perjantai 25. lokakuuta 2013

Pirteänä pimeässäkin?!

Silläkin uhalla, että saatan jonkun mielestä olla ärsyttävän pirteä, olen ottanut tavoitteekseni mukavan, iloisen ja innostavan talvikauden. Mielestäni vain on kivempaa kun on kivaa! Millä siis saa pidettyä itsensä virkeänä ja iloisena koko pitkän pimenevän syystalven? Neljä loistavaa asiaa tuli heti alkuun mieleen ja lisää varmaan pulpahtaa kauden mittaan.

Eli tämän hetken ehdoton numero ykkönen on VÄRIT. Niitä on helppo viljellä erityisesti pukeutumisessa. Vaikkapa näin:

Treenikopissa.
.
Värit piristävät itseäni, vaikkapa kun näen peilikuvani jossakin, mutta vielä enemmän piristävät ihmisten ilahtuneet kommentit! Tänään musiikkiopistolla kansilan täti innostui väreistäni niin, että ilmestyi toisen kansilantätin kanssa opetushuoneeseeni ihan vain värejäni ihastelemaan :) Sain lisänimen Pinkki-Henkka :) Kuulostaapa hyvältä! :D

Hyvänä kakkosohjeena on TEHDÄ JOTAIN KIVAA, eikä "sitten joskus", vaan vähintään silloin tällöin tai joka päivä. Siis vaikka mennä museoon tai konserttiin tai juhliin tai teatteriin tai kylään tai mitä vaan arjesta poikkeavaa. Mieluiten yhdessä kivojen ihmisten kanssa. Tuskin kukaan siitä pahastuu jos soittaa kysyäkseen, että lähtisitkö mukaan kansallismuseoon huomenna iltapäivällä, tai tervetuloa meille teekutsuille ylihuomenna! :) Kivaa tekemistä on aina, varsinkin kun itse järjestää.

Kolmas hyvän mielen juttu, joka toimii vain pimeään vuodenaikaan on KYNTTILÄT! Erityisen ihanat on tuoksulyhdyt, siis ei sellaiset ihme karkkisaippuakynttilät, vaan sellainen lyhty mihin tulee oikeaa eteeristä öljyä, esim eukalyptus, laventeli, seetri... meillä on jopa "joulutuoksu"-niminen eteerinen öljysekoitus, se tuoksuu joulukuuselle! En oo kyllä ihan vielä uskaltanut sitä käyttää... Mutta eukalyptus on ihanaa! Samoin kynttilöiden lisäksi lyhtymäiset SISUSTUSVALOT tuo tunnelmaa. Ne ovat siis samat kun jouluvalot, mutta ei tarvitse pelätä jouluhössötystä kun kutsuu niitä sistustusvaloiksi :)

Neljännen huippuselviytymisniksin olen oppinut Aurelialta. Se on NUKKUMINEN! Kun iltaisin laitan Aurelian siinä 21 aikoihin nukkumaan, nukahdan useimmiten itsekin samalla (erittäin todennäköisesti en muuten menisi siihen aikaan nukkumaan). Kun aamulla kello soi 6.30 olen saanut nukkua ihanan pitkään ja nouseminen on kivaa! Tällä aikataululla on tosin se puoli, että en juuri koskaan ehdi hengata netissä iltaisin/öisin ja siten en juuri ehdi facebookata tai blogatakaan. Tosin kyllä nukkuminen ja sitä seuraava virkeys ovat huomattavasti tärkeämpiä mulle! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti