Ihmemeininki

Päivän hehkutus on marja-aronia. Naapuritalon leikkipuistoa ympyröi paksuja marjaterttuja notkuvat pensaat. Olen katsellut pensaita pidempäänkin, että onpas upea ja muhkea sato. Mielessäni vain harmitellut, että myrkyllisiä kuitenkin. Kunnes tänään selvisi totuus! Supermarja-aronia! Ja näitä marjoja on aivan valtavat määrät! Siis eikö kukaan tiedä millaisesta supermarjasta on kyse!!? Tässä tutkimusnäyttöä, lue ja hämmästy!


Aroniahan ei oikein kilpaile mansikoiden kanssa makunystyröiden huomiosta. Mutta toimii lisänä pirtelössä tajuttoman hyvin! Tässä tämänpäiväinen toimivaksi todettu resepti. Määrät fiiliksen ja mieltymyksen mukaan.

Aroniamarjoja
Mustikoita
Sitruunaa (puristettuna)
Kermaa
Hunajaa (raakasellaista)
Steviaa
Lähdevettä

Sitten ihmettelyä. Se on kivaa, koska se on täynnä mahdollisuuksia. Koko elämä on ihmeitä täynnä. Olen onnekas kun minulla on tuo pieni ihmeiden maailman opas. Ihan ihan kaikkialla on ihmeitä. Katso vaikka juuri nyt ympärillesi pienen lapsen silmin, niin näet todella ihmeellisiä asioita! Tässä lainaus Uskalla Innostua -uutiskirjeestä. Osui aika asian ytimeen!

Ooh, mitä ihmettä! Mun alta menee autoja!

Naapuritoimistossa vierailee aina välillä pieni poika, joka on nyt vajaan vuoden ikäinen. Tänään meillä oli oikein kunnon ihmettelyhetki. Katsottiin toisiamme, naureskeltiin ja ihmeteltiin. Ei sanoja, vain ihmettelyä.   

Ihmettele ihan mitä haluat. Vauvalla riittää maailmassa ihmeteltävää ihan joka paikassa. Niin riittää sinullakin ympäristössäsi, jos pysähdyt huomaamaan sen. Voisin vaikka väittää, että jos pysähdyt juuri siihen missä olet nyt ja katsot ihmetellen ympärillesi, niin löydät ympäristöstäsi jotain sellaista mitä et ole aikaisemmin huomannut, vaikka olisitkin sinulle täysin tutussa paikassa missä saatat olla joka päivä. 

Ihmettelyt on ihme hetkiä. Löydä ihmeet omassa elämässäsi.

 

Ja jännä putkimallinen kaide!

Ihmettelyn oppaalle on tärkeää kävellä itse. Voi pystähtyä ja katsella kaikkea kunnolla ja lähempää. Ja näyttää äitillekin, koska hän ei välttämättä itse huomaa. Kukka, kivi, keppi, roska, pylväs, ruuvi, kaivo, lätäkkö, ötökkä, omena... Kaikkialla on ihmeitä! Ilmankos oppaan tanssijalkaakin vipattaa. Muutama piruetti, rytmikkäitä polvijoustoja ja jalalla maahan polkemisia. Ja sanoo äitillekin: "Dansa!"  Ja pian äidinkin jalat vipattaa... :)

Tanssia voi missä vain. Vaikka kiipeilytelineessä.

Tällä pienellä ihmeiden oppaalla on myös hieno kyky keskittyä olennaiseen. Hänelle on maailman luonnollisin asia olla läsnä nyt-hetkessä. Missä vaiheessa se kyky katoaa? Silloinko, kun opimme, että asiat voivat mennä myös pieleen? Ajattelemme jo etukäteen, mikä kaikki voi epäonnistua ja alamme pelätä? Hmm... Voisiko flown salaisuus olla luottamuksessa? Ei välttämättä itseluottamuksessa, vaan luottamuksessa elämän hyvään? Luottaminen onnistumiseen? Onko se sinisilmäisyyttä? Hmm... pieni ihmeiden opas ei tuhlaa aikaa tällaiseen. Hän käyttää aikansa olennaiseen. Olemiseen.

Mikä keskittymiskyky ja uppoutuminen. Suorastaan flow!

Liikutuin kun näin pelastusammattilaiset tositoimissa. Vähän kuin näkee vaikkapa muurahaisen kantavan toista loukkaantunutta lajitovieriaan. Jotakin äärimmäisen hienoa ja mitä kutsumme inhimilliseksi. Jotakin samaa kuin upeassa taide-elämyksessä. Ihmeellistä tämän- ja tuonpuoleisen rajojen venyttämistä ja ylittämistäkin. Tunne jostakin hyvin hyvin tärkeästä ja kunnioitettavasta. Kuinka ihminen on niin pieni ja on täällä niin lyhyen häivähdyksen verran. Tunne syvemmästä tarkoituksesta. Ihmeestä nimeltä elämä.

Elämää (joskus kuolemaakin) suuremmalla asialla.