torstai 28. helmikuuta 2013

Löytöjä ilmaisnurkasta

Meidän taloyhtiössä on hauska, persoonallinen ja nerokas juttu: pesutuvan yhteydessä on kierrätysnurkkaus! Koska meillä on oma pesukone kylppärissä, on pyykkitupa jäänyt tosi vähälle käytölle. Yhtäkkiä kuitenkin muistin kierrätysnurkan ja päätettiin mennä seikkailemaan. Ja voi ihme, että onnisti! :)

Aurelia on jo pitkään kinunut, että missä nuken sänky on. Olen sanonut, että jos löytyy kirpparilta, niin hankitaan. Mutta täältä se löytyi! Ja ihan oikea, vanerista tehty eikä mikään muovijuttu. Nukkesängyssä oli myös paljon vanhanaikaisella pitsillä varustettuja peittoja ja tyynyjä, sekä itse tehtyjä. hienoja nuken vaatteita, jotka oli juuri sopivat Aurelian nukelle! Möys ison (äiti-)nuken keltainen vauvanukke sai vaaleanpunaisen beibisiskon kierrätysnurkasta!

Vasemmalta beibinukke, äitinukke ja vauvanukke sekä onnellinen omistaja :)

Aikojen kuluessa juomalasit ovat käyneet vähiin. Kukaan ei ole kuitenkaan vaivautunut lähteä hankkimaan uusia – voihan mukeistakin juoda... No täältähän niitä löytyi! :)

Keittiön pöydän kynttilät alkoivat olla ihan lopussa. Uusien ostaminen on kuitenkin unohtunut kerta toisensa jälkeen. No, arvaatkin varmasti jo mitä löysimme :)

Violetit kynttilät saivat seuraa valkosista kristallikukka-kynttilöistä!
 .
Aurelian on myös pitkään kinunnut omia suksia. Ja mitähän löysimmekään! Minisukset! Enää puuttuu sopivat sauvat :)

Lisäksi löysimme kukkalautasia, itselleni yhden sinisen paidan, kukkaroita ja lompakoita (joilla Aurelia tykkää paljon leikkiä)... Ja parvekkeellekin yksi kukkahylly :) Olipas muuten aikamoinen kevätpäivä eilen, parvekkeen mittari näytti aika kivaa lukua!

Kiva rottinkihylly odottaa uusia kevään asukkeja.

Lupaavalta näyttää lämpötilan kanssa!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Halloota! :D

Oi että, tää on mahtava fiilis! Poskia kuumottaa ja muutenkin väsyttää niin paljon, että olin nukahtaa sohvalle leikkiessäni Aurelian kanssa... Ai että mitä ihmettä? No tätä:


Auringonpaistetta ja ulkoilmaa! Päätin bussiajelun sijaan mennä kävellen, koska aikaa oli. Kävelin yhteensä monta tuntia auringon paisteessa ja taisi vähän posketkin kärtsähtää... Aika mahtava maanantai! :) 

Taisin antaa tehokkaan (ja oikean!) ensivaikutelman tänään... Kävellessäni yritin soittaa ystävälleni, joka ei vastannut. Handsfree jäi korvaan, koska ajattelin, että pian hän varmaan soittaa takaisin. Ja pian se puhelin soikin. En jaksanut kaivaa puhelinta laukusta, vaan painoin handsfreessä olevaa nappia ja möläytin auringosäteiden aikaansaamissa endorfiineissa railakkaan "HALLOOTA!!" -tervehdyksen. No juu... Sehän olikin radiotoimittaja... Hieman ihmetteli tervehdystäni ja itselleni naureskellen selitin kuvion. Toimittaja oli sitä mieltä, että voisihan sitä oikeastikin aina vastata noin, koska soittaja tulee siitä niin hyvälle tuulelle! Niinpä! :) Hauskaa oli myös huomata, että kun lähtee unelmiaan toteuttamaan, niin maailma vastaa hassulla ja  kutkuttavan kiehtovalla tavalla. Olen siis kaiken kommelluksen jälkeen menossa puhumaan musiikkiterapiajuttuja Radio Vegan aamushowhun. Siitä tulee kyllä tosi nastaa! :D

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ensimmäiset nuput!

Katsokaa mitä löysin tänään!!! :) Se on kesä pian tulossa!

.
Täytyy kertoa, että elän tällä hetkellä uskomatonta aikaa! Inspiraatiota, visioita, käytännön tekoja... Tällainen elämä on aivan mahtavaa! Kesäkin tekee tuloaan :)

Kevätaurinko paistoi upeasti tänään. Ensin se paljasti kaiken pölyn... Mutta pian se paljasti kuinka hienoa jälkeä tulee pölyjen pyyhkimisestä! :D

.
Ennen pidin tätä aikamoisena kliseenä, mutta nyt yhdyn tähän täysin: Pidä kiinni unelmistasi, usko niihin! Unelmien toteuttaminen on ihan parasta, mitä tässä elämässä voi tehdä! Enkä tarkoita mitään jospa-voittaisin-miljoonia-unelmaa, vaan sellaista unelmaa, mikä on vielä syvemmällä sydämessä. Itselläni se oli pitkään niin syvällä, etten edes tajunnut sitä. Silti elämä kuljetti kokoajan oikeaan suuntaan, sen näen taaksepäin katsoessani. Unelman löytyminen on mahdollista. Unelmaa kohti on mahdollista mennä, vaikkei tiedostaisikaan sitä. Se  kylläkin ehkä vaatii jonkin sisäisen vaiston kuuntelemista, mikä sekin on aivan mahdollista jokaiselle, joka niin haluaa. Ja vielä tärkein asia: unelmien toteuttaminen on mahdollista!

Jos elän 130-vuotiaaksi, on minulla melkein sata vuotta aikaa toteuttaa näitä kaikkia visioita. Ihan kiva juttu, eikös? Ja vaikka eläisinkin vain 90-vuotiaaksi, on minulla silti 60 vuotta aikaa :)

maanantai 18. helmikuuta 2013

Lujaa ja vielä lujempaa! :)

Monet tuntuvat nykyään puhuvan siitä, kuinka vihdoin ovat uskaltautuneet toteuttamaan unelmiaan. Kenties sanoutuneet irti töistään tai ottanut muita suuria askelia seuraten omaa unelmaansa. Se on minusta  hieno asia! Olen ollut välillä vähän kateellinenkin, että milloin oikein minulle tupsahtaa se noin voimakas ja selkeä unelma. Että kyllä minäkin mielelläni lähtisin toteuttamaan unelmaani, jos vain tietäisin mikä se on. "Unelmani" on ollut minulle aika epämääräinen asia ja olen tehnyt paljon sinne päin, muttei ihan kuitenkaan.



.
No nyt se tapahtui! Joku vyyhti avautui hämmästyttävällä tavalla ja se avasi näkökenttääni ja luottamusta valtavasti. Tässä kohti eläminen on aivan todella hienoa! Tiedän mitä haluan tehdä ja periaatteessa miten sen voi toteuttaakin. Puhuinkin siitä jo edellisessä postauksessa. Huikein juttu on se, että en löytänyt "unelmaa" tai "juttuani", vaan monikossa "unelmani" ja "juttuni"! Seuraavana päivänä nimittäin loksahti toinenkin iso juttu ja sitten seuraavana, eli tänään loksahti yhtäkkiä vielä kolmaskin!!! (Voi apua, mitähän sitten huominen aikoo tuoda mukanaan!??) Uskomatonta! Tätä menoa ei tarvitse enää miettiä, mitä tekisin isona. Näissä on niin paljon tekemistä, etten ehdi varmaan isoksi koskaan ;)

Mietin, että miksi tämä tapahtui juuri nyt ja näin paljon kerrallaan. Tajusin, että olen oikeastaan useasti ennenkin yrittänyt samantapaisia asioita, mutta ne ovat kaatuneet samaan asiaan – itseluottamuksen puutteeseen. Esimerkiksi tärkeää oli, minkä vaikutelman voin antaa. Nyt yhtäkkiä tärkeältä tuntuukin se, mitä minä voin antaa. Myöskin tuntuu, että vihdoin tässä toiminnassani on malttia. Justiin tällä hetkellä humaan kyllä olevani ihmeellisessä ylitilassa. Mutta tiedostan, että tämä euforia tulee menemään ohi ja tasapainottumaan. Ja vaikka vähän aikaa ratsastaisinkin tällä innostuksen aallon harjalla aiheiden vetäessä villejä voltteja pääni sisällä, tiedän, että selkeisiin konkreettisiin toimiin voin ryhtyä vasta kun jalat ovat takaisin maassa. Mutta just nyt ei ole kiire, sillä pää pilvissä on ihan mukava fiilis, aina välillä ainakin :D

Olen ennenkin intoillut, kuinka mahtavaa on kun osat loksahtavat kohdilleen, mutta oikeasti se ei ole yksistään ole mahtavaa, vaan sen lisäksi se on ällistyttävän kaunista! Kuin valtava taideteos, missä elämän monenlaiset olemuspuolet yhtäkkiä synkronoituvat yhteen mykistävän kauniiseen harmoniaan. <3 



lauantai 16. helmikuuta 2013

Välillä menee lujaa :)

–Miten menee?
–No, oikeastaan ihan tosi hyvin! :)
–Sen näkee, sähän loistat!
–Joo, aina välillä asiat natsaa kohdilleen, se on kyllä todella mahtavaa!

Hassuinta oli se, miten se naksahdus tapahtui. Olen tosi pitkään pyöritellyt päässäni tutkimukseeni liittyviä asioita, monta vuotta. Aihe on hämmentävän laaja ja asian ydin jotenkin aina karkasi alta kun siihen oli pääsemässä kiinni. No, sitten ajauduin väittelyyn erään tieteellisesti orientoituneen henkilön kanssa aiheeseeni liittyen. Se oli aika ärsyttävä väittely ja otti päähän, että toinen oli niin kaavoihin kangistunut. Mutta yhtäkkiä tajusinkin olevani todella kiitollinen tälle ärsyttävälle tyypille (joka yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin ärsyttävä), koska väittely sai aikaan, että tajusin asian ytimen, siis tajusin mikä tismalleen on tutkimusaiheeni. Se oli ollut minulle niin itsestäänselvä, että olin luullut sen olevan sitä muillekin! Tämän kaverin kanssa väitellessä tajusin, ettei se todellakan ole itsestäänselvyys, pikemminkin päinvastoin! Ja sitten, oujee, inspiraatio iski, todellakin! Löysin paljon tieteellisiä referenssejä, kun tiesin tarkasti mitä olen hakemassa! Inspiraatio on yksi parhaimmista fiiliksistä! :) Olen ennen ollut melko epävarma tämän asian suhteen, mutta nyt itseluottamus on kasvanut. Se on ihmeellistä ja hienoa! Tuntuu ihan, että tässä on kehittynyt ihmisenäkin. Loistava fiilis sekin (kirjaimellisesti).



Pidän toistaiseksi aiheen poissa julkisuudesta, mutta jos tapaamme irl ja kiinnostaa, niin kerron kyllä lisää erittäin mielelläni. Kysy ihmeessä :)

Näin on! Ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni! :)

Aurelia on positiivisuudessa hämmästyttävän taitava :) Sehän on paitsi sitä, että kääntää ajatukset ja puheet positiiviseen muotoon (eli miten on sen sijaan, että sanoisi mitä ei ole) myös sitä, että huomioi ne pienetkin positiiviset asiat arjessa. Kävelimme kauppakeskuksessa kun Aurelia yhtäkkiä huomasi: "Va fint att gubben kunde sätta skräpet till roskisen!". Edessämme kävelevä mies oli laittanut roskan roskikseen. Aurelia on monesti miettinyt maassa lojuvia roskia ja olemme yhdessä miettineet, että on aika tyhmää jättää roskat lojumaan vaan ne kuuluisi laittaa roskikseen. Aurelia ilahtui tästä episodista – joka varmasti olisi jäänyt minulta huomaamatta – ja sanoi moneen kertaan miten hienoa oli, että mies todella viitsi laittaa roskan roskikseen. Ja juu, kyllähän se sitä oli!

Ja sitten vielä pikku mainos lopuksi :) Tervetuloa konserttiin, jossa bassoa kuunnellaan keholla ja lähdetään sfääreihin mielikuvitusmatkalle! Lisätietoja täällä.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mitä on ja mitä ei ole

Positiivisuus on yksinkertaisimmillaan sitä, että ajatellaan ja puhutaan asiat positiivisessa muodossa. Se ei ole sitä, että suggeroi itsensä uskomaan kökköasioiden olevan positiivisia, vaikkeivät olisikaan. Positiivisessa muodossa kerrotaan kuinka asiat ovat sen sijaan, että kerrottaisiin kuinka ne eivät ole. Tämä antaa aika hauskan perspektiivin kaikkeen toimintaan. Se on toisinaan aikasta vekkulia ja voi antaa aika raikkaita näkökulmia.



Ehkä yleisin negatiivisessa muodossa oleva lipsahdukseni on "en jaksa" kaikkine muunnelmineen. Aina välillä onnistun hauskastu huomaamaan kieltosanan (ei) ja terästäydyn pohtimaan: mikä tilanne on, koska se ihan varmasti jotakin muuta kuin mitä se ei ole ;) Siis yksinkertaisemmin: jos ei ole jaksamista, niin mitä sitten on? Saatan huomata, että on väsymystä, on nälkä, on uupumusta, on liikaa kaikkea, on... Jos olisin vain valitellut jaksamattomuutta olisi nämä asiat saattaneet oikeasti jäädä huomioimatta. Ja kun tiedostan mikä on vikana, asialle on ehkä helpompi tehdä jotain. Täytyy järjestää tauko, päikkärit, istahtaa, järjestää sekavat ajatukset... ja ai niin välipala vois välillä olla ihan jees... raakasuklaata?!! :P

Positiivisessa muodossa asiat on erinomaisen paljon selkeämpiä. Aurelia antoi tästä erinomaisen esimerkin tänään :D (Äiti oli aika ylpeä kasvatustaidoistaan... Tai no, ehkä se oli vain isältä perittyä... ;) ) Iltapalalla tarjosin Aurelialle porkkanaa. "Haluan olla ilman porkkanaa!", kuului uhmaikäisen ponteva vastaus. Se oli niin selkeää, että siihen vain oli pakko tyytyä. Jos Aurelia olisi alkanut uhmaikäiselle tyypillisesti inttämään, että ei ei ei halua, olisi ylipuhuminen tullut aika luontevasti äidin puolelta... (Saattaa muuten toimia kaikissa tilanteissa, missä ei halua tulla ylipuhutuksi!)



Erityisesti isommissa elämäntapamuutoksissa tämä on hyvä juttu. Jos luo itselleen laihdutuskuurin aloittaen siitä mitä ei saa syödä, tulee dieetistä aika varmasti pelkkää kituilua, jos se ollenkaan pitää. Jos sen sijaan lähtee liikkeelle tyhjästä paperista ja alkaa listaamaan ruokia, joita kannattaisi syödä edistääkseen terveyttään (yllätyt, kuinka paljon tiedät tästä aiheesta!), niin voi tulla aika paljon mielekkäämpi dieettaus, plus että siinä on kätevästi ostoslistakin tehtynä! :) 

Omalle ostoslistalle tuli esimerkiksi idut (tai siis niiden siemenet), paprika, useat eri öljyt (seesam, omega-3, hamppu, kookos, camelina, auringonkukka, kala...), raakasuklaa-ainekset, sipuli, parsakaali, porkkana, pakastemarjat, kookosmaito, luomuliha, luomukananmuna, salaatti, basilika, 100%-kauraleipä, luomuvoi, avocado... Siis tosi paljon tosi herkullisia ruokia! Nam! Tästä tulee ihan mahtava dieetti :D Mitä mielestäsi listalle voisi vielä lisätä? Tai mitä omalla listallasi ehdottomasti olisi?

Toisaalta jos vaikkapa elämän tarkoitus ei vielä ole selvinnyt, niin voi välillä olla helpompaa vaihtaa näkökulmaa ja miettiä, mitä se ei ole. Ja minimoida niitä :)

Ja onhan siinä tämäkin puoli... ;) Jospa tämä olisi se ensimmäinen motivoiva tekijä, niin go for it!


lauantai 9. helmikuuta 2013

Kevät on sydämessä!

Mandariineissa oli siemeniä. Aurelia ihmetteli mitä ne ovat ja tottakai ihmetteli mitä niillä tehdään. Kevättä innokkaasti odottavaa viherpeukaloäitiä ei tarvinnut kahteen kertaan pyytää. Tottakai katsotaan mitä niistä siemenistä tulee! :)

Iso multapeukalo ja pikku multapeukalo!

.
Ulkona tuiskusi sisukkaasti, tulikohan sitä lunta se luvattu 20cm? Mutta meillä oli kevättä rinnassa! Istutettiin samalla kertaa tuliaistaateleiden sisältä löytyneet siemenet. Ja tietenkin se kaupasta kannettu basilikantaimi. Oi että, se mullan tuntu sormissa!!! Molemmat hiplailtiin ja fiilisteltiin :)

Vihdoin löytyi partisjugurttipurkeillekin käyttöä!
.
Huolellista kastelua.



 .
Ikkunanlaudalla saa kyllä aina olla kesä! <3

Ennen muinoin, kun hengissäselviytyminen oli oikeasti kiinni sadon onnistumisesta, istutettiin täysikuun aikana. Oltiin huomattu, että nouseva kuu vauhditti siementen itämistä ja kasvua. Jos oltaisiin jääty vänkäämään, että hei, tää on ihan täys huuhaata eikä tieteilijät oo todistanu tätä joten ei me voida tehä näin, niin olisi historiankirjat ehkä olleet toisenlaiset Suomen kohdalla. Huomenna on musta kuu (uusikuu), joten siemenet varmaan lähtevät tehokkaasti liikkeelle – ihan vain kevätvinkkinä muillekin mandariininsyöjille!!! :)

maanantai 4. helmikuuta 2013

Totuuksia...

Tuo jälkikasvu on oppinut hienosti positiivisen ajattelun idean. Siis sen, että huomioidaan ja korostetaan niitä positiivisia asioita. Nehän usein helposti jäävät huomaamatta, tai huomaamme asian vasta kun se muuttuu negatiiviseksi. Kuten kait perhe-elämässä yleisestikin, on meilläkin välillä hieman hermot kireällä ja itse kukin ilmaisee sitä vuorollaan omaan tyyliinsä...

Noh... istuimme lattialla leikkimässä jotain, kun Aurelia yhtäkkiä riemastuneena sanoi: "De e så fint att du int e ledsen, mamma!", eli "Onpas hienoa äiti, kun et ole surullinen!". Siinä kyllä kääntyi katse hieman itseen... En oikeasti edes ollut ollut surullinen, kunhan vain oli ottanut päähän jokin turha asia. Hmm... joo, tuskin niitä turhia asioita tarttis ihan niin paljon murehtia ja sen takia näyttää (lapsellekin!) hapanta naamaa!

Jospa vaikka tällainen naama olisi mukavempi:

"Mamma, ta en bild på mej!"