sunnuntai 30. syyskuuta 2012

On hyvä juttu kun menee hyvin! Ja siitä saa iloita!

Asfalttiviidakossa on mahtava ruska!


.
Luin Jennyn blogikirjoitusta "Ärrrsyttävän positiivista" ja jäin miettimään. Tavallaan täällä Suomessa perusnegatiivisuutta pidetään jonkinlaisena kierona hyveenä. Tiedättehän, jolla onni on, se onnen kätkeköön ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Ynnä muut valheelliset sanonnat. Meillä  tosiaan ehkä on vielä jonkin verran työstettävänä jotta ymmärtäisimme, että hyvä on hyvää ja että on hyvä juttu kun menee hyvin! Vielä me opimme iloitsemaan toistenkin iloista ja tajuamme, että kateellisuus osuu vain omaan nilkkaan.

Siis kattokaa!! Mun ruusut kukkii taas!!

Mun parvekkeella vois aina olla kesä :)


.
Itse olen onneksi saanut tosi mahtavaa palautetta, "tulin itsekin niin iloiseksi" ja "hienoa, että joku jaksaa"-tyyliin. En ole vielä ainakaan kokenut, että kukaan olisi ärsyyntynyt hyvästä asenteesta ja pidän sitä mahtavana juttuna! (paitsi kerran yksi tuttu, joka elää itseironisesta negativismista ja valittamisesta provosoitui niin, että päätti FB-ystävyytemme... En vain ymmärtänyt, että jollekin voi tuottaa iloa - tai ehkä ennemminkin tyydytystä, koska ilohan kaiketi kuuluu positiivisiin asioihin - siitä, että kaikki on kamalaa ja siksi haluaa korostaa ja itsesuggeroida sellaista) 

Nää on niin mahtavia värejä!!!

Päikkärikävelyllä värikylvyssä

.
Negis tietenkin sanoisi, että positiivinen palaute johtuu vain siitä, että negikset eivät vaivaudu kommentoimaan... No, jos näin on, niin kiitos teille siitä! ;) Sillä kukapa tykkää kuulla negatiivista palautetta ja kukapa ei ilahtuisi positiivisesta! :D Maailmassa olisi kyllä tilaa suuremmalle määrälle positiivista palautetta. Taidankin ryhtyä kantamaan korteni kekoon vieläkin tehokkaammin! Minulla onkin tapana "lipsautella" positiivisia kommentteja tuntemattomille ihmisille, yleensä ulkonäköön liittyviä. Ja tähän mennessä ainakin olen saanut vain hyvää vastakaikua. Hassua, että me suomalaiset jotenkin luulemme, että avatessamme suumme häiriköimme kanssaihmisiä! Ei meille tietenkään istu mikään väkisin väännetty small talk, mutta olen kyllä sitä mieltä, että kuka tahansa ilahtuu kun häneen kiinnitetään positiivista huomiota sopivan hienovaraisesti!


.
Sain loistavaa palautetta myös Ilon vuosi -blogin kirjoittajalta. Hän kommentoi, että "en hymyile, koska olen onnellinen, vaan olen onnellinen, koska hymyilen". Juuri näin, niin totta! Muistan kauan sitten lukeneeni tieteellisestä tutkimuksesta, jonka mukaan aivot tuottavat jotakin onnellisuusainetta kun hymyilee. Käytänkin tätä mekanismia hyväkseni aina silloin tällöin jos ottaa päähän tai surettaa ja haluan äkkiä kohentaa mielialaani vaikkapa ennen tärkeää tapaamista: väännän suuni leveään tekohymyyn. Pian alan jo nauraa oikeastikin - itselleni ja hupsulle virnistysyritykselleni. Ei mikään huono keino, se nimittäin toimii (naurujooga vissiin perustuu tähän samaan, fake it til you make it -tyyliin). On mahdollista vääntää väkisin suunsa hymyyn vaikka olisi mikä, ja silloin sisällä tapahtuu jotakin! Kokeile!

l

perjantai 28. syyskuuta 2012

Sattuipa kerran fillarin kanssa...

No hups... Lähdin fillaroimaan ja huomasin, että olin unohtanut lukita fillarin koko Jyväskyläreissun ajaksi (kaksi yötä). Aikamoisen hieno juttu, että se mankeli uskollisesti odotteli minua paikoillaan!!! Ja melko hienoja ihmisiä täälläpäin liikkunut!

Toinen hauska asia tapahtui kun olin pysähtyneenä liikennevalossa. Ajoradalla vierelläni valoja odottavan bussin ovi aukesi yhtäkkiä. Matkustajanainen kurkkasi ovesta "Hei fillaristi! Sulta putos jotain!". Katsoin alas ja todellakin, lastenistuimessa ollut takkini oli pudonnut maahan. Huusin takaisin "Kiitos!" ja kyyristyin poimimaan takin ylös. Samassa valot vaihtuivat ja käännyin katsomaan bussia. Bussikuski hymyili oikein leveän maireasti ja näytin hänelle peukkua heidän ohi ajaessaan. Kylläpäs tuli todella hyvä mieli! Hymyilin itsekin leveäsi vielä pitkän matkan päässä. Ja aistin, että bussissakin hymyiltiin pitkään :)

Kyllä vaan mummokori ja lastenistuin tekee Konastakin oiekin katu-uskottavan, eikös?!! :D
l

torstai 27. syyskuuta 2012

Aamuvarhain automaattiohjauksella


.
Automaattiohjauksessani on tapahtunut jotakin!!! Tänä sateisenhiljaisena aamuna pyöräilin heräävän Jyväskylän halki yliopistolle päin. Ajatukseni kulkivat yhtä sumuisesti kuin ulkoilmakin ja olin vajonnut osittaiseen horrokseen. Yhtäkkiä vastaani käveli sateenvarjoaan heristävä ryppyotsainen ukko ja ärjäisi: "Tiedätkö missä sinun pitäisi pyöräillä?!! No tuossa pyörätiellä!". Havahduin hieman ja vastasin tyynen rauhallisesti: "Ai niin, kiitos" ja kaarsin pyörätielle. Eikä sen ihmeempää! Rauhallisena jatkoin matkaa ja tunsin ihan oikeasti olevani kiitollinen tälle ukkelille. Totesin itsekseni, että eihän minulla oikeastaan niin väliä pyöräilenkö metrin sinne vai tänne, mutta onhan se aina kätevämpää mennä pyöräkaistaa jos sellainen kerran on olemassa. Jäin oikein ihmettelemään, että miten olinkin reagoinut niin rauhallisesti (aika usein ärjäisen takaisin vähintään samalla mitalla). Aamu-unisuus kyllä varmasti auttoi asiaa. Halusin jättää tästä vahvan muistijäljen mieleeni, jotta voisin toimia vastaavalla tavalla toistumiseenkin ja tämä postaus olkoon apukeinona siinä.



.
Oli muutenkin hienoa pyöräillä siellä aamu-usvaisessa ja hiljaisessa kaupungissa. Ilmankosteus oli aivan sillä rajalla, että melkein sataa ja oli vielä hieman pimeää. Mutta miten kaunista ja kodikkaan tuntuista olikaan! Nyt on paras hetki iloita syksyn väreistä!



.
Pikkuruinen hassu anekdootti vielä... Lähtöä edeltävänä pakkasimme tavaroita. Aurelia pakkasi pieneen keltaiseen käsilaukkuunsa kaikenlaisia mielikuvitustavaroita kysellen "Voinko ottaa tämän [mielikuvitus-]lehmän/possun/kissan/minkälie mukaan?". Ja tyytyväisenä vastailin aina myöntävästi. "Mielikuvitustavaroita saa pakata niin paljon kuin haluaa". Aikaisin aamulla lähtiessämme junalle kysyin, eikö hän otakaan keltaista laukkuaan mukaan. Ei tarvitse, oli vastaus. 

Junassa sitten odottikin melkoinen yllätys! Lompakkoni ei ollut, ei sitten missään! Onneksi sentään lippu oli puhelimessa. Kun lopulta sain mieheni puhelimitse kiinni (rontti oli tietysti mennyt takaisin nukkumaan puhelin kiinni...) hän alkoi etsimään lompakkoa. Ja simsalabim! Sehän löytyikin kuin ihmeen kaupalla eräästä keltaisesta laukusta... Että semmoista. Onneksi on tullut jo jonkin aikaa harjoiteltua asennoitumista: No tästä kyllä tulee melkoinen seikkailureissu! :) Ja selvittiinhän me, nykyteknologian (esim. opiskelijakortti kuvatiedostona kännykkääni) ja ystävällisten opiskelijatovereiden avulla. Uusia näkökulmiakin löytyi. Jatkuvasti huomasin ajattelevani kaikenlaista kuluttamista (nyt vois kyl mennä kahville, oho kosteusvoide jäi kotiin, no pitäis muutenkin ostaa uutta, jne...) ja sain aivan konkreettisesti tajuta, mitä oikeasti tarvitsee ja mitä ehkä ei välttämättä...


l

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mikä keli!!


Heräsin harmaaseen sateeseen. Väsytti ja tuntui ankealta. Olin hyvin lähellä sitä perinteistä syysasennetta ”ihan kauhee keli, ei jaksa, ei viitti, kaikki on ankeeta ja tylsää”. Kummallinen asia on se, että me niin hämmästyttävän kovasti haluamme pitää tällaisesta asenteesta kiinni. Saatat ehkä ajatella, että ”mitenniin, tietenkin haluaisin mielummin olla iloinen ja hyvällä tuulella”. No, en tiedä sinusta, mutta itselleni ainakin kyllä vaati hieman ponnisteluja päästä tuosta negisasenteesta eteenpäin. Tai itse asennoituminenhan on oikeasti todella helppoa – näin ainakin sainmyöhemmin tänään todeta. Sitä vain päättää, että hyviä asioita on ja ne voi löytää. Mutta päätös lopettaa murjottaminen ei olekaan niin helppoa. Kuinka mukavuudenhaluiselta tuntuukaan olla kiinni vanhoissa asenteissa! Ei, se päätös vaatii halua. Täytyy ihan oikeasti halutaa muuttaa asennettaan.

Harmaata sadetta, mitä paras keli siis!
 .
.
Tietenkin jokaisella on oikeus murjottaa. Mutta jos murjotus vain johtaa v*tutuskierteeseen, niin en kyllä ihan rehellisesti ymmärrä, miksi kukaan haluaa sellaista? Siitä irti pääseminen kun on lopulta juuri näin yksinkertaista: riittää, että haluaa. Miten osaisin selittää riittävän yksinkertaisesti? No vaikkapa tällainen esimerkki: Kuvittele itsesi tilanteeseen, missä sinua ottaa päähän aivan valtavasti ja äyskit ja itket ja riehut, tai mitä nyt sinulla on tapana. Aivan yhtäkkiä puhelin soi ja se on, sanotaan vaikkapa henkilö, johon olet juuri tutustunut ja jota pidät mukavana. Samassa sekunnissa olet jo repinyt itsesi irti skeidasta ja koonnut itsesi ja vastaat puhelimeen asiallisen neutraalisti tai jopa iloisesti. Et tietenkään huuda luuriin kaikkia hävyttömyyksiä, mitä mielessäsi juuri sekuntia aikaisemmin on ollut vaan puhut rauhallisesti ja ehkä vähän jopa naureskeletkin. Mitä tapahtui? Sinulla oli vahva motivaatio – eli halusit muuttaa asennettasi, jotta olisit antanut jokseenkin fiksun kuvan itsestäsi. Halusit muuttaa asennettasi ja se tapahtui sekunnissa. Puhelun päätyttyä olet melkeinpä koomisen tuntuisen valinnan edessä: pidätkö uuden iloisemman asenteen vai vajoatko takaisin murjotukseen. Mitä luultavimmin paska fiilis on jo laantunut niin paljon, että hieman vain vedät henkeä ja mietit, että mitähän seuraavaksi. Se todellakin on näin yksinkertaista!

Ihan kivoja nää syysvärit oikeestaan!
.
Metsä on upea - aina! 
.
Minulla oli motivaationa, että haluan hyvän päivän. Siispä päätin, että tässäkin päivässä on hyviä asioita, kuten aina kaikessa. Kun olin päättänyt näin, asennoituminen oli helppoa: yhtäkkiä teki mieli ottaa härkää sarvista kiinni ja lähteä ulos selvittämään mitä kaikkea hienoa tällainen päivä voi sisältää.

Siispä kurahaalarit niskaan ja menoksi. No, vastaus tuli heti ovella: juurikin se sumuinen harmaus, hiljainen sade ja sunnuntaiaamun pehmeys. Varusteiden ansiosta pysyimme kuivina ja lämpiminä. Itse asiassa maailma on kaunis – aina! Katsojan silmästä sitten riippuu, että miten kukin asian haluaa kokea. Tämän postauksen kuvat kertokoot puolestaan! :)

.

.
Heppakin oli aivan tyytyväinen oloonsa. Mut me oltais kans haluttu omppuja!
.
No olihan se Kanadan lippukin siellä!


..

Hyvin seisoi sieni ;D

.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Onnellisuus tulee kaupan päälle

Väsynkö koskaan positiiviseen ajatteluun? Hmm, toisinaan kyllä huomaan ajattelevani, että "varmaan löytäisin ihan helposti positiivisen näkökulman, mutta en nyt jaksa". Toisinaan olen niin kiireinen, etten muista koko asiaa ja alan toimia "automaattiohjauksella". Automaattiohjaus ja survivalmoodi ovat tavallaan ihan hyviä asioita, mutta huomaan kyllä, etten edelleenkään ole onnistunut muuttamaan tuota automaattiohjausta (riittävän?) positiiviseksi. Kun toimin "vaiston varassa", usein jopa ajatusta nopeammin, niin tällaiset  hetket ovat usein kaikkea muuta kuin mukavia. Aivan varmasti automaattiohjauksensa laatuun voi itse vaikuttaa, mutta se ei näköjään ole aivan niin itsestään selvää. Joku enemmän asiasta tietävä sanoisi, että meditaatio olisi hyvästä. Tämä on näemmä ihan tieteellisestikin todennettu. Mutta miksi hyviä asioita on joskus niin hankala toteuttaa? Tiedäthän nämä aikaiset nukkumaanmenot, riittävä ulkoilu/aktiivisuus, kaikenlainen terveellisyys, positiivinen ajattelu... niin ja se meditointi... On aika outoa, että nämä tuntuvat hankalilta, vaikka pystymme aivan samantien huomata niiden selkeät positiiviset vaikutukset. Pitäis... Mutta mitä? Ryhdistäytyä??
.
Kävelin kadulla ja tajusin, että koin pitkästä aikaa hetkeä, jolloin olen vain itsekseni ihan rauhassa omine ajatuksineni. Sen seurauksena muistin positiivisen ajattelun. Se oli unohtunut automaattiohjauksen ja survivalmoodin taakse. Minulla oli ollut liian paljon kaikkea muuta. Katselin ympärilleni ja tunnustelin olotilaani. Huomasin odotetusti, että kaikki on hyvin ja ympärilläni paljon hienoja asioita! Pystyn kävelemään omassa rauhassa, näen, kuulen, tunnen... Itsestäänselviä asioita, joihin todellakin kannattaa kiinnittää huomiota. Ehkä pitäisi vain olla enemmän läsnä omassa itsessään ja ajatuksissaan. Oikeastihan se on ihan helppoa ja sitä voi tehdä aina ja kaikkialla, kiirehtiessäkin. Kunhan vain muistaisi! Mitä jos laittaisi puhelimeen hälytyksen parin tunnin välein: muista ajatella itseäsi? (pitäisi tietenkin ensin osata käyttää tuota kyseistä laitetta ja sitten pitää sitä päällä.) Kaupan ikkunassa tuli vastaan tämä:

.
Onnellisuutta ei voi yrittää, joten onnellisuutta tavoittelemalla ei tule onnelliseksi. Onnellisuus ei ole päämäärä, vaan tapa elää, ikään kuin kaupanpäällinen siitä hyvästä, että tavoittelet jotakin itsellesi tärkeää (muuta kuin onnellisuutta). Onnellisuus on siis seuraus jostakin. Kuten vaikka elämisestä tai läsnäolemisesta :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kenkää

Hupsua, mikä ilonaihe jäi päällimmäisenä mieleen tuosta ensimmäisestä opiskeluviikosta :) Nimittäin: Uudet kenkäni!!!! No, taustatietona sanottakoon, että muuton yhteydessä (elokuussa) heitin kaikki rikkinäiset kengät roskikseen ja jäljelle jäi yhdet kumpparit (eri numeroa) ja lenkkarit (oikeastaan rikkinäiset nekin). Kenkäostokset ovat kauhistuttaneet sekä hintojen että kenkämuodin puolesta, joten olen kulkenut niissä rumissa lenkkareissa, joiden kanssa ei voi käyttää muuta kuin urheiluhousuja. Nämä, neonoranssiin takkiini sekä jalkaani erinomaisesti sopivat Converset maksoivat kirpparilla 10e! Ja näiden kanssahan voi pitää vaikka hameitakin! Taisi löytyä vakkarikirppari... :)


Muodikkuuskerroin nousi kertarytinällä.
.
No, oikeasti kyllä mieleeni jäi myös mahtava uusi opiskelutoveriporukka! Tuntui ihan mahtavalta hengailla porukassa, missä tunsi itsensä kotoisaksi! Siis minä, se friikki joka yleensä jokaisessa porukassa on ollut hieman ulkopuolella!! ;D

Nyt olen siis takaisin kotiarjessa ja edessäni valtavat määrät projektia. Huh huh! Opiskelujen lisäksi mm. lehden taittamista (minulle täysin uusi asia). Hyvää tässä on se, että yleensä saan parhaiten jotakin aikaiseksi jos on sen verran tiukkaa, että joudun oikeasti tsemppaamaan. Joten supertuloksia odotellessa.... heh heh.... :P

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ura urkenee!

Nyt olen sitten ihan oikea opiskelija. Ja kyllä olenkin melkoisessa paikassa. En edes oikeasti tajunnut tänne hakiessani, että tämä on näin kovan luokan opinahjo. Jyväskylän yliopiston musiikkiterapiaohjelmahan on melkoisen maailmankuulu, siis hyvin arvostettu paikka yliopistomaailmassa. Ja minä olen täällä! Minulla on siis nyt ainakin teoreettiset mahdollisuudet vaikka kuinka kovan luokan tutkimusnaiseksi! Ja se on tietenkin tähtäimessäkin!

Tämä on oikeastaan ensimmäinen koulu koskaan, jossa todellakin aivan ensi askeleilta tunnen olevani oikea henkilö oikeassa paikassa. Aikaisemmin olen tuntenut itseni aina jotenkin erilaiseksi ja vähän oudoksi (oikeastaan kai vähän huonommaksi kuin muut). Friikki on ehkä sinänsä omalla tavalla ihan myönteinen asia, mutta uskokaa pois, on mukavaa tuntea itsensä normaaliksi! ;)

Täällä on näkynyt aivan mahtavan stereotyyppisiä henkilöitä. Harmaat laboratoriorotat silmälaseineen, muutama 90-lukua ihannoivaa takethat-lökäpöksykopiota, sitten tietysti ne perinteiset salmiakkivillatakkiset ja sammarihousuiset salkkukourat, muutama rinkkaselkäinen goretex-vaeltaja, peruspissiksiäkin ja sitten se oranssihameinen suoraan jostain kristallienkelikurssilta materialisoitunut hippi... Ja sitten minä! Sopiva ripaus vähän näitä kaikkia (paitsi ehkei pissistä kuitenkaan, eihän?!) eli aivan täysin tavallinen :)

Orientoitumispäivät ovat olleet todella tuhteja ja päällimmäisenä tunteena on hämmästys ja epämääräisyys. Mutta nämä tyypit täällä musiikin laitoksella ovat todella mahtavia ja heidän ansiosta tuntuukin, että no ei se mitään vaikka onkin täysin pihalla. Oikea ihminen oikeassa paikassa. Se on kyllä yksi aivan parhaimmista asioista!

***

Tuon edellisen kirjoitelman jälkeen kävin HOPS-tapaamisessa. Ennen vanhaa vihasin niitä. Mutta tämä oli aivan äärimmäisen inspiroiva ja innostava!! Siis hyvä, että pysyin nahoissani enkä alkanut itkemään onnesta ja innosta :D ...No, miten oikein selittäisin? Siis tuntui vain niin häkellyttävältä, että omat tähtäimeni (mitkä jo tuossa aiemmin mainitsin) käy niin hyvin yhteen tämän laitoksen tarpeiden kanssa! Musiikkiterapiaahan on vaikka mitä eri sorttia, mutta kun käytiin läpi tätä varsinaista kiinnostukseni aihetta, eli matalien äänitaajuuksien vaikutusta, selvisi, että tätä ja tätä ja tätä (luettelee kaikki kuumimmat tutkimuskiinnostukseni kohteet) me haluttais täällä tutkia, mutta meillä ei oikein meinaa olla riittävästi aikaa ja tekijöitä. Ja minä tietenkin heti pompin tuolillani innosta, pick me! pick me!!! :) - Tai siis akateemisen hillitysti (siis todellakin, minä!?!?) kysyin, miten sellaiseen pääsee mukaan? Ja heti lykätään kouraan, että no sä oot vissiin se tekijä, täähän sopii sulle ku nenä päähän.

Uskomatonta!! Olen niin innoissani, että täällä harjoituskopperossa (kyllä, jokaisessa treenikopissa on pianon ja nuottitelineen lisäksi mäkit, miksauspöydät ja ties mitkä hifitallennusjutut geneleceineen!) vain itken ja nauran ja varmaan pakko lähteä jumpalle nollaamaan päänupin ja saamaan jalat takaisin maahan.... Mut siis oikeeeeestiiiii!!!!!!!!!!! :D:D:D:D:D:D !!! Onko siistimpää!!!?!!! :D (joojoo, meen, meen! Nyt jumpalle, pakko tai pää halkee...)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Loppukesän loistetta

Parvekkeella oli syysaamun yllätys! Ruusussa on itse asiassa varmaan ainakin kymmenen nuppua, ei vaan mahtunut makrolinssiin kaikki :) Mä taas muistin, että meillä on toisessa kamerassa makro :) On se makee :)

 .
Parveke viheriöi. Tää on joku Asterix-kukka, jonka kukkimista odotan kovasti.
 .
Krysanteemi kuulemma kestää pakkastakin.
 .
Kanervalla on melkein parvekkeen paras väri!!!
 .
Sama kukka, sama kamera&asetukset ja sama valokuvaajakin. Mut on tää väri on melkeen viel hienompi tässä kuvassa!
 .
Aamupalaksi itsetehtyä, tuorepuristettua omenamehua :P



 .
Vihdoin äiti saa juoda aamukahvinsa rauhassa ;)
 .
Pihallakin on vielä kukkaloistetta
 .
Aurelia varmisti vielä kun katseltiin kuvia tietokoneelta, että hän en todellakaan poiminut noita kukkia oikeesti, vain kokeili niitä (Ei, ei poiminut).
.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tänään ilahduin siitä, että:

1. Joku oli löytänyt kadottamani lippiksen ja nostanut sen portaiden kaiteelle! Siinä se oli varmaankin nököttänyt sateessa koko yön, mutta oli aivan yhtä ihana kuin ennenkin :) Ostin sen muuten Köpiksen tivolin hupimyymälästä. Ehkä se on joku Eemelihattu?


.
2. Kuljin kadulla ja huomasin Kelan konttorin. Silloin muistin vihdoin sen Kelan kirjeen ja tungin sen laatikkoon. Hyvä minä!

3. Kookosöljy oli alennuksessa Life-kaupassa, 16e. Yleensähän se maksaa jotain 20e. Tein myös oman käsivoide&deodoranttisysteemin. Sulatin kookosöljyä ja sekoitin joukkoon piparminttuöljyä paremman tuoksun toivossa. Laitoin pieneen lasipurkkiin ja jääkaappiin jähmettymään. Kookosöljy toimii siis hämmästyttävän hyvin myös deodoranttina! En uskonut itsekään ennen kuin kokeilin. Sivellään kainaloon ihovoiteen tapaan. Kokeile ihmeessä!

4. Satuin myös kulkemaan kukkakaupan alelaarin ohi. Eipä tarvinnut vastustaa, paprika 6e :)


.
5. Aurinko paistoi lämmittävästi. Välillä myös satoi kaatamalla, mutta vain silloin kuin satuttiin muutenkin olemaan sisällä. Saimme siis aurinkoa ja pysyimme kuivana. Pienet jutut, nepä ne!

6. Aurelia on ruvennut taas nukkumaan kainalossani yöt. Mutta se on vain ihanaa kun on pieni lämmin palleroinen tuhisemassa vieressä. Taidan tänäänkin mennä nukkumaan samaan aikaan kanssaan, eli ihan pian. On se hämmästyttävää herätä aamulla virkeänä kun on nukkunut 10h unet. Sopii minulle todella hyvin :)

Hyvää yötä! <3

.
7 ja eteenpäin: vaikka mitä kaikkea, mutta menen silti nukkumaan nyt :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Epämääräinen ahdistus paikantuu...

Kummallinen päivä! Ihmettelin miksi tunnen haikeutta ja tietynlaista surua. No ei kyllä tarvinnut kovin kauan miettiä kun se jo löytyi. Ihanaa kun on rehellinen itselleen, löytää ne jutut ja tajuaa kuinka pieniä ne omat ongelmat lopulta on :) Luopumisen tuskaa, sitähän se kummallinen olo oli. Hassua, sillä järjellä ajateltuna en oikeasti ole luopunut mistään. Mutta tunnetasolla tuntui, että olen luopunut muusikon urastani. Harmittelin sitä, ettei minusta koskaan tullut riittävän hyvää soittajaa orkesteriin. Mietin opiskelutovereitani, jotka ovat saaneet työpaikat. Tunsin kyllä iloa ja onnea heidän puolestaan, mutta samalla tunnistin hienoisen katkeruuden tunteen siitä, että minulla ei ole työpaikkaa, jonka puitteissa saan soittaa päivät pitkät, tutustua hienoihin taiteilijoihin ja upeisiin musiikkiteoksiin sekä tietysti vielä palkkaa siitä! Huomasin myös kateutta siitä, etten pääse soittamaan hienoihin konsertteihin ja erityisesti kiertueille ympäri maailmaa.

Hassua tilanteessa oli, että kokoajan tiesin, että tuntemuksiltani puuttui pohja. Eihän se, että opiskelen musiikkiterapiaa tarkoita sitä, ettenkö ikinä enää pääsisi mihinkään orkesteriin keikalle! Ja soitanhan jatkuvasti omia juttujani kuitenkin! Koko juttu oli aivan naurettava. Mistä sen voi tietää, miltä elämä näyttää kymmenen, viiden tai edes parin vuoden päästä! Mutta tilanne oli kyllä kieltämättä mielenkiintoinen. Samalla kun murehdin sitä luopumisasiaa ja tunsin itseni unohdetuksi, tarkkailin omia pöhkön oloisia tuntemuksia ulkopuolisen rauhallisesti. Vaikka järjellä ajateltuna tiesin, että tunteeni ovat aivan turhia, annoin kuitenkin niiden vain olla ja elää. Jännää oli myös huomata, että "luopumistuska" tuntui myös ihan fyysisenä tunteena vatsassa.

No, vanha tuttu juttu lopulta sai tunteet omille raiteilleen: huomion kiinnittäminen mukaviin asioihin. Niitä oli tietysti ihan silmien edessä kokoajan, ei tosiaan tarvinnut kuin kiinnittää huomion niihin.

Katse ikkunasta ulos ihanalle parvekkeelle!
.
Kukat ilahduttavat aina! <3
 .
Siirsin kotitoimiston ulkosalle. Diggaan tota uutta handsfreeta!!! :)

.
Sitten menin kirjastoon ja randomisti valikoin kirjoja saadakseni selkeämmin vielä muuta ajateltavaa. Ja ihan helmijuttuja satuinkin löytämään, vai mitä sanot näistä!
 .
 .
.

Hassu "sattuma" oli myös se, että illalla, nämä tuntemukset jo unohtaneena tapasin kaupassa erään freelancemuusikon, joka on tehnyt juuri niitä töitä jo todella pitkään. Hänen näkökulmansa oli varsin virkistävä: hän on taas miettinyt, voisikohan sitä tehdä jotakin muutakin ja onkin parhaillaan opiskelemassa. Ettäs juu. 

Ihailen Aurelian vaatetyyliä! Hän on aika tarkka siitä, mitä valikoi ylleen ja tekee jännittäviä yhdistelmiä, joita itse en edes tulisi ajatelleeksi. Kuten lilat kukkakumpparit, neonraidallinen pipo ja kirkkaankeltainen käsilaukku. Mutta se toimii!


 .
.


Lopuksi vielä tämä mainio toteamus:


tiistai 4. syyskuuta 2012

Sitten se uusi elämä alkaa

Oli hieno päivä, aurinko lämmitti ja kuvasi sateesta likomärän parvekkeen (kestää näköjään tajuta, ettei meillä enää ole parvekelaseja). Sain tosi monta odottamaani sähköpostia yhdellä rytäyksellä, mikä taas avasi monta uutta suuntaa tulevaisuutta ajatellen. You wait for a bus and then they all turn up at the same time, näin minulle käy melko usein. Mutta mikäs siinä, sehän on vain hauskaa kun yhtäkkiä menee lujaa :)

Kävin myös pitkästä aikaa jumpassa. Huh huh. Tuntui aivan aloittelijalta, mutta jaksoin loppuun asti kaikesta huolimatta! Taisi olla hieman liian paljon kesätaukoa... Mutta kuten tiedät, olo on mitä parhain kun on tehnyt kunnon kuolemahikijumpan ja selvinnyt sieltä kotiin asti :D

Summa summarum: syksy on uusien tuulien aikaa. Nyt nämä pitkään ilmassa olleet "en tiedä syksystä vielä mitään" -tekijät ovat löytäneet pitkälti paikkansa ja muuttumassa aivan konkreettisiksi toimiksi. Se uusi elämä, missä teen kaikkea hyödyllistä, kuten jumppaan, soitan ja opiskelen musiikkiterapiaa, se on jo täällä! :) Tosin taidan jatkaa myös kaikenlaisen hyödyttömän tekemistä niin paljon kuin vain pystyn, ihan vain siksi, koska se on niin kivaa :)

Parveke siirtymässä syyskauteen :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Paljon kivempaa on kun on kivaa! :)

En oikeasti ymmärrä eksistentiaalisen tuskan tarpeellisuutta. Siis, että niinku mitä kivaa on siinä, että voivottelee kaiken turhuudesta?? Paljon kivempaahan on iloita kaikesta turhuudesta :D Eksistentiaalinen hauskanpito on yksinkertaista. Ei lähellekään niin hankalaa ja monimutkaisen tuntuista kuin eksistentiaalinen tuska. Ja aivan tosi paljon kivempaa! Se on oikeasti niin hämmästyttävän yksinkertaista kuin miltä se kuulostaakin: iloita kaikesta turhasta. Jos siis eksistentialististuskainen määritelmä oli, että kaikki on turhaa. Muussa tapauksessa voi iloita myös turhan lisäksi kaikesta tarpeellisesta. Ja muustakin, jos jotakin muuta vielä jäi.

Tässäpä muutama esimerkki täysin turhan (jos siis kaikki oli turhaa) ilon aiheista:

Kääntöpöytä-kahvila, josta edellisessä postauksessa jo intoilin oli tällä kertaa ihan virallisestikin auki ja sain tutustua aktiivitoimijoihin. Samalla sain hörpätä mitä maukkainta varsin tuoretta ja varsin paikallista minttuteetä. Lehdet siis suoraan viereisestä kukkaruukusta ja kuumaa vettä päälle. Teen kanssa tarjottiin tietysti myös hunajaa, eikä todellakaan mitäsattuu-sellaista. Arvaappa mistä tällainen hunaja on peräisin:


.
Kun kyselin hunajan alkuperää kahvilan mies osoitti viereisiä lehmuksia. Tuolla puun alla ne meidän mehiläiset asuu. Vau!!! Siis todella paikallistuotantoa! Ja todella herkullista myös! Piti heti ostaa pari purkkia kotiin. Kääntöpöytä on auki pe-la. Perjantaisin saa kahvin ja minttuteen lisäksi herkullista oman maan antimista tehtyä lounasta 11:30-14 hintaan 8,50e ja lauantaisin kahvila on auki 12-16. Että sinne ihmettelemään, syömään, kahvittelemaan ja tekemään hunajaostoksia! :) Perille löytää kun katsot aarrekartan täältä. Samalla pääset ihmettelemään Keski-Pasilan ihmeellistä aluetta

.
Tällainen kutkuttava kohta löytyi aivan kaupungin keskustasta. Varmaan jo arvasit, että kyseessä on potentiaalinen kukkagraffitin paikka. Kutkuttavaa miettiä, millä tavalla pääsen istuttelemaan tuonne rakosiin krookuksen sipuleita ilman, että kukaan huomaa mitään... :D Pitäisi kaivertaa mahdollisimman iso kolo ja täyttää ravinteikkaalla mullalla ja sitten tökätä muutama sipuli. Sitten koko tapahtumapaikka pitää naamioida niin, ettei mylläys herätä huomiota. Hi hii :) 

Löytyi myös toinen kahvila, jossa oli tarjolla mainiota minttuteetä. Aurelia tykästyi teehen Kääntöpöydässä (oltiin niin innostuneita, että kahvilan ukko antoi meille samalta seisomalta kotiinviemisiksi pari ruukullista mintun taimia!!!) joten pitihän sitä tilata tälläkin kertaa. Tämä kahvila taas sijaitsee Töölönlahden rannalla, Oopperan kulmilla ja on nimeltään Tyyni. Kahvila toimii kauniina kesäpäivänä aivan todella mainiosti! Siellä laiturinnokassa hörppäiltiin höyryävää kupposta ja kun Aurelia kyllästyi jatkoi hän hiekkaleikkejään kahvilan terassilla :)

..

0


S.
Vielä löysimme itsemme kiipeilyluolastakin! Siellä viihtyi pienempi ja isompi. Mainio paikka se. Ja sijaitsee muuten Kääntöpöydän (ja myös meidän) naapurissa :) Hauskaa oli huomata, että kyllähän siellä seinillä pysyi, vaikka aktiivikiipeilyajoista on pian jo kymmenen vuotta :) Kiipeilijöiden keskuudessa juuri huomasinkin tuon eksistentiaalisen jutun. Siellä oli ilmassa eksistentiaalista iloa :)


0.
Löytyikö elämän tarkoitus? Öööh, en tiedä. Mutta ainakin meillä oli hauskaa! Iloista elämää on mahtava elää, joten yksi elämän tarkoituksista voisi olla ilon löytäminen kaikkialta :)