Mummot

Kuvapankin nyrkkeilymummo

Eläkeläisten kiertoharjoittelujumpassa on kerrassaan mainiota väkeä. Sellaisia, jotka tietävät, että meikit ja muotijumppavaatteet ovat humpuukia. Ja jotka eivät enää murehdi tai pelkää epäonnistumisia. Ennen kaikkea sellaisia, jotka osaavat suhtautua elämään ja jumppaamiseen ihailtavalla rentoudella ja huumorilla.


Esimerkiksi vanha jumpparipariskunta. Rouva varmasti ainakin 70 ja mies vielä reilusti enemmän. Käyvät joka kerta ja kokeilevat ennakkoluulottomina kaikkea. Rouva höpöttelee minkä ehtii ja hyväntuulinen mies, joka on varmaan jo puolikuurokin ei inahda sanaakaan. Tänään alkulämmittelyssä pyörittelimme käsiä ja varoitin, ettei läimäytettäisi vierustoveria. Rouva napakkana siihen heti "Juu ei ei, vaikka tekis kyllä mieli!" (seisoi siis tietysti miehensä vieressä). Niin mahtava näky kun mummelit tomerasti hakkaavat säkkiä liian isoilla hanskoilla, innokkaina heiluttelevat kahvakuulia ja naureskellen pomppivat bosupalloilla. Ihan parasta! Minustakin tulee jumppamummo isona :)


Aurelian kitarassa on ihan sikahullu soundi. Repeilen suunnilleen joka äänellä, ja sekös on Aureliasta hauskaa ;) Muutaman pikkupätkän sain videolle. Tässä myös nukke osallistuu, "Dockan spelar" :P

Seuraavalla videolla näkyy se hauska koreografiakin :) (sitten Aurelia rupeaa ihmettelemään miksi suljin oven)

Ja lisää vattuja leikkipuiston viereiseltä kalliolta. Ihan oikeaa lähiruokaa. Hiukan tosin meni extremeilyn puolelle. Muhkeimmat vadelmat olivat nimittäin tietysti sellaisella kallionkielekkeellä, jonne kukaan muu ei näköjään ollut uskaltautunut poimimaan. Vanha kalliokiipeilijähän vain innostui moisesta. Olisipa ollut enemmänkin kiipeiltävää... Ja enemmän sankoja, tuli nimittäin aika nopsaa täyteen.

Extremevattuilija löytää parhaat paikat :)

Ylhäällä odottivat punaiset aarteet.

Mummoista puheenollen, anoppini on täällä! Se on huippua se! Yhtäkkiä olohuoneen lattian lelut ovat järjestyksessä, pyykit taiteltuja, tiskit tiskatut, muruset poissa... Erityisen hienolta tuntui tänään kun mummo huolehti Aurelian päiväunikävelyistä ja minä sain oikeasti omaa aikaa. Harvinaista herkkua, eli luksusta oli pelkkä käveleminen kaupungilla ihan itsekseen ilman mitään rattaita! Kaupassa oli mukava asioida ihan rauhassa kierrellen ja kahvilaankin ehdin istahtamaan. Taisin ehtiä hieman kerätä omia ajatuksiakin. Hiukan sama fiilis, kun joku sammuttaa liesituulettimen, joka on huomaamatta humissut koko päivän.