Elämä vie, pitäisi varmaan olla vikisemättä? ;)

Tänään sain jotakin aikaiseksi. Kiitos elämälle, joka pakotti minut tähän :) Ja kaverilleni, joka neuvoi  soittamaan oikealle henkilölle. Se ei tosiaankaan ollut vaikeaa, yhden puhelun päässä vain! Ja tätä olen kuukausitolkulla vain siirtänyt ja siirtänyt koska en ole uskaltanut!?? Vaikka edelleen hieman aristelen, niin nyt on jälleen vahva tunne siitä, että tämä homma tulee toimimaan. Kuulostan varmasti salaperäiseltä, kerron kyllä sitten sopivalla hetkellä mistä on kyse :)

Tänään aamulla menimme Aurelian kanssa vierailemaan kaverini ja hänen tyttärensä luona. Oli niin mukava tavata pitkästä aikaa ja jutella vaikka hieman rankemmistakin asioista. Aurelia sai ison läjän ihania kaverini tyttärelle liian pieniksi jääneitä vaaleanpunaisia tyttövaatteita. Se onkin tosi hyvä, sillä itse ajaudun helposti ostamaan mitä tahansa muita kuin tyttömäisiä vaatteita. Nuo vaaleanpunaiset tosityttövaatteet sopivat Aurelialle niin hyvin!

Vierailun jälkeen Aurelia meni päiväunille ja minä vaunukävelylle. Aurinkoa ja lämpöä riitti ja T-paidalla pärjäsi hyvin. Tällaisia mahtavia bongauksia:

Ilmieläviä krookuksia

...ja tosi paljon!

Jäät ovat lähteneet ja sorsat polskivat

Torilla myydään jo mansikkaa (Espanjalaista tosin)

Keväinen lounasretki lähipuistossa

Aurelia veteli makeat kolmen ja puolen tunnin päikkärit. Siinä ehdin miettiä hieman tuota "salaperäistä" asiaa. Totesin, että tätä olen oikeasti odottanut jo monia vuosia. Siitä on - apua! - jo yli viisi vuotta, kun idea putkahti kirkkaana päähäni. Mutta huomaan, että en todellakaan olisi ollut valmis tähän yhtään aikaisemmin.  Nytkin tuntuu aikamoisen täpärältä tämä meno. Toisaalta epävarmuus ja pelko seuraavat mukana varmasti viimeiseen loppuun asti, joten tuskin niiden väistymistä kannattaisi jäädä odottamaankaan. Pitää olla rohkea ja luottaa itseensä, niinhän ne sanoo. No, ehkä jos ei ihan aina uskalla luottaa itseensä, niin voi ainakin luottaa elämään? Tai millä nimellä sitä nyt kukin kutsuu, sattumus, johdatus, elämää suurempi, Jumala? You name it. Että kun elämä on johdattanut tällaiseen pisteeseen, niin kai sillä on jokin merkitys ja kai siitä on silloin mahdollista myös selvitä!? Huh... No, nähtäväksi jää. Varmaan isonnan tätä asiaa päänupissani ihan liikaa ;)

Lopulta kun Aurelia heräsi ja pääsimme kotiin sain mahdollisuuden treenata bassobiisejä ihan kunnolla. Isä ja tytär nimittäin lähtivät ulos. Ikkunasta seurasin, mitä kaikkea jännää keksivätkään.

Hmm... onpas harmaa kuva, pitäisi varmaan ikkunatkin pestä joskus...