sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Herkullinen isänpäivä

Liikutuin konsertissa. Soittaessani. Sitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut minulle. Suomalaisen barokkiorkesterin isänpäiväkonsertti. Soitimme Bachin a-molli viulukonserton hidasta osaa. Se on niin mielettömän kaunis, etenkin barokkiorkesterin vahvalla ja sielukkaalla soundilla. Mutta ei se oikeastaan ollut se musiikki pelkästään, vaan se yleisössä tapahtunut kollektiivinen käsinkosketeltava herkistyminen. Samanaikaisesti eri puolella yleisöä ihmiset nostivat kätensä pyyhkiäkseen kyyneleitä tai peittääkseen suunsa haltioituneena. Liike jatkui koko osan ajan, aina eri paikassa salia eri ihmiset tekivät samoja tiedostamattomia kädenliikkeitä. Sain tosissani pyristellä kyyneliä vastaan. Varsinkin kun eturivin pieni tyttö nojautui isänsäänsä vasten painaen päänsä tämän syliin ja isä vastasi laittamalla kätensä pienen tytön ympärille. Isänpäivä <3


Backstagetunnelmaa keikan jälkeen.

Oli siellä muitakin mahtavia biisejä. Viimeisessä numerossa svengasi hurjasti tamburiinin ja jänisräikän tahtiin :) Konsertin jälkeen minulla oli ilosta, onnesta ja liikutuksesta niin klöntti kurkussa, että en pystynyt edes puhumaan vastaakseni muiden soittajien kiitoksiin ja hehkutuksiin.


.
Isänpäivämme alkoi kakkuaamiaisella. Mallia raakakakku, tietysti :) Mustaherukka-suklaamoussekakku. Olipas hyvää! Ja kaikki tykkäsivät, myös vaativammat suut :) Resepti oli ihan täysin hatusta ja inspiraation vallassa kyhätty ja huomasin lopputuloksesta, että joitakin juttuja tekisin ensi kerralla toisin. Laitan siis tähän sen reseptin, miten toisella kerralla tekisin.


Pohja: 


2dl liotettuja manteleita ja pähkinöitä (kaada liotusvesi pois)
1 dl liotettuja kuivahedelmiä, esim mulpereita ja rusinoita sekä hieman liotusvettä. HUOM! Säästä puolet näistä suklaatäytettä varten!

Ajetaan blenderissä sileäksi ja kaadetaan kippoon.
Joukkoon sekoitetaan:

50g sulatettua voita
(pastöroimatonta jos haluat hifistellä raakakakulla)
2 rkl lucumaa
2 rkl carobjauhetta
lopuksi manteli/kookos/tms-jauhetta niin paljon, että tulee kiinteä massa

Laitetaan jääkaappiin koventumaan siksi aikaa, kun tehdään täyte.

Pohja.
.

Mustaherukkatäyte:

Näyttää punajuurimajoneesilta.
Tämä kannattaa laittaa keskimmäiseksi eikä ylimmäiseksi, kuten tein, koska tämä on jäykempää kuin suklaamoussetäyte. Niin kakkua on helpompi leikata.

Kaikki ainekset blenderissä sekaisin:
3 pussia sulaneita mustaherukoita
1 dl sulaa kookosöljyä, jossa myös sulaa hunajaa maun mukaan
1 avocado
Ripaus steviaa tms.

Levitetään kakkupohjan päälle. Laitetaan takaisin jääkaappiin suklaamoussenteon ajaksi.


Suklaamoussetäyte:
Muista nuolla kaikki välineet ja kipot!

n 1dl raakakaakaomassaa, 1dl kookosöljyä ja 1 rkl hunajaa. Sulatetaan vesihauteessa, mutta annetaan pysyä kädenlämpöisenä. Jos vaikuttaa liian kuumalta, laita jääkaappiin hetkeksi. Jos on liian kuumaa, niin kananmunat hyytyy!

6 kananmunaa + ripaus steviaa (tms). Vatkataan kovaksi vaahdoksi.

Loput liotetuista kuivahedelmistä sekä liotusnesteestä blenderiin, sekaan fiiliksen mukaan reilusti jauhoja, esim lucuma, maca, carob, raakakaakaojauhe. Ajetaan tuhdiksi massaksi mahdollisimman vähän nesteen kera.

Yhdistetään kaikki ainekset suklaamoussemassaksi ja kaadetaan mustaherukkatäytteen päälle. Laitetaan jääkaappiin vähintään tunnin ajaksi. Tarjoillaan hyvän seuran kera. Kakku on supertuhtia, ei tarvitse kyytipojaksi sen hyvän seuran lisäksi juurikaan mitään. Juomana meillä oli itsepuristettua luomusitruunan mehua veteen laimennettuna. Joukkoon muutama tippa steviaa sekä inkivääriteestä tehtyjä jääpaloja. Superslurps!!

4 kommenttia:

  1. Nimetön13.12.11

    Tein tällä ohjeella synttärikakun, oli erinomaista, ainoa vaan että se vähän levisi pöydälle kun irrotti vuoran reunat. Mikähän mahtoi mennä pieleen :D tein kuitenkin ohjeen mukaan ja oli kylmässäkin 6 tuntia.. Noh, oikeastaan tuo kakun vyöryminen oli vaan hauska ylimääräinen ohjelmanumero, eli ei se sinänsä mitään haitannnut..

    - Kirsi

    VastaaPoista
  2. Hmm... kumpihan täyte oli liian löysää? Mulle on joskus käynyt niin, että kookosöljy "leikata" jos sekoittaa marjojen kanssa liian kauan blenderissä. Tai ainakin luulen, että se johtuu siitä. Silloin siitä öljystä tulee sellaista ryynimäistä ja ne pikkukokkareet ei jähmetäkään kakkua.

    Jos taas se kananmunatäyte lässähti, niin ehkä niitä munia pitäis vispata vielä enemmän?

    Mahtavaa, että teillä oli silti vallaton kakkushow! Ihan loistava asenne! :)

    VastaaPoista
  3. "leikata" -> "leikkaa" :)

    VastaaPoista
  4. Nimetön18.12.11

    Laitoin suklaatäytteen päällimmäiseksi, eli se lähti valumaan kohti reunoja. Voi olla, etten vatkannut munia tarpeeksi enkä toisaalta käyttänyt mitään tarkkoja mittoja kookosöljyn kanssa, heitin vaan arviolta.

    Eihän siinä voi muuta kuin nauraa kun kakku leviää ja vieraat yrittää parhaansa mukaan lusikoida reunoja, ettei menisi pöytäliinalle. :D

    - Kirsi

    VastaaPoista