Taas tapahtuu vaikka ja mitä

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ollaan jo pitkään heitelty ilmoille ajatuksia, mutta nyt kun saatiin ensimmäinen konkreettinen asia tehtyä, vapautti se tosi paljon energiaa ja ihan toisenlaisetkin asiat aktivoituivat :) Projektin sai alulleen tarve järjestää Aurelialle oma huone. Asumisjärjestyksiä siis mietittiin moneen suuntaan niin ja näin. 

No sitten yhtäkkiä tänään aika ex tempore päädyttiin kierrätyskeskukseen ja suunnitelmat saivat konkreettisen muodon. Tässähän olisi mahtava lipasto ja tässä sopiva sänky ja tässä isoveljelle uusi kirjoituspöytä ja tässä kylppäriin kaappi ja... Pian oltiin ostettu niin paljon uusia huonekaluja, että kotiin päästyämme piti ryhtyä töihin, raivaamaan tilaa. Se on hauskaa touhua se! Vihdoinkin sain esim järjestettyä ne kaikki sikinsokiset vuosientakaiset tärkeyspaperit oikeisiin mappeihin ja tyhjennettyä melkeinpä suorastaan pelottavan kaappini, jota kutsun osuvasti romukaapiksi. Siellä olikin kyllä taas vaikka ja mitä. Ihan terveellistä tyhjentää sellaista kaappia aina silloin tällöin... Löysin mm. vanhoja soittotreenivihkoja vuodelta 2003. Hämmästyin, kuinka viisaasti oivaltanut joitakin asioita jo silloin. Sieltä kaikenlaisen avautumisen seasta löytyi mm. tällainen miete 17.7.03:

SOITON ILOA

saa tuottaa ääntä itse

saa tuottaa erilaisia ääniä ja itse päättää millaisia

saa löytää riffejä ja melodioita, monenlaisia tunteita

saa upota musiikin tilaan

saa nauttia äänistä

saa löytää äänien välisiä yhteyksiä ja jatkumoita

saa oppia, saa oppia oppimaan, saa oppia ajattelemaan, saa oppia tuntemaan itseään ja mieltymyksiään

saa aihetta ihmetellä ja ihastella

 .

Tällaisessa hyvässä nosteessa yhtäkkiä myös hyvin pitkään vaipuneena ollut keikkapuhelimeni heräsi! Miten ne asiat tapahtuvatkin aina sitten yhdellä rytinällä. You wait for a bus and then they all turn up at the same time. Keikoilla tarkoitan sellaisia "ihan oikeita" keikkoja, joista maksetaan "ihan oikeaa" palkkaa. Eli tällä viikolla menen Kymi Sinfoniettaan töihin. Treenit huomenna ja konsertit ke ja to. Ihan reipas aikataulu etten sanoisi... Mutta ihan mahtavaa pitkästä aikaa soittaa "ihan oikean" orkesterin kanssa :) Melkein jo vähän alkoi jännittää... :)

Löysimme muuten hauskan kahvilan, jossa oli löhöilypaikka rappusten alla. Ja paljon paljon leluja pienen tytön makuun. Aivan huippua! (puuha-petestä)

 .

.

Parasta mahdollista elämää

Viisauden tie vai kärsimyksen tie? Kuten tiedämme, tämä on meidän oma valinta. Leikitään, että sinulle tulee reikä hampaaseen ja tunnet hammassärkyä. Viisauden tien valitessasi menet heti lääkäriin, joka korjaa tilanteen nopeasti ja helposti, koska reikä oli niin pieni. Kärsimyksen tiellä et halua mennä hammaslääkäriin koska se on niin inhottavaa, vaan nappaat särkylääkettä aina tarpeen vaatiessa ja yrität jatkat elämää kuten ennenkin. Reikä pahenee ja tarvitset kovempia lääkkeitä. Lopulta jonakin päivänä tilanne on mennyt niin pahaksi, että sinun on aivan pakko mennä hammaslääkäriin. Nyt vaaditaankin paljon isompia ja rankempia toimenpiteitä hampaiden pelastamiseksi ja kärsimyksen määrä on paljon suurempi kuin viisauden tiellä.

Path of Wisdom (by Google kuvahaku)

Tänään tapasin erään ystäväni, joka on oppinut valtavan hienoja asioita elämästä - mutta vaikeimman kautta (tai uskaltaisiko sanoa: ansiosta?). Elämän tärkeitä asioita voi kuitenkin oppia myös viisauden tien kautta, mikä on ehdottomasti kaikin puolin paljon mukavempaa ja kiitollisempaa. Onkin erittäin ilahduttavaa ja rohkaisevaa, että tämä ystäväni on nyttemmin löytänyt oman viisauden tiensä ja on päässyt mahtavaan elämänvirtaan kiinni. Mutta miten soveltaa viisauden tietä omassa elämässään? Miten sen voisi löytää helmpomman kautta?

En osaa selkeästi vastata tähän, vaikka sisimmässäni tiedän, että tiedän. Ehkäpä onkin tarkoituksenmukaista jokaisen itse etsiä ja löytää oma viisauden tiensä? Mutta suuntaviivat tiedän kyllä. Se on pyrkimys valita paras mahdollinen asenne kaikissa tilanteissa. Pyrkiminen on aktiivista ja jatkuvaa. Ja paras mahdollinen on ilmaisu, joka paljastaa elämän äärettömän hyvyyden. Mieti vaikka jotakin mieleen tulevaa asiaa, ihan mitä vain. Sitten mieti millainen se olisi parhana mahdollisena? Vaikkapa esimerkiksi... huone. Eli paras mahdollinen huone!! Kuvittele paras mahdollinen huone minkä ikinä vain keksit. Olisiko sen mahdollista olla vielä parempi? Ja vielä parempi! Huomaat varmaan mitä ajan takaa, mihin sfääreihin ajatus johtaakaan! :) 

Isonnetaan ja laajennetaan vielä entisestään kun nyt vauhtiin päästiin :) Kokeilehan tätä:  

Paras mahdollinen elämä! 

WOHOOOOOO!!!! :))) Se se juuri on, viisauden tie!

Elämä ja eläimet opettajina

Hups, on ollut niin paljon hyvää, etten ole ehtinyt kirjottaakaan :) Eli hyvää on ollut se, että olen mennyt nukkumaan monena päivänä yhtäaikaa Aurelian kanssa (enkä siis ole voinut bloggailla yötä myöten). Ihan mahtavaa tekee nukkuminen kyllä! Sitä pitäisi ehdottomasti harrastaa enemmän! :) En välttämättä muuten saisi aikaiseksi mennä niin aikaisin nukkumaan, mutta onneksi on tuollainen pieni tyttö, jota nukuttaessa niin helposti nukahdan itsekin ja autuaasti unohdan tiskit ja pyykit (ja bloggaukset).

Nukkuminen on ihanaa!

 .

Tänään on taas ollut mita ihanin päivä! Hanget ovat litistyneet ja aurinko lämmitti ihanasti. Ja ennen kaikkea: ihmiset olivat hyvällä tuulella! En tiedä onko minulla jo jokin salaperäinen leima otsassa vai muuten vain vahvat vibat, mutta nykyään minun ei edes tarvitse enää aloittaa jutustelua pysäkeillä ja busseissa ja kaduilla, vaan ihmiset tulevat minulle höpöttelemään! Tykkään siitä aivan valtavasti ja ilahdun joka kerta :) 

Joskus aikoja sitten minua otti päähän, kun Tapio aina alkoi juttelemaan ventovieraitten kanssa, varsinkin jos nämä olivat sen näköisiä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään arvostan hänen tätä piirrettä paljon. Nykyään ihmiset ovatkin sen näköisiä, että niitä kiinnostaa ja joskus oikeastikin ilahtuvat hänen jutuistaan. Kuten bussissa kun Tapio pyysi poikaansa siirtymään, että "täti" pääsee ohitse. Sen jälkeen hän nauroi hyväntahtoisesti ja kysyi "tätiltä", eli nuorehkolta naishenkilöltä "Eikös olekin kivaa olla täti!". Tyttö nauroi leveästi ja totesi "Joo on, tämä olikin ensimmäinen kerta!". Koko muuten hiljainen matkustajapoppoo tuntui hymyilevän tälle tätineitsyytensä menettäneelle naiselle :)

Kukkuuu!

.

Löysin muuten punaisen langan eräästä "ikävästä" elämäntilanteesta! Pitkään harmitti, että kun samaan aikaan valmistuin Sibelius-Akatemiasta sekä jäin äitiyslomalle, niin putosin koko soittoskenestä täysin. Enää ei pyydetty keikoille eikä tullut muutenkaan mitään soittokyselyjä enkä päässyt koesoittoihinkaan. 

Nyt yhtäkkiä, selittäessäni rentoutuskonserttiasiaa ystävälleni tajusin, että tämä "kartalta putoaminen" oli todella suureksi siunaukseksi! Selitin miten rentoutuskonsertti-idea naksahti kirkkaasti päähäni jo vuonna 2005. Jos silloin tajusin, että tämä on minun juttuni ja aivan mahtava sellainen, mutta en vain ryhtynyt toteuttamaan ideaa, koska oli niin paljon opiskeluja ja keikkoja ja opetusta ja piti treenata koesoittoihin ja soittokokeisiin ja... Kun kuulin selittäväni ystävälleni: "Nyt kun ei sitten ole ollut mitään tekemistä, niin aloin vihdoin tekemään jotain tämän idean eteen", tajusin! Bingo! Juuri näin, elämä järjesti minut sellaiseen pisteeseen, että minun oli mahdollista aloittaa tämä juttu. Kelkasta putoaminen oli mitä hienoin onnenpotku, sillä muutoin en olisi vieläkään ryhtynyt tekemään asian eteen mitään!

Kun tuntuu, että "elämä potkii päähän", niin on hyvä muistuttaa itselleen, että jälkeenpäin katsottuna tämä kaikki voikin olla mitä parhain onnenpotku! Jos tilanteet tuntuvat hankalilta, voi aina lohduttautua ajatuksella, että kaikella on tarkoituksensa ja elämän hienoimmat ja opettavaisimmat oppitunnit ovat yleensä juuri näitä haastavia tilanteita ja että jälkeenpäin saatamme olla hyvin kiitollisia siitä, mitä olemme saaneet käydä läpi!

Me ihmiset voitais ottaa oppia :)

Kaikki on mahdollista

Aurelia on ollut niin ihanan hyväntuulinen koko päivän! Se kyllä vaikuttaa omaan mielialaani todella paljon. Ihanaa olla hyvällä mielellä ihan "oikeasti", ihan itsestään ja luonnollisesti, ponnistelematta sen puolesta. Aurelia oli tänään ensimmäistä päivää hoidossa muutamaan viikkoon. Siellä se jotenkin ryhdistäytyy eikä kehtaa uhmaskella hoitotädille ja kavereiden kuullen. Ja kun hän oli ollut sopivan verran aikaa on sellaisessa paikassa, missä hän itse valitsee käyttäytyvänsä kunnollisesti, niin hän oli päässyt sellaiseen mielentilaan kiinni ja se pysyi koko loppupäivän. Tulipa yhtäkkiä muuten vahvasti olo, että tätä voisi jollakin lailla soveltaa omaankin elämään... :)

Maanantait on kivoja päiviä. Sellaisia hyvällä tavalla itsekuripäiviä. Kun Aurelia meni hoitoon, minun oli tosi helppo tehdä kaikkia oikeita työasioita, jotka olivat jääneet rästiin. Ja voi että siitä tuli hyvä mieli! Myös ensimmäistä kertaa koskaan aloitin työpäiväni meditoimalla. Se oli oikeasti tosi helppoa eikä lainkaan pitkäveteistä. Uskon, että tulen kehittymään tässä asiassa kun harjoittelen.

Itsekurista tuli mieleen! Tein eilen erittäin mielenkiintoisen mielikuvitusharjoituksen. Se oli helppo ja nopea tehdä. Nyt sain vain todeta, että se tosiaankin toimii ja hämmästyttävän tehokkaasti! Suosittelen kokeilemaan, tässä ohje (Wayne W. Dyer: Sinäkö ihmeiden tekijä): Kuvittele itsesi tekemässä jotain sinulle vaikeaa asiaa: hölkkäämässä pari kilometriä, kieltäytymässä alkoholista ravintolassa, leipomassa kakkua ensimmäistä kertaa tai käymässä elokuvissa lapsesi kanssa. Valitse asia, joka tuntuu juuri sinusta epätavalliselta tai hankalalta. Kuvittele sitä hyvin elävästi. Kirjoita siitä yksityiskohtainen kuvaus paperille tai nauhoita kertomuksesi. Tee näin useita kertoja ja yritä sitten toteuttaa kuvitelmasi käytännössä.

Valitsin ensimmäisenä "helpon" eli yksinkertaisen asian, nimittäin riisikakkujen puputtamisesta kieltäytyminen. Riisikakut ovat ihan turhaa ruokaa, ja jos syön yhden, niin syön heti perään viisi lisää. Ja jos tiedän, että kaapissa on riisikakkuja, niin itsekurini ei ole riittänyt niistä kieltäytymiseen ja näin kierre on valmis... Tein harjoituksen vain mielessäni, en jaksanut kirjoittaa mitään. Tein sen sitäpaitsi vain kerran ja silti se toimi!!! Kuvittelin vahvasti mielessäni tapahtuman, missä minun teki aivan valtavasti mieli syödä riisikakkuja ja sitten kieltäydyin niistä ja annoin niiden olla. Ihmeellistä oli tuntea se tunne, miltä kieltäytyminen ja niiden syömisestä luopuminen tuntui. Tunnustelin sitä fiilistä pitkään. Ja siinä se koko harjoitus olikin. Illalla, kun alkoi taas tehdä mieli puputtamista muistista pulpahti itsestään esiin tuo kieltäytymisen tunne. Sitten vain yritin toteuttaa kuvitelmani ja se olikin ihan todella helppoa! Ensimmäistä kertaa ikinä minun oli tosi helppo antaa niiden olla! Seuraavaksi voisin valita haastavampia ja isompia juttuja. Vaikkapa sellaisen tilanteen, missä minua ärsytetään ja annan sen kaiken vain olla ja mennä ja pysyn hyvässä. Itse asiassa jo tämän verran kirjoittaminen auttoi minua juuri tällä hetkellä! Kaikki on mahdollista! Tämä on kivaa! Minusta tulee selkästi ihmeiden tekijä :)

Isilentokone

Kirjastossa oli esillä rajuja elämänkertoja. Selailin niitä ja ne olivat karmeaa luettavaa. Yksi selvinnyt keskitysleiriltä, toinen paennut Pohjois-Koreasta, kolmas entinen talibanvaimo, neljäs selvinnyt sotavankeudesta Venäjällä. Vaikka kirjat houkuttelivat, tiesin, että niistä seuraa vain surua ja pahoja unia ja sitä alkaa pian ajattelemaan, että maailma on pelkkää pahuutta. Tajusin, että tässähän on kyse samasta asiasta kuin mediassa: Huonot uutiset kiinnostavat ja myyvät. Sellainen, mikä järkyttää, kiinnostaa meitä jotenkin kierosti. Tästä seuraa helposti, että alamme kuvittelemaan maailman olevan pelkkää pahuutta ja että kaikki on perseestä (ja turhaa). 

Siispä päätin jälleen yhden kerran, että nyt käännän huomioni eteenpäin ja kohti valoa! Ajattelen, että on toki hyvä tiedostaa asiat, jotka ovat huonosti (ettei ihmiskunta turhaan toistaisi virheitään), mutta että vieläkin tärkeämpää on, että visioimme itsellemme ja maailmallemme hyvää ja valoisaa tulevaisuutta! Tämä tuntuu huomattavasti helpommalta kun alamme kiinnittämään tietoisesti huomiomme kaikkeen hyvään ja kauniiseen sen kustannuksella, ettemme enää käytä aikaa pahojen asioiden turhaan vatvomiseen.

En ole vaivautunut avaamaan Hesaria pitkiin aikoihin, koska siellä on ihan liikaa huonoja uutisia. Maailmassa on niin paljon hyviä juttuja, että mielummin mietin niitä, koska siitä tulee valoisampi mieli. Ja valoisa olemus luo valoa ympärilleen ja näin maailmasta tulee jälleen piirun verran miellyttävämpi paikka :) Me valitsemme joka hetki - tiedostaen tai tiedostamatta - luommeko ympärillemme valoa vai synkkyyttä. Mitä tietoisemmin teemme sen, sen varmempia voimme olla valon määrästä :)

Hyviä uutisia maailmalta: Pieni ruotsalainen nyytti sai valtavasti hyvää mieltä aikaan ympäri länsimaita pelkällä tänne ilmaantumisellaan. Ruotsalaisilla on muuten sellainen hieno asia, että he arvostavat ja pitävät tärkeänä positiivisuutta. Ja vaikka me suomalaiset sitä vähän paheksummekin, en väittäisi meidän perinteistä murjotusasennetta paremmaksi. Rehellisyyttä voi yhtä hyvin olla se, että kiinnitämme huomiomme asioiden hyviin puoliin ja sanomme ääneen ne!

Pienen tytön maailma on kutkuttavan ihastuttava. Lentokone lensi öisellä taivaalla kun olimme matkalla kotiin. Yleensä Aurelia sanoo lentokoneita vauvalentokoneiksi, jotka ovat lentämässä äitin luokse. Tämä kone kuitenkin lensi niin matalalla, että se näytti isommalta, joten se oli tietysti äitilentokone. Se oli kuulemma menossa kotiin tekemään iltapalaa vauvalentokoneelle. Hetken päästä Aurelia huomasi toisen lentokoneen ja innostui: "Isiflygplanet också hem äta kvällsmat!" <3

Onnistunut ensimmäinen haastepäivä

Kuinka sujui ensimmäinen valittamaton tai pitäisikö sanoa valopilkkuna olemisen päivä? Eilistä ei voi laskea, koska aloitin haasteen vasta puolilta päivin ja olin aamusta jo ehtinyt valittaa... Ainakin vastaanottajan mielestä ;) Tilannehan on aika usein kuten ystäväni ihailtavan rehellisesti FB:ssä ilmaisi "naamioin sen [valittamisen] taitavasti ikävien tosiasioiden esiintuomisen viittaan".

Päivä sujui helposti, koska olin enimmäkseen kahden Aurelian kanssa, joten valittamisen aihetta ei juurikaan syntynyt. Kaupassa tuli valitustilanne, jossa kärppänä valitsin puoleni :) Myyjä nousi samaan hissiin kanssani, tarkoituksena mennä ulkoilmaparkkikselle hakemaan ostoskärryjä. Hän valitteli, kuinka kylmä oli ja hänellä ei ollut takkia. Hymyilin hänelle ja sanoin "No, ainakin se piristää tehokkaasti". Nainen katsoi minuun ja nauroi "No sitä se todella tekee". Kumpikin astuimme hissistä ulos iloisena. Näin se ilo tarttuu :) Olisi voinut olla toisenkinlainen fiilis. Minä hämmästelin, kuinka helppoa se oli :)

Oikeastaan olin hyvin iloinen siitä, että yleensäkään pääsin ulos (eli kylmään), koska olin koko päivän kahden Aurelian kanssa, joka oli vähän flunssainen. Päikkäreille hän ei kuitenkaan suostunut muuten kuin vaunukävelylle, joten pääsin hengittämään ihanan kirpakkaa ja raikastavaa ilmaa! Tyttö oli tietysti topattu täyteen ja laitoin vielä sadesuojankin päälle, että pääsi suojaan viimalta. Ulkoilma maistuu niin ihanalle kun on koko päivän ollut sisällä!

Toisemman kerran meinasin ajautua valittamiseen, kun juttelin erään tutun kanssa, jolla oli samantapainen haastava elämäntilanne kuin minulla joskus. Ryhdyin jo sypmatiseeraamaan, miten hankalaa se minullakin silloin oli kun muistin tämän hyvän haasteen! Vaihdoin heti moodia ja sanoin "Tällä hetkellä asia kyllä toimii tosi hyvällä tavalla ja olen siitä erittäin kiitollinen".

Kauppakeskuksen hississä oli helppo peesata iloisuutta kun muutkin hissimatkustajat olivat hyvällä tuulella. Näinkin näennäisesti pienestä asiasta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa, veikkaan, että muillekin kuin vain minulle :)

Sitten vain kävi niin, että Aurelia heräsi kesken kauppakeskusreissun alle tunnin nukuttuaan. Meinasin harmitella, mutta tajusin, että sellainen on ihan turhaa, koska se ei auta mitään. Aurelia halusi mennä kirjastoon, joten sinne! Satuhuoneessa sain lueskella onnellisuusoppaita ja Aurelia onnellisena kiipeili kukkatyynyillä ja leikki kirjaston pehmoleluilla :)

Onnellisuusoppaassa oli paljonkin hyviä juttuja, mutta yksi syöpyi mieleeni vahvasti. Tuntui, että tämä ajatus todellakin pakottaa ryhtymään toimimaan. Että ei ole jotain sieltä välistä, vaan joka hetki on valittavana puoli.

"Meillä on vapaus antaa valta itsetuhoisille ajatusmuodoille tai palauttaa valta sille alkulähteelle, joka on ilo, sopusointu ja ääretön rakkaus." -Annastina Vrethammar

 .

Sairaan siistiä

Myönnän suoraan, että välillä minun on hieman vaikeaa suhtautua positiivisesti negatiivisiin ihmisiin. Tässä minulla lisää opittavaa. Kuinka kohdata negatiivinen ihminen niin lempeästi ja rakkaudellisesti, että hän oikeasti pystyy ottamaan sen hyvän vastaan? Olisi niin mukavaa jakaa tätä oppimaani ja löytämääni hyvää eteenpäin. Olisi aivan parasta jos kaikki ihmiset näkisivät kauneutta ja hyvyyttä arjen ja haasteidenkin keskellä ja oivaltaisivat kuinka pienen askeleen päässä mahtava elämä on! Vaan näköjään ei aina kannata kovin innokkaasti tyrkyttää positiivisia ajatuksia ihmiselle, joka kovasti haluaa puolustaa omaa negatiivisuuttaan. Itsesäälissä rypevää ihmistä on todella hankala auttaa. Empaattisuus antaa äkkiä vain lisäpotkua hänen synkkyydelleen. Taas jos yrittää tuputtaa positiivista ajattelua, niin se kuullaan vain kovemman luokan vittuiluna. Neuvottomaksi jään. Sovellan vain Einsteinin zetaa, mitä muutakaan voi? Jokaisella on omat taistelunsa. Ei voi väkisin auttaa.

"Helppohan se on ajatella positiivisesti kun on terve ja asiat kunnossa" on oikeastaan ihan nurinperin ajateltu. Sehän nimenomaan on juuri toisinpäin:

Helppoahan se on olla terve ja asiat kunnossa kun ajattelee positiivisesti :D 
.

Tällä hetkellä olen äärettömän kiitollinen elämälle siitä, että minulla on niin herkkä keho joka tavallaan ylireagoi niin moneen asiaan. Aina en ole ajatellut niin. Oli pitkiä kärsimyksen ja itsesäälinkin aikoja (tiedän todellakin mitä se on!). Allergiaksi sitä lääkärit kutsuivat ja määräsivät tuhottomasti erilaisia kemikaaleja. Joista yhdestäkään ei ollut varsinaista apua. Mutta olen taistellut oman taisteluni siihen pisteeseen, että näen, miten tämä herkkyys on minulle valtava onnenpotku: Elämä on suorastaan pakottanut minut muokkaamaan elämäntapaani terveellisiksi. Tuskin jaksaisin hirveästi huolehtia terveydestäni, jos helppoja epäterveellisyyksiä harrastamalla terveydentilani olisi "ihan ok". Elämä opettaa minulle kädestä pitäen, mikä on hyvästä ja mikä ei ja palaute tulee suoraan päin naamaa. Minkä ansiosta tämä nykyinen terveydentilani ei todellakaan ole pelkkää sairauden poissaoloa vaan tunnen itseni aivan todella superelinvoimaiseksi! Tätä menoa elän ainakin 160-vuotiaaksi :)))

"Sairaudet" siis ovat oikeastaan mitä parhaimpia elämän oppikouluja. Keho viestii, että jossakin mättää ja tämän asian kuntoon laittaminen voi parhaimmillaan olla mitä mahtavin henkisen kehityksen paikka! Sairaudet voi nähdä siunauksina joista kannattaa ottaa kaikki hyöty irti! :)

Ainakin jostain sairauksista olen oppinut ottamaan hyödyn irti. Esimerkiksi homeallergia. Oikeastihan se on hyvin älykästä kehon toimintaa: keho viestii heti, että tässä paikassa on myrkkyä ja että täällä ei kannata hirveästi viettää aikaa jos haluaa pysyä terveenä. Tänään kävin paikassa, jossa jo ulko-ovella huomasin olevan vakava homeongelma. Mutta tiedostin asian ja kun alkoi tuntumaan tukalalta valitsin, ettei tarvtse ryhtyä ärtyneeksi tai valitella päänsärkyä. Tiesin, että kunhan pääsen täältä kohta pois, olo helpottuu heti. Ja niinhän siinä kävikin :) Tämä kyky on suorastaan siunaus, josta on minulle todella paljon hyötyä! Vaikkapa huomenna kun menen katsomaan uutta asuntoa! :D Nimimerkillä "homekoiran tehtäviä otetaan vastaan" ;)

Tällä hetkellä opiskelen jotakin elämän oppikoulua, joka oireilee tulehtuneena viisauden hampaana. Hmm... Mietin, miksi tarvitsen sellaista? Kenties minun on opittava hyväksymään, että lääketieteellisistä toimenpiteistä (tässä tapauksessa leikkauksesta) voi oikeasti olla apua eikä vain haittaa? Tai kenties jotain ihan muuta. Hommaanhan kuuluu, että sen opetuksen näkee vasta jälkeenpäin. Eihän sitä mitään opi, jos kulkee facit kädessä! (Mikä facit on suomeksi??? Koulussa matikan kirjan lopussa oli aina sellainen. Sieltä pystyi lunttaamaan oikeat vastaukset kun ei jaksanut vaivautua itse oppimaan laskemista)

Elämän tarkoitus. Valitse itse.

Jussi

Jussi Javas, edesmennyt ihanoikeasti legendaarinen kontrabassopedagogi muistutti meitä nuoria soittajia aina silloin tällöin tuskaillessamme bassonsoiton parissa: Voit elää elämääsi kahdella tavalla. On mahdollista kärsiä ja on mahdollista nauttia. Joku kyyninen saattaisi huomauttaa, että joojoo, helppohan se on valita jos kaikki menee helposti ja hyvin, mutta mitä jos esimerkiksi syntyy vakavan sairauden kanssa ja joutuu sen takia kärsimään, niin mitä valinnanvaraa siinä muka on?

 

Jussi Javas oli itse tästä mitä esimerkillisin esimerkki. Hän sairasti vakavaa perinnöllistä lihasrappeutumatautia ja kaikkien oppien mukaan hänen olisi pitänyt kuolla jo reilusti alle kolmenkymmenen. Viimeiset kymmenen vuotta hänen puheestaan ei meinannut edes saada selvää kun kasvojensa lihakset olivat niin rappeutuneet. Vaan silti suupielet vääntyivät jatkuvasti ylöspäin leveään hymyyn ja hän oli myös hämmästyttävän terävä ajatukseltaan ja ulosanniltaan (kun oppi ymmärtämään hänen puhettaan). Iloinen ja hyväntuulinen. Suhtautui musiikkiin ja elämään innokkaasti ja huumorilla. Hän oli selkeästi valinnut nauttia elämästä täysin rinnoin. Veikkaan, että se oli hänen pitkäikäisyytensä salaisuus. Hän eli 60-vuotiaaksi saakka ja olin itsekin mukana soittamassa kun hän johti orkesteria rullatuolistaan käsin vielä ihan loppumetreillä.

Voi siis halutessaan ajatella, että tämä elämä on yhtä iso juttu kuin pieru Saharassa. Ongelmia ja tuskailua varmasti täynnä, vaan ei kiinnosta ketään eikä vaikuta maailmankaikkeuteen yhtään mitenkään. Välillä joku syntyy välillä joku kuolee. Ja lopulta kaikki kuolevat ja elämä lakkaa olemasta. So what's the point?? Ei elämässä ole mitään järkeä. Elämän tarkoitusta ei ole olemassakaan ja oikeastaan kaikkein syvin totuus on, ettei yhtään mitään ole olemassa paitsi ääretön äärettömyys, joka sekin on yhtä kuin ei-mitään. Ja sen lisäksi kaikki on perseestä.

 

Voi olla, että tuo on totta. Varmasti ainakin sillä tavalla ajattelevan henkilön kohdalla. Mutta olisiko sellainen elämä oikeasti kivaa? Tosi nautittavaa elämää?? Tosi mahtavaa jeejee????!

Miksei mielummin ajatella, että on aivan äärettömän (äärellisen?) hienoa saada olla tässä rajallisessa ja ajallisessa maailmassa hetken aikaa! Että jos elämän tarkoitus onkin nauttiminen tästä ajasta? Kaikkinensa eri sävyineen? Elää se täysillä ja kokea hienoja tunteita! Kokea se parhaalla mahdollisella tavalla. Riemua, iloa, rakkautta, tyytyväisyyttä, ja mitä näitä hyvänä pidettyjä tunteita nyt ihmisen elämässä voikaan olla! Nauttia elämän kauneudesta, ihmeellisyydestä ja salaperäisyydestä. Heittäytyä seikkailuun. Elämä on kivaa! Ja kivuus on itsetarkoitus! :)

 

Ainakin minun mielestäni se kuulostaa aika tosi paljon kivemmalta vaihtoehdolta! Vaikka olisikin jonkun (kyynikon) mielestä itsepetosta ja huijausta. Jos saisin valita, niin ehdottomasti valitsisin tällaisen elämän! Ja minähän nimenomaan saan valita! :) Kuten sinäkin! Joka päivä <3

Kuva by wallpaperpimper

Upeutta!

Syksyn värit ovat kuin musiikkia näköaistille <3

 .

 .

Luksus on sellaista, mitä on tarjolla tosi harvoin. Yleensä siksi, että se on kallista, mutta toisinaan ihan vain siksi, että se on niin harvinaista. Kummallista, että näennäisesti ihan tosi tavallisista asioista voi tulla luksusta kunhan se on tarpeeksi harvinaista. 


Minulle luksusta tänään oli kavuta portaita. Siis ihan oikeita kunnon portaita! Puisia ja kierteellä olevia. Lastenvaunujen kanssa kun tulee kierrettyä aina sieltä kaukaisen hissin kautta... Miten ihanaa onkaan käyttää niitä lihaksia, jotka juuri porrasnousua varten on tuolla takalistossa! Ponnistaa sopivan verran ja nousta aina vain ylöspäin. Tai ponnistaa aavistuksen tarvittavaa enemmän ja tuntea suorastaan lentävänsä ylöspäin. Tuntea askeleiden vahvuuden ja silti olla hengästymättä. Jee jee. Ilonsa kullakin ;) 

Ja hei, taas! Taas oli niin hieno venyttelytunti. Ehkä vähän liian usein hehkuttelen sitä... Mutta kun se vaan on niin hienoa ja siitä tulee niin megahyvä fiilis! Osittain se johtuu tietysti siitä kun itsekin venyttelee, sehän nyt aina tekee hyvää. Mutta ihan kaikkein eniten saan kiksejä kun huomaan, että joku oivaltaa elämästä nauttimisen ja laiskottelun positiiviset vaikutukset kehoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin (vähän ällö muotisana, mutta en keksinyt parempaakaan)!  Venyttely on nimenomaan nautiskelua! Se on hyvällä omatunnolla tehtyä laiskottelua ja oikeasti vaikuttaa kehoon ja mieleen! Uusimmassa fit-lehdessä oli muuten yllättävän asiallinen juttu venyttelystä! Hienoa, että tieto venyttelystä alkaa olemaan ajan tasalla!

Gymboss - tajuttoman tehokas taskukokoinen kuntoiluväline!

Ennen venyttelyä tein oman punttitreenin. On ihan tavallista, että höpöttelen muiden treenaajien kanssa. Mutta treenaan kuitenkin aina tosissani enkä hengaile. Yleensä aihe on kahvakuulat, hyvät liikkeet tai superfoodit jne. Mutta tänään! Tänään juttelin vieressä rehkivän (pianisti-)punttimimmin kanssa taidemusiikista! Hindemithistä ja Bachista... Ja samalla treenattiin sikamaisen kovaa :) Ihan huippua! Ja varmaan ihan tosi friikkiä muiden treenajien silmissä ;)


Kävin räpsimässä syyskuvia tällä kertaa ihan itse. Vahvat värit tuottaa minulle tosi paljon iloa ja innostusta, ja tämä vuodenaika on siinä suhteessa aivan paras!

Tosipaikassa

Tänään positiiviset asennoitumiseni pääsivät tosipaikkaan testaukseen. Jouduin tilanteeseen, missä paloi käämi totaalisesti. (Jalkani olivat sateesta märät ja viluiset, olin matkustanut bussilla melkein koko aamupäivän pitkät ja mutkaiset matkat, sisälläni pienoinen kalvava omatunto siitä, että Aurelia on hoidossa eikä kanssani, jonottanut märkänä tunkkaisessa ja kalseassa virastossa liian pitkään, ja päätynyt asioimaan itänaapuria murtavan auttamishaluttoman henkilön kanssa ja lisäksi kun vielä olin unohtanut vaadittavat asiakirjat kotiin murtui itkupato ja lähdin vetämään = hukkareissu ja huomenna uudestaan!)

Tolkuttoman pitkä bussimatka takaisin. Koko matkan piti pinnistää äärimmilleen, että pystyin ajattelemaan jotakin positiivista. Yritin siirtää ajatukset muualle, ilahduttaviin asioihin. Vaan eipä tullut ensimmäistäkään mieleen. Kaikki ilon kestoaiheet tuntuivat typerältä. Terveys, so what? Aurinko ja kesä? In my dreams! Kivat ihmiset, ai niinku ketkä? Mutta tahtoa oli onneksi riittävästi. Pakko nyt jotain oikeesti olla! Ja kun aikani hieroin ajatusnystyröitä keksin lopulta toimivan ajatuksen: Milloin viimeksi oli hyvä hetki? Näitä löysin muististani ihan helpostikin, eikä tarvinnut edes kovin kaukaista historiaa kaivella, pari tuntia vain. 

Aamu oli ollut tosi mukava. Muistelin ja eläydyin muistoon, kuinka pötköttelimme ja höpsöttelimme Aurelian kanssa peiton alla ennen nousemista ja kuinka Tapio oli vielä kotona kun nousimme ylös. Siitä ilahduin sekä minä, että Aurelia. Aamupalalla meillä oli hassuja juttuja ja bussissakin naureskelimme ja Aurelia lirkutteli takana istuvalle tädille.  Huomasin olleeni oikeastaan hyvällä tuulella koko aamun ennen tuota asiointia. Sade oli toki kastellut, mutta olin napannut Tapion jättisuuren sadetakin (onneksi olin unohtanut oman ei kaatosadetta kestävän goretexin jumppalaan!) ja huomasin varsin nopeasti miten hyvä valinta se oli ollut. Sadetta nimittäin tuli ihan tajuttomasti. Olin nauranut tilanteelle kun pitelin sadetta jossakin porttikongissa. Ei huh huh, mikä keli! :) Siellä olin ottanut valokuviakin virtaavasta vedestä ja vesipisaroiden lätäköiden pintaan muodostamista rinkuloista. 

Kun aktiivisesti keskityin miettimään näitä, oloni alkoi vihdoin helpottua kummasti. Huomasin myös, että takapakkia tuli tosi helposti. Pienikin herpaantuminen ja kyyneleet olivat taas silmissä. Taistelua se oli. Mutta minulla oli kova motivaatio muuttaa mielialani hyväksi ajatuksen kautta. Aloittelijalle ajatustaistelu vaatii kovan tahdon ja sisukasta päänsisäistä työtä. Tulin ajatelleeksi ja hieman myös ymmärtäneeksi, miksi niin monille tupakka, jumputusmusiikkinapit, juorulehdet, tietokonepelit yms näennäisessä helppoudessaan ovat niin paljon houkuttelevampia keinoja siirtää ajatukset muualle.

Hain Aurelian hoidosta. Tuli hyvä mieli siitä, että hän oli viihtynyt. Lähdin sateeseen päiväunikävelylle. Pienen sylittelyhetken jälkeen pikkupallero nukahti sikeään uneen. Ehdin rauhassa kahville, kauppaan ja kotimatkalle. Kotimatkalla sade yllättäen lakkasi ja aurinko vilahti esiin! Säteet osuivat vieressä olevaan köynnöskasviin ja sateen kastelemat lehdet kimaltelivat mahtavin voimakkain värein. Räpäyksessä maailma muuttui kauniiksi! 



Iltapäivällä kun lähdimme ulkoilemaan tihkui jälleen. Aurelia jäi ihmettelemään ensimmäistä lätäkköä ulko-oven edustalla. "De regnar" hän totesi ja jäi tutkimaan ilmiötä. Lopulta hoputin häntä, että tule jo, ja Aurelia jatkoi eteenpäin hyvästellen lätäkön "Hejdå regnar!". Sitten hän pysähtyi seuraavalle lätäkölle ja katseli pisaroiden osumista pintaan. Ja voi mikä riemu! "Också regnar!!!" :D

Ihmemeininki

Päivän hehkutus on marja-aronia. Naapuritalon leikkipuistoa ympyröi paksuja marjaterttuja notkuvat pensaat. Olen katsellut pensaita pidempäänkin, että onpas upea ja muhkea sato. Mielessäni vain harmitellut, että myrkyllisiä kuitenkin. Kunnes tänään selvisi totuus! Supermarja-aronia! Ja näitä marjoja on aivan valtavat määrät! Siis eikö kukaan tiedä millaisesta supermarjasta on kyse!!? Tässä tutkimusnäyttöä, lue ja hämmästy!


Aroniahan ei oikein kilpaile mansikoiden kanssa makunystyröiden huomiosta. Mutta toimii lisänä pirtelössä tajuttoman hyvin! Tässä tämänpäiväinen toimivaksi todettu resepti. Määrät fiiliksen ja mieltymyksen mukaan.

Aroniamarjoja
Mustikoita
Sitruunaa (puristettuna)
Kermaa
Hunajaa (raakasellaista)
Steviaa
Lähdevettä

Sitten ihmettelyä. Se on kivaa, koska se on täynnä mahdollisuuksia. Koko elämä on ihmeitä täynnä. Olen onnekas kun minulla on tuo pieni ihmeiden maailman opas. Ihan ihan kaikkialla on ihmeitä. Katso vaikka juuri nyt ympärillesi pienen lapsen silmin, niin näet todella ihmeellisiä asioita! Tässä lainaus Uskalla Innostua -uutiskirjeestä. Osui aika asian ytimeen!

Ooh, mitä ihmettä! Mun alta menee autoja!

Naapuritoimistossa vierailee aina välillä pieni poika, joka on nyt vajaan vuoden ikäinen. Tänään meillä oli oikein kunnon ihmettelyhetki. Katsottiin toisiamme, naureskeltiin ja ihmeteltiin. Ei sanoja, vain ihmettelyä.   

Ihmettele ihan mitä haluat. Vauvalla riittää maailmassa ihmeteltävää ihan joka paikassa. Niin riittää sinullakin ympäristössäsi, jos pysähdyt huomaamaan sen. Voisin vaikka väittää, että jos pysähdyt juuri siihen missä olet nyt ja katsot ihmetellen ympärillesi, niin löydät ympäristöstäsi jotain sellaista mitä et ole aikaisemmin huomannut, vaikka olisitkin sinulle täysin tutussa paikassa missä saatat olla joka päivä. 

Ihmettelyt on ihme hetkiä. Löydä ihmeet omassa elämässäsi.

 

Ja jännä putkimallinen kaide!

Ihmettelyn oppaalle on tärkeää kävellä itse. Voi pystähtyä ja katsella kaikkea kunnolla ja lähempää. Ja näyttää äitillekin, koska hän ei välttämättä itse huomaa. Kukka, kivi, keppi, roska, pylväs, ruuvi, kaivo, lätäkkö, ötökkä, omena... Kaikkialla on ihmeitä! Ilmankos oppaan tanssijalkaakin vipattaa. Muutama piruetti, rytmikkäitä polvijoustoja ja jalalla maahan polkemisia. Ja sanoo äitillekin: "Dansa!"  Ja pian äidinkin jalat vipattaa... :)

Tanssia voi missä vain. Vaikka kiipeilytelineessä.

Tällä pienellä ihmeiden oppaalla on myös hieno kyky keskittyä olennaiseen. Hänelle on maailman luonnollisin asia olla läsnä nyt-hetkessä. Missä vaiheessa se kyky katoaa? Silloinko, kun opimme, että asiat voivat mennä myös pieleen? Ajattelemme jo etukäteen, mikä kaikki voi epäonnistua ja alamme pelätä? Hmm... Voisiko flown salaisuus olla luottamuksessa? Ei välttämättä itseluottamuksessa, vaan luottamuksessa elämän hyvään? Luottaminen onnistumiseen? Onko se sinisilmäisyyttä? Hmm... pieni ihmeiden opas ei tuhlaa aikaa tällaiseen. Hän käyttää aikansa olennaiseen. Olemiseen.

Mikä keskittymiskyky ja uppoutuminen. Suorastaan flow!

Liikutuin kun näin pelastusammattilaiset tositoimissa. Vähän kuin näkee vaikkapa muurahaisen kantavan toista loukkaantunutta lajitovieriaan. Jotakin äärimmäisen hienoa ja mitä kutsumme inhimilliseksi. Jotakin samaa kuin upeassa taide-elämyksessä. Ihmeellistä tämän- ja tuonpuoleisen rajojen venyttämistä ja ylittämistäkin. Tunne jostakin hyvin hyvin tärkeästä ja kunnioitettavasta. Kuinka ihminen on niin pieni ja on täällä niin lyhyen häivähdyksen verran. Tunne syvemmästä tarkoituksesta. Ihmeestä nimeltä elämä.

Elämää (joskus kuolemaakin) suuremmalla asialla.