Olimme aamupäivän jälleen MLL:n perhekahvilassa. Tutustuin siellä ulkomaalaiseen äitiin ja aloin kyselemään hänen taustojaan. Olen kiinnostutnu erilaisista ihmiskohtaloista ja tarinoista, mutta yleensä olen arkaillut kysellä juuri tummaihoisilta, etteivät vain loukkaantuisi tms. Hassu pelko sinänsä. Tämä nainen oli selvästi mielissään, että olin kiinnostunut hänen taustastaan ja minä taas sain kuulla huikean ja hurjan elämäntarinan siitä, kuinka hän oli päätynyt Suomeen.
Ehdin soittaa bassoa hiukan. Edelleen kova ikävä omaa bassoa. Mutta pientä edistystä huomattavissa kuitenkin.
Tunsin itseni hieman flunssaiseksi, jonka takia harmittelin, ettei varmaan olisi hyväksi mennä jumppaamaan. Mieheltäni sain kuitenkin hyvän idean, joka osoittautui paljon isommaksi asiaksi kuin äkkipäätään ajateltuna. Hän ehdotti, että menisin salille tekemään oikeasti kevyen puntin. Ei edes ns "naisten"punttia vaan vielä kevyemmän. Aineenvaihdunnan takia (ja sen takia, että Aurelia pääsee lapsiparkkiin leikkimään).
Treenistä tulikin todella hyvä. En ole koskaan aiemmin tehnyt oikeasti kevyttä punttia. Nyt tein aivan minimaalisin painoin ja hyvin keskittyneesti. En keskittynyt liikeratoihin vaan keskityin sisältäpäin tunnustelemaan kuinka (ja mitkä kaikki) lihakset työskentelevät. Se oli hieman kuin Tai Chi. Syvä keskittyminen johti meditatiiviseen flow-tilaan. Kaikki meni hitaasti mutta helposti ja virtaavasti. Ajan kulu oli.... no, miten nyt selittäisin... erilaista? Se tuntui hienolta! Tätäkö on zen?
Treenin jälkeen menin saunaan. Flow jatkui, aistin veden iholla ja saunan lämmön paljon syvemmin. Pukiessani päälle, huomasin, että bussiin on 8 minuuttia aikaa. Flow jatkui! Tein kaiken hitaasti, mutta silti tein kaiken aivan ihmeellisen nopeasti. Hain Aurelian ja lähdimme juoksujalkaa pysäkille. Juoksukin oli flow :) Hitaasti ja rasittamatta, mutta silti nopeasti, melkein kuin liitäen. Liikennevalotkin kulkivat saman flown tahtiin! Se vasta hämmentävää olikin! Kokoajan tiesin voimakkaasti, että ehdimme tosi hyvin bussiin. Ja niin ehdimmekin. Pysäkillä olimme minuuttia etuajassa, mutta sitten bussia ei näkynytkään. Ihmettelin mikä vikana, mutta se tuli lopulta lähes 10 minuuttia myöhässä. Silloin muistin: olinhan sanonut Aurelialle lähtiessä häntä pukiessani, että toivottavasti bussi on vähän myöhässä, että ehditään. Olipahan synkroniteettiä kerrakseen :)
 |
| Just, eikä melkein |
Illalla nukahdin Aureliaa nukuttaessa, siksi kirjoitankin tätä vasta seuraavan päivän aamuna. Tekikin hyvää nukkua pitkät yöunet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti