Jotain hyvää

En oikein tiedä mikä on pielessä, kun niin moni asia tuntuu vaikealta ja vastenmieliseltä. Että lisää affirmointia ja sen sellaista, vai miten nämä marraskuut sai toimimaan? Välillä tuntuu niin epäonnistuneelta ja olen niin viittä vaille lyömään hanskat tiskiin. Mutta sitten kuitenkin. Mikä se oikein on, se mikä saa pinnistelemään ponnistelemaan kaikesta huolimatta aina lopulta? Joku ihmeellinen unohtunut sisäinen kipinä? Sitä voisin ottaa purkista vähän lisää, kiitos.

No, jos nyt jotain hyvää olen tänään saanut aikaiseksi, niin ainakin karppi-suklaakakun! Siitä tuli oikeasti hyvä ja sen leipominen oli hauskaa, koska heitin niin rennosti hatusta, että oikein naurattu, että mitähän tästä tulee. Leipominen oli Aurelian idea, ja hänen mielestään asia olikin niinpäin, että äiti auttoi häntä leipomisessa :) Laitan tähän reseptin, niin voin mahdollisesti itse palata siihen kun parin viikon päästä vietän synttäreitä. 

 .

1. 4 kananmunaa ja 1tl steviaa vatkataan kovaksi vaahdoksi.
2. Annetaan 2-vuotiaan sekoittaa kulhossa kaikki kuivat ainekset: 2dl kookosjauhoja, 1dl raakakaakaojauhetta, 1tl vaniljaa, reilu tl leivinjauhetta, reilu tl soodaa.
3. Sillä välin laitetaan vesihauteeseen kimpale suolatonta voita ja saman verran kookosöljyä. Perään heitetään muutama tippa piparminttuöljyä.
4. Sulaan rasavaseokseen lisätään 3 rkl partaäijäjugurttia, pillimehun (omenatäys) jämät eli vajaa 1dl ja ripaus steviaa ja sekoitetaan tasaiseksi.
5. Kananmunavaahtoon lisätään puolet tuosta rasva-jugurttijutusta ja loput jätetään kuorrutukseksi. Sekoitetaan.
6. Lisätään vielä jauhot sekä sen verran punaista maitoa, että tulee taikinamainen juttu.
7. Voidellaan vuoka ja leivitetään pinta kookoslastuilla.
8. Kipataan taikina vuokaan ja laitetaan uuniin n 200 astetta ja n 25min
9. Kun valmis, otetaan jäähtymään (kylmäkallen päälle, jos on hätähousu). Kun on jäähtynyt, kaadetaan rasva-jugurttijuttu kuorrutukseksi (kannattaa laittaa hetkeksi vielä kuumavesihauteeseen, sillä on varmaan jähtynyt jo tässä välissä).
10. Laitetaan hetkeksi jääkaappiin, että kuorrutus kovettuu ja koristellaan lopuksi vielä kookoslastuilla.

.

Lapsena tykkäsin marraskuusta. Pimeys ei haitannut tippaakaan ja monipuoliset säätilat (hieno ilmaisu kökkökelille, eikö!) vain kiehtoivat. No joo, tiedän kyllä miksi tykkäsin marraskuusta! Koska silloin on syntymäpäiväni! Jotenkin vain tässä aikuiselämän tärkeydessä ja kiireessä ne synttärit jäivät juhlimatta, edellisen kerran järjestin kotonani synttärijuhlat kymmenen vuotta sitten. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, että mitäpä jos kerrankin ottaisin tilanteesta vaarin, synttärithän ovat mitä parhain syy kutsua kotiin ystäviä ja sukulaisia sekä leivoskella kaikenlaisia ihmekakkuja! Jokainen pienikin juhlimisen syy kannattaa käyttää hyväkseen, koska ei niitä ystäviä kuitenkaan koskaan liian usein näe, varsinkaan näin marraskuussa :) 

 

Ja hei, tunteet on vain tunteita, niitähän kuuluu vähätellä, eikös? Eli jos tuntuu epäonnistuneelta, niin se tunne menee pian itsestään jo ohi, eikös se jotain tämän tapaista ollut? Ja kaikki on just niin hyvin, kuin itse haluan tilanteen nähdä? Hei, muista ne synttärit!! :D No niin!!! Mähän tiesin, että jotain hyvää tässäkin on! :D