perjantai 27. heinäkuuta 2012

Viikonloppua odotellessa...

Taidan hieman jännätä muuttoa. Nimittäin kello on yli yksi yöllä ja tekisi vain mieli pakata ja järjestää. No, muuttolaatikot on loppu tältä illalta, joten en voi pakata enempää. En vain malttaisi mennä nukkumaan. Mietin ensin, että stressaanko muuttoa (mieheni mielestä stressaan), mutta taidan oikeastaan olla enemmän vain innoissani. 

Kävin tänään viimeistelemässä maalailut ja fiilistelemässä uutta asuntoa. Taidan kyllä olla hieman täpinöissäni... :)

Aurinkokeittiö :)


.
Ja mustikkajugurtti-vaatekaapit :)

 .
Viikonlopuksi tulee muuttotauko (ihan paikallaan!), sillä lähdemme Aurelian kanssa mummolaan, lapsuudenkotiini. Siellä on tiedossa metsää, hiljaisuutta, eläimiä ja niittykukkia. Osallistun myös lähistöllä pidettävään retriittiin, josta en oikeastaan tiedä mitään, Circle of Women Embracing Life Retreat. Jotain Awareness-juttua, vaikutti sopivan huuhalta ;) Alun perin minua pyydettiin mukaan pitämään rentoutuskonserttia, mutta kun lueskelin ohjelmaa, niin se vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin osallistua muuhunkin ohjelmaan. Eniten odotan tanssiharjoitusta, joka kulkee nimellä “Connecting with the earth - opening the awareness through movement”. Hieno viikonloppu tulossa, aurinkoakin luvattu! :)


2 kommenttia:

  1. Miten ilahduttavan pirteä keittiö ja kauniit kaapit. Mahtavaa, onnittelut uudesta kodista! Ja kuulostaapa mielenkiintoiselta tuo retriitti, kerrothan sitten kaiken siitä :)

    VastaaPoista