Mistä tämä positiivisuusintoilu on oikein lähtöjään? Se ei tosiaankaan tullut äidinmaidosta, ei opittu koulussa eikä opiskeluissakaan. Eikä edes kristillisessä seurakunnassa jossa nuorena ahkerasti kävin. Äitini tosin kyllä opetti jo pienestä, että vaikkei olosuhteita voi aina muuttaa, niin asenteitaan voi aina. Se taisi kuitenkin olla enemmän teoriaa kuin käytäntöä...
Minun on avoimesti myönnettävä, että suurin positiivisuuteen innostava tekijä on oma mieheni! Olin aluksi aivan yhtä skeptinen kuin kuka tahansa muu. Että sehän on vain itsensähuijaamista ja manipulaatiota. Mitä järkeä on hokea kaiken olevan hyvin jos kuitenkin kaikki on ihan pielessä? Ja miksi kaikki negatiivinen on kiellettävä ja mitä vikaa on olla realisti? Ja.... ja.... ja....
Mieheni Tapio on kiteyttänyt oman ajattelumallinsa ja maailmankatsomuksensa metodiksi nimeltä MindWellness. Se on kyllä selkeästi ollut tärkein vaikuttava tekijä oman polkuni löytämisessä. Tässä ote hänen blogikirjoituksestaan, missä hän tiivistää asiat mielestäni oikein osuvasti ja helposti ymmärrettävästi:
"MindWellness terveysmeditaation
harjoitukset eivät ensisijaisesti yritä
selvittää, mikä ihmisen elämässä on
mennyt pieleen, vaan painottuvat
siihen, mitä hyvää ja ehjää vielä on
jäljellä, minkä varaan voi rakentaa
tulevaisuutta."
"MindWellnessin filosofian mukaan
meitä ei niinkään muuta se, mitä meille
tapahtuu, vain se, miten asennoidumme
asioihin."
"Ihmisen menneisyys ei määrää, mihin
hänellä on tulevaisuudessa
mahdollisuuksia, vaan elämässä on aina
jäljellä runsaasti erilaisia
tulevaisuuden mahdollisuuksia."
"Yleensä ihmisiä pelottaa muutos ja
sitä pyritään jarruttelemaan monin
tavoin. MW-menetelmään perehtyneelle
yksilölle muutos on itsestäänselvyys,
jolloin muutosta ei tarvitse tai
kannata pelätä, vaan sekin (pelkoon
hukattu) energia käytetään
muutosprosessin ohjaamiseen suotuisaan
suuntaan."
Hyvää viikonloppua ja terveisiä kotiin! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti