maanantai 3. maaliskuuta 2014

Bikoos aim vööti!

Naistenlehtien kutkuttavimmat jutut on ne, missä ihmiset kertovat kuinka elämä on muuttunut hyvään suuntaan jonkun onnettomuuden tai muun kriisin jälkeen. Monet haastateltavat sanovat, että ovat vain kiitollisia kokemastaan, koska se teki muutti heidän elämäänsä. Niin, kyllä kai vaikeat tilanteet jättää syvemmän jäljen kuin helpot tai itsestäänselvät. Niihin kun harvemmin edes kiinnittää huomiota.

Hassua, tai ainakin absurdia on, että tällä hetkellä ihan samanaikaisesti elän todella rankkaa vaihetta ja samanaikaisesti elämä on todella miellyttävää, kuten edellisistä postauksistakin on käynyt ilmi. Mitä ihmettä?

Taitaa olla käynyt niin, että täällä Lappeenrannassa ollessani on joku kotiäitikupla ihmeellisesti puhjennut. Tarkoitan sitä, että pienen lapsen tarpeet on tottakai tärkeämmät kuin aikuisen hoitajan ja äidit nyt vaan tinkivät omista asioistaan lasten takia. Tai ainakin tämä äiti, koska lapsen hyvinvointi tuntuu todella tärkeältä ja omaa ei edes ehdi/muista miettiä. Nämä työreissut tänne itään ovat tuntuneet kuin ihmeelliseltä elämän lahjalta: vihdoin aikaa itselleni! Ja kun on mahdollista istahtaa miettimään, tajuan kuinka paljon omia tarpeita olenkaan työntänyt syrjään! Se, että vihdoin saan mahdollisuuden työstää näitä asioita tuntunuu todella upealta ja mahtavalta. Bikoos aim vööti. Olen huolenpidon arvoinen (eikä siihen oikeasti mitään kosmetiikkaa tarvita). Eikä se kenenkään muun vastuulistalla ole. Korkea aika muuttaa tilanne hyvään suuntaan!

Mutta. Kun tulen takaisin kotiin, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja niiden kaikkien pinnan alla piilleiden ja unohdettujen tarpeiden hoitaminen ei onnistukaan. Ja siinä on aika monta liikkuvaa tekijää, joista läheskään kaikkiin en voi tällaisenaan vaikuttaa. Näiden tekijöiden takia en voi tilannetta enempää julkisesti avata, mutta sanon vain, että rankkaa on. Lukekoon rivien välistä se jota kiinnostaa.

Haluan ajatella, ja ottaa mallia naistenlehtien kasvutarinoista, että elämän rankat asiat tuovat mukanaan jotakin hyvää. Että ne muokkaavat minua ja opin, kehityn, ymmärrän. Tiedän, että kaikella on puolensa, rankoillakin asioilla. Ne näkyy sitten joskus jälkeenpäin.

Lopuksi täytyy sanoa, että olen todella onnellinen siitä, että saan olla Aurelian äiti! Aurelia on aivan upea lapsi, jonka hoitaminen on minulle todella tärkeä ja sydämessä oleva asia. Kotihommiakin on ihana hoitaa  Aurelian kanssa. <3

Mitä inspiroivinta tiskiseuraa! <3
.
Aurelia tykkää kun on siistiä. Kaapinovetkin putsaantui. Luomu Mommy's little helper <3
 ..
Pimeä talvi on selätetty ja kevät tulee! Tästä metafora omaan elämään.

.
EiköhänKyllähän tästä tulee tähän blogiin joskus sellainen naistenlehtityyppinen onnistumistarina. Sekun taitaa olla siitä näkökulmasta pitkälti kiinni. Tässä siis mennään, hyviä näkökulmia löytäessä :)

2 kommenttia: