Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että vanhaa paskaa ei kannata kaivella. Että parempi katsoa hyvää odottaen eteenpäin ja nähdä vain kaikki hyvä. Mutta sitten jos paska onkin niinsanotusti jo housussa, niin on vähän tyhmää olla olevinaan, että onpas niin mukavaa kun minulla on puhtaat sukat ja kiva paita ja jatkossa sitten vähän tarkemmin...
Tänään hermostuin ja menetin malttini. On ihan hyvä, että pitää puoliaan eikä niele kaikkea, mitä syötetään. Mutta se on huono asia, jos menetettyään malttinsa käyttäytyy typerästi. Minulle kävi tänään niin. En olisi halunnut, mutta lopulta en vain pystynyt hillitsemään itseäni.
Sitten käteeni annettiin Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirja. Olin luullut, että se on vain sitä samaa sössötystä, että kaikki paha johtuu lapsuuden traumoista, ja että niistä paranee kaivelemalla niitä juurta jaksaen. Mutta se kirja avasi silmäni ja sai minut hämmästelemään, kuinka olen voinut olla niin sokea itselleni. Käyttäytymismalli, jossa suutuspäissääni vahingoitan itseäni ja omaisuuttani on niin päivänselvästi lapsuuden kodistani opittua! Kasvoin ymmärtämään, että sellainen on aivan normaalia. Ihme juttu, että kolmikymppiseksi asti pitää elää huomatakseen, että kannan mukanani tuollaista vanhaa paskaa! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Päivän opetus siis oli, että jos jonnekin on jumittunut vanhaa p*skaa, niin se tosiaankin kannattaa kaivaa pois. Jos olisin lukenut samaisen kirjan ilman tuota riehumiskohtausta tuoreena mielessä, olisin varmaan sivuttanut kirjan ajattelemalla kuten ennenkin, etten jaksa kaivella vanhoja. Nyt kuitenkin näin ja myönsin. Onkin eri asia syyttää lapsuuttaan huonoista asioita, kuin kantaa vastuunsa omasta elämästään itse. Emme voi muuttaa lapsuuttamme, mutta voimme muuttaa sen vaikutusta meihin tässä hetkessä.
Toisinaan kuulee väitettävän, ettei epäonnistumisia ole olemassakaan, vaan ne ovat tilaisuuksia ottaa opiksi. Kyllä, aion ottaa tästä opikseni. En enää tarvitse vanhaa paskaa. Nyt sitten tilalle pitäisi opetella uusia käyttäytymismalleja. Kirjassa luvattiin, että se on vaikeaa ja toisinaan hyvin ärsyttävää. Hmm... No, ihan hyvä, että sanoivat sen rehellisesti suoraan. Sellainen newage-lässytys olikin jo hieman ruvennut kyllästyttämään. En kaivelua kovin mukavaksi kuvitellutkaan. Mahdollista se kuitenkin on. Ja sitäpaitsi! Ajan kuluessa liian löysäksi menneet silmälasini sangat vääntyivät hyvään, tiukkaan asentoon viskattuani ne suutuksissani lattialle. Edes jotain hyvää siis :)
No niin. Se siitä :) Sitten hieman mukavempaa aihetta :) Nyt on taas tulossa tosi hieno barokkikonsertti! What Magick has Victorious Love. Barokin aikaista näyttämömusiikkia dramatisoituna. Solistina Tuuli Lindberg, orkesteri Ensemble Nylandia Matias Häkkisen johdolla ja ohjaus Ville Saukkonen. Näytöksiä on vain yksi, ja se on keskiviikkona 11.4. Ruoholahden konservatorion konserttisalissa klo 19. Vapaa pääsy, joten ei tarvitse edes lippuja arpoa, vaan kaikki halukkaat pääsee :)
