Sairaan siistiä

Myönnän suoraan, että välillä minun on hieman vaikeaa suhtautua positiivisesti negatiivisiin ihmisiin. Tässä minulla lisää opittavaa. Kuinka kohdata negatiivinen ihminen niin lempeästi ja rakkaudellisesti, että hän oikeasti pystyy ottamaan sen hyvän vastaan? Olisi niin mukavaa jakaa tätä oppimaani ja löytämääni hyvää eteenpäin. Olisi aivan parasta jos kaikki ihmiset näkisivät kauneutta ja hyvyyttä arjen ja haasteidenkin keskellä ja oivaltaisivat kuinka pienen askeleen päässä mahtava elämä on! Vaan näköjään ei aina kannata kovin innokkaasti tyrkyttää positiivisia ajatuksia ihmiselle, joka kovasti haluaa puolustaa omaa negatiivisuuttaan. Itsesäälissä rypevää ihmistä on todella hankala auttaa. Empaattisuus antaa äkkiä vain lisäpotkua hänen synkkyydelleen. Taas jos yrittää tuputtaa positiivista ajattelua, niin se kuullaan vain kovemman luokan vittuiluna. Neuvottomaksi jään. Sovellan vain Einsteinin zetaa, mitä muutakaan voi? Jokaisella on omat taistelunsa. Ei voi väkisin auttaa.

"Helppohan se on ajatella positiivisesti kun on terve ja asiat kunnossa" on oikeastaan ihan nurinperin ajateltu. Sehän nimenomaan on juuri toisinpäin:

Helppoahan se on olla terve ja asiat kunnossa kun ajattelee positiivisesti :D 
.

Tällä hetkellä olen äärettömän kiitollinen elämälle siitä, että minulla on niin herkkä keho joka tavallaan ylireagoi niin moneen asiaan. Aina en ole ajatellut niin. Oli pitkiä kärsimyksen ja itsesäälinkin aikoja (tiedän todellakin mitä se on!). Allergiaksi sitä lääkärit kutsuivat ja määräsivät tuhottomasti erilaisia kemikaaleja. Joista yhdestäkään ei ollut varsinaista apua. Mutta olen taistellut oman taisteluni siihen pisteeseen, että näen, miten tämä herkkyys on minulle valtava onnenpotku: Elämä on suorastaan pakottanut minut muokkaamaan elämäntapaani terveellisiksi. Tuskin jaksaisin hirveästi huolehtia terveydestäni, jos helppoja epäterveellisyyksiä harrastamalla terveydentilani olisi "ihan ok". Elämä opettaa minulle kädestä pitäen, mikä on hyvästä ja mikä ei ja palaute tulee suoraan päin naamaa. Minkä ansiosta tämä nykyinen terveydentilani ei todellakaan ole pelkkää sairauden poissaoloa vaan tunnen itseni aivan todella superelinvoimaiseksi! Tätä menoa elän ainakin 160-vuotiaaksi :)))

"Sairaudet" siis ovat oikeastaan mitä parhaimpia elämän oppikouluja. Keho viestii, että jossakin mättää ja tämän asian kuntoon laittaminen voi parhaimmillaan olla mitä mahtavin henkisen kehityksen paikka! Sairaudet voi nähdä siunauksina joista kannattaa ottaa kaikki hyöty irti! :)

Ainakin jostain sairauksista olen oppinut ottamaan hyödyn irti. Esimerkiksi homeallergia. Oikeastihan se on hyvin älykästä kehon toimintaa: keho viestii heti, että tässä paikassa on myrkkyä ja että täällä ei kannata hirveästi viettää aikaa jos haluaa pysyä terveenä. Tänään kävin paikassa, jossa jo ulko-ovella huomasin olevan vakava homeongelma. Mutta tiedostin asian ja kun alkoi tuntumaan tukalalta valitsin, ettei tarvtse ryhtyä ärtyneeksi tai valitella päänsärkyä. Tiesin, että kunhan pääsen täältä kohta pois, olo helpottuu heti. Ja niinhän siinä kävikin :) Tämä kyky on suorastaan siunaus, josta on minulle todella paljon hyötyä! Vaikkapa huomenna kun menen katsomaan uutta asuntoa! :D Nimimerkillä "homekoiran tehtäviä otetaan vastaan" ;)

Tällä hetkellä opiskelen jotakin elämän oppikoulua, joka oireilee tulehtuneena viisauden hampaana. Hmm... Mietin, miksi tarvitsen sellaista? Kenties minun on opittava hyväksymään, että lääketieteellisistä toimenpiteistä (tässä tapauksessa leikkauksesta) voi oikeasti olla apua eikä vain haittaa? Tai kenties jotain ihan muuta. Hommaanhan kuuluu, että sen opetuksen näkee vasta jälkeenpäin. Eihän sitä mitään opi, jos kulkee facit kädessä! (Mikä facit on suomeksi??? Koulussa matikan kirjan lopussa oli aina sellainen. Sieltä pystyi lunttaamaan oikeat vastaukset kun ei jaksanut vaivautua itse oppimaan laskemista)