Tarina puhjenneesta renkaasta

Tämän on pakko toimia, ajattelin. Minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Olin keskellä hyvin haastavaa ja raastavaa tilannetta ja päätökset piti tehdä nopeasti. Olin hyvin hermostunut ja ärtynyt ja yritin puoliväkisin keksiä tapahtuneesta jotakin hyviä puolia. "Vaikket aina voi vaikuttaa tilanteisiin, voit aina vaikuttaa asenteesi", kaikui päässä. Siinä mielentilassa se kuulosti suorastaan ivalliselta, mutta samalla tiesin, että se on totta no matter what. Ja piirun verran pystyinkin vaikuttamaan asenteeseeni, mutta opetus olikin jossain muualla tällä kertaa! Nimittäin, että asioissa on kyllä hyvät puolensa, vaikka niitä ei juuri tilanteen ollessa päällä löytäisikään! Kuvat tämänpäiväiseltä metsäreissulta. Oli aivan todella ihanaa kulkea kumppareissa siellä loskan keskellä! :)

.
Okei. Edellisiltana korjasin menestyksekkäästi rattaiden puhjenneen renkaan. Oli pakko, koska tänään Aurelian oli määrä nukkua päiväunet minun nukuttamana, ja silloin vain pitää nukkua vaunuissa (mikä sinänsä sopii minulle, koska on helppo käydä kaupossa jne samaan aikaan) ja silloin tietysti vaunujen pitää toimia. Ja olin muutenkin suunnitellut päiväjärjestyksen siltä kannalta. Mutta juuri kun olimme päässeet ulos huomasin: EIIIIKÄÄÄÄ! Se sama "#¤%& rengas oli taas littana... Aaargh! Miten maailma voi olla niin minua vastaan yhtäkkiä kaiken tämän hyvin sujuvan affirmoinnin keskellä! Kyllä otti päähän ja stressihiki puski iholle. Pumppasin renkaan (liian kuumissa talvivaatteissa ähkien), ei auttanut. Yritin työntää littanalla renkaalla. Ei onnistunut. Aureliakin oli jo mennyt hengailemaan vesilätäkköön (ilman kurahousuja) eikä jaksanut lotkauttaa korviaan yrityksilleni käskeä hänet pois sieltä. Eiiiih! Hermot niiiin tiukalla. Sitten huomasin, miten minuun iski survivalmoodi! Ja se sanoi: ihan-mikä-vaan-mutta-toimiva ratkaisu ja se nyt vähän äkkiä!

Aurelia selittää: "Titta de e blåbär! Och här nypon!"

Tuima ilme ja ohjeistus: "Inte äta den!!!"

Siis mitä mä äsken sanoin??

.

Hain juoksuvaunut. Ne ovat kevyet ja niitä on mukava työntää etenkin tällaisella kelillä koska niissä on niin isot renkaat. Lisäksi niissä on hyvin tavaratilaa ja muutenkin ne ovat tyylikkään näköiset. Vain se ratkaisevin asia oli pielessä: niissä ei voi nukkua, koska selkänojaa ei saa riittävän alas ja muutenkin selkänoja on liian lyhyt ja pää jää ulkopuolelle. Mutta sisimpäni sanoi, että tämän on pakko onnistua. Ei ollut enempiä vaihtoehtoja. Ja matkaan!

.
Kävin salilla Aurelian leikkiessä lapsiparkissa ja sen jälkeen koitti se päiväunihetki. Vaikka minua jännitti, että miten järjestän tämän, oli päässäni edelleen vain ajatus "sen on pakko onnistua jotenkin, nyt ei ole mahdollisuutta epäonnistua". Mietinkin erikseen vielä sitä, että mitä jos epäonnistun, olisiko se mahdollista? Mutta ei tullut mieleen mitään sellaista tapahtumaa, joka olisi seurausta siitä, että nukkuminen ei onnistuisi. Sellaista ratkaisumallia ei vain ollut päässäni eikä löytynyt vaikka etsin. Uskon, että tämä oli se ratkaisevin osuus. Toimeen siis...

Maaammaaa kom å hjääälppaa!

.

Yrittäessäni sitten säätää ja kikkailla vaunuja parhaisiin mahdollisiin säätöihin päiväunia varten huomasin, että hetkinen! Jos poistan tuon kangaskaistaleen (olin valmis käyttämään vaikka saksia), saatankin saada selkänojan alemmaksi. Sitten huomasin, että siinä olikin hyvin tiukassa olevat nepparit, eli ei tarvinnut saksia. Onnistui! Sen on pakko onnistua... Edelleen kuitenkin selkänoja oli liian lyhyt. Miettiessäni erilaisia viritelmiä selkänojan jatkeeksi huomasin, että selkänojan sisällä oleva vanerilevy olikin irtonainen ja sen sai vedettyä puoliksi ulos selkänojan jatkeeksi! JESSSS!! :) Sen on pakko onnistua jos ei ole muita mahdollisuuksia! Pian Aurelia nukahti vaunuun ja minä tyytyväisenä työntelin kevyitä ja tyylikkäitä vaunuja.

 .

Samassa tajusin tapahtuman opetuksen ja sen, että asioilla oikeasti aina on myöskin ne hyvät puolet, vaikka ne kuinka paljon v-tuttaisi. Jos haluaa löytää ne, niin ne löytyy, vaikkakin joskus vasta tapahtumien jälkeen. Joskus hyvinkin pitkän ajan päästä. Tai voi myös nähdä, että kaikki asiat tapahtuvat syystä, jonka tarkoitus on tuoda elämäämme jotakin lisää. Tulipas yhtäkkiä kiitollinen olo siitä, että se ihana rengas puhkesi :) Nimittäin ilman sitä en olisi ollut pakotettu löytämään juoksuvaunuista sellaisia säätöjä, joiden avulla vaunuista tuli erittäin käyttökelpoiset! Nyt minulla siis on todella hyvät vaunut jotka toimivat loistavasti (!) ja joissa Aurelia voi nukkua mukavasti (eikä tarvitse vaivautua vaunukauppaan). Niin, tarvinneeko erikseen mainita, että tällainen tapahtumakaava saattaa toistua isommissakin mittakaavoissa ihmisen elämässä :)

Kun pääsimme sisään, nousi metsään salaperäinen sumu (normaalisti tästä näkee merelle asti).

.

La la la laa...

Tänään tunsin itseni hyvin onnelliseksi siitä, että minulla ei ole päivätyötä. Aurelia nukkui pitkään, heräsin itsekin vasta 7.30. En raaskinnut herättää Aureliaa, joten annoin hänen nukkua ja mietin, kuinka "työpäiväni" järjestäisin, jos Aurelia saisikin olla kotona, eikä menisi hoitoon. Tapiolla oli pikkuruisen luppoaikaa, joten järjestyihän se! Jos olisin normiduunissa, minulla ei olisi mitenkään mahdollisuutta tällaiseen! Siispä tämänpäiväinen työpäiväni oli puoli tuntia pitkä, 10.15-10.45 :) Ja yllättävän paljon ehtii treenata soittoa puolessa tunnissa jos oikeasti haluaa!

 
Sen jälkeen olikin aikaa viettää loppupäivää ihanan aurinkoisessa ilmassa ihanan tyttäreni kanssa :) Leikkipuistossa tutustuin äitiin, jolla oli Aurelian ikäinen tyttö sekä lisäksi ihan pikkuinen vauva. Ihan hengästyin kuunnellessani, millaista arkea heillä on. Ja vaikka äiti vaikuttikin yllättävän elinvoimaiselta ja iloiselta tilanteeseen nähden tuli silti olo, että ihan mukavaa se elämäntilanne on näinkin :)

Kyllä se niin on, että omaa elämää kannattaa katsoa parhaasta mahdollisesta näkökulmasta.Vähän kuin Puuha-Peten variksenpelottajan laulussa missä Putte variksenpelottaja miettii mitä tekisi isona. Ai miten niin kuunneltu puuhapetelevyä viime aikoina? ;) Oho, eipäs löytynyt youtubesta suomeksi, mutta tässä tarina kuitenkin. Laita vaikka enkuks taustalle :)

Tää on sitte omistettu kaikille maailman variksenpelättimille - ja meitsin äidille...
Kun päivät sekä yöt, valvoin ulkotyöt ja katsoin samaa pellon laitaa
niin siihen kyllästyin, mä melkein lyyhistyin, mun teki mieli töitä vaihtaa.
Linnutkin mua hassuttaa ja moikkaa nauraen, en niitä voi nyt pelottaa.
On aika muutoksen!

Mitä mä teen? Mihin mä meen? Meijeriin vai töihin tehtaaseen?
Vai ohjaamaan pikajunaa? Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

Kyllähän mä tiedän, että tekevälle töitä löytyy, mutta joskus tulee kuulkaa pupu pöksyyn kun seisoo pellolla yksikseen. Antakaas ku mä kerron:

Mä tiesin tarkalleen mitä työtä teen kun vahdin vaikka porkkanoita.
Mut päivät toisiaan alkaa muistuttaa kun säikyttelee harakoita.
No onhan maalla mukavaa ja säännöllinen työ.
Mut meitsi tahtois kuulla kuinka aallot rantaan lyö.

Mitä mä teen? Mihin mä meen? Surffaamaan vai töihin sirkukseen?
Vai juoksemaan kilparataa? Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

La la la laa...
Kaipa maailmassa uusi homma kelpo pelättiä odottaa.

Vaikka onhan tässä hommassa valoistakin puolensa! Kesällä varsinkin! Aurinkoa nimittäin riittää ja vaatetuskin tulee ilmaiseks talon puolesta! Sitäpaitsi harva hemmo saa pelotella toisia oikein luvanvaraisesti ja niinku viran puolesta! No simpura! Tarkemmin ajatellen täähän on meitsille oikein kutsumustyö! Kyllähän se niin on, että kunnon variksenpelätin on sittenkin aika harvassa!

Nyt ymmärrän, nyt käsitän! Oma itseni nyt olla yritän.
Mä haluan, mä odotan.
Anti tulla vaan nyt varikset mä kyllä teidät huitsiin pelotan!

Ja mitäs muka ne tietokonehommat nyt esimerkiksi olis? Pitäis istuu päivät pitkät sisällä ja tietää niistä koneista jotain - ehkä. Meitsille sopii sittenkin tämmöinen selkeä, yksinkertainen ulkotyö. Senkun vaan roikkuu maisemissa ja antaa vähän tuulen lepatella hihoja. Siinä se! Kuka vois sanoa omasta duunistaan samaa? On tää itseaisiassa aika ykkösluokan hommaa, ykköspelätille tietty. Ei tähän pellet pysty, tää on Puten työ ja Puttehan hoitaa hommat.

Mielikuvitus ja vaikutus

Tuntuu, että elän jännittävää aikaa! Tämä positiivisuusajattelu on vienyt minua paljon pidemmälle, kun aluksi kuvittelinkaan. Tuntuu, että alan näkemään asioita oikeasti uudella tavalla. Tilanteita, ihmisiä, eläimiä, fiiliksiä. Ehkä osaan myöhemmin selittää paremmin kun olen tottunut tähän, mutta tuntuu, että pystyn aistimaan asioita, ikään kuin menemään asioiden ja syiden "sisälle" ja sitä kautta ymmärtämään sen sijaan, että katselisin maailmaa itsestäni erillisenä ja tekisin sen perusteella omia johtopäätöksiä. Tämä on aika huikeaa :)

Ehkä helpoin aistittava asia on ilmapiiri. Olen oikeastaan aina ollut sille hyvin herkkä. Mutta nyt vasta olen huomannut, miten valtavan paljon itse vaikutan siihen, halusin tai en! Esimerkiksi eräässä kahvilassa oli kahvilatyöntekijä, joka vaikutti hyvin kireältä ja siksi en oikein tykännyt hänestä. Joskus saatoin mennä toiseen kahvilaan jos huomasin hänen olevan töissä välttyäkseni tämän negatiivisuudelta. Sitten kerran vain päätin suunnata vahvaa hyvää tahtoa tätä ihmistä kohtaan odotellessani omaa vuoroani. Sillä kertaa nainen käyttäytyi hyvin neutraalisti, mikä oli ihan ilahduttavaa. Mutta sen jälkeen joka kerta kun olen kahvilassa käynyt hän on ollut mitä aurinkoisin ja ystävällisin! Muutin varmaankin myös itse omaa käytöstäni ja se heijastui hyvin nopeasti! Tämä ei ollut mikään huuhaatemppu, vaikka se perustuikin mielikuvitukseen. Meillä jokaisella on tämä kyky ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää, koska siitä seuraa paljon hyvää tosi monelle henkilölle ja lisäksi se tulee moninkertaisena takaisin itsellemmekin! Mielikuvitus on vahva työkalu, tämä kannattaa pitää mielessä :)

Liittyyköhän tää kuva mitenkään aiheeseen? Mut aika makee on!

Tästä tuli mieleen hieno intiaanitarina, jonka ehkä olet jo kuullut. Mutta siltä varalta ettet, niin tässä voit tutustua hienoon viisauteen, jota on helppo soveltaa omaan elämään:

Vanha Cherokee-tarina kahdesta sudesta. Eräänä iltana vanha Cherokee kertoi pojanpojalleen taistelusta, mikä oli käynnissä hänen sisällään. Hän sanoi: "Poikani, se tapahtuu kahden suden välillä. Toinen on paha: vihaa, kateutta, surua, katumusta, ahneutta, ylimielisyyttä, itsesääliä, syyllisyyttä, katkeruutta, alemmuutta, valheita, väärää ylpeyttä, ylemmyyttä ja egoa. Toinen on hyvä: iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, seesteisyyttä, nöyryyttä, ystävällisyyttä, suopeutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta, myötätuntoa ja luottamusta." Pojanpoika ajatteli asiaa hetken ja sitten kysyi isoisältään: "Kumpi susi voittaa?" Vanha Cherokee vastasi yksinkertaisesti: "Se kumpaa syötän."

Eespäin sano tyypit lumessa!

"Tosi hieno keli!", huudahti Tapio heti aamusta. Ulkona oli metrikaupalla lunta maassa ja lisää tuli vaakatasossa niin, että ilma oli aivan valkoinen. Niin no joo, onhan tämä ihan hieno keli olla sisällä, mietin itsekseni. Vaan Tapion into ei laantunut, se suorastaan vain yltyi samaa tahtia kinosten kanssa. Joten lopulta löysimme kaikki itsemme lumihangesta :) Kyllä olin iloinen mieheni hyvästä asenteesta!

Aika paljon oli tullut lunta... :)

Ilmakin oli ihan valkoinen.

Ja lumi peitti melkein jo aidan ja ikkunat!

Muksis maksis, sanoivat ukot pulkkamäessä.

Jiiihaaaa!!!

Peace man! Lumisotaa :)

Ja yksi pieni tyttönen yritteli pysytellä vauhdissa mukana .

Sitten tapahtui ihmeellinen asia: Aurelia halusikin mennä päiväunille äidin sänkyyn. Ja nukkuikin peräti kolme tuntia! Se sopi mainiosti, sillä mitään katuja ei oltu aurattu ja vaunukävely olisi ollut vähän jo liian urheilullista terveydentilaani nähden..

Mutta terveydentilasta pakko oikeasti sanoa, että jee! Kurkkukipu on hellittänyt, siitä olen erittäin iloinen! Toki vieläkin kuljen kurkkupastilli suussa, mutta nyt voi jo hengittää tuntematta kipua. Hieno juttu se! Olisi kova hinku päästä jo kuntoilemaan ja toteuttamaan kaikkia uusia soittoideoita... Ai niin! Kirjoitin aiemmin, että sain akupainannasta paljon apua tämän flunssan selättämiseen, mutta harmittelin, etten muista niistä mitään. No, Tapio järjestää nyt ihan kokonaisen virkistysillan teeman ympärillä, että jos tuntuu ajankohtaiselta, niin mainos tulee tässä:

Keskiviikkona 22.2. klo 17-21 on seuraava Sippoin Wellness ilta. Ohjelmassa terveydenhoitoa sekä akupainantatekniikoin, Sippoin meridiaanihieronnalla että Sippoin Wellness harjoittelun keinoin : )

Keskiviikon erityisaiheena flunssan hoito ja ennaltaehkäisy, sekä jalkojen/varpaiden hoito.

Tapahtumapaikka Helsingin keskustassa.

Tilaisuus keskiviikkona on KAIKILLE AVOIN! Hinta 40 euroa, ohjaajat 10 euroa. Ennakkoilmoittautuminen edellytetään, 050 5328 528 Tapio.

Tapahtumat järjestää Suomen Kansanterveyden ja Terveysliikunnan Edistämisen Seura ry.
Tervetuloa!

Kahvilassa ilahduin, kun maksusekoilun päätteeksi tarjoilija antoi minulle lapun, jossa ilmoitti minun olevan tärkeä :) Ja siitä syystä saisin seuraavan kahvini ilmaiseksi :)

Luin Uskalla Innostua -Ilkan mietteitä valittamisesta. Kun kerran olen tässä valittamattomuushaasteessa mukana, niin tuntuu ihan sopivalta kopioida terävät ajatuksensa tänne:

Yksi valittamisen syitä on se, että valittamisen aikana ei kykene näkemään sitä MITEN asiat voisivat olla tai MITEN asiat saisi muutettua paremmaksi.

Kun siis kyllästyt valittamiseen, niin mieti mikä olisi paras vaihtoehto tilalle, innostu siitä ja jollakin tavalla näe se, että tottakai juuri sinä pystyt saamaan kyseisen muutoksen aikaan. Se minkä haluat elämässäsi, tarvitsee olla ensiksi mahdollista mielessäsi. Tämän jälkeen et enää valita asiasta, vaan mietitkin asiaa uudella tavalla ja keksit keinoja muutokseen.

Valittaminen on hyvää silloin kun se:
- saa miettimään omaa elämää uusin silmin
- auttaa suuntaamaan ajatukset siihen mitä haluaa tilalle
- siitä saa tiedon tai tiedostamisen siihen mitä on vialla tai mitä tarvitsee muokata omassa elämässä
- se aloittaa muutoksen parempaan
- se hymyilyttää, naurattaa tai luo huumoria ympäristössään 


Käytä siis valittamista muutoksen voimana tai jos osaat, niin voit myös hauskuuttaa sillä muita.

Jännitystä elämään

Kylläpäs pelotti! Ydinkeskustassa on rakenteilla uusi kortteli, joka on käytännössä vielä pelkkää rakennustyömaata. Siellä menee kyllä katuja, mutta niillä ei ole edes nimiä. Tällaisen kadun varteen pysäköin auton. Katsoin, että tässäpä mainio ilmainen parkkipaikka, kun ei siellä ollut mitään liikennemerkkejä tai parkkimaksuilmoituksia. Siispä päätin jättää auton sinne soittotreenien ajaksi. Lähdin kävelemään tulevaa katua pitkin ja kaukana toisessa päässä huomasin siirtokehotuskyltin. Mietin, ulottuisiko merkki autolle saakka? Siinä samassa näin hinausauton ajavan ohi ja sai sydämeni hakkaamaan. Ei kai oikeasti?! Mutta hinausautolla oli onneksi muita kiireitä raksalla ja se ajoi eri paikkaan. No, jatkoin matkaani soittotreeneihin sydän pamppaillen ja polvet tutisten. 

Treenit meni hyvin ja lähdin etsimään autoa. Ensimmäisenä huomasin, että kadun vastakkaiselle laidalle pysäköidyt autot olivat kadonneet. Sydän jyskytti kiivaasti. En nähnyt autoani ja alkoi oikeasti pelottaa. Ei kai autoja oltu oikeasti voitu hinata pois?!! Sitten näin, että siellä, mihin olin autoni parkeerannut oli kuitenkin jotain raksaukkojen autoja parkissa, joten ajattelin, että ehkä ne autot olivat muuten vain lähteneet. Tutisevin jaloin lähestyin paikkaa. Laskeskelin mielessäni, että tuossa on kaksi pakettiautoa joiden väliin en näe, mahtuisiko autoni olemaan siinä välissä? Raksaukkoja risteli edes takas tietä ja huono omatuntoni tuntui loistavan hävettävän pitkälle. Mitäs menee pikkulikka parkkeeraamaan autonsa keskelle raksaa! Yritin kävellä mahdollisimman ei-mitään-sanovasti. Sitten tulin kriittiselle etäisyydelle ja mitä näinkään... Auto!!! Luojan kiitos se oikeasti oli vielä siellä pakettiautojen välissä!!! Eikä ollut sakkolappuakaan! Meinasin hypätä ilmaan riemusta. Vaan vaivihkaa vilahdin autoon ja kaasutin paikalta. Jeeeee!!! Hyvää tänään: en saanut sakkoja! Kerrankin hyötyä siitä, että auto on mallia maailmaa nähnyt farkku, joten se sulautui hyvin raksa-autojen sekaan... Mutta toiste en autoa sinne jätä, sen verran jännää se oli. 

Ajaessani puhelin piippasi kotoa. Ei kiirettä, Aurelia nukahti nyt vasta. Jee!! Vihdoin vapaa-aikaa! Olin jo tulla seinähulluksi, kun olin niin paljon ollut vain kotona kipeän lapsen kanssa. Lähdin kahville itseni kanssa. Se tuntui todelliselta luksukselta!

Iloiset takavalot hymyilivät minulle :)

Ajaessa kiinnitin huomiota erinäköisiin autoihin. Aika monet autot ovat agressiivisen näköisiä. Miksi ihmeessä? Muotoilulla on ihmeen suuri vaikutus. Sitten eteeni kiilasi Mazda 6, mutta sen takavalot hymyilivät kuin iloinen japanilainen sarjakuvahahmo, että oikeastaan vain ilahduin. Jos joskus hankin ihan oman auton, niin se saa kyllä olla juuri sellainen olemukseltaan hymyilevä, että jos joutuu kurvaamaan toisen auton eteen, niin sille tulee siitä vain iloinen mieli :)

Illalla yhtäkkiä ovikello soi. Pompahdimme Tapion kanssa säikähdyksestä: Ei kai taas naapurit ole keksinyt valittaa jostakin? Menin varovaisesti avaamaan ja ovenraosta kurkistikin iloisesti virnistävä metsänpeikko! Silloin yhtäkkiä muistimme: Ai niin, aurinkoinen ystävämme oli luvannut käydä hakemassa meille 100L lähdevettä! Vastahan aamulla olimme kaivaneet kanisterit esiin ja vieneet ne rappukäytävään odottamaan. Se on Aurelian mielipuuhaa ja olin ottanut siitä valokuviakin :) Kylmänraikas tuore lähdevesi, se on aivan taivaallisen ihanaa!!! Kiitos aurinkoiselle metsänpeikolle! <3

Maailma muuttuu!

*Poistin eilisen kirjoitukseni, sillä aihe tuntui liian rankalta vielä toistaiseksi. Lupaan palata aiheeseen kun minulla on siitä enemmän positiivista kerrottavaa! :)

Mä vaan "tiedän" :)

Tänään ollut hassu ja kiinnostava pohjavire heti aamusta. Sellainen tavallaan kutkuttava rauha, mikä koko päivän näkyi sellaisena, että "tiesin" ehtiväni. Esim aamupalalla huomasin kellon olevan liikaa ja yleensä silloin ei ehdi bussiin. Nyt vain tiesin, että ehdin. Aluksi taistelin fiilistä vastaan. Järki sanoi, että ei kannata lähteä yrittämäänkään, ottaa ihan iisisti vaan ja menee seuraavalla. Mutta tämä pieni ääni vain rauhoitteli ja intti, että ehdin ihan helposti. Joten rauhallisesti vain laitoin asiat kuntoon, katsoin vielä kelloa ennen lähtöä ja se oli liian paljon ja juoksin bussipysäkille. Pieni ääni sisälläni yritti sanoa, että ei tarvitse juosta, koska kuitenkin ehdit. Mutta järkeni sanoi, että ei voi mitenkään ehtiä ellei juokse ihan täysillä. Saavuin hengästyneenä bussipysäkille. Taas "tiesin", että olin ajoissa, mutta kysyin silti toiselta odottajalta oliko bussi mennyt jo. "En ole huomannut ainakaan", hän vastasi. Odotin, eikä bussia näkynyt. Kuitenkin "tiesin", että se tulisi. Samoin myös "tiesin", että mahtuisin kyytiin lastenvaunujen kanssa. Ja sieltä se bussi lopulta tulikin, 5min myöhässä. Ei olisi tarvinnut juosta :)

Olemme menossa valoa kohti!

Sama hassu fiilis kävi jokaisen päivän bussireissun kohdalla. Samoin menin puntille, vaikka järkeni sanoi, etten kuitenkaan ehtisi ennen erästä sovittua tapaamista. Kuitenkin menin, edelleen ihmeellinen rauha sisälläni. Puntti oli valmis 15min ennen tapaamisajankohtaa. Ryntäsin pukkariin, suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. Mutta luotin jo sisäiseen ääneen, koska se oli tässä vaiheessa jo niin vahva. Ja kuinka ollakaan, vaikka rauhassa tein palkkarin ja jouduin kiertämään rakennustyömaan, niin olin tapaamispaikassa tasan minuutin etuajassa! On se ajan kulku ihmeellistä!!!

Matkalla punttisalilta tapaamiseen ohitin pariskunnan, jonka näkeminen ilahdutti minua erityisesti. Muslimimies ja musliminainen olivat rauhallisella kävelyllä. Kävelivät samaa tahtia vieri vierekkäin ja keskustelivat rauhallisesti toisia kunnioittavaan sävyyn omalla kielellään. Luen parhaillaan Ayaan Hirsi Ali -nimisen somalinaisen elämänkertaa, jossa rajulla mutta rehellisellä kädellä käy ilmi se epätasa-arvo mikä siinä kulttuurissa vallitsee. Kirja on kiinnostava ja silmiä avaava. Kaikkien muukalaisvastaisten pitäisi lukea joku tällainen pakolaisen tarina niin saisi hieman perspektiiviä! Kirjaa lukiessa ei voi kuin lähettää rakastavia ajatuksia kaikille hädänalaisille. Tämän tasa-arvoisen ja toisiaan kunnioittavan muukalaispariskunnan näkeminen sykähdytti valtavasti. Maailmassa on myös hyvyyttä, kunnoitusta ja rakkautta! Ja ennen kaikkea toivoa paremmasta! <3

Naiset! (vaikka miehetkin ovat ihania)

Vaikken ehkä haluaiskaan myöntää, niin kyllä se vain on eri juttu kun on pelkkiä naisia koolla! Tänään siis pidin rentoutuskonsertin LadyLine Lauttasaaressa ja se oli vain naisille. Vaikka arvostan miehiä kovasti, on naisten luoma ilmapiiri ihan eri luokkaa. Miehet ovat usein skeptikkoja uusien juttujen suhteen ja tuntuu, että miehille pitää kovasti "näyttää" ja "todistella" osaamisensa, älykkyytensä ja taitonsa. Etenkin naisbasistina. Naiset taas usien suhtautuvat innokkaasti ja kiinnostuneesti uusiin juttuihin. Tuskin tämän päivän kuulijat edes tulivat ajatelleeksi käsitettä "naisbasisti" tai "toimiikohan tää juttu oikeesti?". Nämä naiset todellakin vaikuttivat siltä, että olivat tulleet konserttiin nimenomaan itse nautiskelemaan! :)
.

Mutta oli eilenkin upeaa soittaa rentoutujille, kun joukossa oli myös paljon miehiä! Erityisen hienon konsertista teki se, että mukana oli harppu (Päivi Severeide)! Voi että se harppu on kyllä aivan käsittämättömän hieno soitin!!! Kuuntele ja ihastu:

Tänään sai extremeurheilu hetkeksi riittää. Ihanaa, että meillä on siskon auto lainassa! <3

Aurelia imettää pikku-Nalle Puhia.

Matkakortin voi muuten pestä 60-asteisessa pyykissä. Ihan vain, jos ihmettelit. Pesun jälkeen se voi tosin näyttää tältä:

Joulukalenterin luukussa olen tällä kertaa minä itse. Tämä olkoon samalla toive maailmankaikkeudelle :) Mut klikkaa tätä vasta kun harppubiisi on loppu, muuten missaat parhaimmat kohdat!

Luukku 16

Kanssamatkustaja oli iloinen!

"Miten päivä on mennyt?"

Hmm... Nyt pitää valita vastaus. Senhän voi aina itse valita, että mitkä asiat päivän tapahtumista poimii esille. Siispä valitsen vastata "Hienosti! Olen tehnyt kaikkea kivaa", vaikka päivässäni olisi ollut muitakin kuin kivoja juttuja. Mutta mielummin muistelen ja varsinkin kerron kivoja juttuja :)

Nettikuva. Me ei päästy näin lähelle spåraikkunan läpi.

Olen erittäin kiitollinen spårapysäkin naiselle. Hän tietämättään pelasti loppuiltani! Olin menossa soittotreeneihin (myöhässä) ja oli ollut hankaluuksia saada soitin haettua. Olin saanut ärtynyttä kohtelua osakseni ja minulle oli jäänyt ikävän kalvava fiilis päälle. Tiedät varmaan tunteen siitä, että mitä tahansa teetkin, se on aina jonkun mielestä väärin ja huonoa. Olikin oikeasti todella lohduttavaa, että spårapysäkin nainen oli niin ystävällinen ihan muuten vain. Olin jotenkin hämmästynyt siitä, että eikö hän pidäkään touhujani väärinä ja huonoina. Koomiseltahan se kuulostaa näin jälkikäteen ajateltuna :D Noustiin samaan spåraan ja hänen hyväntuulisuutensa tarttui. Nähtiin Lucia-kulkuekin! Kyllä kannattaa aktiivisella tavalla olla ystävällinen muille ihmisille aina kuin itse on hyvällä tuulella. Voi tietämättään ja minimaalisella nollavaivalla pelastaa ihmisten päiviä :) Jaettu ilo on moninkertainen ilo <3

Teimme joulukortteja :) Aika hienoja, kuten Aurelia itsekin sanoi :)

 .

Yllätyin iloisesti kun kävin Bragesalissa. Mitä erinomaisin paikka rentoutuskonsertille! Ihan oikea kunnollinen natiseva ja pehmeä puulattia, ja muutenkin tosi tunnelmallinen paikka :)

Hahaa miten kekseliästä! Wau, todella hienoja ja tulipas iloinen mieli!!! Päivän luukusta kyse siis :) Klikkaa jostakin kohti kuvaa, niin saat isommalle.

Luukku 13

 

Ei voi olla totta! KESÄ!!!

Tänään riehui todella mahtava, mahtipontinen ja aito marraskuun myrsky! <3 Meren rannassa olisi varmasti näyttänyt upealta, vaan ehkäpä pääsen joskus elämässäni vielä asumaan paikkaan, josta pääsee helposti kävelylle meren rantaan. Vaahtopäiden sijaan saimme aivan yllättäen kokea hienon pyroshown keskellä kaupunkia narinkkatorilla! Tuuli ulvoi ja sade piiskasi naamaan. Pimeys oli vallannut ympäristön. Yhtäkkiä ilmoille kajahti vahva musiikki ja kampin katolta räjähti ilmoille hieno, musiikin tahtiin räiskyvä ilotulitusshow! Hahaaa! Eikä mikään mikä tahansa perushoppipoppi musiikki... heh heh... Taivaalla räiskyi nimittäin Vivaldin vuodenajoista ei tosiaankaan talvi eikä edes syksy, vaan juuri tämän synkän marrasmyrskyn keskellä soi KESÄ!! Hahaa haa! :D Mutta aika hyvin se kyllä sopi, kuuntele nyt vaikka tästä loppusoinnut:

Lievää ironiaa :D he he heee... :) Mutta hei, kiinnostaisiko kuulla Vivaldin vuodenajat ihan oikean räiskyvän barokkiorkesterin soittamana? Siihen olisi kyllä nyt mahdollisuus! Ei ehkä ihan yhtä hienon pyrotekniikan ja luonnonvoimien kera, mutta sitäkin vahvemmalla (ba)rokkitulkinnalla :) Barokkiyhtye Ensemble Nylandia, jossa siis itsekin soitan, pitää ilmaisen konsertin perjantaina 2.12.2011 klo 19 Sibelius-Akatemian R-talon pikkusalissa (ent. urkusali, 2.krs, kamarimusiikkisalin vieressä ja R-talo on siis osoitteessa Pohjoinen Rautetiekatu 9). Pulpahtavia, riemukkaita ja räiskyviä Vivaldin vuodenaikoja luvassa! Ja jos olet koulussa pakkosoittanut nokkahuilulla biisiä "ostakaa makkaraa", niin tule ja ylläty kuinka supertaidokkaasti niinkin yksinkertaiselta vaikuttavalla soittimella kuin nokkahuilulla voi soittaa! Vuodenaikojen lisäksi nimittäin soitamme myös virtuoottisen nokkahuilusolistin kanssa :) Tervetuloa sinne siis!

Kampissa oli tulitteiden lisäksi myös joulupukki ja Jukka Perko. Aureliaa kiinnosti jälkimmäinen enemmän.

Keskittynyttä saksofoninkuuntelua.

Groovemeininki :)

Epäilyttävä partaukko, paras pysyä kaukana...

Aamupäivällä olimme Steinerkoulun myyjäisissä. Sieltä ostimme mm oikeaa kennohunajaa! Onpas se hyvää!! Ja sen voi myös luokitella superfoodiksi hyvällä omatunnolla :)

Aivan sai-RAAN hyvää!!!

Ihania neulottuja eläimiä. Aurelia osasi laittaa jokaisen myös takaisin! <3

Illalla innostuin tosissani, kun kävin minulle uudessa liikuntakeskuksessa tutustumiskäynnillä. Siellä oli nimittäin pitkä rivi kahvakuulia odottamassa! Eikä mitä tahansa markettikuulia, vaan ihan oikeita kisakuulia! Kahvakuulailu on viime aikoina päässyt jäämään vähemmälle, mutta nyt innostuin todella lujaa! Tämä oli siis ensimmäinen kosketukseni oikeisiin kuuliin. Kylläpäs kulkivat hyvin eikä meinannut ollenkaan lipsahtaa otteesta! Tätä täytyy päästä tekemään lisää! :D

<3

Lunta ja iloisia ihmisiä

Taivalkosken kirkko

Täällä lapissa hommat toimii ja ihmiset ovat ihania! Meistä pidetään tosi hyvää huolta ja ihmiset ovat avuliaita :) Olemme pitäneet barokkikonsertteja koululaisille ja ne ihan oikeasti tykkäsivät. Koululaiskonsertit ovat tosi hyvin toteutettuja ja kuulijat pääsevät osallistumaan. Yhdessä kohdassa joku yleisöstä pääsee kokeilemaan taitojaan kapellimestarina. Yleensä se aina on se paikallinen teinikingi, joka haluaa tulla. Näiden vierailevien kapujen johdolla on ihan tosi parasta soittaa :) Tänään koko orkesteri repesi (ja yleisö myös) kun teinikukko pisteli parastaan :D Yleensä nämä koululaiskaput johtavat vain dyamiikkaa, eli kädet ylös = kovaa, kädet alas = hiljaa. Mutta tämä sälli alkoi johtaa myös tahtia ja orkesteri seurasi ihan tosi tarkasti ja tuli vahvasti mieleen se yksi Mr Bean -elokuva :)

Eilen illalla paras yllätys oli Ti-ti Nalle! Yhtäkkiä se pelmahti meidän treenisaliin ja arvaatte tietysti kuka mankui Titimanallea koko loppuillan ja seuraavankin päivän :) Sillä oli näköjään juuri ollut keikka samassa talossa :) Koko orkesteri sai halit, mutta Aureliaa ujostutti vähän liikaa...

Ja sitten näimme matkan varrella vielä poroja! Aurelian mielestä ne olivat isi-bambeja... Porojen kaverina seikkaili myös iso punainen kettu Repolainen. Kameran sain kaivettua vasta viiveellä, mutta jotakin ketun tapaista voi tästä kuvasta löytää jos tarkasti katsoo...

Istun nyt hotellin koneella ja onnistuin jotenkin saamaan joitakin kuvia kamerasta ulos, en tiedä miksen kaikkia? Lisäsin siis eilisen tekstiin myös joitakin kuvia.

Lykkyä matkassa

Se on aina jännittävää matkustaa lentokoneella basson kanssa. Nyt oli basson lisäksi lapsikin mukana. Ja mummo, onneksi! Oli niin monta jännitysmomenttia, että huh huh. Ja mitä mahtavia yhteensattumia! Ensinnäkin muistin basson lentokotelon vasta kaksi päivää ennen lentoa, iltakymmeneltä. Mikä lykky, että kotelonlainaaja ensinnäkin vastasi puhelimeen ja lisäksi oli kotosallakin, joten lähdin seuraavana aamuna hakemaan koteloa. Mikä lykky, että meillä on siskon farkkuauto lainassa!

Basso kahvilan ulkopuolella. Ei tarvinnut pelätä, että joku lähtisi sen kanssa matkaan...

Jännitysmomenttia oli myös pakata basso lentokoteloon. Varasin rutkasti aikaa, koska tajuttoman iso ja painava kotelohässäkkä piti raahata käsivoimin bussipysäkillekin. Se ei todellakaan ole mitään pikkutyttöjen hommaa. Ja kuinka ollakaan, bassonpakkaus meni täydellisesti, lentokotelon ja samanaikaisesti ison matkalaukun raahaaminen sujui myös (sain säälikatseita kylläkin) ja olin bussipysäkillä 45min etuajassa! Kahville siis! Kahvilassa oli ihania, hyväntuulisia ihmisiä ja tietysti matkalaukkuni herättivät keskustelua. Vieruspöydän mumot olivat innoissaan kun kerroin soittavani Suomalaisessa barokkiorkesterissa. "Vau, sitten jos nähdään teidät telkkarissa, niin voidaan sanoa, että kattokaa, meidän ystävä soittaa tuolla bassoa!" Ja toisessä pöydässä oleva rouvakin hymyili: "Suomalainen barokkiorkesteri on tosi hyvä, oon useastikin käynyt kuuntelemassa teitä". Ihan huippumeininki <3

Bussiin 615 mahduttiin. Basso, vaunut, matkalaukut, kaikki. Matka kentälle meni tosi hyvin.

Jännitystä kyllä riitti silti. Eilen illalla huomasin, että mummon lentolipussa on väärä nimi. Siinä lukee Sippoin, vaikka hänen nimensä on Sipponen. Apua... Mutta mikä lykky! Virkailija kirjoitti koneelle vain kirjaimet SIPP eikä siis huomannut koko asiaa! Huh! No ei siinä vielä kaikki... Virkailija halusi tietää paljonko basso painaa.  Olen oppinut, että helpoimmalla pääsee kun sanoo "Suunnilleen 20kg" (mahdollisesti hieman alakanttiin arvioituna... ;) joten sillä mentiin. Olin hyvin tarkka, että itse sain kantaa basson ovelle saakka ja yritin teeskennellä sen olevan höyhenenkevyt. Jes, sinne meni! Roudausukot ottivat basson mukaansa.

Noh, seuraavalla tiskillä piti maksaa basson lisämaksu. Siellä virkailija ilmoittikin, että "Täällä on lentoyhtiön merkintä, että tämä ilmoittamanne iso soitin ei mahdu tähän koneeseen". No outs... Sanottiin, että se meni jo ja maksettiin vaadittu maksu ja sitten vain toivottiin, että jospa ne roudariukot kuitenkin olisivat saaneet sen sinne koneeseen....

Onnistuin salakuljettamaan vettä turvattarkastuksen läpi. Mutta se oli vahinko. Läpivalaisulaite ei näköjään näe metallipullon läpi. Ja mitä ihmettä! Yksi tarkastajista oli lapsuudenystäväni Elkku! Tiesin kyllä, että hän on siellä töissä, mutta en olisi uskaltanut toivoakaan, että oltaisiin satuttu samaan aikaan samaan paikkaan! Ihan loistava yhteensattuma!

Itse lento sujui todella hienosti. Maisemat olivat mitä parhaimmat ja Aureliakin jaksoi vaikka päikkäriaika oli mennyt jo kauan sitten. Perillä sitten jännitettiin bassoa. Ja mikä lykky! Sieltähän se tuli, ihan matkalaukkuhihnaa pitkin muiden matkalaukkujen seassa! Sellaista en ole ennen kokenutkaan, yleensä ne tulee jostain spesiaaliovesta jostain toiselta puolelta lentokenttää :) Ja mikä tärkeintä, basso oli ehjä!

Kuusamossa lähdin ruokametsästykseen. Reissun päällä tuli puputettua ihan mitä sattuu, kun ei ollut valinnan varaa ja halusin saada oikeaa ruokaa. Vehnäpatonki, sehän maistuukin ihan kuivalta, miten ihmiset jaksaa sellaista syödä??! Menin hortoilemaan Kuusamoon ja yhtäkkiä löysin itseni Life-kaupasta. Sinne oli juuri tullut kuorma tuoreita luomuvihanneksia! Huippua! Varsinkin luomupaprikat olivat niin tummia ja terhakoita, etten ole ennen sellaisia nähnytkään! Tästä tulee ihan supermahtava reissu! :)

Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että en kuljeta nettiä mukanani. Olen Kuusamon kirjaston koneella, eikä tämä suostu avaamaan kuvia kamerastani. Olisi nimittäin ollut hienoja kuvia, sillä täällä on LUNTA! No, lisään ne jossain vaiheessa jos onnistun :) Palataan...

Kuusamon konserttitalo

Jännää jännää :)

Nyt on jännitystä ilmassa :) Lähdetään reissuun, jee. Oliko se nyt joku Kanaria tai Kuusamo tai joku sellainen... :) En varmaankaan ehdi kirjoitella kovin paljoa, mutta kaikkea hauskaa ja hienoa varmasti tulossa :) Haasteellisia roudaushetkiä ja sen sellaista...

Basson lentokotelo.

Aurelia hämmästyttää. Tänään hän on pyytänyt anteeksi aina jos on vahingossa tuupannut, hipaissut tai muuta töpännyt. "Oijoijoi, förlåt!". Voi pieni ihanuus <3

Kysyvä ei tieltä eksy.

Aurelian ottama taidekuva. Aika hieno, eikö!

 .

Mitä kaikkea kivaa, hienoa ja kiittämisen arvoista tänään tapahtui? Jos haluat elää iloista, onnellista ja tarkoituksellisen tuntuista elämää, kysy tämä kysymys itseltäsi joka päivä vaikkapa sängyssä unta odotellessa. Prosessi, joka lähtee liikkeelle näitä miettiessäsi voi viedä sinut ihan uusille ulottuvuuksille! Pieniä kiitollisuuden aiheita löytyy vaikka mistä ja isompiakin jos miettii. Ja iloisia, kivoja ja hienoja tapahtumia mahtuu ihan jokaisen jokaiseen päivään, jos ne vain haluaa sieltä muun seasta poimia esille :)

Minulla on suuri kiitollisuuden aihe, koska meillä on mummo kylässä ja se on mahtavampi juttu se! Nimittäin talomme on tip top, lelut ovat paikoillaan, pyykit viikattu, tiskit tiskattu ja pinnat pyyhitty. Ja minä olen pystynyt touhuamaan soittohommia ja muita hommia kun mummo on ollut Aurelian kanssa. Mitä luksusta!!!

Hienoa oli, että ehdin kuntosalille. Se tekee kyllä ihmeitä mielelle ja sielulle ja toivottavasti myös kropallekin ;) 

Hauska juttu oli musiikkiopiston summeripuhelinkameramikälie. Sillä oli niin... suupieliä nykittävä nimi :D

iPhone, aiphone, what´s the difference?

Iloista ja hauskaa oli kun siskoni perheineen tuli kylään. Pieni Eléa-tyttönen, Aurelian serkku on oppinut kävelemään ja yhdessä Aurelian kanssa touhuilivat pitkin taloa <3 Kaksi pientä tyttöä yhteistouhussa on kyllä melkein kaiken söpöyden huippu! Ja sain myös kakkuinspiraation vieraiden ansiosta :) Kannattaa tulla meille kylään, etenkin jos tykkää hyvistä raakakakuista. Tai ainakin jos on riittävän ennakkoluuloton niiden suhteen ;) Ja hei, rawfoodkakkuja voi syödä hyvällä omatunnolla niin paljon kuin napa vetää. Ja vaikka joka päivä! Ja nämä mun versiot ovat myös aika karppiystävällisiä. Koska kyllähän karppaajat voivat marjoja syödä, eikö niin?

Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, ennenkuin Aurelia otti kameran...

Kakkuohje on teoriassa aivan todella helppo. Kun taas käytännössä voi tulla jos jonkinlaisia yllätyksiä vastaan... Siispä jaan tämän superhelpon reseptin ja kerron kuumimmat niksit, mitä EI kannata tehdä ;)

Kakku oli siis suunnilleen Rahkainen marjakakku, vaikka siinä rahkaa ei ollut ollenkaan. Mutta koostumukseltaan muistutti rahkakakkua. Pahus, etten muistanut ottaa valokuvaa. No, taidanpa sitten pölliä myös kuvan tuolta samasta blogista, mistä osan reseptistäkin: Syömisen Iloa.

Se mun kakku oli kyl paljo hienompi... ;)

Esivalmistelut (suosittelen tehtäväksi n 10h ennen kakun tarjoilua):

Laita kipollinen pähkinöitä likomaan veteen. Itse laitoin manteleita, saksanpähkinöitä ja cashewpähkinöitä.

Laita ainakin kolme pussillista (200g sellaisia) valitsemiasi pakastemarjoja kulhoon sulamaan huoneenlämpöön. Itse laitoin 400g mustaherukoita, 200g kotimaisia mansikoita ja n 100g aroniamarjoja.

Kun esivalmistelut on ajoissa tehty, on varsinainen "leipominen" tosi helppoa ja nopeaa. Näin se menee:

Pohja:

Sulata vesihauteessa 100g voita (valitse pastöroimatonta jos haluat hifistellä) sekä 1 rkl kuumentamatonta hunajaa tai ripaus steviaa. Kaada pähkinöistä liotusvesi pois, huuhtaise lävikössä ja kippaa pähkinät blenderiin. Lorauta voihunaja perään ja surrauta mössöksi. Kaavi mössö kippoon ja lisää kookosjauhoja (tai kookoshiutaleita tai muita terveellisiä jauhoja kuten lucumaa tms) sen verran, että massasta tulee tönkkö. Voitele irtopohjavuoka esim kookosöljyllä tai muulla laadukkaalla öljyllä ja painele pohjamössö pohjalle. Laita jääkaappiin tai pakastimeen marjatäytteen tekemisen ajaksi.

Marjatäyte:

Sulata vesihauteessa reilu klöntti, eli jotain 2 dl kookosöljyä sekä hunajaa tai steviaa maun mukaan. Laita kaikki marjat blenderiin ja lisää joukkoon 1 avocado. Lorauta kookosöljy sekaan ja surrauta sileäksi. Sitten kaada marjaseos vuokaan pohjan päälle, koristele haluamallasi tavalla (marjoja, rusinoita, kaakaonibsejä...). Laita jääkaappiin tunniksi tai jos on hoppu, niin pakastimeen puoleksi tunniksi. Jääkaapissa tulee parempi.

Ja näin EI kannata tehdä. EI kannata olla hätähousu ja yrittää tehdä marjatäyte puolijäisiin marjoihin. Nimittäin kookosöljy kovettuu sinne blenderiin, eikä massaa saa sileäksi mitenkään. Jos nyt kuitenkin satut olemaan hieman hätähousu, niin kannattaa noudattaa siskoni neuvoa. Eli blenderistä marjatäyteainekset kippoon ja vesihauteeseen kunnes kookosöljy (ja marjat) sulaa :)