 |
| Onnellisuus? |
Elämän tarkoitus on onnellisuuden löytäminen? Matrix-elokuvassa se pahisagentti ilmaisi asian aika osuvasti selittäessään miksi olivat luoneet kärsimystä täynnä olevan virtuaalimaailman. Siksi, että ihmisten aivot menivät oikosulkuun kun matrix oli pelkkää onnea ja auvoa. Niinpä... Vaikka kuinka olisi katastrofit, kauhut ja hädät nujerrettu, vikaa löytyy aina. Miksi ihminen on niin kärsimyskeskeinen?? Nyt uutta näkökulmaa kehiin! :) Eikä tarvitse edes teeskennellä, kas näin:
Tunnen erittäin suurta kiitollisuutta, että saan asua Suomessa. Täällä on asiat todella hyvin verrattuna moneen, moneen muuhun paikkaan. Meillä on paljon vapautta, meillä on rehellisimmästä päästä olevat systeemit, meillä pidetään huolta heikommista. Täällä arvostetaan oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Naisten ja tyttöjen asemasta olen erityisen kiitollinen! Täällä naisillakin on mahdollisuuksia ja oikeus päättää omasta kehostaan ja elämästään. Suomalaisilla on valtavasti hienoja asioita, tietoa ja taitoa, joita kaikkia voimme vapaasti käyttää hyvän elämän saavuttamiseksi. Voisin luetella vaikka kuinka paljon asioita, jotka täällä ovat todella hyvin. <3
Missä oikein mättää? Miksi me emme silti ole onnellisia?? Tai oikeammin, miksi ihmeessä valitsemme mielummin ikävyyden tunteen? Kuvittelemmeko oikeasti aivojemme menevän oikosulkuun jos muutamme asenteen kärsimyskeskeisyydestä onnellisuuskeskeisyyteen?
 |
| Tämä on vain yksi näkökulma! |
En oikein ymmärrä mistä on kyse. Tuntuu, että onnellisuuden saavuttaa vain jos ponnistelee ja pitää itseään aktiivisesti motivoituneena näkemään hyvää. Itsekin lankean äkkiä valitusansaan jos keskittyminen herpaantuu. Se vain jotenkin on kovin helppoa. Ehkä meidät tosiaan on ohjelmoitu automaattisesti näkemään huonoja asioita. Niin, toisaaltahan aikojen saatossa vaaratutka on henkiinjäämisen kannalta on ollut erittäin tärkeä ja siksikin ikävillä asioilla on ollut enemmän informaatioarvoa kuin mukavilla.
Mutta vielä toinenkin näkökulma tuli mieleeni. Ehdotin alussa, että elämän tarkoitus on onnellisuuden löytäminen. Siis löytäminen! :) Muistat varmaan lapsuuden suosikkileikin, piilosen :) Ehkäpä meiltä tosiaan piilotettiin hyvyys ja kauneus, jotta meillä olisi mahdollisuus kokea löytämisen riemu? Jotta saisimme oivaltaa, vastaanottaa, ilahtua?
Oikeastaan on kyllä ihan tervettä, että elämä välillä muistuttaa kauheuttaan myös. Kunhan emme jää siihen kiinni. Tänään Aurelia sai pahasti ruokaa väärään kurkkuun ja oli tukehtua. Taputin selkään ja tein heimlichin otetta ja olin täydessä valmiudessa hyökätä puhelimeen soittamaan 112. Olin äärimmäisen valppaasti läsnä nythetkessä. Kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti, ja huojennus ja kiitollisuus oli suunnaton!
 |
| Äitilumihevonen :) |
Ajatella kuinka onnellinen olen: minulla on terve suloinen tyttö, minulla on rakastava ja lempeä aviomies, hyvä asunto (myös sähköt, vedet, lämpö, kaikki ilman erityistä ponnistelua!). Olen itsekin erittäin terve. Tajusin juuri, että olen ollut sairaalassakin yön yli ainoastaan synnyttämässä! Ja kaikki läheiseni ovat vielä elossa. Olen oikea onnentyttö! <3 Kiitän elämää ja maailmankaikkeutta suunnattomasti! <3
Oletko/olethan sinäkin onnellinen!? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti