Asenteen korjauksen päivä

Jokainen nainen tietää, kuinka äärimmäisen haastavaa tietyssä kuukauden vaiheessa on löytää mitään positiivista mistään. Tänään oli sellainen päivä. Päivän päätteeksi voin kuitenkin todeta, että ei se lopputulos, vaan prosessi. Tämä olisi saattanut olla sangen pessimistinen päivä, mutta lähtökohdat huomioiden lopputulos oli yllättävänkin hyvä. Mutta itse prosessi, eli kun oikeasti näin vaivaa ja taistelin itseni kanssa saadakseni edes hiukan positiivistakin ajatusta kehiin tällaisessa haastavassa hetkessä, tuntui hyvin tarpeelliselta. Onnistuin nimittäin, ainakin vähän. Mutta hitaasti pitää kiiruhtaa, jos haluaa pysyvää muutosta, eikös se näin ole?

Mieheni treenaamassa joitakin kesiä sitten.

Olimme mieheni kanssa lähimetsikössä treenaamassa Sippoin FreeFlow® harjoittelua. Mieheni on treenannut sen sorttisia harjoituksia lähes koko pienen elämänsä, kun minä taas olen lähinnä hyppinyt jumppasaleissa. Hän tekee liikkeet niin upeasti ja vain ihailen miten sulavia, toimivia ja vahvoja liikkeet hänen tekeminään on. Siinä meinasi usko loppua, kun yritin tehdä perässä enkä saanut edes perusjuttuja toimimaan. 

Yhtäkkiä sain itseni kiinni negatiivisesta ajattelutavasta ("olen surkea, en tule ikinä oppimaan, teen kaiken väärin, epäonnistun, jne"), ja aloitin vahvan tsemppaamisen muuttaakseni asennettani edes hiukan positiivisemmaksi. Pelkästään tämä tsemppaaminen oli minulle suuri askel oikeaan suuntaan. Olotilanikin koheni. En tosiaankaan onnistunut tekemään liikkeitä oikein, mutta onnistuin jopa hieman rauhoittumaan, unohtamaan negatiiviset ajatukset ja olemaan suht neutraali. Henkisesti tämä oli minulle suuri voitto.

Äitienpäivää sain viettää rauhallisissa merkeissä. Mummo ja mieheni viihdyttivät Aureliaa vuorotellen ja minä sain ottaa iisisti. Aurinko paistoi lämpimästi ja minä rakensin  mukavan auringonotto- ja rentoutumissaarekkeen parvekkeelle. Linnunrata-trilogia saa ajatukset tehokkaasti ja kirjaimellisesti muihin sfääreihin. Olen edelleenkin kiitollinen ystävälleni, joka sen minulle lainasi :)

Illalla lähdin lenkille. Tarkoituksenani oli ottaa tosi iisisti ja mennä teitä pitkin, jotta syke pysyisi matalana. No arvaatte tietysti kuinka siinä kävi... Mutta se oli niin houkuttelevan näköinen metsäpolku! Pian olinkin jälleen hyppimässä kantojen yli ja syöksymässä matalien oksien ali. Metsässä on niin hienoa. Tälläkin lenkillä löysin monenlaisia luonnon ihmeitä. Sydäntä lämmitti  erityisesti lasten majapaikka. Ihanaa, että nykypäivän kaupunkilapsistakin löytyy metsäsieluja!

Majan pihalla kasvoi metsämansikoita

ja mustikoita!

Lenkin varrella oli myös ketunleipiä.

Ja jotain hienon näköisiä kukkia.

Puussa istui kaksi isoa fasaania, mies ja nainen, meneillään herkkä hetki. Lähistöllä luuraava toinen fasaanimies oli selvästi mustasukkainen ja hyökkäsi kuhertelijoiden kimppuun. Koko iso puu heilui ja lehtiä lenteli. En yllättynyt kun toinen miehistä putosi. Toinen tietysti säntäsi perään ja molemmat lähti jahtaamaan toisiaan maata pitkin juosten. Nainen ressukka jäi ihan ymmälleen puuhun istuskelemaan yksin. En voinut mitään, mutta mieleen väkisin nousi ajatus, että ...miehet!!.. ;) No, taisteluprosessi tämäkin ;)

Yhden fasaanin ehdin saada kuvaan

Iltaan mennessä olin jälleen rauhoittunut omaksi itsekseni. Päivän tapahtumat kuitenkin antoivat ajattelemisen aihetta. Keksinkin mihin suuntaan pyrin blogini kanssa. Tai koko elämäni. Tähän mennessä olen keskittynyt hyviin asioihin ja näiden näkemiseen hyvässä valossa. Jatkossa pyrin myös bongaamaan hyviä ajatuksia. Varmaankin aluksi ennen kaikkea pyrkien kohti hyviä ajatuksia ja pois kielteisistä. Eli blogini otsikon slogaani menisikin:

Mitä enemmän kiinnitän hyviin ajatuksiini huomiota, sitä enemmän niitä tulee mieleen! Ei mitään niin kielteistä, etteikö sitä voisi yrittää saada myönteisemmäksi.