Olin itseni ja olin lähimmäinen

Aamulla herätessäni oli hyvä olo, koska olin onnistunut menemään ajoissa nukkumaan edellisiltana.

Aurelia lähti mummon kanssa ulkoilemaan heti aamiaisen jälkeen ja sain olla ihan rauhassa kotona. Koska päänuppini oli täynnä kaikkea, enkä osannut päättää mistä aloittaisin omien juttujeni tekemisen tein erittäin hyväksi osoittautuneen ratkaisun. Laitoin herätyksen soimaan 10min päähän ja menin piikkimatolle keräämään ajatuksiani. 

Ihania piikkejä

Päässäni alkoikin sopivasti raksuttaa muut asiat kuin netti ja kahvi ja juuri ennen kellon piippausta oli päässyt sellaiseen kohtaan ajattelua, että tiesin haluavani treenata Bachin no.1 soolosellosarjaa, jota en ollut tosi pitkään aikaan soittanut. Sain siis soittaa ihan rauhassa kotona, enkä jumittunut nettiin :)

Lisää omaa aikaa sain, kun Aurelia meni päiväunille mummon työnnellessä vaunuja. Menimme bussilla keskustaan ja kävin asioilla. Aluksi askeleeni menivät tutun kaavan mukaisesti kauempana sijaitsevaa ramppia kohti, mutta sitten tajusinkin ottaa portaat, sillä kerrankin liikuin ihmisten ilmoilla ilman vaunuja. Myös kaikki rullaportaat oli käveltävä, koska se oli niin kivaa vaihtelua :)

Kävellessäni Töölön katuja vastaani tuli ulkomaalainen äiti kahden lapsensa kanssa. Hän kertoi heidän tulleen Palestinasta viikko sitten ja että saisivat jonkilaiset paperit huomenna, joilla voivat hakea töitä. Sanoivat olevansa kovin nälkäisiä ja pyysivät minulta apua. Periaatteenani on aina ollut, etten anna kerjäläisille rahaa. On tosi helppo selvittää, ovatko kerjäläiset todellisessa avun tarpeessa vai pummaavatko vain. Nimittäin tarjoutumalla ostamaan heille ruokaa/bussilipun tms. Pummit siinä vaiheessa menevät vaikeaksi ja kiemurtelevat tiehensä. Nämä palestinalaiset sen sijaan olivat aidosti helpottuneita kun tarjouduin lähtemään heidän kanssa kauppaan. Ostivat ihan fiksuja asioita ja kysyivät vielä hieman aristellen, että voisivatko he ostaa saippuaa myös. Otsin heille perunoita, halpisbroileria, tomaatteja, leipää, öljyä, saippuaa ja pienen suklaapatukan. En tuntenut itseäni huijatuksi (kaikki kortit, kännykkä ja kamerakin olivat tallella, tarkistin) ja kun nämä ihmiset ilahtuivat niin paljon, tunsin olleeni hyvä lähimmäinen. Siitä tuli hyvä mieli ja toivotin heille hyvää Suomessaoloaikaa.

Illalla pääsin jälleen harrastamaan ja kun tulin kotiin pieni tyttö nukkui onnellisesti sängyssään :)