maanantai 28. toukokuuta 2012

Hyvä, pahempi, paras.

En todellakaan ole aina iloinen enkä joka kerta positiivinen. Välillä vituttaa ja ärsyttää aivan sikana. Kuitenkin ajattelen, että "hyvä" ja "huono" kuuluu ihmiselämään ja vuorottelee kuten muutkin asiat. Tiedättehän, päivä ja yö, kesä ja talvi, sisäänhengitys ja uloshengitys, aktiivisuus ja lepo... Ilman toista ei ole toista. Jos ei hengitä sisään, ei voi hengittää myöskään ulos. Kun Darth Sidious kuolee ei ole enempää tarinaa. Jos shakkilaudassa on vain valkoisia ruutuja, ei ole peliä. Mistä sitten on kyse? Miksi taistella huonoa vastaan, jos se kuitenkin kuuluu normaaliin vuorovaihteluun? 

Välillä mustaan ja välillä valkoiseen ruutun. Paitsi lähetti.

Oikeastihan kyse ei ole huonoa vastaan taistelemisesta, vaan hyvän löytämisestä jokaisesta tilanteesta. Nimittäin varjo ja valo, jos näitä symboleja käytän, ovat hieman erilaisia luonteeltaan. Pienikin valo valaisee pimeän huoneen, mutta pieni varjo ei pimennä valoisaa huonetta. Varjon luominen valoisassa huoneessa ei ole vaikeaa. Sen voi tehdä vaikka omalla kädellä. Mutta valon luominen pimeään (ilman keinotekoisia apuvälineitä), siinä saa jo jotakin tehdäkin! Se on taito, jota kannattaa harjoitella. Pimeys on mitä hienoin harjoittelutilaisuus ja mahdollisuus oppia jotakin valosta ja me voisimme ottaa siitä hyödyn irti. Pimeys on siis aivan eri luokan mahdollisuus kuin valo. Me tarvitsemme sitä ja se kuuluu elämään. Ilman sitä emme voi oppia valon etsimistä ja löytämistä. Tässä kohti on myönnettävä, että olen lueskellut Deepak Chopran kirjaa nimeltä Varjominä. Kiinnostava teos juuri tästä aiheesta!

Entäs käytännön tasolla? Kun vituttaa, itselleni helpoin tapa sietää tilannetta on ottaa etäisyyttä. Aika usein lähden niinsanotusti vetämään tai ellei se ole mahdollista laitan korvatulpat korviin. Timeout. Tehokasta olisi yrittää katsoa tilannetta niin objektiivisesti kuin mahdollista. Normaalitilanteessa minun on aivan helppoa katsella itseäni ikään kuin "etäältä". Suuttumuksen keskellä se on kuitenkin kaikkea muuta. Vähän kuin olisi jäänyt sormi oven väliin. Siirräppä siinä ajatuksia objektiiviselle etäisyydelle ja tarkkaile analyyttisesti omia tuntemuksia! Ei mikään turhan helppo nakki se. Mutta näissä viime päivien kiemuroissa onnistuin ainakin osittain, ja siitä olen vilpittömän iloinen! Haluan muistaa sen tilanteen, kun istuin itsekseni ja kihisin kiukusta ja kaikin voimin ponnistelin, jotta saisin tietoisuuteni siirrettyä edes puolen metrin päähän kehostani. Hienoa oli, että ylipäätään muistin koko objektiivisuustekniikan ja että onnistuin niinkin paljon keskittymään siihen. Olipas tehokkaan tuntuinen treeni! "Huonot" tilanteet kannattaa ottaa hyvänä harjoitusvastuksena!

Ja sekoitetaan pakkaa vielä lisää. Hyväksi kutsutaan sitä, mikä on huonompaa vaihtoehtoa parempi. Parempaan asiaan verrattuna hyvä taas on huonompi. Sekin on siis suhteellista. Jolloin absoluuttista hyvää (tai pahaa) ei ole olemassakaan. No huh huh!!! Eiköhän tässä ollut nyt riittävästi tästä aiheesta...

Löysin maailmankaikkeuden viidakosta kaksi yhteensopivaa palasta. Siitä syntyi tämä.

Ja tein pitkästä aikaa raakakakun. Tai no, raaka kermavaahtoa lukuunottamatta. Sitä kun en ole vielä raakana löytänyt.

Pohja manteli-saksanpähkinä-rusina-mössöä (liotetaan ja blendataan, lisätään aavistus suolaa). Tumma täyte mustikka-banaani-raakakaakao-kookosöljy-mössöä. Punertava täyte mansikka-avokado-maca-stevia-kookosöljy-mössöä. Kuorrutus luomukermavaahtoa. Juju raakakakun hyydyttämisessä on kookosöljy. Helppoa! Mössö voi olla melkein mitä vain. Siihen sekoitetaan vesihauteessa sulatettu kookosöljy, kaadetaan vuokaan ja laitetaan jääkaappiin hyytymään. Helppoa :) Ja terveellistä :P


6 kommenttia:

  1. Sinikka29.5.12

    Ihania nämä sun ajatukset ja ruokavinkit!

    VastaaPoista
  2. Kookosrasvaa ihan voi varmaan kanssa käyttää?

    Kuulostaa aivan ihanalta toi kakku..

    Mä totesin tuon vituttamisen kanssa jossain vaiheessa että paras tapa on oikeasti rähähtää sillä hetkellä kun siltä tuntuu, sillä se menee ohi :) Kun on näin kahden pienen lapsen raskaana oleva äiti, 24/7, niin ei aina voi edes "lähteä lätkimään" vaikka mieli tekisi :D Tosin liiteriin hakkaamaan puita on aina hyvä kadota. Mutta mä uskon että niitä negatiivisiakin tunteita on tosiaan ihan hyvä tuntea ja antaa niiden myös tulla pihalle.. Kun ei vaan anna niille valtaa niin maailma pyörii paljon valoisampana :)

    Tyyliin, "voin räjähdellä välillä ja olla silti positiivisuuden kannattaja".

    ....Ja suklaa vie yllättävän usein kiukun pois :p

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    En itsekään aina pääse lätkimään, silloin suljen korvani tulpilla tai lukittaudun vessaan. Korvien tukkimisesta tulee olo, että saan olla rauhassa. Mutta pointtini oli oikeastaan ei se, kuinka vitutuksesta pääsee eroon, vaan se, että miten supertehokasta treenivastusta ajatustoiminnalle se antaa :)

    Räjähtämisestä olen kyllä sitä mieltä, että se ei ole välttämätöntä. Jos jokin räjähdyskohtaukseni olisi tallentunut videokameralle, niin kyllä häpeäisin silmät päästäni kun sitä katsoisin.... ;D

    VastaaPoista
  4. Ai niin, kookosrasvasta. Koostumuksen kannalta se varmasti toimii, mutta se on muuten aika kyseenalaista tavaraa. Kookosöljy on superterveellistä, joten siksi sitä kannattaa suosia :)

    VastaaPoista
  5. Mä oon todennut että jos mä en räjähtele kun tuntuu siltä niin loppujen lopuksi se pakkaantuu jonnekin sisälle ja sitten tulee niin iso räjähdys että oksat pois, ja sitä en taas voi sietää enkä pidä hyvänä juttuna. Olen siis sellainen miniräjähtelijä :p

    Ja miniräjähdyksen jälkeen on myös helpompi ajatella että "no ei tää asia kyllä nyt ihan näin kamala ollut.." mutta isomman räjähdyksen jälkeen sitä tuntee olonsa niin pahaksi että tekisi mieli vajota maan alle ja tuntuu ettei sitä pysty ympäristöllekään (lue:lapsille :D) selittämään.

    Okei, en tiennytkään että kookosrasvassa ja -öljyssä on merkittävää eroa :o

    VastaaPoista
  6. Joo, mä tiedän tuon kun kerää pahaa oloa itseensä. Lopulta se ei lähde muulla kuin räjähtämällä. Tai ainakin siltä usein tuntuu. Eli toisaalta ajattelen, että pahojen fiiliksien kerääminen pitää tietysti minimoida jo alkuunsa. Sit jos on paskat housussa, niin silloinkin tilanteen voi ottaa haasteena toimia "parhaalla mahdollisella tavalla", eli mikä siinä tilanteessa on mahdollista... Helpommin sanottu kuin tehty, enkä tarkoitakaan olla itselleni nipottaja. Mutta sitä, että oppisi jotakin suht fiksua tapaa purkaa kiukkuaan haastavissa tilanteissa, voi parhaiten harjoitella juuri sellaisissa tilanteissa. Pelkkä sen muistaminen, että tässähän voisi samalla treenata on ihmeellistä :)

    VastaaPoista