tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kateuden tunteesta

Tämä tapahtui niin itsestään, että en ollut yhtään varautunut. Vähän kuin se kahvin lopettaminen. Joskus ajattelin, että "pitäis", sitten vain jonakin päivänä tajusin, että en ollutkaan jaksanut juoda kahvia moneen päivään. Lopetin siis ihan itsestään ja vahingossa! Ihmettelen miten sellaista voi oikeasti tapahtua??! Nyt sitten on jäänyt hupisurffailu ihan tosi vähälle, samalla tavalla ihan itsestään. Ei tarvinnut rääkätä itseään millään facebookpaastolla tai muulla ankeudella. Yhtäkkiä en vain kaipaa virtuaalimaailmaa. Muistin, että oikeassa elämässä on niin paljon kiinnostavia asioita!

Nurja puoli on se, että samalla bloggauskin on jäänyt minimille... Sorry....... Tykkään kirjoittaa ja ajatuksia tulee päivän mittaan paljon, mutta sitten en vain ehdi/jaksa tai edes pääse nettiin. Mutta nyt tämä yksi ajatus on pyörinyt mielessä niin kauan, että vihdoin sain aikaiseksi tarttua hommiin :) Nimittäin:

Kateus. Huomaan välillä, että olen kateellinen aika monille ihmisille. Tai ehkä pitäisi sanoa, tunnen kateuden tunteita (ajatustapa, jota minun on helpompi lähestyä). Tiedäthän, kun toisilla on perheasiat niin kohdillaan ja niin kauniisti laitetut kodit. Ja vielä lähes täydellinen kumppani! Ja menestyvät töissään! Tunnen myös kateutta kun jotkut on niin superlahjakkaita soittajia ja saa huippukeikkoja ja mainetta ja kunniaa ja minä jään ihmettelemään koittaako vuoroni koskaan. Ja sitten on vielä niitä ihmisiä, jotka ovat niin hauskoja ja niillä on niin paljon ystäviä ja ovatpa vielä niin kauniita ja upeita ja vetovoimaisia! Ja itsestä tuntuu, että on niiiin keskinkertainen kaikessa.... ja miksei mulla ole sitä ja tätä ja tuota...! ja onko onni kääntynyt ihan täysin mua vastaan?

.
Mutta! Sain tämän muutettua hyväksi ja suorastaan mahtavaksi fiilikseksi! Nimittäin muutin mielessäni kaikki kateuden tunteet fanituksiksi! :) Heti kun saan itseni kiinni kateellisista ajatuksista muutankin ne fanitusmuotoon! Ja yhtäkkiä koko asetelmasta tuleekin tosi hauska ja innostava! Ihailen ystäväni upeaa perhettä, lahjakkaita lapsia ja kaunista kotia. Fanitan niitä romanttisia aviomiehiä, jotka jumaloivat vaimojaan, mitä huippumiehiä kerrassaan ja mitä mahtavuuksia he keksivätkään!!! Puhumattakaan menestyneistä opiskelukavereistani ja soittokolleegoistani, mitä enemmän he menestyvät, sitä ihanempaa fanille! Ja oooooh vau miten upea tuo kaunotar on, siis ooooh, vau ja oooh! :) 

Myönnän, ei se itsestään tule... Se fanitus siis. Vaikuttaa siltä, että kateus on jossain tosi syvällä. Mutta ajatusleikkinä toimii kuitenkin ja vaikuttaa omaan oloon just niin lohduttavasti ja ilahduttavasti kuin kateuden syövereissä kaipaa! :) Maailma onkin valoisa paikka kun löytyy niin paljon fanitettavaa! :D

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Eteenpäin.

Vihdoinkin! Vihdoinkin koitti se päivä, että huomasin kaiken oikeasti menevän parhaimpaan päin! Se tuli paljon nopeammin kuin odotin. Ja jo nyt tajuan kuinka paljon tuo pohjakosketus opetti ja sellainen aavistus on, että jossakin ehkä ihan lähitulevaisuudessa saan huomata sen todelliset superhyödyt. Facebookissa tuli vastaan tällainen mietelmä, ja tää kuvaa tänhetkistä tilannetta suorastaan pelottavan osuvasti:



Lohdullista on huomata, että omalla asennoitumisella todellakin voin vaikuttaa pohjanoteerauksista ylöspääsemiseen. Sanoisin, että ykkösasia oli se, että kokoajan tiesin hyvän päivän koittavan joskus (edes vaikka kymmenen vuoden päästä). En tiennyt sitä pelkästään teoriatasolla, vaan sydämessä. Myöskin siirryin tietoisesti pois draama queen -tilasta asialliseen ystävällisyyteen, eikä se sitten lopulta edes ollut vaikeaa kunhan olin päättänyt. Vähän kuin olisi vaihtanut vaihteen autossa. Annoin asioiden vain olla toteamalla, että nyt on näin ja odotan kunnes tiedän miten päin tämä jatkuu. 

Siis vau! Täytyy ihan pysähtyä onnittelemaan itseään, sillä tällainen rauhallisuus on ollut mulle aikamoisen vierasta. Ilahduttavaa huomata, että räiskyvyys ja rauhallisuus mahtuu samaan ihmiseen yhtäaikaisesti. Vähän kliseetä, mutta nää ominaisuudet todellakin täydentää toisiaan. Vähänks mä oon hyvä ihminen, hehe ;) Eikun oikeasti! En siis parempi kuin joku muu, vaan ihan vaan hyvä ilman vertailua mihinkään (taistelen päänsisäistä ääntä vastaan, joka väittää, ettei itsestään saa ajatella noin, mutta sanon sille, että ei pelkästään saa, vaan kannattaa ja pitää!).

Nyt on siis näin ja odottelen rauhassa miten asiat etenee. Huh mikä helpotus! Ja se hyvä päivä tulee ihan kohta. Ei mene kymmentäkään vuotta, tiedän sen!

Myöskin taistelin päänsistäistä ääntä vastaan, joka sanoi, ettei kannata ostaa leikkokukkia, koska ne kuihtuu ja rahat menee hukkaan. Sanoin äänelle, että rakastan kukkia ja ne tuovat iloa, valoa ja rauhaa. Olen sen arvoinen. <3 Sitäpaitsi kukat oli reilun kaupan kukkia, joten rahat menivät (ainakin osa niistä) hyvään tarkoitukseen. 
.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Bikoos aim vööti!

Naistenlehtien kutkuttavimmat jutut on ne, missä ihmiset kertovat kuinka elämä on muuttunut hyvään suuntaan jonkun onnettomuuden tai muun kriisin jälkeen. Monet haastateltavat sanovat, että ovat vain kiitollisia kokemastaan, koska se teki muutti heidän elämäänsä. Niin, kyllä kai vaikeat tilanteet jättää syvemmän jäljen kuin helpot tai itsestäänselvät. Niihin kun harvemmin edes kiinnittää huomiota.

Hassua, tai ainakin absurdia on, että tällä hetkellä ihan samanaikaisesti elän todella rankkaa vaihetta ja samanaikaisesti elämä on todella miellyttävää, kuten edellisistä postauksistakin on käynyt ilmi. Mitä ihmettä?

Taitaa olla käynyt niin, että täällä Lappeenrannassa ollessani on joku kotiäitikupla ihmeellisesti puhjennut. Tarkoitan sitä, että pienen lapsen tarpeet on tottakai tärkeämmät kuin aikuisen hoitajan ja äidit nyt vaan tinkivät omista asioistaan lasten takia. Tai ainakin tämä äiti, koska lapsen hyvinvointi tuntuu todella tärkeältä ja omaa ei edes ehdi/muista miettiä. Nämä työreissut tänne itään ovat tuntuneet kuin ihmeelliseltä elämän lahjalta: vihdoin aikaa itselleni! Ja kun on mahdollista istahtaa miettimään, tajuan kuinka paljon omia tarpeita olenkaan työntänyt syrjään! Se, että vihdoin saan mahdollisuuden työstää näitä asioita tuntunuu todella upealta ja mahtavalta. Bikoos aim vööti. Olen huolenpidon arvoinen (eikä siihen oikeasti mitään kosmetiikkaa tarvita). Eikä se kenenkään muun vastuulistalla ole. Korkea aika muuttaa tilanne hyvään suuntaan!

Mutta. Kun tulen takaisin kotiin, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja niiden kaikkien pinnan alla piilleiden ja unohdettujen tarpeiden hoitaminen ei onnistukaan. Ja siinä on aika monta liikkuvaa tekijää, joista läheskään kaikkiin en voi tällaisenaan vaikuttaa. Näiden tekijöiden takia en voi tilannetta enempää julkisesti avata, mutta sanon vain, että rankkaa on. Lukekoon rivien välistä se jota kiinnostaa.

Haluan ajatella, ja ottaa mallia naistenlehtien kasvutarinoista, että elämän rankat asiat tuovat mukanaan jotakin hyvää. Että ne muokkaavat minua ja opin, kehityn, ymmärrän. Tiedän, että kaikella on puolensa, rankoillakin asioilla. Ne näkyy sitten joskus jälkeenpäin.

Lopuksi täytyy sanoa, että olen todella onnellinen siitä, että saan olla Aurelian äiti! Aurelia on aivan upea lapsi, jonka hoitaminen on minulle todella tärkeä ja sydämessä oleva asia. Kotihommiakin on ihana hoitaa  Aurelian kanssa. <3

Mitä inspiroivinta tiskiseuraa! <3
.
Aurelia tykkää kun on siistiä. Kaapinovetkin putsaantui. Luomu Mommy's little helper <3
 ..
Pimeä talvi on selätetty ja kevät tulee! Tästä metafora omaan elämään.

.
EiköhänKyllähän tästä tulee tähän blogiin joskus sellainen naistenlehtityyppinen onnistumistarina. Sekun taitaa olla siitä näkökulmasta pitkälti kiinni. Tässä siis mennään, hyviä näkökulmia löytäessä :)