sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sydän ja maalaisjärki

Arvostan suuresti henkilöitä, joilla sydämen viisaus on etusijalla kaikenlaisten sääntöjen suhteen! Tänään oli melko vilpoisaa ja Aurelia nukkui vaunuissa asioidessani kaupoilla. Sitten menin bussipysäkille todetakseni, että seuraava bussi menee vasta vartin päästä, olihan sunnuntai. Varmistin ja toivoin, että Aurelialla olisi riittävän lämmin ja itse hytisin siinä sen vartin verran. Sitten tuli bussi ja - voi ei! - siellä oli jo lastenvaunukiintiö täynnä. Seuraavaan bussiin oli melkein puoli tuntia. Kysyin kuskilta voisiko hän tehdä poikkeuksen kun joutuisimme odottamaan kylmässä niin kauan. Kuski kieltäytyi sanoen, että valitettavasti säännöt eivät salli. Minua harmitti ja aloin jo miettimään toimintastrategioita kun bussikuski yhtäkkiä muutti mielensä ja päästikin meidät kyytiin! Olin todella otettu ja iloinen! On hienoa kun ihminen ajattelee sydämellään (ja maalaisjärjellään) vaikka tiedostaakin säännöt!



Maailma oli kauniin sinivalkoinen kun astelin äänestyssalista ulos :) En tätä kirjoittaessa vielä tiedä kuinka käy, mutta kävi kummin vain, uskon, että saamme hyvän presidentin :)

Hyvä juttu tänään oli myös uusi kirjaston sunnuntaiaukioloaika! Samoin päivää piristi suunnattomasti siskoni ja siskontyttäreni vierailu. Aurelia ja Eléa ovat mitä mainioin leikkipari! <3

Talvi on uskomattoman kaunis juuri nyt kun maailma on niin valkoinen (hiekoittajat ja koirat eivät ehtineet asioilleen vielä...)


2 kommenttia:

  1. Mainiota tekstiä! Ihanan kepeää ja juuri minua koskettavaa tekstiä (siis kaikki mitä kerkesin tässä blogista lukaista) :D Ihan helmi!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, kiitos! :) Ja lämmittää aina kun ilmaantuu uusia lukijoita! Tervetuloa! :)

    VastaaPoista