Fake it 'til you make it?

Entä jos eniten vituttaa kaikki? Pitääkö, tai voiko edes positiivisuutta sillon vääntää väkisin? Päätin yrittää, ihan piruuttani. Taustaksi kerrottakoon, että kaikki oli huonosti ja... tai no, mitä sitä selittämään, tiedät kyllä tunteen ihan varmasti! Olin pyöräilemässä kun keksin, että nyt väännän väkisin tilanteen hyväksi. Hämmästyttävän usein muuten ajatukseni suoltaa innovatiivisia ideoita juuri fillaroidessa. No joo. Päätin siis, että nyt aion nähdä jotakin mukavaa, sillä sitä varmasti on. Hmmm. Tien vieressä oli pelkkää roskaa roskan perään, siis aivan älyttömän paljon! Otti päähän. Katselin vastaantulevia ihmisiä. No, ehkä ihan miellyttävän näköisiä kyllä. Lenkkeilijöitä ja ulkoilijoita. Mutta eipä silti riemu ratkennut. Halusin löytää jotain konkreettista, ei mitään sellaista, että oi miten hienoa kun maapallolla on happea. Jotain niin konkreettista, että sen voisi valokuvata. Pysähdyin oikein kaivamaan kameran esiin ja surkuttelin sitä, että siitä on tosi pitkä aika kun olen tähän blogiin postannut mitään kuvia arjen hauskuuksia. Positiivisuus on ollut filosooffista ja teoreettista, mutta nyt halusin konkreettista, oikeaa eikä mitään höpötystä.

Sitten aivan arvaamatta ensimmäinen vilaus! Uskomatonta! Se oli niin pieni mitätön juttu, että hymähdin. Pikkuruinen sävähdyttävä juttu, nimittäin vastaantulevalla pyöräilijällä oli kirkkaanoranssit kengännauhat! Siis ooooh...? Mutta siinä tilanteessa, kaikkien roskien näkemisen jälkeen se piristi hämmästyttävästi. Ehkä se oli myös riemua siitä, että sain väkisin väännettyä edes jotain? Mutta se kyllä ihan oikeastikin ilahdutti. Ehkä se oli löytämisen riemua? Kameraa en tietenkään ehtinyt saada valmiuteen kun tyyppi oli jo kaukana, ja tuskin olisin kehdannut pyytää poseeraamaankaan, mutta hetken päästä jouduin myöntämään, että oli virheellinen päätelmä, että roskia olisi kaikkialla. Näinkin pieni ihastuttava roskaton pikkupläntti antoi orastavalle iloisuudelle lisää pontta. Väkisin väännettyä? Ehkäpä, mutta silti ilahdutti.

.

Nyt alkoi hyvät jutut jo päästä liikkeelle. Mahan pohjassa oli jo hetken ollut tyhjä tunne (huono yhdistelmä vitutuksen kanssa!) ja yhtäkkiä muistin, että repussanihan on kaksi oikean omppupuun omenaa jotka sain jostakin kahvilasta joitakin päiviä sitten! Kylläpä muuten kummasti piristi mielialaa niiden popsiminen!

.

No sittenhän se juttu lähtikin jo vyörymään... Joskus piristyksiä tulee odottamattomalta suunalta josta ei tule etsineeksikään. Huomasin, että puhelimeen oli tullut spostiviesti. Joku oli kommentoinut edellistä postaustani ja kiitti siitä vuolaasti. Olipa ajoitus! Mieliala suorastaan pompahti korkeuksiin. Bloggaamisessa on melkeinpä parasta se, että joku lukija on päässyt jujun päästä kiinni siitä, mitä olen yrittänyt ilmaista ja on voinut saada siitä itselleen jotain!

Roskia bongatessa, siis: Tienvarsia kyttäillessä olin poiminut mukaan muutaman panttitölkin. Se tuntui ehkä lähinnä roskienkeräämiseltä, mutta kiikutin ne kauppaan ja sain muutaman kolikon. Vieressä oli kahvila ja hassua kyllä, kun lisäsin kolikot taskustani löytyneisiin, oli siinä tasan kahvin verran! Ilahduttavaa synkronisaatiota se. Maailmankaikkeus suorastaan kutsui kahvittelemaan :) Nyt istun tässä kahvilassa kirjoittamassa (sattumalta oli tietokonekin mukana) ja kohta jatkan matkaa. Tästä kirjoittelusta tuli todella hyvä mieli. Nuo pienet ilahduttavat jutut paisuivat mielessäni sitä suuremmiksi mitä yksityiskohtaisemmin niistä kirjoitin. On se ihmeellistä.

Aluksi epäilin voiko positiivisuutta vääntää väkisin. Näköjään voi! Ainakin tällä kertaa onnistuin. Lisäksi ajattelen juuri nyt, että kun tästä lähden eteenpäin tuonne jumppalaa kohti, bongaan vain lisää ja lisää positiivisia asioita. Kamera ojossa siis! Illalla kun tulen kotiin nettiin, laitan vielä nekin kuvat.

***

Tässähän näitä:

.

Jumpan päätteeksi laitoin vettä palkkarisheikkeriin. Väänsin hanan oikein kylmälle ja valutin tovin, jotta vesi varmasti olisi viileää. No, sheikkeri oli jo täynnä vettä kun muistin: ohjaajien pukkarissa jostain syystä hana toimii toisin päin, kuumasta tulee kylmää ja kylmästä kuumaa. Purkissa oli siis melkein polttavan kuumaa palautusjuomaa! Mutta hauska juttu oli se, että itse asiassa palkkari oli kuumana paljon parempi, maistui ihan vanhan ajan maitokaakaolta! Lämmitti tutisevaa kehoa hauskasti. Saattaa tulla tavaksi... ;)

Kotimatkalla tajusin vielä nämä upeat ilahduttavat kukkaistutukset. Ne ovat olleet paikalla koko kesän, mutta jostain syystä äkkäsin ne vasta nyt.

.

Että semmosta. Loppuilta sujui oikein hyvissä fiiliksissä vaikken enempiä kuvia ehtinytkään (muistanutkaan) napata. Miksi olla myrtsi jos voi olla iloinen? Toimii näköjään samaan tapaan kuin naurujooga: fake it 'til you make it. Ihan ookoo juttu se.