torstai 28. helmikuuta 2013

Löytöjä ilmaisnurkasta

Meidän taloyhtiössä on hauska, persoonallinen ja nerokas juttu: pesutuvan yhteydessä on kierrätysnurkkaus! Koska meillä on oma pesukone kylppärissä, on pyykkitupa jäänyt tosi vähälle käytölle. Yhtäkkiä kuitenkin muistin kierrätysnurkan ja päätettiin mennä seikkailemaan. Ja voi ihme, että onnisti! :)

Aurelia on jo pitkään kinunut, että missä nuken sänky on. Olen sanonut, että jos löytyy kirpparilta, niin hankitaan. Mutta täältä se löytyi! Ja ihan oikea, vanerista tehty eikä mikään muovijuttu. Nukkesängyssä oli myös paljon vanhanaikaisella pitsillä varustettuja peittoja ja tyynyjä, sekä itse tehtyjä. hienoja nuken vaatteita, jotka oli juuri sopivat Aurelian nukelle! Möys ison (äiti-)nuken keltainen vauvanukke sai vaaleanpunaisen beibisiskon kierrätysnurkasta!

Vasemmalta beibinukke, äitinukke ja vauvanukke sekä onnellinen omistaja :)

Aikojen kuluessa juomalasit ovat käyneet vähiin. Kukaan ei ole kuitenkaan vaivautunut lähteä hankkimaan uusia – voihan mukeistakin juoda... No täältähän niitä löytyi! :)

Keittiön pöydän kynttilät alkoivat olla ihan lopussa. Uusien ostaminen on kuitenkin unohtunut kerta toisensa jälkeen. No, arvaatkin varmasti jo mitä löysimme :)

Violetit kynttilät saivat seuraa valkosista kristallikukka-kynttilöistä!
 .
Aurelian on myös pitkään kinunnut omia suksia. Ja mitähän löysimmekään! Minisukset! Enää puuttuu sopivat sauvat :)

Lisäksi löysimme kukkalautasia, itselleni yhden sinisen paidan, kukkaroita ja lompakoita (joilla Aurelia tykkää paljon leikkiä)... Ja parvekkeellekin yksi kukkahylly :) Olipas muuten aikamoinen kevätpäivä eilen, parvekkeen mittari näytti aika kivaa lukua!

Kiva rottinkihylly odottaa uusia kevään asukkeja.

Lupaavalta näyttää lämpötilan kanssa!

1 kommentti: