:P

Tänään sai taas suhtautua hienovireisellä huumorilla vallitsevaan keliin. Aivan tajuton överiläppäkeli! :P

Luukku 8

Ja kylläpäs kerrankin tajusin syvästi kunnioittaa, miten mahtava asia bussikatos on! :P

Älä valita, saat valita!

Yläasteenaikainen liikunnanopettajamme tykkäsi ulkoliikunnasta: "Se on varusteista kiinni". Lausahdus herätti paljon mielipiteitä ja olin varmasti aika vähemmistössä kun tuumasin, että opehan puhui ihan totta. Muistan itsekin ärsyttäneeni valittajakavereitani muistuttamalla heitä, että "se on asenteesta kiinni". Mutta WTF??? Siis kun kerran voi valita onko joku kivaa tai paskaa, niin minkä ihmeen takia joku, tai yleensäkään kukaan haluaa valita, että on ihan paskaa?? Siksikö, että valitus ja paskafiilis on miellyttävää? Ehkä jos on masokisti?? Vai siksikö, ettei tiedetä, että ihanoikeasti saa itse valita?

Ha haaa!! Jee! :) Meillä oli ihan superhauskaa tämänpäiväisessä pimeässä räntätyrskyssä! :) Kuravaatteet ylle ja menoksi! Lits läts lätäkköön! Kumpparit jalassa on mahtavaa!

Oli kyllä jo korkea aika saada talvirenkaat alle. Ja ihan itse päkersin! Siinä kyllä auttoi, että sain siskoltani lainaan vaaleanvihreät omenakuvioiset tositytön renkaanvaihtohanskat!

Niin, olimme tosiaan siskoni perheen luona kylässä. Renkaat nimittäin sijaitsivat siellä, koska autokin on heidän. Ja sielläpä oli kivaa kun kaikilla oli kaveri :) Minä juttelin siskoni kanssa, ukkomme paransivat maailmaa keskenään, pikkutytöt pitivät yhdessä omaa showta ja Aurelian tiikerikin sai kaltaisensa toverin.

Sitten vielä päivän luukku. Se on nimeltään: "OMG - they exist!" :D

Luukku 5

Ihan läppä keli. Me like!

Tänään oli kyllä hienoa roudautua konserttipaikalle autolla! Olen mielestäni ansainnut pikku tauon tuosta ikuisesta bussiextremeilystä :) Keli oli mitä täydellisin rentoutuskonsertin pitämistä varten. Sellainen ihan superankea. Sadetta just sen verran, ettei kannata käyttää sadevaatteita, mutta kuitenkin sen verran, että kokoajan on pikkunihkeä olo. Tuulta niin, että hiukset kokoajan naamalla ja suussa. Harmaata. Pimeääkin. Niin tajuttoman överi keli, että se tuntui ihan läpältä. Joten naureskelin itsekseni :DDD Ha ha haa haa :)

Eikä!! Klo 13 ja päivä kirkaimmillaan... Ei tälle voinut kuin nauraa! :D

Rentoutuskonsertin kuuntelijoilla vaikutti olevan todella "myysiä". Ankeasta ulkoilmasta kömpivät sinne matoille ihanien lämpimien peittojen alle, pimeässä pikkulyhtyjen ja suolalampun loisteessa makoillen ja basson mörinää kuunnellen. Veilä kun olisi ollut takkatuli... Minäkin haluan rentoutuskonserttiin kuuntelemaan! :) Hienoa oli kyllä soittaakin ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Se on kyllä ihan parasta! Tulee niin hyvä mieli, kun voi jakaa hyviä asioita muille :) 

Tulin tosi iloiseksi kun konserttiin saapui blogikilpailussa kylpylävapaalipun voittanut ystävänsä kanssa suoraan juurikin sieltä kylpylästä. Heistä suorastaan huokui hyvä olo ja elämänilo. Keskellä kaamosta! :) Sain myös kotiinviejäisiksi hienon piparitikkarin ja mansikkamehua konserttia kuuntelemaan tulleelta pikkuserkultani :) Kyllä on Facebook huippujuttu, kun sitä kautta tavoittaa kaikki! Jopa ripariystäväni jota en ole nähnyt oikeasti vuosiin tuli konserttiin, nimenomaan juuri facebookin kautta :) Me like!

Tosipaikassa

Tänään positiiviset asennoitumiseni pääsivät tosipaikkaan testaukseen. Jouduin tilanteeseen, missä paloi käämi totaalisesti. (Jalkani olivat sateesta märät ja viluiset, olin matkustanut bussilla melkein koko aamupäivän pitkät ja mutkaiset matkat, sisälläni pienoinen kalvava omatunto siitä, että Aurelia on hoidossa eikä kanssani, jonottanut märkänä tunkkaisessa ja kalseassa virastossa liian pitkään, ja päätynyt asioimaan itänaapuria murtavan auttamishaluttoman henkilön kanssa ja lisäksi kun vielä olin unohtanut vaadittavat asiakirjat kotiin murtui itkupato ja lähdin vetämään = hukkareissu ja huomenna uudestaan!)

Tolkuttoman pitkä bussimatka takaisin. Koko matkan piti pinnistää äärimmilleen, että pystyin ajattelemaan jotakin positiivista. Yritin siirtää ajatukset muualle, ilahduttaviin asioihin. Vaan eipä tullut ensimmäistäkään mieleen. Kaikki ilon kestoaiheet tuntuivat typerältä. Terveys, so what? Aurinko ja kesä? In my dreams! Kivat ihmiset, ai niinku ketkä? Mutta tahtoa oli onneksi riittävästi. Pakko nyt jotain oikeesti olla! Ja kun aikani hieroin ajatusnystyröitä keksin lopulta toimivan ajatuksen: Milloin viimeksi oli hyvä hetki? Näitä löysin muististani ihan helpostikin, eikä tarvinnut edes kovin kaukaista historiaa kaivella, pari tuntia vain. 

Aamu oli ollut tosi mukava. Muistelin ja eläydyin muistoon, kuinka pötköttelimme ja höpsöttelimme Aurelian kanssa peiton alla ennen nousemista ja kuinka Tapio oli vielä kotona kun nousimme ylös. Siitä ilahduin sekä minä, että Aurelia. Aamupalalla meillä oli hassuja juttuja ja bussissakin naureskelimme ja Aurelia lirkutteli takana istuvalle tädille.  Huomasin olleeni oikeastaan hyvällä tuulella koko aamun ennen tuota asiointia. Sade oli toki kastellut, mutta olin napannut Tapion jättisuuren sadetakin (onneksi olin unohtanut oman ei kaatosadetta kestävän goretexin jumppalaan!) ja huomasin varsin nopeasti miten hyvä valinta se oli ollut. Sadetta nimittäin tuli ihan tajuttomasti. Olin nauranut tilanteelle kun pitelin sadetta jossakin porttikongissa. Ei huh huh, mikä keli! :) Siellä olin ottanut valokuviakin virtaavasta vedestä ja vesipisaroiden lätäköiden pintaan muodostamista rinkuloista. 

Kun aktiivisesti keskityin miettimään näitä, oloni alkoi vihdoin helpottua kummasti. Huomasin myös, että takapakkia tuli tosi helposti. Pienikin herpaantuminen ja kyyneleet olivat taas silmissä. Taistelua se oli. Mutta minulla oli kova motivaatio muuttaa mielialani hyväksi ajatuksen kautta. Aloittelijalle ajatustaistelu vaatii kovan tahdon ja sisukasta päänsisäistä työtä. Tulin ajatelleeksi ja hieman myös ymmärtäneeksi, miksi niin monille tupakka, jumputusmusiikkinapit, juorulehdet, tietokonepelit yms näennäisessä helppoudessaan ovat niin paljon houkuttelevampia keinoja siirtää ajatukset muualle.

Hain Aurelian hoidosta. Tuli hyvä mieli siitä, että hän oli viihtynyt. Lähdin sateeseen päiväunikävelylle. Pienen sylittelyhetken jälkeen pikkupallero nukahti sikeään uneen. Ehdin rauhassa kahville, kauppaan ja kotimatkalle. Kotimatkalla sade yllättäen lakkasi ja aurinko vilahti esiin! Säteet osuivat vieressä olevaan köynnöskasviin ja sateen kastelemat lehdet kimaltelivat mahtavin voimakkain värein. Räpäyksessä maailma muuttui kauniiksi! 



Iltapäivällä kun lähdimme ulkoilemaan tihkui jälleen. Aurelia jäi ihmettelemään ensimmäistä lätäkköä ulko-oven edustalla. "De regnar" hän totesi ja jäi tutkimaan ilmiötä. Lopulta hoputin häntä, että tule jo, ja Aurelia jatkoi eteenpäin hyvästellen lätäkön "Hejdå regnar!". Sitten hän pysähtyi seuraavalle lätäkölle ja katseli pisaroiden osumista pintaan. Ja voi mikä riemu! "Också regnar!!!" :D