Uskomattoman hieno syyspäivä! Kiitos otollisten olosuhteiden, jouduin - siis pääsin - aamulenkille. Fillari oli nimittäin jäänyt toiselle puolelle kaupunkia, joten ei auttanut kuin kuluttaa tossuja. Aamuauringon ensimmäiset säteet yllättivät minut töölönlahden kohdalla upean keltaisen lehtiverkoston läpi. En ensin edes tajunnut, miksi minulle tuli niin hyvä fiilis kun valo kahajti silmiin, siitä taitaa olla jo aikaa, kun arskaa viimeksi täälläpäin nähtiin...
Teki todella hyvää päänupille juosta omassa rauhassa ja omissa ajatuksissa. Eilisen blogauksen aiheet - halu muuttua ja motivaatio - olivat jääneet muhimaan yön yli ja pullahtivat nyt esiin, kun saivat siihen mahdollisuuden. Nimittäin kaksi tuttua sanontaa, mutta jotka saivat ihan uuden merkityksen tuon eilisen blogikirjoituksen pohjalta.
Molemmat ovat kylläkin suomenkielisessä muodossa vieläkin tarkempia (ja vähän osuvampia aforismikuviakin tällä kielellä löytyy):
Palataan Jennyn loistavaan munkkiesimerkkiin, koska se fyysisenä asiana on helpompi omaksua, kuin henkisemmät muutokset. Oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen muutos (eli molemmissa tapauksissa kehitys), toimintamalli on sama kuitenkin.
Itsekuri nimittäin ei ole se oikea ongelma. Se on helppo tajuta tuon "hätä keinot keksii"-sanonnan avulla. Hätä on vahva motivaattori, kuten tulemme huomaamaan seuraavasta esimerkistä. Kuvitellaanpa Jenny (fiktiivisenä elokuvasankarina) siellä kahvilan tiskillä. Hän käy sisäistä kamppailua "voi hitsi noi munkit näyttää tosi hyviltä. Mun ei kyl pitäis syödä niitä. Mut jos vaan tän kerran, enkä sit huomenna ollenkaan? Mä tiiän, et ne on ihan sairaan hyvii. Hitsi ku tekee mieli. Mun on kyl ihan pakko, ihan vaan tän kerran". Hän ojentaa innosta tärisevän kätensä kohti vitriiniä, kun yhtäkkiä tiskin takaa hyökkää musta, kauhua herättävä sarjamurhaaja-ampuja, oikea pahiksien pahis. Hetkessä hän nappaa Jennystä kuristusotteen ja painaa raskaan aseen Jennyn ohimolleen: "You eat my donut and I will KILL YOU!!!". Mitä Jennyn mielessä käy? Hän ei todellakaan halua syödä sitä munkkia ja päätös oli erittäin helppo. Hänellä ei ole enää pienintäkään itsekuriongelmaa asian suhteen, sillä haluamisen kohde on muuttunut. Hän haluaa tottakai jäädä henkiin, mitä väliä yhdellä munkilla?
Itsekuri ei ole se oikea ongelma. Sen tajuaa helposti myös tuon "sun täytyy varoo mitä sä haluut"-sanonnan avulla. Yksinkertaista. Elokuvasankarimme Jenny halusi ensin enemmän syödä munkin kuin jättää syömättä, ja olikin jo saamassa haluamaansa, kun yhtäkkiä muuttikin mieltään - ja sai jälleen haluamansa. Hän halusi enemmän jättää syömättä kuin syödä. Kyse oli haluamisesta, edelleen.
Tältä kannalta katsottuna onkin mainio asia, että me länsimaalaiset ihmiset olemme niin haluavaista sorttia. Haluammehan kaikkea hetinyt. Kuitenkaan ei ehkä ole niin hyvä haluta ihan kaikkea (kuten esimerkiksi olla huonokuntoinen tai äkäpussi). Tiedostamattomat haluamiset ovat usein niitä, jotka vievät eri tuloksiin kuin tietoisesti haluamamme asiat. Siksi onkin hyvä olla jatkuvasti tietoinen siitä, mitä oikeastioikeasti haluamme. Tai siis huomata ne tiedostamattomat halut tehden niistä tietoisia ja sitten tarkkailla ovatko ne sellaisia, mitä myös tietoisesti haluamme. Eikö kuulostakin yksinkertaiselta: Jos haluamme enemmän munkin syömistä kuin syömättä jättämistä, niin saamme haluamamme. Jos taas haluamme enemmän jättää syömättä kuin syödä, saamme silloinkin sen mitä haluamme. Tämä pätee tietenkin muissakin asioissa. Meidän on hyvä tiedostaa ja keskittyä siihen, mitä oikeasti haluamme, ja pidetään se mielessä jatkuvasti. Näin kehitymme.
Teki todella hyvää päänupille juosta omassa rauhassa ja omissa ajatuksissa. Eilisen blogauksen aiheet - halu muuttua ja motivaatio - olivat jääneet muhimaan yön yli ja pullahtivat nyt esiin, kun saivat siihen mahdollisuuden. Nimittäin kaksi tuttua sanontaa, mutta jotka saivat ihan uuden merkityksen tuon eilisen blogikirjoituksen pohjalta.
"If there is a will, there is a way"
"Be careful what you wish for, because you might get it all"
Molemmat ovat kylläkin suomenkielisessä muodossa vieläkin tarkempia (ja vähän osuvampia aforismikuviakin tällä kielellä löytyy):
"Hätä keinot keksii"
"Kato sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä saat sen"
Palataan Jennyn loistavaan munkkiesimerkkiin, koska se fyysisenä asiana on helpompi omaksua, kuin henkisemmät muutokset. Oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen muutos (eli molemmissa tapauksissa kehitys), toimintamalli on sama kuitenkin.
Itsekuri nimittäin ei ole se oikea ongelma. Se on helppo tajuta tuon "hätä keinot keksii"-sanonnan avulla. Hätä on vahva motivaattori, kuten tulemme huomaamaan seuraavasta esimerkistä. Kuvitellaanpa Jenny (fiktiivisenä elokuvasankarina) siellä kahvilan tiskillä. Hän käy sisäistä kamppailua "voi hitsi noi munkit näyttää tosi hyviltä. Mun ei kyl pitäis syödä niitä. Mut jos vaan tän kerran, enkä sit huomenna ollenkaan? Mä tiiän, et ne on ihan sairaan hyvii. Hitsi ku tekee mieli. Mun on kyl ihan pakko, ihan vaan tän kerran". Hän ojentaa innosta tärisevän kätensä kohti vitriiniä, kun yhtäkkiä tiskin takaa hyökkää musta, kauhua herättävä sarjamurhaaja-ampuja, oikea pahiksien pahis. Hetkessä hän nappaa Jennystä kuristusotteen ja painaa raskaan aseen Jennyn ohimolleen: "You eat my donut and I will KILL YOU!!!". Mitä Jennyn mielessä käy? Hän ei todellakaan halua syödä sitä munkkia ja päätös oli erittäin helppo. Hänellä ei ole enää pienintäkään itsekuriongelmaa asian suhteen, sillä haluamisen kohde on muuttunut. Hän haluaa tottakai jäädä henkiin, mitä väliä yhdellä munkilla?
Itsekuri ei ole se oikea ongelma. Sen tajuaa helposti myös tuon "sun täytyy varoo mitä sä haluut"-sanonnan avulla. Yksinkertaista. Elokuvasankarimme Jenny halusi ensin enemmän syödä munkin kuin jättää syömättä, ja olikin jo saamassa haluamaansa, kun yhtäkkiä muuttikin mieltään - ja sai jälleen haluamansa. Hän halusi enemmän jättää syömättä kuin syödä. Kyse oli haluamisesta, edelleen.
Tältä kannalta katsottuna onkin mainio asia, että me länsimaalaiset ihmiset olemme niin haluavaista sorttia. Haluammehan kaikkea hetinyt. Kuitenkaan ei ehkä ole niin hyvä haluta ihan kaikkea (kuten esimerkiksi olla huonokuntoinen tai äkäpussi). Tiedostamattomat haluamiset ovat usein niitä, jotka vievät eri tuloksiin kuin tietoisesti haluamamme asiat. Siksi onkin hyvä olla jatkuvasti tietoinen siitä, mitä oikeastioikeasti haluamme. Tai siis huomata ne tiedostamattomat halut tehden niistä tietoisia ja sitten tarkkailla ovatko ne sellaisia, mitä myös tietoisesti haluamme. Eikö kuulostakin yksinkertaiselta: Jos haluamme enemmän munkin syömistä kuin syömättä jättämistä, niin saamme haluamamme. Jos taas haluamme enemmän jättää syömättä kuin syödä, saamme silloinkin sen mitä haluamme. Tämä pätee tietenkin muissakin asioissa. Meidän on hyvä tiedostaa ja keskittyä siihen, mitä oikeasti haluamme, ja pidetään se mielessä jatkuvasti. Näin kehitymme.
Ihana postaus. Kiitos, tuli tänään tarpeeseen.
VastaaPoista