Voiko hyvää olla liikaa?

Voiko hyvää olla liikaa? Vastaukseni on, että voi. Tai no, jos hyvää on liikaa, sehän ei enää ole hyvää. Mutta en ainakaan itse keksi sellaista asiaa, jonka liikasaanti olisi hyvää. Samalla kuin selittelen, miksi blogaamisessa on ollut taukoa, kerron omakohtaisen esimerkin, kuinka voi käydä jos tulee liikaa hyvää.

Liika on liikaa. Ihmettelen miksi näin käy niin usein? Onko se vain minä vai tapahtuuko sitä kaikille? Että ensin hyviä asioita saa etsimällä etsiä (mikä sinänsä usein on hyvin palkitsevaa puuhaa!), mutta sitten kun hyviä asioita alkaa tapahtumaan, niitä tuleekin ovista ja ikkunoista niin paljon, että lopulta niistä onkin vaikea saada enää sitä hyvää irti. Eikö hyvät asiat voisi tapahtua sillai tiputellen aina vähän väliä? Miksi kaikki samaan syssyyn?

Narsissit ulkoilemassa. Täytyy vain muistaa nostaa ne yöksi sisälle...

. 

Minulla on ollut ilo saada osallistua todella moneen hyvään, kiinnostavaan ja inspiroivaan asiaan, kuten taisin jo silloin muutamia viikkoja sitten hehkutella. On ollut kutkuttavia koulutöitä, paljon erilaisia ja hienoja soittokeikkoja, ja muitakin sellaisia asioita, joita pidän hyvinä ja innostavina. Mutta fyysisen maailman rajat tulivat vastaan: meille on annettu 24h/vrk. Se on asia, jolle kukaan ei voi mitään. Ehtiäkseni näinä vuorokauden tunteina tehdä kaikkia senhetkisiä kivoja asioita oli pakko tinkiä jostakin. Eikä oikeastaan voi tinkiä muusta kuin itsestään. 

Onneksi keho on viisas! Tingittyäni riittävästi, lopulta kehoni huomautti minulle, että nyt mennään jo hiukkasen liikaa epäbalanssissa työn ja levon välillä. Se kertoi sen päänsäryn kautta. Kun minulle tarjottiin lääkettä kuulin vain itseni sanovan: "en mä käytä lääkkeitä". Ihmettelin ensin tyhmyyttäni, mutta äkkiä tajusin, että se olikin viisautta. Nimittäin vasta kärsittyäni kivusta riittävän pitkään tajusin sen olevan kehon viesti. Olin niin vauhdin, innostuksen ja inspiraation sokaisema etten olisi muuten huomannut tätä epäbalanssia! Jäin miettimään, kuinka monikaan meistä kääntyy sen pillerin puolelle, joka peittää kaikki kehon hätäsignaalit... Syystä, että "on pakko". Mutta oikeastaan se "pakko" on muualla. On pakko levätä, meidän jokaisen aina välillä. Jos ei tätä pakkoa ymmärrä itse, keho kyllä lopulta pakottaa ymmärtämään. Ongelma nousee siinä, kun tätä "pakon" rajaa nostetaan kemiallisin keinoin. Silloin keho joutuu käyttämään koko ajan vahvempia ja vahvempia hätäsignaaleja, jotta viesti kulkisi perille. Se on huono juttu. Hyvä juttu siis, että en käytä lääkkeitä ja selvisin näin vähällä!!!

Rakas pallero halusi auttaa (väsynyttä) äitiä ruokaostosten roudaamisessa <3

 .

Nyt olen ehtinyt nukkua, olen ehtinyt tehdä soittokeikkani ja koulutehtävänikin melkein kokonaan. Ja kaiken kipuilun keskellä olen ehtinyt bongaamaan paljon, paljon, paljon pieniä hyvä asioita, kuten tämän postauksen kuvista käy ilmi. Niitä "pieniä", usein turhaan huomaamattomia hyviä asioita on helppo vastaanottaa runsaissakin määrin. Ja usein ne "pienet" ilot ovatkin ne kaikkein parhaimmatkin! 

–No nyt äiti kaivo sen kameranki esiin... No, virnistetään sitte! :)

.

Elämä voittaa! :)