torstai 31. lokakuuta 2013

Pakon positiivisen seuraukset

Oletko huomannut ilmiön, että "mahdottomalta" tai ainakin hyvin epätodennäköisiltä tai epäuskottavilta tuntuvat asiat muuttuvat täysin mahdollisiksi tilanteessa, jossa on PAKKO? Siis kun ei ole muuta vaihtoehtoa enää. Ääriesimerkkinä vaikkapa se urbaanilegenda (johon itse kyllä uskon), missä lapsi jäi auton alle puristuksiin ja äiti nosti auton käsivoimin lapsen päältä pois. Kun jäljelä on vain "mahdoton" vaihtoehto, ihmisen mentaali ja fyysinen suorituskyky yltää mahdottomiin

Tykkään tästä vanhan ajan tyylistä. Tänään bongasin niitä paljonkin. Arvaa missä!
.
Eri ihmisille eri asiat ovat "mahdottomia". Minulle esimerkiksi muusikkona eläminen oli pitkään "mahdoton" asia. Ajattelin salaa olevani liian huono soittaja jotta saisin mitään töitä. Asenne oli piilossa peitettynä pelkona tunnemaailmassa, vaikka tietoisesti ajattelin ihan järkevästi aiheesta. Ja kylläpäs sainkin kulkea pitkän matkan päätyäkseni siihen tilanteeseen, että NYT ON PAKKO! Jälkeenpäin oikein ihmetyttää, että kuinka tattipää sitä onkaan voinut olla! Ja samalla olen kiitollinen elämälle siitä, että se vei sellaiseen pakkotilanteeseen. 

Aika kiva tommonen pikkutorni :)
.
Nyt keikkapuhelin on herännyt lähes neljän vuoden koomastaan! Siis todellakin kontrabasistin töitä on tarjolla ihan välillä että vaikka muillekin jakaa! Muutaman päivän mittaisia keikkoja siis, mutta se sopii hyvin, sillä pidän freelanceroinnista. Joku saattaa ajatella, että freelancerin tulevaisuus on arvaamaton ja siksi pelottava. Mielestäni  se on vain jännittävää, elävää ja kiinnostavaa juuri tuon arvaamattomuutensa ansiosta :) 

Onhan se Helsinginkin Musiikkitalo ihan jees, mutta kyllä tää tyyli uppoaa muhun enemmän!


.
Mutta se pakko jonka seurauksena keikkapuhelin heräsi? Se oli oma sisäinen pakko. Osittain minulle riitti työmarkkinatuella hengailu ja ärsyttävä kituuttelu perheen elättämisestä ja perustoimeentulosta. Pelkästä rahasta kuitenkin olisin voinut vaikkapa kouluttautua vähän helpommin elättävään työhön, joten siinä kohti jokin toisenlainen oma sisäinen pakko vaikutti. Ehkä sitä voisi sanoa kunnianhimoksi, sisäiseksi paloksi tai jopa kutusumukseksikin? Nämä kaksi "pakkoa" yhdistettynä olivat kuitenkin hyvin vahvat toimeksipanevat voimat.

Paikallinen musiikkitalo sisältäpäin.
.
Sisäisen pakon lisäksi (tai sen seurauksena?) nykytilanteeseen vaikutti ilmiö jota olen kuullut kutsuttavaksi nimellä Huomion laki. Se tarkoittaa, että asia johon kiinnitetään huomiota aktivoituu. Kuinka usein käykään niin, että kun opin jonkin uuden sanan, nimen tai termin niin yhtäkkiä se alkaakin tulla vastaan ihan jatkuvasti? Myös jos mietin jotakuta tuttavaani, että mitähän hänelle mahtaa kuulua, niin hämmästyttävän usein törmään kyseiseen henkilöön tai kuulen hänestä jotakin parin päivän kuluessa! Ajatus ohjaa toimintaa.

Oli siellä musiikkitalossa yksi basistikin!
.
Kun sitten lopulta "pakotin" itseni takaisin keikkamarkkinoille tarkoitti se käytännössä sitä, että aloin elää ja toimia kuin keikkaileva basisti. Uskon, että se oli lopputuloksen kannalta se kaikkein ratkaisevin asia. Kerätäkseni rohkeutta ilmoittautuakseni keikkajärjestäjille minun piti kasata kokoon se muusikon identiteetti ja ajatusmaailma, joka kieltämättä ei ehkä ollut ollut aivan päällimmäisenä siellä kuraviidakossa... Alkuun se oli hidasta ja itseään piti muistutella, että mikä se identiteettini nyt oikein olikaan. Samalla huomasin, kuinka omaan identiteettiinsä voi vaikuttaa erittäin paljon ja melko helpostikin! Ja vähän mielessä kävi kyllä sellainenkin ihmettely, että ihmiset muovaavat identiteettiään todella voimakkaasti aivan huomaamattaan, eivätkä aina välttämättä kovin fiksustikaan... Kun muusikkoidentiteetti vahvistui alkoi bassonsoitto jälleen raikua kodissamme ja tuli tarve lähteä soittotunneillekin. Sitten otin yhteyttä keikkajärjestäjiin. Se oli hyvä kierre ja pian alkoikin tulla koesoittoja (edellisistä pk-seudun bassojen koesoitoista on muuten myös lähes neljä vuotta!) ja niiden myötä myös keikkoja. Ja kuten freelancerit tietävät, niin keikka poikii keikkaa, joten täällä sitä taas ollaan soittamassa. Siis Vaasassa, josta myös tämän postauksen kuvat ovat.

Kökkökaltereista on saatu ihanan sympaattiset!
 .
Oikein kivat kalterit nämäkin.
 .
Ja täähän on melkein kuin se tatuointi, joka jäi ottamatta nuoruuden ajattelemattomuudessa...


.
Ihan parasta on kuitenkin se, että ne vuodet siellä kotiäitiplaneetalla ja kortistossa eivät olleet ruostuttaneet musikaalisuuttani ja soittotaitoanikin vain helposti korjattavan vähän. Sen sijaan sama ajanjakso on tuonut elämääni valtavasti enemmän kaikkia mahtavia asioita, jotka ovat myös suoraan tai epäsuoraan vaikuttaneet positiivisella tavalla (muiden muassa) muusikkouteen. Asioita, joita kukaan bassonopettaja ei olisi voinut opettaa. Niistä kaikkein tärkeimpänä itseluottamus – vai pitäisikö sanoa itserakkaus! – eli tunne, että on todella hienoa ja etuoikeutettua olla juuri sitä olen! Ja voi että elämä on mahtavaa-upeeta-mielekästä-etceteraetcetera kun sisällä on tällainen tunne!!! <3

Täällä on vielä ruusupenkitkin täydessä loistossa.

.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Itseään toteuttava ennustus

Netissä tuli vastaan pätkä, joka kolahti tähän elämäntilanteeseeni mahtavasti. Jokainen säe alkaa sanoilla "As I began to love myself" ja juuri tästähän positiivisuusprojektissa syvimmiltään on kyse. Tuossa pätkässä on ihanasti ilmaistu, mitä kaikkea tällainen tapahtuma tuo mukanaan. Lue loppuun asti, siellä paljastuu kuka on tämän pätkän takana! :)

As I began to love myself I found that anguish and emotional suffering are only warning signs that I was living against my own truth.
Today, I know, this is “AUTHENTICITY”.
As I began to love myself I understood how much it can offend somebody. As I try to force my desires on this person, even though I knew the time was not right and the person was not ready for it, and even though this person was me.
Today I call it “RESPECT”.
As I began to love myself I stopped craving for a different life, and I could see that everything that surrounded me was inviting me to grow.
Today I call it “MATURITY”.
As I began to love myself I understood that at any circumstance, I am in the right place at the right time, and everything happens at the exactly right moment. So I could be calm.
Today I call it “SELF-CONFIDENCE”.
As I began to love myself I quit steeling my own time, and I stopped designing huge projects for the future. Today, I only do what brings me joy and happiness, things I love to do and that make my heart cheer, and I do them in my own way and in my own rhythm.
Today I call it “SIMPLICITY”.
As I began to love myself I freed myself of anything that is no good for my health – food, people, things, situations, and everything that drew me down and away from myself. At first I called this attitude a healthy egoism.
Today I know it is “LOVE OF ONESELF”.
As I began to love myself I quit trying to always be right, and ever since I was wrong less of the time.
Today I discovered that is “MODESTY”.
As I began to love myself I refused to go on living in the past and worry about the future. Now, I only live for the moment, where EVERYTHING is happening.
Today I live each day, day by day, and I call it “FULFILLMENT”.
As I began to love myself I recognized that my mind can disturb me and it can make me sick. But As I connected it to my heart, my mind became a valuable ally.
Today I call this connection “WISDOM OF THE HEART”.
We no longer need to fear arguments, confrontations or any kind of problems with ourselves or others. Even stars collide, and out of their crashing new worlds are born.
Today I know THAT IS “LIFE”!
~Charlie Chaplin





Olen tainnut oppia jotakin siitä ilmiöstä jota voisi kutsua itseään toteuttavaksi ennustukseksi (uskon, että horoskoopit ja muutkin ennustelut perustuvat pitkälti samaan ilmiöön). Voin ehkä kirjoittaa siitä enemmän kunhan se siirtyy tuolta ajatusten maailmasta sanojen maailmaan. Ehkä itseään toteuttavan ennustuksen idean voisi yksinkertaistaa niin, että se lopputuloksen laatu mitä sisimmässäsi odotat tulee myös tapahtumaan. Toisin sanoin, jos sisimmässäsi uskot, ettei sinusta kuitenkaan ole mihinkään ja epäonnistut kuitenkin, todennäköisesti tulee näin myös tapahtumaan. Iloinen puoli on se, että jos sisimmässäsi uskot, että asiat menevät hienosti ja uskot pystyväsi parhaimpaasi, toimii se vähintään yhtä vahvana itseään toteuttavana ennustuksena. Kannattaa siis aika ajoin tarkistaa omat ennakkokäsityksensä ja tarvittaessa pohtia olisiko paikallaan säätää niitä positiivisempaan muotoon!

Tänään oli jälleen koesoitto ja onnistuin taas tekemään itseään toteuttavan ennustuksen. Yksinkertaisesti asennoiduin niin, että pystyn soittamaan rauhallisesti ja musiikista nauttien ja muutenkin oikein kivasti. Ja niinhän tosiaankin siinä kävi! Varsinaisia koesoittotuloksia ei vielä tullut, mutta ainakin lähdin paikalta iloinen hymy kasvoilla. Olen tosi iloinen, että olen tajunnut tämän itseään toteuttavan ennustamisen, eli positiivisen ennakkoasennoitumisen vahvuuden ja toimivuuden! Elämästä on tullut todella huippua, hauskaa ja jännittävää! :)

Huomenna lähdemme seikkailuun Vaasaan. Se on työmatka, eli menen Vaasan kaupunginoirkesteriin viikoksi töihin. Vähän piristystä arkeen matkustelemalla... ;) Pohjoisenmatka marraskuussa on varmasti hauska, avartava ja uusia kokemuksia antava reissu! (<- Tämä on itseään toteuttava ennustus)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pirteänä pimeässäkin?!

Silläkin uhalla, että saatan jonkun mielestä olla ärsyttävän pirteä, olen ottanut tavoitteekseni mukavan, iloisen ja innostavan talvikauden. Mielestäni vain on kivempaa kun on kivaa! Millä siis saa pidettyä itsensä virkeänä ja iloisena koko pitkän pimenevän syystalven? Neljä loistavaa asiaa tuli heti alkuun mieleen ja lisää varmaan pulpahtaa kauden mittaan.

Eli tämän hetken ehdoton numero ykkönen on VÄRIT. Niitä on helppo viljellä erityisesti pukeutumisessa. Vaikkapa näin:

Treenikopissa.
.
Värit piristävät itseäni, vaikkapa kun näen peilikuvani jossakin, mutta vielä enemmän piristävät ihmisten ilahtuneet kommentit! Tänään musiikkiopistolla kansilan täti innostui väreistäni niin, että ilmestyi toisen kansilantätin kanssa opetushuoneeseeni ihan vain värejäni ihastelemaan :) Sain lisänimen Pinkki-Henkka :) Kuulostaapa hyvältä! :D

Hyvänä kakkosohjeena on TEHDÄ JOTAIN KIVAA, eikä "sitten joskus", vaan vähintään silloin tällöin tai joka päivä. Siis vaikka mennä museoon tai konserttiin tai juhliin tai teatteriin tai kylään tai mitä vaan arjesta poikkeavaa. Mieluiten yhdessä kivojen ihmisten kanssa. Tuskin kukaan siitä pahastuu jos soittaa kysyäkseen, että lähtisitkö mukaan kansallismuseoon huomenna iltapäivällä, tai tervetuloa meille teekutsuille ylihuomenna! :) Kivaa tekemistä on aina, varsinkin kun itse järjestää.

Kolmas hyvän mielen juttu, joka toimii vain pimeään vuodenaikaan on KYNTTILÄT! Erityisen ihanat on tuoksulyhdyt, siis ei sellaiset ihme karkkisaippuakynttilät, vaan sellainen lyhty mihin tulee oikeaa eteeristä öljyä, esim eukalyptus, laventeli, seetri... meillä on jopa "joulutuoksu"-niminen eteerinen öljysekoitus, se tuoksuu joulukuuselle! En oo kyllä ihan vielä uskaltanut sitä käyttää... Mutta eukalyptus on ihanaa! Samoin kynttilöiden lisäksi lyhtymäiset SISUSTUSVALOT tuo tunnelmaa. Ne ovat siis samat kun jouluvalot, mutta ei tarvitse pelätä jouluhössötystä kun kutsuu niitä sistustusvaloiksi :)

Neljännen huippuselviytymisniksin olen oppinut Aurelialta. Se on NUKKUMINEN! Kun iltaisin laitan Aurelian siinä 21 aikoihin nukkumaan, nukahdan useimmiten itsekin samalla (erittäin todennäköisesti en muuten menisi siihen aikaan nukkumaan). Kun aamulla kello soi 6.30 olen saanut nukkua ihanan pitkään ja nouseminen on kivaa! Tällä aikataululla on tosin se puoli, että en juuri koskaan ehdi hengata netissä iltaisin/öisin ja siten en juuri ehdi facebookata tai blogatakaan. Tosin kyllä nukkuminen ja sitä seuraava virkeys ovat huomattavasti tärkeämpiä mulle! :)



lauantai 19. lokakuuta 2013

Unelmaelämää, kaikissa sateenkaaren väreissä

Se, että on ollut hieman taukoa bloggaamisessa puhukoon sen puolesta, että täällä on mennyt lujaa :) Takanapäin on antoisa ja tiivis soittokeikkaputki, klassista, barokkia ja moderniakin. Nyt on pieni hengähdystauko ja odotan innolla mitä seuraavaksi eteen tulee. Elämä on auennut erinomaisen lupaavaan suuntaan ja olen siitä todella iloinen! On jo aika meidän suomalaisten vilpittömästi ja ansaitusti iloita omista, mutta erityisesti myös toistemme saavutuksista, menestyksistä ja onnistumisista. Kateus on so last season! :)

Aurelia möllötteli vaunuissaan vaunupäikkäreiltään herättyään. Aivan yhtäkkiä hän alkoi itkemään hillittömästi. Ihmettelin mikä oikein on hätänä. Aurelia sai itkunsa seasta selitettyä, että oli katsonut pelottavaa elokuvaa. 

-Leffassa hylje söi vauvakalan! Byäääääh!!! En halua katsoa sitä leffaa enää koskaan!

Seurasi pitkä ja vakava keskustelu. Elämä ja kuolema on askarruttanut Aureliaa jo pitkään. Lopulta kun itkuraivo elämän epäreiluudesta ei ottanut laantuakseen kuulin itseni selittävän Aurelialle jotakin, mikä oli aivan yhtä paljon itsellenikin elämänohjeeksi ja muistutukseksi:

-Täällä maapallolla tapahtuu paljon ikäviä asioita, mutta myös paljon hienoja ja hyviä asioita. Sä saat itse päättää kummat sun mielestä on tärkeämpiä.

Aurelian ensimmäiset sanat aamulla herätessään: -Haluan maalata sateenkaaren!
.
Tällä hetkellä valmistaudun seuraavaan koesoittoon. Soittokeikkaa on ollut todella mukavasti ja ensi keväällekin tiedossa ihan oikeita kontrabasistin töitä. Olen aina uskonutkin tähän, mutta nyt voin aivan omakohtaisestikin todeta saman: Unelmiin pitää uskoa ja ne on mahdollista toteuttaa! Toki niiden eteen täytyy myös nähdä vaivaa, juurikin kurkotella sinne kuuseen. Harvemminhan ratkaisut tippuvat taivaalta nenän eteen, vaikka kai sekin teoriassa on mahdollista. Unelma on pidettävä mielessä ja sitä kohti kuljettava sinnikkäästi ja päämäärä selkeänä. Katajaan kapsahdukseen uskova ei pääse unelmaansa kovin helpolla. Kenties ei viitsi vaivautua edes yrittämään. Siskollani on tapana sanoa "Joka kuuseen kurkottaa, se yltää tähtiin asti!". Olen aivan samaa mieltä! 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ruska

Voi että on upea ruska! Syksyinen tihkusade sai värit vain hehkumaan entistä enemmän.

 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
 .
.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Onks hyvä paikka?

"Onks paha paikka?" kuulen aika usein puhelimessa. Oikeastaan aika hymyilyttävä kysymys. Sillä mikä paikka oikeastaan olisi nyt niin paha? Vankila? Helvetti? Syyria? Missä se soittaja oikein olettaa minun luuraavan? ;) Yleensä olen aina hyvässä paikassa, vaikkapa kotona, kaupungilla, Suomessa, Euroopassa. Nämä on oikein hyviä paikkoja. Junakin on. Ja työ. Konsertti se vasta onkin. Ei ole soittajan syy jos olen unohtanut puhelimen päälle silloin... :) 

Tää on just parasta vuodenaikaa väreistä voimaa ammentaville!


.
Isälläni on suomenruotsalaisittain tapana kysyä "Ringer jag passligt?" kun yleinen tapa on kysyä "Ringer jag opassligt?" ja odottaa vastausta hykerrellen salamyhkäistä nauruaan. Vastaaja nimittäin lähes aina vastaa automaattisesti vastaa "Nej" (olettaen, että soittaja on kysynyt "opassligt", eli huonoon aikaan) ja häkeltyy sitten. "Jag menar... ööö... va? Jovisst ringer du passligt!". Suomeksi vastaavat sanat kuulostavat riittävän erilaisilta (paha -> sopiva) ja sekaannusta harvemmin saa aikaiseksi, mutta olen silti itsekin ottanut tavaksi kysyä soitanko sopivasti mielummin kuin olettaisin soittavani huonoon aikaan, tai erityisesti että toinen olisi pahassa paikassa. Tai voishan sitä kysyä suoraan vaan, että "Onks hyvä paikka?" :)

Luontokin tietää mitkä värit on nyt in!
.
Samaan tapaan saatan ohjata keskustelun kulkua kun tapaan henkilön, jolla on tapana valittaa kaikesta. "No, mitäs mukavaa sinne kuuluu?" tai "Mitäs kivaa on viimeaikoina tapahtunut?". Samalla kun en jaksa kuunnella turhanpäiväistä valittamista, haluan auttaa henkilöä huomaamaan myös ne kaikki hienot asiat, mitä elämään kuuluu. Keskustelu mukavista asioista piristää ja ilahduttaa. Tottakai on hyvä saada purkaa pahaa oloaankin kuuntelevalle olkapäälle. Mutta jos pahaoloisuudesta ja rypeämisestä tulee tärkeämpää kuin siitä eteenpäin meneminen, on mielestäni ihan oikein tukea ihmistä eteenpäin menemisessä hyvien asioiden löytämisen kautta.

Vaahtera, syksyn muotikuningas <3
.
Minulla on ollut mitä antoisin viime viikko Helsingin kaupunginorkesterin riveissä, en ennättänyt blogiinkaan kirjoittaa, mutta jotakin ylilyövää hehkutusta se olisi kuitenkin vain ollut ;) Tällä viikolla taas soitan barokkiyhtye Ensemble Nylandian kanssa. Saapi nähdä ehdinkö tälläkään viikolla raportoida positiivisia tunnelmia, jotakin ylilyövää hehkutusta se kuitenkin vain olisi... ;)

Musiikkitalo on mukava paikka soittaa.



.
Keikalle mustissa :)
Musiikkitalo on ihan kiva paikka pikkupalleroisenkin kanssa!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kun katsoin minuun...

Aivan herkullisen kutkuttavaa seurata tästä aitiopaikalta tätä Henrica-nimisen henkilön kehittymistä :) Melkein kuin se tapahtuisi ihan itsestään ja yritän vain olla pois tieltä :) Itsereflektio. Se on aika hauskaa touhua se. Välillä pelottavaakin, ja nolottavaa. Enimmäkseen kuitenkin hyvin palkitsevaa.

Se ei ollut sattumaa eikä hyvää tuuriakaan, että sain elämääni tätä hehkuttamaani bassosisältöä. Se onnistunut koesoitto oli vain jäävuoren huippu joka pulpahti pintaan. Pinnan alla on tapahtunut paljon jo hyvin, hyvin pitkään. Ja se koko pitkän pitkä aika oli kyllä tarpeen. Ja jatkuu aina vain.

Ulkoisesti tapahtui tietysti paljon muutoksia. Tulin äidiksi, aloitin Deep Relaxing Sounds -projektin, aloitin tämän blogin ja sen myötä positiivisuusprojektin, aloitin musiikkiterapian opiskelut... Mutta sisälläni on tapahtunut tällä aikaa valtava muutos ja tämän muutoksen ansiota on se, että tämä nykytilanne on mitä on. Se ei siis ollut sattumaa tai hyvää tuuria. Ei ollut edes mitään kamalan tuskaista kovaa työtä. Se oli vain pitkäjänteisen ja omaa tahtia edenneen henkisen kehityksen tulos. Tai ehkä se oli vain aikuiseksi kasvamista?

Pinkkivioletti oli päivän teema :) Musiikkitalon backstagella sain pari bassoakin kuvaan.
.
Aika kauan minulle oli jotenkin ylikorostetun tärkeää "näyttää muille", oikeastaan missä asiassa vain. Oli valtava tarve todistella, että minusta on johonkin. Heikkoa itseluottamusta ja riittämättömyyden pelkoahan se oli. Silloin tosin en ikipäivänä olisi myöntänyt tätä asiaa. Näin jälkeenpäin on helpompaa hyväntahtoisesti hymyillä vanhalle itselleen. Muille näyttäminen katosi pikku hiljaa muuttuessaan tarpeettomaksi. Hiekkalaatikolla sellaista ei ollut olemassakaan. Tai jos soitti vain itsekseen. Tai kun piti rentoutuskonserttia, jossa kuuntelijat nukkuivat. Tai kun meni uuteen opinahjoon. Tai kun kahvakuulaili itsekseen olohuoneessa. Jne.

Tilalle on tullut ammattiylpeys! Ammattiylpeydellä tarkoitan sitä, että luotan omaan osaamiseeni ja siitä muodostuu se tärkein asia. Hauska ajatella itsestäni, että olen todella hyvä joissakin asioissa, siitä vasta iloinen mieli tuleekin! Haluan myös tehdä asiat kunnolla, eli myös työskentelymoraalini on kohonnut. Hyvä kehä se! Vähän hankala edelleen tätä asiaa avata kirjoittamalla, kyseessä kun on tunne, jolle en niin hirveästi nimityksiä tideä. En siis tarkoita ylpeydellä mitään kusipääjuttua, vaan sellaista tervettä ja hyvää ylpeyttä, itseään arvostamista. Hyvää itseluottamusta ja riittämisen tunnetta. Hauskasti tämä pätee sekä musiikkijuttuihini että jumppaohjauksiini, vaikka näillä asioilla ei varsinaisesti ole toistensa kanssa juuri mitään tekemistä. Ironista kyllä huomaan, että se rispekti mitä sillä näyttämisellä niin kovasti yritin ansaita, tuleekin tätä kautta ihan huomaamatta kaupan päälle, vaikken sitä edes enää oikeastaan kaipaakaan! Ennemmin fiilis on, että kiitos kun sain olla iloksi, hyödyksi, avuksi...!

Oli sellainenkin aika, jolloin oikeasti vähän häpesin värikästä pukeutumistani. Mutta värit vaikuttavat minuun vahvasti ja on paljon iloisempi ja virkeämpi olo kun pukeutuu vahvoihin väreihin. Aika monta kertaa kävelin ulko-ovesta ja ajattelin, että mitä ihmettä oikein olen päälleni vetänyt... Mutta kun riittävän monta kertaa sain random ihmisiltä positiivista palautetta, aloin lopulta uskoa, että tällaisissakin vermeissä voi ihmisten ilmoilla liikkua ja että ihmiset itse asiassa myös itse ilahtuvat siitä, että jossakin näkyy väriä. Joten sain myös rohkeutta postata tänne näitä vaatekuviani. Olisi mahtavaa, jos tällainen värikkyys lisääntyisi ihmisten pukeutumisessa, koska se ilahduttaa ja piristää, erityisesti mitä enemmän marraskuuta kohti mennään. Joten rohkeasti vaan!


"Miten ihanat värit sulla on!" :) Kiitos kun sain olla piristykseksi!

.