Tolkkua ja inspiraatiota

Inspiraatio. Se on kyllä jännä asia. Varsinkin se, että milloin ja miten se iskee. Olin aikeissa soittaa ja alkulämmittelyksi fiilistelin hieman erästä biisi-ideaa. Se alkoikin toimia ja jatkoin vain. Lopuksi oli pakko kaivaa kynä esiin ja raapustaa ylös. Jee hei, tämähän on säveltämistä!

Olen tapahtuneesta tosi iloinen: Nyt on peli avattu! Tätä olen niin pitkään halunut tehdä ja nyt se alkoi! :) Ei biisi nyt lähellekään valmiiksi tullut, mutta fiilis on, että ensi kerran kun soitan, tarvitsee vain ottaa puolivalmis nuotti esiin, soittaa se läpi ja sitten vain jatkaa soittamista.


Olin myös omppuvarkaissa! Tai no sinänsä se puu kasvoi yleisellä paikalla eikä kenenkään pihalla, mutta onhan se hienompaa sanoa käyneensä omppuvarkaissa kuin poimimassa omenan puusta ;) Hiihei, suomalaisten omppujen kausi alkaa olla täällä! Jos jollekulle tulee jossakin vaiheessa omppuongelma (liikaa omppuja mätänemässä puuhun), niin tänne vain viestiä ja riennämme apuun! :)

Kotimainen lähipuun omena maistui!

Sade yllätti ollessani kaupungilla nukkuvaa tyttöä työntämässä. Istahdin Ruohonjuurikaupan katoksen alle penkille ja katselin ihmisvilinää. Se oli aika rentouttavaa, niin hassulta kun se ehkä kuulostaakin. Tarkkailin, aika monilla otsa rypyssä, monilla kahvikuppi tai rööki kyydissä, mutta yllättävän moni oli hyväntuulinen ja terveellisen oloinen. Eikä liene yllätys, että viimeksi mainitut lähes poikkeuksetta olivat menossa Ruohonjuureeen tai ainakin tulossa sieltä :)

Kookosvesi tuntui kivemmalta seuralta kuin kahvikuppi.

Täytyykin muuten hehkuttaa fytoplanktonia! Sain Ruohonjuuresta maistiaiseksi tipan. Siis huh huh mitä tavaraa!! Ihan kun olisi töpseli laitettu seinään! Maku oli kuin koko maailma olisi tungettu yhteen ja samaan tippaan. Loppupäivänä en kaivannut kahvia yhtään, enkä kovasti mitään ruokaakaan. Nyt lähti iherbille tilaus! Enkä muuten vanno, etteikö tällä tapahtumalla olisi mitään osuutta tuohon inspiraatiokohtaukseen...!


Sateen jälkeen oli mukavan raikas ilma. Lapset jäivät mummon kanssa leikkipuistoon ja mieheni kanssa lähdimme kahdestaan kävelylle. Puheenaiheet haastivat mutta samalla antoivat potkua eteenpäin. En tosin vieläkään tiedä, mitä minusta tulee isona, mutta päätin, että ainakin ryhdyn nyt etsimään itselleni oikeita töitä. Jotakin sellaista, mistä saa muutakin kuin vain palkkaa, mutta myös sen verran palkkaa, että voi olla tyytyväinen. 

Rummuttelua matkalla leikkipuistoon.

Epärealistinen haaveilu klassisen ammattimuusikon virasta jää nyt pois. Soittaminen kuitenkin jatkuu ja varsinkin säveltäminen. Tämä tuntuu niin oikealta ratkaisulta, suorastaan vapauttavalta! Enää ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, ettei jaksa soittaa Ditteriä... (Ditteri=Karl Ditters von Dittersdorfin kevytkenkäihkö, kenties tekopirteyttä tavoitteleva kontrabassokonsertto, joka kuulostaa nolon tylsältä ja on ylivaikea soittaa edes jotenkuten kuunneltavasti. Paitsi ehkä mandoliiniorkesterin säestyksellä. Ditteri on pakollinen kappale kaikissa klassisten kontrabasistien koesoitoissa ympäri maailmaa. Älkää kysykö miksi, sillä en tosiaankaan tiedä!)

Kävely vei upeisiin maisemiin.