Haluaminen, ihmisen motivoija

Jennyn blogissa oli loistava dialogi jonka hän kävi erään hänen hyväkuntoisen ystävänsä kanssa:

Maanantaina tein Fit-lehden jumppakuvauksia ja mallina minulla oli tällä kertaa itseäni reilusti 10 vuotta nuorempi, upea ohjaajakollegani. Kun siinä sitten ihailin sekä kauden treenivaatteita että hänen treenattua kroppaansa, sorruin pinnalliseen voivotteluun koskien omia jenkkakahvojani. Ansaitsisin karttakepistä sormille, mutta jotain hyvää siitä seurasi. Kävimme nimittäin jotakuinkin seuraavanlaisen keskustelun:

Minä: Ja mä en siis vain pääse näistä ikinä eroon (osoittelin keskivartaloani ja puristelin vatsamakkaroitani).

Hän: No voitko sä sanoa, että sä olisit tehnyt kaikkesi päästäksesi eroon niistä?

Minä: (Hämmentyneenä). No en todellakaan! Siis mähän syön joka päivä jotain hyvää. Hima & Salin berliininmunkit huutaa mun nimeä, kun mä haen kahvia sieltä.

Hän: No sittenhän sulla ei ole mitään hätää. Mieti, jos sä todella olisit tehnyt kaikkesi, etkä silti olis päässyt niistä eroon. Sit sua takuulla harmittais paljon enemmän!

Hyvin sanottu! Pian tämän jälkeen luin loistavan ratkaisun tuohon itsekuriasiaan. Kolmen askeleen kohta, joista kolmas oli se joka kolahti todella!

Ensimmäinen askel on ymmärtää, että tietoinen mielesi ei tähän pysty. Toinen askel on kysyä sisäiseltä näkemykseltäsi apua näkemään asia toisin. Tämä aiheuttaa sen sisäisen mielenmuutoksen (ajattelun lähtökohdan), joka kirjaimellisesti saa sinut näkemään toisin. Kolmas askel on olla tekemättä mitään ja ymmärtää se, että menestymisesi ei riipu mistään mitä sinä teet, vaan täysin siitä, miten vilpittömästi sitä haluat.

Että kaikenmaailman yrittämisen sijaan keskittyy vain haluamaan sitä toivottua muutosta. Haluamaan oikeasti. Sillä siitähän se oikeasti riippuu, kuten Jennyn esimerkistä hienosti kävi ilmi. Ja jos mietitään kohtaa kolme tarkemmin, että miten se käytännössä vaikuttaisi elämään, niin ainakin minun on helppo tajuta, kuinka tehokkaasta tavasta on kyse! Minkä tahansa negatiivisen asian kitkemisessä voisi ennemmin keskittyä haluamaan muutosta hyvään sen sijaan että kovasti yrittäisi muuttaa itseään. Sitten niissä tiukoissa tilanteissa, munkkitarjottimen edessä tai ärtymyksen vallatessa mielialaa ei tarvitse miettiä, että ei saisi ja ei pitäisi, vaan keskittäisi kaiken ajatustoiminnan hyvän haluamiseen. Tätä aion testata käytännössä: miten hyvin tuo oikeasti haluaminen pysyy mielessä niissä tiukemmissa tilanteissa ja miten siihen muistamiseen voi itse vaikuttaa?

Tämä loistava metodi oli erinomaisesta kirjasta: Ihmisenä olemisen ja sisäisen kuulemisen käsikirja, Blurt Hotchkiss. Kirjan lukeminen valaisi elämääni paljonkin (erityisesti näissä hieman synkemmissä tunnelmissa), joten palaan varmasti jossakin vaiheessa enemmän opuksen muihin kutktuttaviin oivalluksiin!