Minulla on huippufiilis! (hei ota minut kiinni tai huipahdan pilviin asti...)

Jolla onni on, se onnen jakakoon! Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen elämääni ja sen uuteen suuntaan! Hassulla tavalla taas jotenkin aavistin, että tämä tulee onnistumaan ja no, ehkäpä siitä aavistuksesta tuli itseään toteuttava enne. Otin pelottaviakin riskejä, mutta luotin aavistukseen. Aavistin, että kohta ovi aukeaa. Samalla tiesin myös, etten silti voi jäädä laakereille lojumaan vaan mun täytyy tehdä parhaani ja vielä ylittääkin itseni. Aavistin senkin, että tulen onnistumaan menestymiseen tarvittavassa itseni ylittämisessä. Jälleen itseään toteuttavaa ennustusta? Mistä oikein on kysymys? Jännää, eikö!

Pasilassa on aarre? Vai oliko tää vain taivaiden kannanotto tasa-arvon puolesta?

.

Ehkä muistat, että olen jo jonkin aikaa tuskaillut, että mitä elämälläni oikein tekisin ja mainitsin myös ne kolme tärkeinä unelmaani (karppikahvilayrittäjä, värähtelytutkija, muusikko). No nyt ovi siihen kaikkein mieluisampaan unelmaan on avautunut! Olen nyt freelancemuusikko, jolla ON KEIKKAA! :) Se oli  pitkälti juuri käydyn keikkalaiskoesoiton ansiota. Nuo itseään toteuttavat ennustukset liittyivät juuri koesoittoon ja siihen valmistautumiseen. Suorastaan hämmentävää. Ja kutkuttavaa. Meinasin jo ennen koesoittoa postata tuosta hyvän lopputuloksen aavistuksesta. Ja voi elämä, että koesoitto jännitti, yleensä kun en jännitä esiintymisiä yhtään niin tuntui pikkusen vieraalta! Mutta hyvinhän se (näköjään) menikin, vaikka tiedän, että pystyn sitäkin parempaan soittoon (seuraavakin koesoitto on tulossa, sinne sitä vielä parempaa soittoa!).

Tää on ainoa kuva, jonka pystyin ottamaan jännittävän koesoittopäivän aikana. Aurelia oli näköjään laittanut käsilaukkuuni mukaan maskotin! Hyvä Ruu, hyvin me vedettiin!

.

Se pelottava riskinotto liittyi siihen, että olin jo tämän kuun alusta ilmoittanut työkkäriin, etten ole enään työnhakija, eli en siis tulisi saamaan työmarkkinatukea (=ilmaista rahaa valtiolta). Päätin yksinkertaisesti, että kyllä jotakin työtä saan. Henkisesti olin varautunut jopa siihen mahdollisuuteen, että työskentelisin siivoojana. Ihan aidon rehellisesti ajattelenkin, että sellainen työ olisi voinut olla hyvinkin mielekästä ja antoisaa. Ajattelen olevani tosi hyvä siivoamaan ja saamaan paikat reippaalla aikataululla edustuskuntoon (ne, jotka on nähnyt meiän kodin ei välttämättä usko... mutku kotona on niin vähän aikaa siivoamiseen!) ja nautin siitä, että paikoista tulee puhtaat. Opiskeluaikoina siivosin bassoluokkamme lähes joka päivä. No, se oli melkein pakkokin, koska muuten ei olisi mahtunut basson kanssa ovesta sisäänkään... Opiskelutoverit tuskin tajusivat kuinka iso juttu oli, että pidin luokkaa siistinä ja valmistumisen jälkeenkään tuskin osasivat yhdistää käsille räjähtänyttä sotkua siihen, että olin lähtenyt talosta. Sissisiivous on just hauskinta! Siivosinhan meidän talon rappukäytävänkin ikkunoineen salaa... :) Ja tänään muuten siivosin jumppalan ohjaajapukkarin keittiönkin! Jumppaohjaajat ovat melkein yhtä boheemeja kuin basistit, mutta sentään harvemmin jättävät käytetyt työvaatteet oveen roikkumaan... Sitäkään siivousta tuskin kukaan on huomannut, hyvä jos ovat huomanneet edes sotkut... Mutta mulle tuli tosi hyvä ja iloinen mieli ja tein sen puhtaasti omasta innostuksesta!

Kuitenkin olen valtavan helpottunut, iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut tämän mahdollisuuden elättää perhettäni soittamisella, eli tehdä juuri sitä mitä haluan! Enhän muuten edes saanut mitään niistä siivoojan paikoista joita hain, taisi olla se suomalaisten keskivertopalkka liikaa palkkatoiveeksi... Ja onhan mulla soittamiseen sentään ihan akateeminen koulutuskin (se tosin muusikkopiireissä merkkaa tosi vähän, mutta muualla tuntuu olevan ihan arvostettu juttu olla maisteri). 

Kyllä on mitä mahtavin olo! Ja tällaisen haasteellisen elämänjakson loppupuolella osaan todellakin arvostaa tätä uutta suuntaa! Kituuttelun ansiosta olen oppinut monia arvokkaita asioita elämästä. Vaikkapa juuri tuota asioiden arvostamista, omatoimisuutta, kunnolla tekemistä ja vastuunotta tekemisistään, mutta myös esimerkiksi asioiden tärkeysjärjestyksiä ja erityisesti sen, että ne elämän kaikkein hienoimmat asiat ovat ilmaisia!

Vaikkei keikkakalenteri ookaan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi vielä buukattu (ja hyvä niin), on mulla edelleen rinnassa se hyvä aavistus, että tää tulee kantamaan! Miten helpottavaa pystyä oikeasti luottamaan elämään! Tämän huippufiiliksen halusin jakaa sinun, lukijani, kanssa. Olkoon se iloksi ja innostukseksi ja vahvistamaan sinunkin elämänjanoa! Menestymisiin! <3