perjantai 16. elokuuta 2013

Hyväksyä vai kehittyä?

Nyt on muotia postata valokuvia synnyttäneen naisen vartalosta blogeihin. Ajatuksena, että hyväksyn itseni tällaisena. Mutta nimenomaan lihanvana tai muuten vain ei-ihanteellisena. Nimittäin saattaa tulla vahvaa kritiikkiä jos postaakin itsestään kuvan, missä näkyy vatsalihakset vaikka onkin synnyttänyt. Itsensä hyväksymisellä tietysti voi tarkoittaa monia eri asioita, mutta kyllä tuo hiukan haiskahtaa tekosyyltä, että ei tarttis huolehtia terveellisestä syömisestä tai harrastaa liikuntaa...

Ensin ajattelin, että mikäpä siinä osallistua blogihaasteeseen. Mutta koska kirjoitan positiivisuusblogia, päätin ottaa henkisemmän näkökulman aiheeseen. Siitä näkökulmasta huomaa vielä selkeämmin, että ”itsensä hyväksyminen” todella on hieman kyseenalainen asia. 

Itseään kuuluu kyllä rakastaa.
. 
Ensinnäkin on muistettava, että ”ei oo kehitystä ilman vitutusta”. Jos olen tyytyväinen tähän tilanteeseen enkä näe mitän parantamisen varaa missään, tyssää henkinen kehitykseni siihen. Siihen tyssää aika moni muukin asia. Elämässähän ei ole mitään muuta varmaa kuin muutos. Muutosta tapahtuu halusi tai ei, ihan vain jo siksi, että aika menee eteenpäin. Ongelmakohta on tässä: jos ajattelen, että mitään ei tarvitse muuttaa, se ei todellakaan tarkoita, että mikään ei muuttuisi. Se tarkoittaa ainoastaan, että en voi kontrolloida muutosta. Ja muutos voi yhtä hyvin olla muutosta parempaan tai huonompaan. Jotta muutoksen suuntaa voisi ohjata, on ratkaisevaa olla tietoinen tästä, eli olla halukas muutokseen. Mitä itsensä tai tilanteensa hyväksyminen juuri ei ole. Kukka Laakso ja Sweaty business kirjoittivat blogeissaan aiheesta osuvasti.

Siltä varalta, että joku luulee minun tarkoittavan itsensä hyväksymättömyydellä jotakin sen tapaista, että itseään pitäisi väheksyä tai pitää huonona kerron että tarkoitan aivan toisin. Sen sijaan ihminen voi kyllä kohdata itsensä rakkaudella, joka sisältää pyrkimyksen suunnata väistämättömän muutoksensa johonkin rakentavaan. Jos joku tarkoittaa "itsensä hyväksymisellä" tätä, niin ookoo sitten! :) Itse kutsuisin sitä ennemmin "kehittymiseksi" niin ei jää tulkinnan varaa.



.
Olen viime aikoina tehnyt valtavan määrän työhakemuksia. Aluksi tuntui suomalaisen kummalliselta, että minä saan, tai oikeammin minun pitää kertoa kuinka hyvä olen. Hetken päästä se alkoi kuitenkin tuntumaan mukavalta ja normaalilta. Luin kirjoittamiani juttuja ja totesin, että kaikki asiat pitävät paikkansa! Olen aktiivinen ja hyvä organisoimaan. Osaan delegoida mutta myös työntää omat käteni saveen. Tapanani on ensisijaisesti vaikuttaa tilanteeseen eikä valittaa tilanteesta. Olen luonteeltani innostuja ja innostaja. Tiedostan kuinka paljon vaikutan työskentelyilmapiiriin ja osaan edistää sitä. Kylläpäs kuulostaa hienolta ja kutkuttavalta!!! :) Sen sijaan työhakemuksessa ei kysytty mitä en osaa ja mitkä ovat heikoimmat lenkkini. Joskus (mutta riittävän harvoin) voisin istua alas ja miettiä niitäkin. En siksi, että voisin hyväksyä ne ominaisuudet vaan siksi, että voin kääntää muutoksen hyvään suuntaan niidenkin kohdalla!

                                    * * *

Tänään on kyllä ollut elämänsuunnan hakemisen kannalta sellaiset vibat, että oksat pois! Kaikki kolme tämänhetkistä suurinta unelmaani (joista en vieläkään ole osannut päättää mihin niistä fokusoisin kaiken energiani: karppikahvilayrittäjä, muusikko vaiko värähtelytutkija) ovat väläyttäneet uusia ja toteuttamiskelpoisia mahdollisuuksia. Se tosin samalla tarkoittaa sitä, että valitseminen on entistä vaikeampaa... ;) Mutta riemastuttavaa se silti on, ja se antaa uskoa siihen, että elämä kantaa! Ei muuta kuin kädet saveen sitten! :)

Ai niin, laitetaan kuitenkin vielä tuo My Beautiful Body -kuva kun satuin sellaisen räpsimään musiikkitalon vessassa (olin vaihtamassa sadevaatteita edustuskelpoisemmiksi...) ja oikeastaan vähän hämmästyin tuloksesta (whaaat??! mun vatsalihakset oikeesti näkyyyyy??!). 

Tältä näyttää itseään rakastava synnyttänyt nainen.

.

1 kommentti:

  1. Nimetön8.1.14

    Wau! Upea sinä :)
    Kauniit vatsalihat :)

    VastaaPoista