Tuo jälkikasvu on oppinut hienosti positiivisen ajattelun idean. Siis sen, että huomioidaan ja korostetaan niitä positiivisia asioita. Nehän usein helposti jäävät huomaamatta, tai huomaamme asian vasta kun se muuttuu negatiiviseksi. Kuten kait perhe-elämässä yleisestikin, on meilläkin välillä hieman hermot kireällä ja itse kukin ilmaisee sitä vuorollaan omaan tyyliinsä...
Noh... istuimme lattialla leikkimässä jotain, kun Aurelia yhtäkkiä riemastuneena sanoi: "De e så fint att du int e ledsen, mamma!", eli "Onpas hienoa äiti, kun et ole surullinen!". Siinä kyllä kääntyi katse hieman itseen... En oikeasti edes ollut ollut surullinen, kunhan vain oli ottanut päähän jokin turha asia. Hmm... joo, tuskin niitä turhia asioita tarttis ihan niin paljon murehtia ja sen takia näyttää (lapsellekin!) hapanta naamaa!
Jospa vaikka tällainen naama olisi mukavempi:
 |
| "Mamma, ta en bild på mej!" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti