Hyvä, pahempi, paras.

En todellakaan ole aina iloinen enkä joka kerta positiivinen. Välillä vituttaa ja ärsyttää aivan sikana. Kuitenkin ajattelen, että "hyvä" ja "huono" kuuluu ihmiselämään ja vuorottelee kuten muutkin asiat. Tiedättehän, päivä ja yö, kesä ja talvi, sisäänhengitys ja uloshengitys, aktiivisuus ja lepo... Ilman toista ei ole toista. Jos ei hengitä sisään, ei voi hengittää myöskään ulos. Kun Darth Sidious kuolee ei ole enempää tarinaa. Jos shakkilaudassa on vain valkoisia ruutuja, ei ole peliä. Mistä sitten on kyse? Miksi taistella huonoa vastaan, jos se kuitenkin kuuluu normaaliin vuorovaihteluun? 

Välillä mustaan ja välillä valkoiseen ruutun. Paitsi lähetti.

Oikeastihan kyse ei ole huonoa vastaan taistelemisesta, vaan hyvän löytämisestä jokaisesta tilanteesta. Nimittäin varjo ja valo, jos näitä symboleja käytän, ovat hieman erilaisia luonteeltaan. Pienikin valo valaisee pimeän huoneen, mutta pieni varjo ei pimennä valoisaa huonetta. Varjon luominen valoisassa huoneessa ei ole vaikeaa. Sen voi tehdä vaikka omalla kädellä. Mutta valon luominen pimeään (ilman keinotekoisia apuvälineitä), siinä saa jo jotakin tehdäkin! Se on taito, jota kannattaa harjoitella. Pimeys on mitä hienoin harjoittelutilaisuus ja mahdollisuus oppia jotakin valosta ja me voisimme ottaa siitä hyödyn irti. Pimeys on siis aivan eri luokan mahdollisuus kuin valo. Me tarvitsemme sitä ja se kuuluu elämään. Ilman sitä emme voi oppia valon etsimistä ja löytämistä. Tässä kohti on myönnettävä, että olen lueskellut Deepak Chopran kirjaa nimeltä Varjominä. Kiinnostava teos juuri tästä aiheesta!

Entäs käytännön tasolla? Kun vituttaa, itselleni helpoin tapa sietää tilannetta on ottaa etäisyyttä. Aika usein lähden niinsanotusti vetämään tai ellei se ole mahdollista laitan korvatulpat korviin. Timeout. Tehokasta olisi yrittää katsoa tilannetta niin objektiivisesti kuin mahdollista. Normaalitilanteessa minun on aivan helppoa katsella itseäni ikään kuin "etäältä". Suuttumuksen keskellä se on kuitenkin kaikkea muuta. Vähän kuin olisi jäänyt sormi oven väliin. Siirräppä siinä ajatuksia objektiiviselle etäisyydelle ja tarkkaile analyyttisesti omia tuntemuksia! Ei mikään turhan helppo nakki se. Mutta näissä viime päivien kiemuroissa onnistuin ainakin osittain, ja siitä olen vilpittömän iloinen! Haluan muistaa sen tilanteen, kun istuin itsekseni ja kihisin kiukusta ja kaikin voimin ponnistelin, jotta saisin tietoisuuteni siirrettyä edes puolen metrin päähän kehostani. Hienoa oli, että ylipäätään muistin koko objektiivisuustekniikan ja että onnistuin niinkin paljon keskittymään siihen. Olipas tehokkaan tuntuinen treeni! "Huonot" tilanteet kannattaa ottaa hyvänä harjoitusvastuksena!

Ja sekoitetaan pakkaa vielä lisää. Hyväksi kutsutaan sitä, mikä on huonompaa vaihtoehtoa parempi. Parempaan asiaan verrattuna hyvä taas on huonompi. Sekin on siis suhteellista. Jolloin absoluuttista hyvää (tai pahaa) ei ole olemassakaan. No huh huh!!! Eiköhän tässä ollut nyt riittävästi tästä aiheesta...

Löysin maailmankaikkeuden viidakosta kaksi yhteensopivaa palasta. Siitä syntyi tämä.

Ja tein pitkästä aikaa raakakakun. Tai no, raaka kermavaahtoa lukuunottamatta. Sitä kun en ole vielä raakana löytänyt.

Pohja manteli-saksanpähkinä-rusina-mössöä (liotetaan ja blendataan, lisätään aavistus suolaa). Tumma täyte mustikka-banaani-raakakaakao-kookosöljy-mössöä. Punertava täyte mansikka-avokado-maca-stevia-kookosöljy-mössöä. Kuorrutus luomukermavaahtoa. Juju raakakakun hyydyttämisessä on kookosöljy. Helppoa! Mössö voi olla melkein mitä vain. Siihen sekoitetaan vesihauteessa sulatettu kookosöljy, kaadetaan vuokaan ja laitetaan jääkaappiin hyytymään. Helppoa :) Ja terveellistä :P