Will or won´t. Own choice.

Tervetuloa uusille lukijoille! Ihanaa, että teitä tulee tasaisesti lisää :)

Tänään saatiin aitiopaikalta seurata klassista kysymystä siitä, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Yön aikana oli nimittäin satanut ensilumi! Tämä jakoi mielipiteitä ainakin minun lähipiirissäni. Ihmiset valitsivat kukin, oliko heidän mielestään lumentulo mukava vai ikävä asia. Vastaus lasikysymykseen on, että molemmat ovat oikein ja voit itse valita kummin haluat ajatella. Mutta ehkä valittajat eivät ole tietoisia siitä, että heillä olisi mahdollisuus ajatella asiaa ilolla? Muuta selitystä en keksi siihen, että jotkut haluavat elää valituksessa, koska ei kai se nyt niin kivaa ole?

Lapset olivat innoissaan uudesta valkeasta maailmasta, ihanaa :)

.

Huomasin saman ilmiön toisessakin teemassa. Kävimme intensiivistä keskustelua aiheesta, missä toiset olivat sitä mieltä, että yhteiskunta ja mainonta asettaa rajoja ja ennakko-odotuksia tytöille ja pojille. Minä taas edustin näkemystä, että tällaisia rajoja ja ennakko-odotuksia on olemassa vain, mikäli niin haluamme ajatella. Tietenkin tajuan, että kaupoissa on erikseen tyttöjen ja poikien leluja, vaatteita ym, mutta kyllähän täällä saa vapaasti mennä tytön kanssa pokaosastolle ja vice versa jos siltä tuntuu, ei se mitenkään laitonta ole. Keskustelussa kiinnostavin asia oli kuitenkin taustalla piilevä kysymys siitä vaikuttaako ympäristö meihin tahdostamme riippumatta vai vaikuttammeko itse ympäristöön tahdostamme riippuen? Puolityhjä vai puolitäynnä siis. Molemmat ovat teknisesti katsottuna oikein, ja muunlaisiakin yhtä oikeutettuja näkökulmiakin varmasti löytyy. Mutta jos valitsee näkökulman johon on tyytymätön, niin silloin valittamista mielekkäämpi vaihtoehto olisi näkökulman muuttaminen. Mutta jälleen, ovatko valittajat tietoisia siitä, että heillä on mahdollisuus valita tämä miellyttävämpi vaihtoehto?

Kauneus - kuten kauheuskin - on katsojan silmässä (tai no... aivoissa?).

.

Kyllä tää lumi meni mun silmissä todella paljon enemmän kauneuden puolelle! <3

.

Vielä kolmannenkin kerran lasi-ilmiö tuli esiin kun huomasin erään asian ottavan rajusti päähän. Tajusin, että jos valitsen valittamisen, niin saankin juuri sen mitä tilaan. Jos taas valitsen iloisen mielen, saan iloisen päivän. Tässä mielessä olen oman onneni seppä ja teen itseään toteuttavaa ennustusta. Oliko valittaja tietoinen valinnan mahdollisuudesta? Jossakin kohti tulin tietoiseksi kyllä. Silti valinta muuttaa mielialaa ei ollut itsestäänselvä tai erityisen helppo. Minun piti muistuttaa itseäni, että jos oikeasti haluan elää elämän täynnä iloa ja riemua, ja silloin minun täytyy tottakai itsekin haluta olla iloinen ja riemukas. Ja silloin minun täytyy luopua halusta olla v*ttuuntunut, koska saan sitä mitä haluan. Ja näin edelleen... Tällaisella järkeilyllä sain pikkuhiljaa asian muuttumaan. Pikku hiljaa hyväksyin, että v*tutus oli asia, mitä en halunnut elämääni, joten päätin lopulta haluta iloa. Ja iloa ja riemuahan löytyy kyllä aina, kun on halua löytää!

Miten valkoinen onkin niin kaunista!

.

Nämäkin kokevat varmaan kohta jäisen kauniin loppunsa... mutta ei vielä ainakaan!

.

Ja luimmehan Aurelian kanssa sadun Juupas Possusta ja Eipäs Possusta. Juupas Possu vastasi aina "Tottahan toki", Eipäs Possu taas sanoi "Ei käy". Tarinassa Juupas Possu pääsi mukaan kaikenlaisiin seikkailuihin, kun taas Eipäs Possulla oli tylsää yksin kotona. Lopulta Eipäs Possu päätti, että hänen piti lopettaa sanomasta "Ei käy", jotta hänelläkin olisi hauskaa. Sen sijaan hän ryhtyi vastaamaan "Minä myös!". Siitä päivästä lähtien häntä on sanottu Minä myös Possuksi. Kun äitipossu pyysi possuja viemään roskat Juupas Possu vastasi "Tottahan toki!" ja Minä myös Possu vastasi "Minä myös!". Kirja loppuu kuvaan iloisten possujen roskisreissuseikkailusta. Jopa jääräpäinen Eipäs Possu tajusi, että jos ei ole kivaa, niin kannattaa vaihtaa näkökulmaa :)