Bassohehkutusta

Kylläpä tuntui bassonroudaus tänään pelkältä juhlalta! Katselin peiliin ja totesin, että siinä menee onnellinen nainen. Matkalla kenraaliharjoituksen kautta konserttiin :)

.

Tuskin löydän mitään hyviä sanoja kuvaamaan tunnetta, kun onnistuu soittamaan konsertissa just niin mahtavasti, elegantisti (kirjoitin ensin elefantisti...!! Löysin sittenkin osuvan ilmauksen!) ja soundaavan pörräävän bassokkaasti. Se on vaan niin jotenkin ihan parasta kun onnistuu tuottamaan sen bassosoundin, että suunnilleen koko paikka tärisee mörinän voimasta. Se soundi on... kuin iso lämmin syli ja pauhaava vesiputous samanaikaisesti. Tai sitten vain basistien omalaatuinen vinksahdus ;) Mutta on kyllä niin mun juttu tämä!

Millonkohan klassiset muusikot vaihtais mustasta neonpinkkiin?

Konsertin jälkeen roudauduin pikkuhiljaa kotia päin. Onpa siitä pitkä aika, kun viimeksi olen lauantai-iltana liikkunut kaupungilla! Kävelin ja nautin, Helsinki on näköjään lauantai-illasta oikein miellyttävä paikka. Liikennettä ei julkisten, taksien ja poliisiautojen lisäksi ollut juuri yhtään eikä sen takia meluakaan. Kaduilla oli jonkin verran hyväntuulista väkeä, mutta silti tosi rauhallista ja sujuisaa. En edes törmännyt yhteenkään ördääjäjuoppoon joka olisi huudellut nokkeluuksia bassoselkäiselle tallustajalle. Päin vastoin, ne kommentit mitä sain olivat ennemmin tyyliä "dumdi dum dum dum, toi on kyllä yks maailman hienoimpia soittimia!" (-Todellakin!). 

Tulipa kadulla vastaan joku (country-?) bändipoppookin roudaushommissa. Niistä yksi oli minulle ennestään tuntematon kontrabasisti. Roudasi soitintaan pitkin kaupunkia ilman mitään koteloa... Kyllähän siinä iloiset terveiset vaihdettiin vaikka eri puolella katua kuljettiin :)

Sitten alkaa valmistautuminen ensi viikon keikkaan Helsingin kaupunginorkesterissa! Ehkä olen jo ilmaissut aika monta kertaa, mutta täytyy kuitenkin vielä sanoa: Olen aivan älyttömän ilonen tästä vallitsevasta tilanteesta!!!