Ensimmäisen ryhmän kohdalla olin ystävällinen ja puhuin lempeästi. Parinkymmenen esiteinin joukosta kolmannes häiriköi niin, että haittasi muiden rentoutumista. Ei perhana, miten mä jaksan koko päivän tällaista shittiä.
Pottuunnuin niin, että seuraavalle porukalle oli täysin eri linja. Ei mitään lempeää rentoutuskonserttiäänensävyä vaan koopääveepää: "Ja jos tässä ryhmässä on sellaisia, jotka tietää, ettei osaa hillitä itseään ja on pakko ruveta häiritsemään, niin tuolla takaseinällä on penkki. Sinne saa mennä istumaan. Ja jos täytyy puhua, niin tuossa on ovi. Siitä mennään ensin ulos, sitten vasta puhutaan". Kaksi poikaa innostui menemään takaseinän penkille. "Ja sä meet toiselle penkille tohon toiseen nurkkaan".
Rentoutuskonsertti alkoi. Olin Karjaalla Kiilan koulussa pitämässä konsertteja 5-6-luokkalaisille. Tämä konsertti oli todella erilainen kuin ensimmäinen. Lapset olivat lepäsivät puulattialla ja pääsivät rentoutusjujusta kiinni. Puolessa välissä konserttia myös takaseinän pojat olivat valuneet lattialle makaamaan. Konsertin jälkeen kaikki olivat häkeltyneen innoissaan. Kaikki viittasivat kun kysyin tunsiko kukaan lattiavärinää. Sitten he halusivat tietää vaikka ja mitä bassonsoitosta. "Onks tota vaikee soittaa?" "Onks toi soitin vanha?" "Miten sä osaat soittaa noin hyvin?" "Onks toi se hevosen häntä?". Puolet porukasta halusi jäädä välitunninkin ajaksi lepäämään patjoille. Molemmat takaseinän pojat tulivat erillään toisistaan erikseen kehumaan soittoani. Ja yhtäkkiä huomasin pääni sisällä aivan eriskummallisen ajatuksen: onpas esiteinit ihania ja voi että miten suloisia pahispoikia :)
Rentoutuskonsertti alkoi. Olin Karjaalla Kiilan koulussa pitämässä konsertteja 5-6-luokkalaisille. Tämä konsertti oli todella erilainen kuin ensimmäinen. Lapset olivat lepäsivät puulattialla ja pääsivät rentoutusjujusta kiinni. Puolessa välissä konserttia myös takaseinän pojat olivat valuneet lattialle makaamaan. Konsertin jälkeen kaikki olivat häkeltyneen innoissaan. Kaikki viittasivat kun kysyin tunsiko kukaan lattiavärinää. Sitten he halusivat tietää vaikka ja mitä bassonsoitosta. "Onks tota vaikee soittaa?" "Onks toi soitin vanha?" "Miten sä osaat soittaa noin hyvin?" "Onks toi se hevosen häntä?". Puolet porukasta halusi jäädä välitunninkin ajaksi lepäämään patjoille. Molemmat takaseinän pojat tulivat erillään toisistaan erikseen kehumaan soittoani. Ja yhtäkkiä huomasin pääni sisällä aivan eriskummallisen ajatuksen: onpas esiteinit ihania ja voi että miten suloisia pahispoikia :)
Sana taisi kiiriä seuraaville ryhmille. Ei tarvinnut erityisemmin kovistaa. Porukan pahikset kysyivät jo ovella innoissaan "Siis ihan oikeesti täriseeks tää lattia!!?". Kappaleiden välillä pieni poika yhtäkkiä nosti päätään, hymyili minulle ja ilmataputti innokkaasti. Hyvin tarkkana, ettei häiritsisi muita. Kun konsertti oli loppu, kysyivät, voisiko soittaa vielä lisää.
Päivän viimeinen porukka oli innokkain. "Siis tää oli ihan tositosi ihanaa!!!" Konsertin jälkeen hekin tilasivat lisää musiikkia. "Mut onks pakko nukkuu, ku mä haluisin kattoo miten sä soitat". Sitten innokkaimmat halusivat kokeilla basson soittoa. Kun lopulta sain basson pakattua pussiin (he halusivat auttaa), he halusivat kokeilla roudata sitä. Saattoivat minut ulko-ovelle saakka ja viimeinen mitä heistä kuulin oli innokasta hihkuntaa "tää oli NIIN ihanaa!". Niinpä, tää oli tosi ihanaa! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti