaista asiaa voi itse valita, voi ainakin valita kuinka
 siihen suhtautuu. Vaikkapa ollako uhri vai selviytyjä.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ajatuksen voima ja päivän väri

Sain kivan kommentin blogiini ja siinä oli hyviä pointteja ja kysymyskin, joten ajattelin komenttiosioon vastaamisen sijaan postata tämän suoraan tänne.

Hei eksyin blogiisi eilen. Kolahti ihan täysillä. 
Itseni olen mieltänyt aina sellaiseksi peruspositiiviseksi ihmiseksi. Nyt takana pari masennusjaksoa, josta viimeisimmästä olen juuri päässyt eroon. Kovasti olen miettinyt, että mistä mikin (mm. masennus) johtuu, miten voisi ennaltaehkäistä yms.
Tällä hetkellä sellaisia jotain ohjenuoria itselle on:
1. jos tulee negatiivisia asioita, mieti mistä ne kumpuaa... "ryve" niissä vaikka hetki. Aiemmin yritin "ohittaa" ne. Monesti kun niitä ihan aktiivisesti ajattelee, niin on valmis päästämään ajatuksista hetken päästä irti. 
2.Hymyä huuleen vaikka väkisin. Jos ei mikään vaivaa, niin hymyä vaan. Se ihan oikeasti auttaa ja saa paremmalle tuulelle ja oikeankin hymyn ja ilon. 
3. pelkäsin syksyä ja pimeää, kun ajattelin kärsineeni kaamosmasennuksestakin. Aloin hokemaan itselle tekopirteällä äänellä mielessäni:"Syksy on ihanaa!!!" Vaikka ei se siltä tuntunut. Mutta nytpä tuntuu. Syksy ON kivaa. Eikä talven pimeys pelota enää.
4.ajattelen monista asioista onnistuneen lopputuloksen. Vaikka miten siivouksen jälkeen on tyytyväinen olo. Ennen se olis sitä "pitäisi siivota...äääh..." 
Tai jos vaikka pitää lähteä koiran kanssa pimeään vesisateeseen lenkille. Mietin miten minä olen sellainen tosi reipas ulkoihminen, joka ulkoilee iloisena ja reippaana säässä kuin säässä. Miten minä kohta kävelytän koiraa vesisateessa iloisena ja onnellisena kun sade piiskaa kasvoja....
Jotenkin sinun kirjoitukset uppoaa nyt ihan täysillä!
-Olet blogia pitänyt jo kohta kolme vuotta. Kuinka "tuore/vanha" tämä sinun asenne on?? En ole siis lueskellut kuin näitä uusimpia postauksia ja tuntuisi, että sinäkin olisit vastikään tehnyt suuria oivalluksia ajatusten voimasta.

Niin, kuinka tuore/vanha tämä asenteeni oikein on, sitä sainkin hetken miettiä. Oikeastihan mitään selkeää vastausta ei ole olemassa, sillä asenteet muuttuu ja kehittyy kokoajan. Kun lukee jonkun hyvän mietelauseen se on hyvä siksi, että se sytyttää jonnekin jonkun pienen valon, pienen ahaa-elämyksen. Mutta sen hyvän ajatuksen integroiminen omaan elämäänsä voi olla pidempi prosessi. Minulla ehkä tosiaan kesti se kolme vuotta että sain tuon oivalluksen ajatuksen voimasta laitettua käytäntöön (bloggaaminen on kyllä ollut tosi hyvä keino muistuttaa itseäni prosessin ylläpitämisestä!). Ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu vahvasti, että pystyn vaikuttamaan elämääni ja ympäristööni ajatuksen voimalla.

Hauska käytännön esimerkki oli eräänä päivänä kun olin treenaamassa koesoittoa varten. Mietin samalla, että minullahan ei ole vielä buukattuna mitään keikkaa koesoiton jälkeen, niin mitähän olisi luvassa? Yhtäkkiä mieleeni tuli todella vahva ajatus, että kohta puhelimeeni tulee tekstiviesti, jossa minulle tarjotaan töitä. Ehkä se oli aivan täysin puhdasta sattumaa (itse en usko sattumaan), mutta noin 20 min kuluttua puhelin piippasi ja helppohan se oli arvata mistä oli kyse :) Outoa sinänsä, että yleensä keikat tulee puhelinsoittona, mutta olinhan tilannut sen tekstarilla... Tilasinko siis itselleni töitä ajatuksen voimalla? Ehkä? Tai ehkä olin ottanut viestin vastaan ensin telepaattisesti ja osasin siksi odottaa sitä? Keikkaprokkis siis todellakin alkoi heti koesoiton jälkeisenä päivänä, juurikin täällä Vaasassa. On se elämä kummaa... ja jännää! :)

Ajatuksen voima on vahva. Voin vaikuttaa subjektiiviseen elämänlaatuuni joka sekunti 100%. Olen tiennyt asian jo kauan, mutta kiitos elämän suomien "pakkojen" olen pystynyt toteuttamaan sitä entistäkin vahvemmin tietoisesti ja tarkoituksellisesti.

Marraskuu kai on perinteisesti se vuoden "synkin" jakso? Tai näin olen ymmärtänyt monien ajattelevan. Itse olen kyllä aina tykännyt marraskuusta, olenhan toki marraskuun jousimiehiä :) Koska olen ajatuksen voimalla luonut itselleni virkeän ja innostavan talvikauden, näkyy se tietenkin ulospäinkin... Tänään kuitenkin kattelin itseäni peilistä ja mietin, että voiko näin kirjavana oikeasti lähetä kaupungille...? Sitten muistin, että sehän on halloween tänään, niin oranssimustahan on ihan päivän väri... :)