 |
| Tytöt tekivät hurjia temppuja. Mulle oli riittävän jännää ihan vaan pomppia. Iso trampoliini oli kyllä mainio! |
.
Aikamoinen tunne! Haluan muistaa sen ja siksi kirjoitan siitä. Seisoin lavalla soittamassa hienon konsertin päätösnumeroa. Kappale on oikeastaan sävelletty yhdelle kontrabassolle, mutta nyt mukana soitti didgeridoo, pari djembeä, viulu ja sellainen vedenalaisen kuplinnan kuuloinen ruukusta tehty rumpu.
Vielä juuri ennen lavalle astumistamme epäröin, että sopiikohan tällainen shamanistinen kontrabasso-rummuttelujuttu tähän kokonaisuuteen lainkaan. Vaan kun aloitimme niin jokin loksahti kohdilleen. Salin ilmapiiri sähköistyi. Aiemmin esiintynyt kuoro oli levittäytynyt yleisön sekaan tekemään luonnonääniä ja yleisökin lähti mukaan. Rummuttelivat pöytiä, taputtelivat toisiaan polville ja hartioille. Loppua kohden rytmi kiihtyi ja tunnelma nousi. Musiikki lähti elämään aivan omaa elämäänsä. En enää hallinnut sitä, vaan se minua. Minä vain soitin sitä.
Yhtäkkiä tajusin, että tämä on juuri sitä, mitä olen taiteelliselta työskentelyltä pyrkinytkin saavuttamaan! Muistin, kuinka aloittelevana taiteilijana olin kuvitellut, että esiintyminen olisi juuri tällaista, mutta vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin se tapahtui. Ensimmäistä kertaa tunsin oikeasti olevani Taiteilija. Tunsin, että pystyin antamaan ihmisille jotakin sellaista, mitä ehkä eivät edes olleet tienneet kaipaavansa. Tai vielä oikeammin, pystyin toimimaan kanavana musiikin ja kuulijoiden välillä. Biisin loputtua yleisö kiljui. Ja minä olin hämilläni, ihmeissäni. En edes osannut ottaa suosionosoituksia vastaan. Sillä enhän minä ollut tehnyt sitä, se oli musiikki! Musiikki oli puhutellut ja innostanut. Minähän olin vain soittanut! :)
Konsertin jälkeen menimme porukalla taiteilijapariskunnan vanhaan hirsitupaan. Istuimme yötä myöten takkatulen ääressä ja juteltiin. Siinä istuessa tuli todella kylläinen olo! Kaikki tuntui niin sopivalta. Mielessäni kävi, että tämä on kyllä niin paljon tarkoituksenmukaisemman tuntuista kuin joku perus yökukkuminen netissä. Olotila tuntui olevan aika lähellä sitä kliseetä, että sielu lepää.
Sain nukkua yön rauhaisassa takametsien mökissä. Oli luksusta herätä aamulla ja astua ovesta ulos raikkaan aamukasteen peittämälle nurmikolle paljain jaloin! Ja aamupala verannalla. Edelleenkin se sielu vain lepäsi <3 Olisikohan pääkaupungissakin mahdollista elää jotenkin tällaiseen tyyliin? Nauttia kauneudesta ja rauhasta, inspiroivasta meiningistä ja taiteellisten ihmisten seurasta? Laitan sen heti tilaukseen maailmankaikkeudelle! :)
Yhtäkkiä tajusin, että tämä on juuri sitä, mitä olen taiteelliselta työskentelyltä pyrkinytkin saavuttamaan! Muistin, kuinka aloittelevana taiteilijana olin kuvitellut, että esiintyminen olisi juuri tällaista, mutta vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin se tapahtui. Ensimmäistä kertaa tunsin oikeasti olevani Taiteilija. Tunsin, että pystyin antamaan ihmisille jotakin sellaista, mitä ehkä eivät edes olleet tienneet kaipaavansa. Tai vielä oikeammin, pystyin toimimaan kanavana musiikin ja kuulijoiden välillä. Biisin loputtua yleisö kiljui. Ja minä olin hämilläni, ihmeissäni. En edes osannut ottaa suosionosoituksia vastaan. Sillä enhän minä ollut tehnyt sitä, se oli musiikki! Musiikki oli puhutellut ja innostanut. Minähän olin vain soittanut! :)
 |
| Voisin tuunata omatkin saappaani! |
Konsertin jälkeen menimme porukalla taiteilijapariskunnan vanhaan hirsitupaan. Istuimme yötä myöten takkatulen ääressä ja juteltiin. Siinä istuessa tuli todella kylläinen olo! Kaikki tuntui niin sopivalta. Mielessäni kävi, että tämä on kyllä niin paljon tarkoituksenmukaisemman tuntuista kuin joku perus yökukkuminen netissä. Olotila tuntui olevan aika lähellä sitä kliseetä, että sielu lepää.
Sain nukkua yön rauhaisassa takametsien mökissä. Oli luksusta herätä aamulla ja astua ovesta ulos raikkaan aamukasteen peittämälle nurmikolle paljain jaloin! Ja aamupala verannalla. Edelleenkin se sielu vain lepäsi <3 Olisikohan pääkaupungissakin mahdollista elää jotenkin tällaiseen tyyliin? Nauttia kauneudesta ja rauhasta, inspiroivasta meiningistä ja taiteellisten ihmisten seurasta? Laitan sen heti tilaukseen maailmankaikkeudelle! :)
 |
| Lopuksi hyvästelin pienet hymyilevät saviukkelit. Matka oli ollut ihmeellinen. Olin käynyt jossain aivan eri maailmassa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti