Hups, on ollut niin paljon hyvää, etten ole ehtinyt kirjottaakaan :) Eli hyvää on ollut se, että olen mennyt nukkumaan monena päivänä yhtäaikaa Aurelian kanssa (enkä siis ole voinut bloggailla yötä myöten). Ihan mahtavaa tekee nukkuminen kyllä! Sitä pitäisi ehdottomasti harrastaa enemmän! :) En välttämättä muuten saisi aikaiseksi mennä niin aikaisin nukkumaan, mutta onneksi on tuollainen pieni tyttö, jota nukuttaessa niin helposti nukahdan itsekin ja autuaasti unohdan tiskit ja pyykit (ja bloggaukset).
 |
| Nukkuminen on ihanaa! |
.
Tänään on taas ollut mita ihanin päivä! Hanget ovat litistyneet ja aurinko lämmitti ihanasti. Ja ennen kaikkea: ihmiset olivat hyvällä tuulella! En tiedä onko minulla jo jokin salaperäinen leima otsassa vai muuten vain vahvat vibat, mutta nykyään minun ei edes tarvitse enää aloittaa jutustelua pysäkeillä ja busseissa ja kaduilla, vaan ihmiset tulevat minulle höpöttelemään! Tykkään siitä aivan valtavasti ja ilahdun joka kerta :)
Joskus aikoja sitten minua otti päähän, kun Tapio aina alkoi juttelemaan ventovieraitten kanssa, varsinkin jos nämä olivat sen näköisiä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Nykyään arvostan hänen tätä piirrettä paljon. Nykyään ihmiset ovatkin sen näköisiä, että niitä kiinnostaa ja joskus oikeastikin ilahtuvat hänen jutuistaan. Kuten bussissa kun Tapio pyysi poikaansa siirtymään, että "täti" pääsee ohitse. Sen jälkeen hän nauroi hyväntahtoisesti ja kysyi "tätiltä", eli nuorehkolta naishenkilöltä "Eikös olekin kivaa olla täti!". Tyttö nauroi leveästi ja totesi "Joo on, tämä olikin ensimmäinen kerta!". Koko muuten hiljainen matkustajapoppoo tuntui hymyilevän tälle tätineitsyytensä menettäneelle naiselle :)
 |
| Kukkuuu! |
.
Löysin muuten punaisen langan eräästä "ikävästä" elämäntilanteesta! Pitkään harmitti, että kun samaan aikaan valmistuin Sibelius-Akatemiasta sekä jäin äitiyslomalle, niin putosin koko soittoskenestä täysin. Enää ei pyydetty keikoille eikä tullut muutenkaan mitään soittokyselyjä enkä päässyt koesoittoihinkaan.
Nyt yhtäkkiä, selittäessäni rentoutuskonserttiasiaa ystävälleni tajusin, että tämä "kartalta putoaminen" oli todella suureksi siunaukseksi! Selitin miten rentoutuskonsertti-idea naksahti kirkkaasti päähäni jo vuonna 2005. Jos silloin tajusin, että tämä on minun juttuni ja aivan mahtava sellainen, mutta en vain ryhtynyt toteuttamaan ideaa, koska oli niin paljon opiskeluja ja keikkoja ja opetusta ja piti treenata koesoittoihin ja soittokokeisiin ja... Kun kuulin selittäväni ystävälleni: "Nyt kun ei sitten ole ollut mitään tekemistä, niin aloin vihdoin tekemään jotain tämän idean eteen", tajusin! Bingo! Juuri näin, elämä järjesti minut sellaiseen pisteeseen, että minun oli mahdollista aloittaa tämä juttu. Kelkasta putoaminen oli mitä hienoin onnenpotku, sillä muutoin en olisi vieläkään ryhtynyt tekemään asian eteen mitään!
Kun tuntuu, että "elämä potkii päähän", niin on hyvä muistuttaa itselleen, että jälkeenpäin katsottuna tämä kaikki voikin olla mitä parhain onnenpotku! Jos tilanteet tuntuvat hankalilta, voi aina lohduttautua ajatuksella, että kaikella on tarkoituksensa ja elämän hienoimmat ja opettavaisimmat oppitunnit ovat yleensä juuri näitä haastavia tilanteita ja että jälkeenpäin saatamme olla hyvin kiitollisia siitä, mitä olemme saaneet käydä läpi!
 |
| Me ihmiset voitais ottaa oppia :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti