Vaaleanpunaisessa satu-unelmassa

Ihastuin Aurelian päiväkotiin! Olisinpa pieni tyttö ja saisin mennä sellaiseen päiväkotiin! Vaikka herra Steinerin oma filosofia saattaa joiltakin kohdin olla hieman kyseenalaista, on hänen luoma kasvatusjärjestelmänsä kuitenkin todellinen aarre ja taideteos itsessään! Astuimme suureen kivirakennukseen, joka ulkopuolelta näyttää aivan tavalliselta laitoskoululta. Mutta sisällä seinät ovat maalattu erilaisin helein värein, ikkunoita kaunistavat upeat pinkit katosta lattiaan ulottuvat silkkiverhot. Lattioilla on pieniä vaaleanpunaisia räsymattoja ja ovikyltit on tehty huovuttamalla erivärisistä villoista. Siellä täällä käytävissä on pieniä koristepöytiä, jotka on kaunisteltu silkkipöytäliinoin, kauniilla kivillä, kristalleilla ja valkoisin ruusuin. Päiväkotihuoneen katossa roikkuu satumaiset vaaleanpunaiset silkkikankaat ja kaikki lelut ovat käsintehtyjä puusta, villasta ja muista luonnonmateriaaleista.

Narikassa jokaista lasta odotti oma kangaspussukka, joihin ohjaajat olivat itse maalanneet jokaisen lapsen nimen sekä pienen symbolin, jonka perusteella lapset tunnistavat omansa. Aurelialle oli annettu herkullisen punainen mansikka. Sama mansikka löytyi Aurelian sängystä, säilytyskorista, potasta ja seinäkalenterista syntymäpäivän kohdalta. Ihmettelyn jälkeen lapset kookoontuivat päivänavaukseen taianomaiseen majaan, joka oli tehty katosta roikkuvista ohuista valkoisista kankaista. Ohjaajat sytyttivät kynttilän, soittivat "tunnarin" diatonisella ksylofonilla ja vetivät päivänavauksen laulamalla. Lapset osallistuivat lauluihin ja pienestä laulupussukasta ongittiin erilaisia esineitä, joiden laulut laulettiin, tähti, muurahainen, kissa, lammas... Aurelia oli aivan haltioissaan ja niin olin minäkin. Aurelia pääsee tähän mahtavaan satumaahan joka päivä oppimaan uusia ja kauniita asioita!

Olin niin ymmyrkäisenä, etten muistanut ottaa edes valokuvia (eikä se ehkä olisi edes sopinut tilanteeseen...), mutta päiväkodin nettisivuiltahan niitä löytyi :)

.

Koko päiväkoti oli kuin satuprinsessan maailma. Tai ennemmin keijukaisten. Tunnelma oli hyvin taiteellinen, valoisa, innostava ja jopa eteerinen. Ja ryhmän pojat olivat yhtä haltioissaan ja tuntuivat sopeutuvan vaaleanpunaiseen ympäristöön aivan yhtä luontevasti kuin tytötkin. Miksi vaaleanpunainen taiteellisuus ja valoa lisäävä innostus olisi vain tyttöjen juttu? Tunsin niin suurta onnea Aurelian puolesta, että salaa tirautin pienen kyyneleenkin. Hän on päässyt aivan todella hienoon kasvatusympäristöön!