Uusi mahdollisuus. Joka päivä.

Vuoden oleellisin opetus on ollut, että hyvän asenteen voi ihan oikeasti valita itse. Ihan aina ja ihan missä tilanteessa vain. Ja että hyvän asenteen valitseminen on aivan hämmästyttävän yksinkertaisen helppoa :)

Mutta miksi se sitten välillä tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta? Totean, että vaikeaa on silloin, kun rupeaa yrittämään. Vähän kuin seisoisi lentokoneen ovella ja yrittäisi hypätä laskuvarjohyppyä. Eihän se hyppääminen ole yhtään vaikeaa. On vain otettava yksinkertainen pieni askel. Mutta jos jää ovelle veivaamaan ja selittämään "jooojoooo mut mä yritän tosi paljon hypätä!!!" niin onhan se aika ihmeellistä. Myönnän aivan suoraan, että yritän liikaa. Miksi, se on tärkeä kysymys.

Hangon vesitorni.

Tai kysytäänpä ensin, miten voisi tehdä sen "helpon" valinnan vaikka pelottaisikin. Salaisuus on niinkin vallassamme oleva asia kuin motivaatio. Jos oikeasti haluaa tosi kovasti hypätä, niin silloin vain hyppää eikä jää miettimään.

Lukiossa luokallemme tarjoutui mahdollisuus osallistua köydellälaskeutumiseen Hangon vesitornista. Olin siihen aikaan aivan superinnostunut kiipeilystä, joten tämä mahdollisuus tuntui suotastaan taivaalliselta ja olin aivan liekeissä jo pitkään etukäteen. Hangossa ja huipulla tuulee. Aina. Joten Hangon huipulla tuulee ekstrakovaa. Erityisesti marraskuussa. Ja laskeutumispäivämme olikin tusikuisa marraskuu. Pelkkä tornin näköalatasanteella käyminenkin siinä kelissä olisi ollut riittävä seikkailu kenelle tahansa. Mutta minä odotin niin innolla laskeutumista, etten meinannut pysyä housuissani.

Ylhäällä suurin osa luokkatovereistani tyytyivät katselemaan maisemia ja palaamaan hissillä maan pinnalle. Jotkut pukivat valjaat ylleen ja kiinnittyivät köysiin, mutta jäivätkin siihen kaiteelle yrittämään. Ja hulluimmat huimapäät senkun sukelsivat harmaaseen tyhjyyteen yhden narun varassa. Joten kun vuoroni koitti, en epäröinyt hetkeäkään. Ja se oli kuin olikin tosi helppoa! Kiipesin kaiteen yli, istahdin valjaiden varaan ja hilasin itseni hitaasti alaspäin. Välillä tuuli otti minusta niin voimakkaasti kiinni, että leijuin kaukana seinästä, mutta se oli vain hauskaa. Nautin joka sekunnista ja tunsin itseni erittäin eläväksi ja riemuitsin siitä, että pääsin kokemaan tämän. Sisäinen palo, into ja motivaatio olivat ratkaisevat tekijät, joiden avulla valinta oli hyvin helppo.

Pitäisi siis haluta valita hyvä asenne? Olla hyvän valitsemisessa niin innoissaan, ettei malta pysyä housuissaan. Jep, yrittämiseksihän se menee, jos ei sisimmässään sitä oikeasti halua. Ja miksi ei haluaisi? Äh, helppo. Koska jostakin syystä mököttäminen on vaan niin älyttömän kivaa!?? Koska silloin saa valittaa sydämensä pohjalta! Koska saa antaa takaisin vähintään sillä mitalla, mitä mielestäni vastaanottaja ansaitsee! Koska minulla on oikeus olla huonolla tuulella syistä x ja x!

Tietysti jokaisella on oikeus mököttää ja valittaa. Ei siinä mitään, go ahead! Mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa vastaan toisen mökötystä ja valitusta. Ja tämähän paljastaakin asian. Mökötys ja valitus on kin osoitettu toiselle henkilölle, jotta toiselta saisi vastakaikua omille tuntemuksilleen. Ehkä vahvistusta, että joo on kyllä kamalaa. Tai ehkä vielä enemmän empatiaa: "Voi ei, olet kyllä hyvä ihminen kun olet jaksanut sietää sellaista". Tai oikeastaan, kaikkein perimmiltään Rakkautta.

Kaikki teot ovat joko 

rakkauden tekoja  

tai 

pyyntöjä päästä 

rakkauden teon 

kohteeksi.

Kohta on 2012. Vuosi, jota huuhaaihmiset odottavat. Tämä vuosi on kuulemma se, jolloin ihmisten värähtelytaajuus nousee ja saavutamme korkeamman dimension. Huh. Noin ilmaistuna se kyllä kieltämättä kuulostaakin huuhaalta. Mutta toisella tapaa ilmaistunta tämä vuosi tulee olemaan hienoin ikinä! Meidän "värähtelytaajuutemme" nousee, kun alamme kokoajan enemmän ja enemmän valitsemaan hyvää. Hyvinvointi ja positiivisuus on ensi vuoden kovinta trendiä, sanokaa minun sanoneen! :)

Iloista, valoisaa ja onnellista uutta vuotta 2012! <3

.