Menee aivan mielettömän hyvin!

Joskus kauan sitten epävarmana bassonsoiton opiskelijana muistan ihmetelleeni kun kyselin eräältä toiselta basistilta että miten menee ja tämä vastasi leveällä hymyllä ja suorastaan pollean painokkaasti, että "Aivan helevetin hyvin!!!". Ihmettelin mahtoiko tyyppi oikeasti olla sitä mieltä, vai huijasiko hän vain minua vai peräti itseään? Epävarmassa mielessäni ei ollut tilaa vaihtoehdolle, että joku voisi oikeasti olla niin tyytyväinen omaan elämäntilanteeseensa, että vastaisi suoraan vastaavanlaisella tavalla.

"Menee aivan mielettömän hyvin!!!" Nykyään vastaisin kysyjälle varmasti vähintään yhtä leveällä hymyllä, tosin ehkä ilman kirosanaa ;) Olen aivan äärettömän iloinen ja kiitollinen tästä tilanteesta missä olen!!! 

Eli siis mikä?

Ekan kerran kun minua kysyttiin Lappeenrantaan bassonsoittajan sijaiseksi ajattelin, että ei ole mahdollista, kun koko perhe asuu Helsingissä. Kuitenkin enimmäkseen epävarman taloustilanteen ja työttömyyden takia päätin ottaa paikan vastaan ja yrittää parhaani mukaan kestää kaikkea edestakaisin reissaamista ja tilapäistä asumista. Todellakin, olin varautunut pahimman varalle, eli siihen, että se tulisi olemaan rankkaa sekä itselleni että perheelle, mutta että kestäisin sen koska kyseessä olisi vain puolen vuoden setti. Ja tiesin myös, että voisin itse vaikuttaa siihen, kuinka rankkana asian loppupeleissä kokisin. Ja tottakai myös koska tiesin, että vapaaviikkoja olisi kohtuullisen runsaasti tiedossa.

Nyt täytyy todeta, että Lappeenrannassa työskentely on tähän mennessä ollut kaikkea muuta kuin rankkaa. Itse asiassa se on ollut aivan superhuippua!!! Kuvittelin, että Lappeenrannassa olisi yksinäistä ja ankeaa, mutta mitä vielä! Voisin kuvailla osuvasti näin: Lappeenrannassa on niin hyvä meininki päällä, että en ole edes kaivannut nettiä! Voitko kuvitella??! Ei jaksa vaivautua nettiin kun oikeassa elämässä on niin paljon kaikkea kiinnostavaa ja antoisaa! Työ on huippua (vaikkakin käy kyllä työstä), tilapäisasunto on todella jees mutta parasta kaikessa, että paikalliset ihmiset ovat tosi mukavia ja olen saanut paljon enemmän uusia ystäviä kuin minulla koko Helsingissä on! 

Yksi pitkä miinus Lappeenrannassa kuitenkin on. Nimittäin se, että perheeni ei asu siellä. Kotiinpaluu hälyisensekavaan, epämääräiseen Stadiin ja kotiin jossa on viikko oltu ilman äitiä on kuitenkin kerta kerran jälkeen sujunut helpommin. Aluksi se oli ihan kamalaa. Melkein aloin miettimään, että mikä ihme saa ihmisen haluamaan tänne asumaan?? No, täällä sitä vaan ollaan. Ja kotiinpaluuyöllä, saapuessani vihdoin Stadiin, oli maailmankaikkeudella jälleen minulle viesti:

Stadilaisilla töhrijöillä on nykyään ihan ajatusta mukana!

 .

Tykkään tosi paljon näistä "maailmankaikkeuden viesteistä". Se, että käytän niistä tuota nimitystä on osittain vitsiä, mutta kyllä siinä piilee jokunen totuuden siemenkin... Ainakin siinä piilee se, että huomaan nämä positiivissävytteiset töhryt, kun muut menee aivan ohi. Olen siis onnistunut ohjelmoimaan mieleni kiinnittämään huomiota sellaisiin asioihin, joiden ajattelen tuovan minulle iloa ja hyvää mieltä. Jees homma.

Jos ajattelet, että hyvä tilanteeni johtu suotuisista ulkoisista olosuhteista (toisin sanoin tekijöistä, jolle ei itse mahda mitään) täytyy sanoa, että väärin arvattu. Ja tämä olkoon helpotus jokaiselle jonka ulkoiset olosuhteet eivät ole optimaalisen suotuisat. Se ei mennyt niin. Se meni täysin päinvastaisesti. Todellakin: sisäiset olosuhteeni olivat ne suotuisat! Kuten mainitsin, olisi sama tilanne voinut olla kaikin puolin epäsuotuinen. Mutta olin sisäisesti valmis sopeutumaan, etsimään – tai siis löytämään tilanteesta hyvää ja olin myös avoin elämälle. Nämä ovat niitä sisäisiä olosuhteita joiden ansiosta pystyn nauttimaan elämästä! Ja pakko muistuttaa: Sisäisiin olosuhteisiin voi vaikuttaa kaikkein parhaiten jokainen itse, ne ovat tekijöitä joille todellakin mahtaa jotain! Ehkei napin painalluksella, mutta ainakin pienin askelin. Ja kun sen systeemin sitten oivaltaa, on se hämmästyttävän helppoakin. Minultakin se vei aika pitkän aikaa. Tuo alussa mainitsemani tapahtuma taisi olla vuonna 2001. Nyt vihdoin en pelkästään tiedosta vaan sisäisesti ymmärrän ja koen, että ihminen voi todellakin olla aidosti supertyytyväinen omaan elämäntilanteeseensa. Jopa silloinkin kun vesilasissa myrskyää. Ja se on aika hyvä mittari. 

Superhuippua viikonloppua! :)