Toisten rohkaiseminen toimikin affirmaationa itselleni!

On hienoa rohkaista nuoria ihmisiä. Lähtemään maailmalle, uskomaan unelmiinsa ja olemaan rohkeita. Oikein innostun heidän puolestaan. Heillä kun on vielä kaikki ovet auki...

En oikein edes tiedä mikä minua nuorempana esti lähtemästä maailmalle. Jokin pelko, etten ole riittävän hyvä, riittävän rikas tai muuten vain. Että voi unelmoida, mutta ei ole järkevää toteuttaa niitä. Minulle myös opetettiin lapsena, että matkustaminen on huono juttu, hyvin turhaa ja tuhlausta. Ja nykyään kuvittelin, että olen liian vanha lähtemään ja että ne omat tsäänssini on jo mennyttä...

No, kävikin niin, että musiikkileirillä kysyttiin lähtisinkö elokuussa kontrabassofestivaaleille Tanskaan. Vanhasta tottumuksesta vastasin puoliautomaattisesti, että "joo, olishan se kivaa, mutta kun ei oikeestaan olis varaa ja on tää pieni lapsi ja basson kanssa lentäminenkin on vähän sellasta...". Sitten - he hee -  päässäni alkoi kaikua samat jutut, mitä olin nuorille ihmisille sanonut. Että menkää ihmeessä aina kun voi ja uskokaa, että pystytte! Aloin ihmettelemään, miksi aina keksin tekosyitä sille, etten voisi tehdä jotakin mahtavaa ja jotakin, mitä oikeasti haluaisin tehdä.

.

Meni joitakin päiviä ja yhtäkkiä tajusin, että minussa on vahva ajatus. Se oli kuin affirmaatio, mutta en ollut tehnyt sitä tietoisesti. Ajatus oli, että olin jo päättänyt lähteä, eikä vanhan minän vastalauseet voineet sille mitään. Tämä reissu toteutuu! En todellakaan tiennyt, miten järjestäisin lapsenhoidon, soittimen, kustannukset... Tiesin vain, että menen. Ja voi vimpula se oli vahva tunne! Ihan kuin olisi ollut taas murrosikäinen ja kapinoisi omia vanhempiaan vastaan. Nyt vain kapinoin vanhanaikaista ajatusmalliani vastaan ja tiesin (kuten teininäkin), että vanhat jutut jäävät aina lopulta kakkoseksi.

Ja kuinka ollakaan! Ensimmäisenä minulle tarjottiin mahdollisuutta saada käyttööni huippusoitin paikan päältä, ei siis tarvitsisi lentää oman basson kanssa. Sitten tärkein. Kun uskalsin kysyä lähtemismielipidettä kotoa, suhtautui mieheni yllätyksekseni asiaan erittäin myönteisesti ja rohkaisevasti. Hän jopa teki ehdotuksen, jota en ollut uskaltanut ajatellakaan: että Aurelia jäisi hänen kanssaan kotiin ja minä voisin mennä yksikseni! Lopulta varasin lennot. Meno-paluu 78 euroa! Uskomatonta! Minä lähden!!!! :D

Myös yksi bassotoverini lähtee mukaan ja ajattelimme testata couchsurfingia. Olen tykännyt surfing-filosofiasta siitä lähtien, kun siitä kuulin, mutta lasten kanssa en ole uskaltanut sitä kokeilla. Nyt ei ole enää tekosyitä :) Niin, ja kysehän on viiden päivän jutusta, ei mistään vaihtovuodesta, ja silti olen aivan tohkeissani :D Rohkaisemalla muita rohkaisin samalla itseäni. Melko tehokasta :)

Köpiksessä onkin luvassa kaikkea aivan ihmeellistä kontrabassospektaakkelia. Mestarikurssien ja mestareiden konserttien lisäksi mm. sadan basson orkesteri (johon todellakin aion osallistua!) ja huomiota herättävät "Walking Bass"-kulkueet, kun roudaannumme kaikki konserttipaikasta toiseen :) Konserttipaikat ovat pitkin kaupunkia, sisällä ja ulkona. Eniten odotan sitä konserttia, missä koko basso-orkesteri kiipeää maailmanpyörään soittamaan, muutama basso aina joka koriin!!! Woooou!!! Tulee kyllä niin ikimuistoinen reissu!! Uskomatonta, että olen päässyt mukaan! Ja kysehän loppupeleissä oli hyvin yksinkertaisesta asiasta: rohkeudesta.

Voi jumpe... Rohkeutta tosiaankin tarvitaan vielä...